Kaupunkiuutiset

KESÄVIERAAT KÄYMÄSSÄ. Jukan veljen tyttö Hanna-Sofia ja muualla opiskeleva, kotona käymässä ollut Kaisa viettävät osan kesästä Raittinsaaressa. Jukka ja Lassi pitävät huolta tilan töistä.

RATTI KÄÄNTYY NUORENA. Lassi osaa liikuttaa jo traktoria

Kaupungin itälaidalla kuntaliitos näkyi konkreettisimmin siinä, että Niinimäentie muuttui Raittinsaarenkujaksi. Sen päässä asuvat Seija ja Jukka Koivisto sekä heidän nuorimmaisensa Lassi. He eivät ole maantieteellisesti aivan itäisimmät vakituiset asukkaat, mutta Asikkalan rajalle on linnuntietä puolisentoista kilometriä. Perheen parikymppiset tyttäret Kaisa ja Veera ovat muuttaneet opiskelujen myötä kotoa pois.

– Kantakaupungissa tulee käytyä harvakseltaan. Erikoisliikkeissä käymme Lahdessa, päivittäistavarat haemme Lammilta tai Vääksystä, joihin on suurin piirtein sama matka eli noin parikymmentä kilometriä. Työterveyspalvelut saan Lammilta. Jos lääkärissä on käytävä, on ajettava Lammille tai Hämeenlinnaan, Jukka Koivisto selvittää.

– Vaimo käy töissä Lammilla, joten päivittäistavarat tulee enimmäkseen ostetuksi sieltä. Hämeenlinnan keskustaan on 55 kilometriä ja Lahteen 49 kilometriä. Lahteen on kuitenkin selvästi nopeampi ajaa. Hämeenlinna on tutumpi kaupunki, koska siellä tuli käytyä ammattikoulu ja suoritettua asevelvollisuus, Jukka Koivisto kertoo.

Koiviston tila sijaitsee Ylänteen Raittinsaaressa. Raittinsaari ei ole varsinaisesti kylä, mutta osa Ylänteen kylää. Ylänteelle matkaa on seitsemisen kilometriä. Koivistojen lähin vakituinen naapuri on noin kilometrin päässä.

– Aikanaan Ylänteellä oli oma koulukin, mutta itse kuuluin ensimmäiseen ikäluokkaan, joka aloitti Kostilassa. Nyt oma lapsi käy koulua Lammilla, ja matkaa kertyy yhteen suuntaan 23 kilometriä. Taksi hakee nykyisin onneksi jo ovelta, mutta viitisen vuotta sitten piti kävellä kilometri isomman tien varteen. Tosin nytkin taksi noutaa varttia vaille seitsemän aamulla.

Luonto on ympärillä

Koivisto viljelee tilallaan heinää rehuksi ja vuoroviljelynä myös viljaa. Lehmiä on kymmenkunta.

– Isovanhemmat muuttivat tilalle vuonna 1939. Karjaa on ollut koko ajan, mutta EU:n myötä paperityöt lisääntyivät huomattavasti. Nykyisin meitä on viiden tilan ryhmä, jolla on muun muassa yhteistä konekalustoa rehun tekoa varten.

Uusia asukkaita on viime vuosina muuttanut muutamia perheitä. Lapsiakin on omien lisäksi puolenkymmentä. Lapsen ikätovereita ei kuitenkaan naapurustossa ole.

Koiviston harrastuksena on ollut lentopallo. Lentopalloa hän pelasi Ylänteen nuorisoseuran väreissä. Nuoriseuran toiminta hiipui kun nuoret kasvoivat aikuisiksi eikä uutta polvea enää riittävästi ilmaantunut. Ylänteen nuorisoseuran jälkeen perustettiin Kostila-Ylänne-kyläseura.

– Pelasimme aika paljon Lahdessa, ja yhden syksyn pelasin Tuuloksessa vitosdivarin joukkueessa. Jääkiekkoon saimme aikanaan kaksikin joukkuetta lähiseudun kavereista. Kolasimme lähilammen jään, jolla saattoi olla joskus 30 senttiäkin lunta. Kentän tekoon saattoi kulua pari tuntia ennen kuin pääsimme edes pelaamaan.

– Itse toivoisin, että kylissä olisi edelleen talkoohenkeä ja yhdessä tekemisen meininkiä.

Koiviston tilalla luonto on lähellä. Ilveksiä ovat kaikki nähneet ja lähikulmilla on liikkunut karhukin.

– Karhu kävi raapimassa rehupaaleja ja rikkoikin muutaman. Vanhojen paalien muovitettuun ja hieman likaantuneeseen pintaan jäivät komeat tassunjäljet.

Hämeenlinnassa maksuton pysäköinti on pian historiaa. Viimeisetkin maksuttoman pysäköinnin saarekkeet keskustassa sulkeutuvat syksyllä. Kaupunki perustelee päätöstään tasapuolisella hinnoittelulla. Toinen syy on tyhjyyttään kumisevat parkkihallit.

Yleisönosastokirjoituksissa on esitetty kritiikkiä, että parkkitaloille ei alun perinkään ole ollut tarvetta. Kadunvarsipysäköinnin kiellot ovat keinotekoinen tapa hankkia parkkitaloille asiakkaita. Uhkakuva on, että muuttamalla kaiken pysäköinnin maksulliseksi autioittaa tappiota tahkonnut Hämeenlinnan Pysäköinti Oy keskustan lopullisesti.

Mutta miksi hallit ovat tyhjiä? Ainakin omalta kohdaltani tiedän, miksi.

Periaatteessa minulla ei ole mitään parkkihalleja vastaan. Karsastan kuitenkin kaikkia teknisiä laitteita, varsinkin sellaisia, joiden käyttö ei aukea ilman ohjeiden lukemista, ja parkkitalojen puomisysteemit kuuluvat tähän kategoriaan.

Kafkamaisissa skenaarioissa näen autoni juuttuneena puomin alle, tai puomin putoamassa alas juuri kun olen sen kohdalla. Asiaa pahentaa se, että täytyy toimia ripeästi. Ei hitaiden eikä sydänsairaiden hommaa. Lukija voi itse päätellä, kumpaan ryhmään kuulun...

Pysäköintipuomi, ah, tuo insinööritaidon huipentuma. Jouduin viime talvena pari kertaa pysäköimään puomilliselle parkkipaikalle, kun muualle ei mahtunut. Ensimmäisellä kerralla päädyin Kauppakeskus Linnan kattoparkkiin. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että minun tulee painaa jotain nappia, jotta puomi aukeaa. Samalla kone sylki minulle jonkinlaisen kortin. Mikä ihmeen kortti?

No, sisäänpääsy oli helppoa, mutta en ollut päästä ulos. Onneksi paikalle sattui ihminen jolta saatoin kysyä neuvoa. Kortti siis piti työntää laitteeseen, ja laite antoi summan, joka piti maksaa. Missä laite? Aha, siis sisätiloissa? Ja sen jälkeen kortti piti jälleen työntää puomin vieressä olevaan laitteeseen, jotta puomi avautuu.

Luonnollisesti puomilla kaiken pitää tapahtua nopeasti. Onnistuin ajamaan auton siten, että juuri ja juuri ikkunasta kurottamalla yletyin sujauttamaan kortin koloon. Sitten hujaus, ja puomi nousi ylös. Äkkiä istumaan ja kaasua, jotta ehdin pois ennen kuin puomi taas laskeutuu. Huh!

Toisella kerralla jouduin käyttämään Kaivoparkkia. Miten hemmetissä pääsen täältä pois? Missä laite, johon maksetaan? Missään ei ollut mitään opasteita, ainakaan silloin. Onneksi jälleen paikalle sattui ulkopuolinen neuvonantaja. Ja, jälleen puomi, kädet hikoavat, verenpaine nousee...

Sykkeeni tasaantui vasta parin korttelin kuluttua.

Kun nyt Hämeenlinnassa autoilijoita ajetaan parkkihalleihin kuin karjaa teurastamoon, mitähän nykyisten parkkipaikkojen kohdalle tulee? Betoniporsaita, kukkaistutuksia? Vai puhaltaako vain tuuli kaupunkikeskustan autiuden yllä?

Ehkä parkkihalliin pysäköinti pitäisi ottaa autokoulujen opetusohjelmaan, jotta ihmiset oppisivat niitä käyttämään. Itse kuulun menetettyyn sukupolveen. Pysäköin edelleen mieluummin paikkaan, josta pääsee jouhevasti sisään ja - ulos.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista nuorista lähes puolet oli ajaessaan lukenut tekstiviestejä tai pikaviestejä, tytöt poikia useammin.

Nuoret tekstaavat, twiittaavat ja puhuvat puhelimeen ilman handsfree-laitteita liikenteessä. Jopa puolet tytöistä kertoo lähettäneensä tekstiviestejä tai pikaviestejä moottoriajoneuvoa ajaessaan. Liikenneturva muistuttaa tarkkaamattomuuden aiheuttamasta riskistä liikenteessä.

Matkapuhelimien käyttö ja tarkkaamattomuus on yhä yleisempi ilmiö liikenteessä. Nuoret käyttävät matkapuhelimien viestintäpalveluja ajon aikana mopon, mopoauton, moottoripyörän tai auton kuljettajana. Liikenneturva selvitti 15–19 -vuotiaiden nuorten mielipiteitä ja omia kokemuksia liikenteestä.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista nuorista lähes puolet oli ajaessaan lukenut tekstiviestejä tai pikaviestejä, tytöt poikia useammin. Matkapuhelimeen puhuminen ilman handsfree-laitetta oli yllättäen tekstiviestien lukemista harvinaisempaa.

Tieliikennelain mukaan mitään viestintälaitetta ei saa ajon aikana käyttää niin, että oman ajoneuvon hallinta tai liikenteen seuraaminen häiriintyy. Puhelimeen puhuminen ilman handsfree-laitetta on kielletty, mutta tekstiviestin näppäily myös telineessä olevaan matkapuhelimeen voi häiritä keskittymistä ajamiseen.

Vielä vuonna 2011 Liikenneturvan kyselyssä joka viides vastaaja kertoi lukevansa tekstiviestejä ja joka kymmenes kertoi lähettävässä niitä. Kaksi vuotta sitten 18–24 -vuotiaista vastaajista 26 prosenttia lähetti tekstiviestejä ajaessaan.

– On merkkejä siitä, että puhelimien moninainen käyttö ajon aikana yleistyy. Tarkkaamattomuus liikenteessä onkin yhä suurempi tieliikenteen turvallisuusuhka, Liikenneturvan koulutuspäällikkö Antero Lammi toteaa.

Nuorten matkapuhelimien käyttöä selvitettiin tammi- helmikuussa 2013 Liikenneturvan nuorisotutkimuksessa. Tutkimuksen suoritti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Sitä varten haastateltiin 749 henkilöä.

Tarkkaamattomuus lisää riskiä

Liikenneturva seuraa tarkkaamattomuusilmiötä (distraction) kotimaassa ja kansainvälisesti.

Yhdysvalloissa tuore tutkimus arvioi, että ajon aikana tekstaaminen on yleisyytensä vuoksi jo merkittävämpi riski nuorten auto-onnettomuuksiin kuin alkoholi. Suomessa matkapuhelimen käyttö on harvoin syynä kuolonkolareissa, mutta tarkempaa tietoa muiden kuin kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta tarvitaan.

Matkapuhelimien käytöstä saadaan jatkuvasti uutta tietoa. Jo nyt tiedetään, että matkapuhelimen käyttö heikentää erityisesti kuljettajan kykyä reagoida samanaikaisesti muuttuviin tilanteisiin.

Myös laitteiden teknisellä kehittymisellä on merkitystä. On esimerkiksi havaittu, että kosketusnäytöllisten puhelimien yleistyminen voi vaikuttaa myös liikenneturvallisuuteen. Perinteisiin näppäimellisiin matkapuhelimiin verrattuna kuljettajan katse irtoaa tiestä pitemmäksi aikaa kosketusnäyttöä käyttäessä.

– Kun kuljettajan katse on poissa tiestä kaksi sekuntia, hän etenee 80 kilometrin nopeudella 44 metriä katsomatta tietä. Siinä ajassa ja sillä matkalla voi liikenteessä tapahtua hirvittävästi, Lammi kuvaa.

Mato-ongella kalastaminen kuuluu jokamiesoikeuksiin. Kun vapaan lisätään kela ja viehe, kalastaminen muuttuu maksulliseksi.

Mikäs olisikaan sen mukavampaa, kuin narrata kalaa nättinä kesäiltana. Mato-ongella kalastaminen kuuluu jokamiesoikeuksiin, kuten pilkkiminen talvella. Vieheen heittämiseen tarvitaankin sitten kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehekalastuslupa, joka pitää tarvittaessa näyttää kalastuksenvalvojalle. Maksut voi suorittaa seitsemäksi vuorokaudeksi tai koko kalenterivuodeksi. Kortin ja maksukuitin lisäksi nykyisin luvan voi esittää kännykkään tilatulla tekstiviestillä.

Läänikohtainen viehelupa antaa mahdollisuuden kalastaa yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Lupa noudattaa vanhoja lääninrajoja.

– Jos kalastaa muuten kuin onkimalla tai pilkkimällä, kalastuksenhoitomaksu pitää maksaa, vaikka kalastaisi omalla vesialueella. Läänikohtaisen vieheluvan vaihtoehto on paikallinen kalaveden omistajan lupa, joka on usein halvempi, eikä sisällä vaparajoitusta., Kalatalouden keskusliiton elinkeinojohtaja Vesa Karttunen huomauttaa.

Yhdellä luvalla

Kalatalouden keskusliitto on ehdottanut, että kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehekalastuslupa korvattaisiin valtakunnallisella kalastuskortilla. Kortti oikeuttaisi kalastamiseen yhdellä vieheellä ja vavalla koko maassa kieltoalueita lukuun ottamatta.

Tänä vuonna kalastuksenhoitomaksu on 22 euroa ja läänilupa 29 euroa. Korvaavan valtakunnallisen kortin hinnaksi on esitetty alustavasti 35 euroa. Maksut koskevat 18–64-vuotiaita.

– Vielä tätä korttia ei ole olemassa. Se on kuitenkin saanut laajaa kannatusta. Siitä koituisi hieman ylimääräisiä maksuja kalavedenomistajille, mutta se yksinkertaistaisi lupa-asioita.

Hallituksen esityksen valmistuttua asia käsitellään eduskunnassa.

– Toivomme, että uusi lupa saadaan voimaan vuoden 2015 alusta, kun siirtymäaika vanhalle lääninjakosysteemille päättyy.

Kalaveden hoitamista

Katiskoilla ja verkoilla kalastamiseen tarvitaan kalastuksenhoitomaksun lisäksi lähtökohtaisesti vesialueen omistajan lupa, kuten ravustamiseenkin.

– Monet osakaskunnat sallivat kuitenkin nykyään katiskalla kalastuksen myös ilman erillistä lupaa, koska tämä pyynti lasketaan kalaveden hoidolliseksi toiminnaksi, jolla saadaan kitkettyä pientä kalaa, kuten särkeä.

Nimen ja yhteystiedon merkitseminen pyydykseen tuli pakollisiksi jo viime vuonna.

– Jos tiedot puuttuvat, todennäköisemmin valvoja jättää pyydykseen ensialkuun huomautuksen, kuin korjaisi sen kokonaan pois.

Kalastuksenhoitomaksulla rahoitetaan muun muassa kalastusalueiden toiminnan tukemista sekä kalakantojen ja -vesien hoitamista.

– Esimerkiksi varoilla hankitaan kalanpoikasia ja ruopataan umpeen kasvaneita vesialueita eli käytännössä raha palautuu takaisin kalavesiin.

LAITURILLA. Titta Huotarin työhön rippileirin vetäjänä kuuluu monia ihan käytännöllisiäkin tehtäviä. Yksi niistä on uimavalvojana toimiminen.

Viikon kestävä rippileiri luonnon helmassa on papillekin suuri elämys.

Syöksynsuu sijaitsee Iso-Munakkaan rannalla Turun valtatien eteläpuolella. Se on Loimalahden ja Kaunisniemen ohella yksi Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan leirikeskuksista. Viime lauantaina Syöksynsuussa alkoi rippileiri, jota vetää seurakuntapastori Titta Huotari.

- Leirikokemus on minulle henkilökohtaisestikin hirveän iso juttu, Huotari sanoo.

- Täällä joutuu opettaessaan miettimään myös oman uskonsa perusteita. Leirillä on paljon hartauksia ja kokemuksia, joiden kautta omakin hengellinen elämä saa ravintoa.

Vaikka kirkosta eroamiset ovat viimeaikoina olleet iltalehtien lööpeissä lähes jatkuvasti esillä ja kirkko kritiikin kohteena, tulevat nuoret Huotarin mukaan leireille avoimin mielin.

- He ovat todella kiinnostuneita ja kyselevät kauheasti kaikenlaisista asioista.

- Tämä on yleinen trendi rippileireille ihan kaikkialla Suomessa. Nuoret eivät vedä mitään rooleja, vaan ovat hyvinkin aidosti omana itsenään.

Ystävyyden siteitä

Kaikkiin kysymyksiin ei papillakaan ole vastausta.

- Leirillä kerrotaan asioista siten, kuin kirkko niitä opettaa. Ei täällä voi sooloilla ja tarjoilla omia käsityksiään.

- Muun muassa kärsimyksen ongelmaan meillä ei ole antaa vastausta. Kerron vain mihin kirkko uskoo ja mihin itsekin uskon.

Viikon kestävä leiri on intensiivinen kokemus. Yleensä papit vetävät vain yhden tai korkeintaan kaksi leiriä kesässä.

- Syvällisissä keskusteluissa syntyy vahva ryhmähenki, kun vuorovaikutus on vanhanaikaisesti kasvokkain.

- Nuorten välille muodostuu viikon aikana usein pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, jotka saattavat kestää läpi elämän.

Kaikki nuoret eivät kuitenkaan halua leirille, vaan käyvät rippikoulun kaupungissa ja pääsevät aina illaksi kotiin.

- Se on täysin ymmärrettävää, koska jos nuori ei ole koskaan ollut poissa kotoa, viikko leirillä voi olla aika kova juttu.

Viikonlopun työläisiä

Normaalissa arjessa seurakuntapastorin työ painottuu loppuviikolle. Maanantait sekä tiistait ovat usein vapaapäiviä ja viikko alkaa keskiviikkona palavereilla ja isolla työntekijäkokouksella. Usein pitkiksi venyviin päiviin kuuluu omaisten tapaamisia niin kastekodeissa kuin vainajaa surevissa taloissa, vihkiharjoituksia, seurakunnan tilaisuuksia ja erilaisia kursseja. Viikonloppu täyttyy jumalanpalveluksista, saarnoista ja toimituksista.

Huotari sanoo nauttivansa työnsä monisäikeisyydestä, jota hän pitää ammattinsa rikkautena.

- En aikanaan lähtenyt opiskelemaan teologiaa tullakseni papiksi, mutta käytännön harjoitusten kautta ajatus alkoi kiinnostaa.

- Pohdiskelin pitkään valintaani, koska olen duunarisuvusta, jossa ei pappeja ole ollut. Olen uskonut Jumalaan pienestä tytöstä asti, mutta en ole tuntenut itseäni mitenkään pyhäksi tai hyväksi ihmiseksi. Jännitin alussa kovasti, onko minusta papiksi, mutta työssä sitten huomasin, kuinka virka kantaa.

Tapahtumien vyöryssä

Ihmisillä on paljon odotuksia siitä, millainen heidän tärkeätä ja ainutkertaista hetkeään toimittava pappi on.

- Meiltä odotetaan empaattisuutta ja ymmärtäväisyyttä, mutta myöskin esimerkillisyyttä.

- Itse olen tosi paljon kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan, joten luulen olevani ainakin hyvä kuuntelija.

Papin ammattiin liittyy teologisten pohdintojen lisäksi aika paljon arjen käytännöllisyyttä.

- Esimerkiksi täällä rippileirillä pitää huolehtia nuorten turvallisuudesta, antaa tarvittaessa ensiapua ja yleensäkin osata hallita isompaa ryhmää.

- Niin täällä kuin seurakuntatyössä pappi oppii loppujen lopuksi paljon asioita kantapään kautta. Ei mikään opiskelu pysty valmistamaan kaikkeen siihen, mitä päivä tuo tullessaan.

KIIREETÖN. Krista Hirvihuhta kävi uusimassa reseptinsä Viipurintien terveysasemalla kahden viikon odottelun jälkeen. Rokotusajan hän sai puolentoista viikon päähän. Hirvihuhta aikoo tutustua eOmapalveluun.

Kanavamallissa hoitohenkilökunnan työ helpottuu, kun asiakas ohjataan heti oikeaan osoitteeseen hoitotarpeet huomioiden.

Heinäkuu on vuoden hiljaisinta aikaa Viipurintien pääterveysasemalla.

- Kesäisin jonot purkautuvat, jos niitä on ehtinyt syntyä. Esimerkiksi verenpaine- ja diabetesseurannat jatkuvat koulujen käynnistyessä, sanoo avohoidon ylilääkäri Virpi Kröger.

Hän arvioi, etteivät ihmiset käy mielellään kesäaikaan terveyskeskuksessa kuin akuuttitilanteissa.

Alkuvuodesta Viipurintien terveysasemalla käyttöön otettu kanavamalli on helpottanut henkilökunnan työtä. Krögerin mukaan asiakkaat saivat heti alusta lähtien tarvitsemaansa apua palveluohjauspisteen kautta.

- Asiakas ohjataan heti oikeaan osoitteeseen, hoidon tarpeen mukaan. Esimerkiksi akuutista selkäkivusta kärsivä on parempi lähettää fysioterapeutin kuin lääkärin luokse.

Tällä hetkellä terveysaseman lääkärin vastaanotolle saa jonottaa kiireettömissä tapauksissa noin kaksi viikkoa, sairaanhoitajan puheille pääsee kolmessa päivässä. Rengon ja Kalvolan terveysasemat ovat vielä kiinni viikon verran, jona aikana hoitoa saa pääterveysasemalta.

Reseptit uusiksi nettitunnuksilla

Kröger näkee jonotustilanteen helpottuneen huomattavasti kanavamallin myötä.

- Alkuun puhelinpalvelussa oli ongelmia, jonne saattoi tulla 500 soittoa päivässä. Nyt ne ovat vähentyneet sähköisen eOmahoito-palvelun ja Marevan-hoitoa saavien potilaiden hoitokäytännön muutosten ansiosta.

Se tarkoittaa myös, että jonotusaika on lyhentynyt.

- Palvelu on tehty helpottamaan, ei rajoittamaan arkea. Asiakas ei voi varata aikaa palvelun kautta, mutta saa hoitotuloksia itselleen sopivana aikana.

Esimerkiksi toukokuun alusta lähtien reseptejä on voinut uusia eOmapalvelun kautta. Krögerin mukaan ihmiset ovat ottaneet sähköisen palvelun mallikkaasti käyttöön.

- Lääkemääräyksistä 84 prosenttia kulkee sähköisenä, eReseptin voi uusia myös ajanvarauspuhelun yhteydessä. Paperireseptit tuodaan edelleen terveysasemalle uusittavaksi.

Kun paperiresepteistä päästään kokonaan eroon, vähenee työmäärä henkilökunnalta. Aikaa ei mene papereita pyörittäessä, vaan ihmisiä hoitaessa.

- Ongelmana on ollut lähinnä viive palvelun tunnuksien ja korttien saamisessa uudelle työntekijälle.

Sähköisen eOmapalvelun käyttö vaatii oman tietokoneen, pankkitunnukset ja tietotekniikan osaamista. Krögerin mukaan iäkkäämpien atk-taitoja yleisesti ottaen aliarvioidaan turhaan.

- Eräs yli 80-vuotias herra oli pettynyt, kun ei voinut lähettää lääkärille palvelun kautta kuvaa ihottumastaan, Kröger hymyilee.

Syksyllä ruuhkaa

Kröger huomauttaa, että palvelun ansiosta myös yhteispäivystyksen käyttö on vähentynyt.

- Sinne ei kannata kovin heppoisin perustein edes mennä. Kun päivystys täyttyy kiireettömistä tapauksista, vaarantuu silloin monen akuuttihoitoa tarvitsevan terveys.

Terveysasemien vastaanotot ruuhkautuvat, kun flunssa- ja vatsatautikausi käynnistyy koulujen alkaessa. Työantajien vaatimien sairaslomalappujen kirjoittelu turhauttaa Krögeriä.

- Mielestäni työantajien ei pitäisi vaatia lääkärintodistusta näissä tapauksissa. Flunssaan ei tarvitse hoitoa. Se on virustauti, josta paranee levolla. Asiakkaan kannalta on myös ikävää istua odotushuoneessa vatsataudin kourissa.

- Suurin osa asiakkaistamme on monisairaita ihmisiä. Lappujen kirjoittamiseen menevä aika on pois hoitoa tarvitsevalta. Esimerkiksi kaupungin työntekijät saavat olla pois töistä esimiehen luvalla viisi päivää.

Kröger myöntää, että lääkäritilanne on valtakunnallisesti huono. Hämeenlinnassa se on kuitenkin keskitasoa parempi, vaikka hoitojonot ovat vielä pitkät.

- Ei voi sanoa, etteikö työntekijöistä olisi pulaa. Emme voi palkata sen enempää henkilökuntaa, kuin voimavaroja on meille annettu. Se on myös kustannuskysymys. Pyrimme kuitenkin parantamaan palveluja tehostamalla toimintaa.

Kesän suurin partioleiri, Hämeen Partiopiirin Ilves 13, alkaa tänään Hämeenlinnan Evolla. Tänään aamupäivällä noin 4000 leiriläistä saapuu linja-autokuljetuksilla leirialueelle Evolle. Padasjoentiellä eli tiellä numero 53 on odotettavissa paljon liikennettä erityisesti klo 8-13.

Myös sunnuntaina 28.7. autoja on paljon liikkeellä, koska leirillä on vierailupäivä.

Vierailupäivään odotetaan jopa 3000 vierailijaa. Nuorimpien leiriläisten eli sudenpentujen leiri päättyy sunnuntaina, mikä myös lisää autoliikennettä Evon suunnalla. Leiri päättyy perjantaina 2. elokuuta.

Leiriä on suunniteltu jo yli kaksi vuotta vapaaehtoisvoimin.

PALLOT PUISTOSSA. Kuumailmapallot nousevat illan päätteeksi Linnanpuistosta, jossa ne ovat yleisön tutkittavana koko tapahtuman ajan. Kuva: Jaakko Virtanen

Hämeenlinnan Ilmailukerhon perinteinen Kuumaa huumaa -tapahtuma järjestetään jälleen ensi lauantaina Hämeenlinnan Linnanpuistossa. Kuumat huumat koetaan jo 14:nnen kerran. Kaupunkilaisia tapahtuma on aina kiinnostanut, sillä illan aikana vieraita on käynyt vähintää 3 000 tutustumassa ilmailun ihmeelliseen maailmaan.

Tapahtumassa esitellään Ilmailukerhon toimintaa alkaen kuumailmapalloista, lennokeista, vesilentokoneista ja laskuvarjohypyistä alkaen.

Luvassa on nähtävää myös taivaan sinessä, sillä sääolojen niin salliessa laskuvarjohyppääjät leijuvat korkeuksista Linnanpuistoon. Perinteiseen tapaan kuumailmapallot nousevat tapahtuman päätteeksi yhteislähtönä hämäläiselle taivaalle.

Puistossa on puhvetti ja varusmiessoittokunta viihdyttää omalta osaltaan tapahtumavieraita.

Kuumaa huumaa Hämeenlinnan Linnanpuistossa la 27.7. klo 16–21.

UUSIN RAMPPI. Skeittirampille on tällä viikolla enää tehty maisemointitöitä

Hauhon skeittirampilla pidetään avajaiskilpailu huomenna lauantaina. Pari vuotta tekeillä ollut ramppi on valmis, tällä viikolla sen ympärillä on tehty enää maisemointitöitä. Täysin betonista valmistuva rakennelma sopii niin skeittaajille kuin BMX-pyöräilijöille.

- Hämeenlinnan seudulla on noin 150 aktiivista skeittailuharrastajaa. Avajaiskisoihin odotan noin 50 kilpailijaa, mutta osalla nuorimmista skeittaajista voi julkisen liikenteen heikkous Hauholle tehdä kiusaa osallistumiselle, Hämeenlinnan Skaten puheenjohtaja Lauri Tamminen miettii.

Hauhon ramppi on yksi kaupungin parhaita. Seuraavaksi ramppi valmistuu ensi kesäksi Parolaan.

- Rampit ilman muuta edistävät harrastusta, koska kaikilla skeittaajilla ei ole mahdollisuutta liikkua esimerkiksi omalla autolla. Ramppeja tarvitaan taajamiin.

Nurmikkoalueelle sijoittuvan rakennelma ovat tehneet itse nuoret alan harrastajat ammattimiesten avustuksella.

- Saimme hauholaisen Matti Virtasen perintörahastolta 14 000 euron pääoman hankkeelle. Suuri osa työstä on kuitenkin talkoota ja talkoolaisten joukossa on myös betonirakenteita hallitsevia ammattilaisia. Jos skeittiparkki olisi tehty kokonaan kaupungin työnä, olisivat kustannukset kohonneet huomattavasti suuremmiksi, sanoo nuorisotyön koordinaattori Taina Laitinen.

Nuorten oma aloite

Sketittiparkki syntyi nuorten omasta aloitteesta.

Nuoret valmistelivat ja esittelivät päättäjille oman toiveensa. Sen jälkeen he ovat itse keränneet sponsorirahaa ja olleet kaikin puolin aktiivisia talkoolaisia. Koko hanke on ollut nuorille opettava ja heitä aktivoiva.

Avajaisissa on kilpailun lisäksi oheisohjelmana muun muassa konsertteja. Pääesiintyjänä on Steen1, jonka lisäksi Hauholla soittavat Ristikusi ja Horros ja räppäri Timo Kotipoltto. Taikuri Tiikkainen esiintyy iltapäivällä.

Ilmainen konsertti ja avajaistapahtuma alkaa lauantaina kello 12 ja jatkuu iltaan saakka.

Joka ei tiedä, että Brittein saarilla syntyi kuluvalla viikolla ainakin yksi poikavauva, ei seuraa lainkaan tiedotusvälineitä.

Tämä George Alexander Louis on tulevaisuudessa kuningas.

Jollakin tavoin sulatan sen, että britit ovat täysin täpinöissään yhdestä uudesta verovaroin elätettävästä kuninkaallisesta. Se ei enää oikein mene tasavaltalaiseen kaaliin, että suomalaisessa iltapäivälehdessä uhrataan 17 sivua poikalapsen syntymälle. Vielä seuraavanakin päivänä toinen lehti julisti onnea 13:n sivun voimalla, toinen tyytyi kahta sivua vähempään.

Enpä äkkiseltään muista minkään yksittäisen suomalaisen tapahtuman saaneen yhtä runsaasti palstatilaa.

Brittilehdistössä, osin Suomessa ja muualla maailmassa, on seurattu raskauden kehitystä syntymähetkeen saakka päivä päivältä, tunti tunnilta. Kertomatta lienee jäänyt vain sekunnin tarkka hedelmöityshetki, -paikka ja -asento.

Viimeiset viikot toimittajat ja kuvaajat elivät leirielämää synnytyssairaalan edessä, viimeisinä ”kohtalon päivinä” sinne majoittui myös tavan kansalaisia.

Tasavaltaisessa elämänmenossa vastaavan huomion saisi luultavasti vasta ensimmäinen synnyttävä miespuolinen Tasavallan Presidentti.

Suomessakin on osan kansan mielestä eletty jo aivan liian pitkään tasavallassa. Osaa kansasta riivaa käsittämätön kaiho kuninkaallisuuden perään. Erityisesti naistenlehdet sekä iltapäiväaviisit kirjoittavat joka risauksesta mihin prinsessa, prinssi, prinsessan poikaystävä, saati kuningas/kuningatar on syyllistynyt. Jos vauvaprinsessa pyörähtää ensimmäisen kerran kuninkaallisessa sängyssään vatsalleen, niin ehdottomasti etusivu uusiksi ja erikoisliite työn alle.

Meneekö meillä tavallisilla tasavaltaisilla todella niin kehnosti, että vuosikymmenien päästä mahdollisesti hallitsijaksi nousevan syntymää on ylistettävä yhtä runsaasti kuin erään toisen poikalapsen syntymää noin 2000 vuotta sitten?

Ilmeisesti menee. Eurooppalainen paha olo on paketoitava kuninkaallisen lapsikääröön.

Kuninkaiden ihannointi on omassa pienessä mielessäni lähes yhtä vastenmielistä kuin orjuuden hyväksyminen. Molemmissahan on kysymys syntyperän perusteella määräytyvästä yhteiskunnallisesta asemasta. Eli syntyperällä saa yhden päivän ikäinen lapsikin ansaitsemattoman huomion.

Monarkiat ovat vuosisatoja vanhoja traditioita, jotka ovat kansalaisilleen erittäin kalliita järjestelmiä. Monarkian kannattaminen näyttäytyy nykypäivänä eräänlaisena uskonnon harjoittamisena. Siihen on vain uskottava. Järki on jätettävä takataskuun.

Nykyajan aatelisto on todellisuudessa aivan jotain muuta kuin kuninkaalliset, jotka ovat vanha jäänne muinaisilta ajoilta. Tämän päivän aatelisto perii myös varansa ja valtansa. Ne varat on saatu pörssitalouden ja veroparatiisien antamien keinottelumahdollisuuksien avulla.

VIHREÄ AARRE. Antti Jokelan mielestä saksalainen John Deere hakkaa komeudessa aika monet muut traktorimerkit.

VIRKEÄSSÄ KYLÄSSÄ. Syntymästään saakka Nummenkylällä asunut Rauni Salo kiitteli vuolaasti kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi tullutta Reija Nevalaa.

RAUHAA JA VALOA. Anitta Haavisto ja Irma Mäenpää käyvät kutomassa kangaspuilla Nummen koulun päädyssä olevissa tiloissa.

Renko-viikon kyläpäivää vietettiin viime torstaina Nummenkylässä Hämeen Härkätien varressa. Nummen koulun pihalle oli kerääntynyt runsaasti kyläläisiä ja kesärenkolaisia. Koko ikänsä seudulla asunut Rauni Salo sanoo menon ja meiningin piristyneen viime aikoina kovasti.

– Nummenkylä on nykyään vilkas ja virkeä paikka, kun uusi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Reija Nevala on pistänyt tuulemaan, Salo kiittelee.

– Oli hienoa, että saimme vuokrattua lakkautetun koulun Hämeenlinnan kaupungilta yhdellä eurolla. Nyt vastaamme vain sen käyttö- ja korjauskustannuksista ja voimme järjestää siellä erilaisia tapahtumia.

Salon ylistämä Nevalakin astelee paikalle ja antaa tunnustusta takaisin kyläläisille.

– Ihmiset ovat olleet aktiivisia ja ottaneet osaa tähänkin tapahtumaan. Monista taloista emännät ovat leiponeet tarjottavaa, Nevala kertoo.

– Elokuun 24. päivänä järjestämme täällä koululla Jazz-piknikin ja olemme myös yhtenä taukopaikkana Härkätien juoksussa. Tarkoituksena on, että kerran kuussa olisi joku isompi happeningi.

Eemeliä ihailtiin

Koulun päädystä löytyy kutomohuone. Anitta Haavisto ja Irma Mäenpää kertovat, että tiloissa käy harrastamassa kymmenisen ihmistä, joista suurin osa on lähiseudulta.

Koulun pihalla Erkki Tyrväinen lausuu runoja ja lettuja paistellaan. Näytteillä on Mika Santalan upeasti kunnostamia autovanhuksia sekä komea rivi vuosikertatraktoreita.

Antti Jokela omistaa niistä kaksi, vuoden 1966 John Deeren ja vuosimallia 1961 olevan Manin. Merkit ovat saksalaisia ja täällä harvinaisia..

– Molemmat ovat ajokunnossa ja niitä ulkoilutetaan kuin vanhuksia ikään, Jokela sanoo.

– Kun tähän hommaan pöllähdin kymmenisen vuotta sitten, olen hommannut traktorin vuodessa. Jotenkin vaan niistä tykkään ja stressinpoistajiksi joku niitä sanoo.

Alueella seisoskeli kaikkien ihailun kohteena myös Jukolan kirjastokoira Eemeli, joka emäntänsä Marika Leivosen kanssa asustaa ihan nurkilla, eli Viialankulmalla.

ISIEN MAILLA. Ahlajärven tilalla syntynyt ja koko ikänsä asunut Aimo Numminen kastelee sanamukaisesti isiensä maita.

EHDOKKUUDELLE EI. Aimo Numminen ei aio enää asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi, koska syrjäkulman äänimäärä ei veisi miestä ikinä kaupungin luottamistoimiin.

Hämeenlinnan Ahlajärvellä asuva Aimo Numminen, kuten useimmat Lintumaan ja Ahlajärven kylien asukkaat, hoitaa päivittäiset asiansa Toijalassa tai Iittalassa. Nummisten talo ei ole aivan kaupungin läntisin, mutta Akaan rajalle on vain runsaat pari kilometriä ja Urjalan rajalle noin kilometri.

– Periaatteessa kantakaupunkiin ei ole asiaa kuin verotoimistoon tai sairaalaan. Itse olen toiminut aikanaan monta vuotta Kalvolan metsänhoitoyhdistyksen hallituksen varajäsenenä ja sitä kautta tullut tutuksi Kalvolan metsätilallisia. Olen ollut tekemässä Lintumaan yksityistietä paikallistieksi 1963 ja jatkuen Lintumaan kylästä Äijänpään tiehaaraan vuonna 1983. Akaan seudun osuuspankin hallintaneuvostossa on tullut työskenneltyä 21 vuotta. Nykyään hoidan kolmen vesialueosakaskunnan puheenjohtaja tehtävissä, minkä takia joutuu käymään kokousedustajana myös Hämeenlinnan kaupungissa, Numminen kertoo.

Nummisen tila kuului aikanaan Lintumaahan, mutta se on erotettu kuuluvaksi Ahlajärveen. Matkaa Hämeenlinnan torille on aika tasan 50 kilometriä, Toijalaan ja Urjalaan parikymmentä kilometriä ja Iittalaan saman verran.

– Käymme suunnilleen joka toinen viikko Iittalassa asioilla, mutta Toijalassa miltei viikoittain. Auton käyn huollattamassa Urjalassa.

– Lintumaan tuntee moni toijalalainen, mutta ainakin Hämeenlinnan kantakaupunkilaisille tämä kulmakunta on vieras. Tänne ei juuri ajeta, ellei täällä satu olemaan kesämökkiä. Aika monet kyläläiset muuttavat ikääntyessään asumaan Toijalaan, jossa on saatavilla kaikki palvelut ja muutenkin Toijala on tutumpi asiointipaikka.

Kyläpussi sentään kulkee

Lintumaalla oli kauppa, joka loppui jo 1970-luvun lopulla. Sen jälkeen kylällä kävi kauppa-auto, kunnes sekin loppui viime syksynä.

– Minulle kauppa-auto ei sinänsä ollut suuri menetys, koska teen ostokset yleensä esimerkiksi kokousreissuilla. Kauppa-auton mukana kulki kuitenkin nippu Kaupunkiuutisia. Hämeenlinnan asioita seuraan nyt netistä.

Palveluita Numminen pitää varsin hyvinä. Iittalan terveysasemalta saa apua tarvittaessa varsin joutuisasti.

– Lintumaalla ei ole lapsiperheitä, Ahlajärvellä on puolenkymmentä koululaista, jotka käyvät koulua Iittalassa runsaan parinkymmenen kilometrin päässä.

Joukkoliikenne on kerran viikossa kulkevan Kyläpussin varassa. Se ajaa puoli tuntia Iittalaan ja takaisin toisen puoli tuntia. Asioimisaikaa jää puolisentoista tuntia.

– Kyytiin pääsee ennalta ilmoittautumalla ja bussi hakee vaikka pihasta.

Vaikutusmahdollisuudet vähenivät

Kuntaliitos ei muuttanut Nummisten elämää näkyvällä tavalla. Numminen ei kuitenkaan aio enää asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi, vaikka miestä on jo alustavasti ehdokkaaksi kyselty.

– Sanoin, ettei näiltä kulmilta saa ikinä niin paljon enää ääniä, että voisin päästä kaupunginluottamistoimiin. Kalvolan luottamustoimet olivat aivan eri asia. Nyt on hyvä, jos saisimme Kalvolasta kaupunginvaltuustoon edes kaksi edustajaa, jotka pitäisivät tämänkin kulmakunnan asioita esillä.

– Kuntaliitos ilman muuta kavensi syrjäkulmien vaikutusmahdollisuuksia.

Numminen on syntynyt ja elänyt tilalla. Viisi vuotta sitten Nummiset laittoivat lypsykarjan pois, koska emännän sydän ei enää olisi kestänyt raskasta karjanpitoa.

– Ei täällä puuhasta ole mitään puutetta. Taimikoissa riittää raivaamista ja metsästys ja kalastus pitävät mielen virkeinä. Tietysti myös luottamustoimien ansiosta pääsen liikkumaan aika laajalla säteellä koko Etelä-Hämeessä.

Alussa oli vain kärryura

Nummisen vanhemmat ostivat tilan vuonna 1936. Tuolloin maiseman ainoa rakennus oli vanha lato.

– Tietkin olivat tosi huonot, aluksi Riisikkalan tie oli vain kärrypoluksi luettava ura Toijalaan. Sen jälkeen tie muuttui yksityistieksi ja myöhemmin 1963 paikallistieksi. Olin itsekin kunnostamassa tietä, kun se muuttui yksityistiestä valtion tieksi.

Nummisten naapureiksi ei ole tunkua.

– Kesäasukkaita on paljon, mutta vakituisia asukkaita ei ole tänne viime vuosina juuri muuttanut. Virta on käynyt pikemminkin toiseen suuntaan, miettii Numminen.

SAALISTA SYYNÄTTIIN. Suojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Pekka Honkala oli muiden talkoolaisten kanssa mukana auttelemassa Kankaistenjärven koekalastuksessa viime keskiviikkona.

Kankaistenjärvi lienee edelleenkin maakunnan kirkasvetisin, mutta viime vuosina sen rantojen asukkaat ovat huomanneet selviä muutoksia huonompaan suuntaan. Kankaistenjärvi on paikallisten ihmisten mukaan selvästi rehevöitynyt ja suojeluyhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan sen suurin fosforikuormitus on tullut UPM:n hakkuualueelta. Tällä viikolla järvellä oli käynnissä koekalastus.

– Kalastus on yksi osa perusselvitysprojektia, jota teemme Linnaseudun Leader-rahoituksen tukemana, Kankaistenjärven suojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Pekka Honkala kertoo.

– Yhdessä osassa kartoitettiin ojavesiä ja tutkittiin, mikä järveä kuormittaa. Nyt selvitetään kalaston rakennetta sekä kuntoa ja syksyksi on tarkoitus saada aikaan vielä julkaisu järvestä yleensä.

Siika kasvaa

Koko viikon jatkuvaa koekalastusta oli keskiviikkona suorittamassa Pro Agrian kalatalousneuvoja Petri Mäkinen, jolla oli apunaan harjoittelija Mikko Tiainen sekä yhdistyksen talkoolaisia.

Toimenpiteessä järvi ruudutetaan 100 neliömetrin lohkoihin, joista tietokone arpoo kalastuksessa käytettävät pyyntiruudut. Niihin lasketaan 30 metrin pituiset ja 1,5 metrin korkuiset verkot, joissa silmänkoko vaihtelee 5 millistä 55:een. Viikon aikana lasketaan noin 40 verkkoa.

– Lyhyesti sanottuna koekalastuksessa selviää kalakannan rakenne. Lisäksi otamme näytteet raskasmetalleista ja säteilyistä, Mäkinen selittää.

– Kalastolle kuuluu hyvää, sillä Kankaistenjärvessä on isoja ahvenia paljon sekä myös kookkaita petosärkiä, jotka nekin syövät pienempiään ja pitävät särkikannan aisoissa. Esimerkiksi Hauhon vesistä kokonaan kadonnutta muikkuakin löytyy Kankaistenjärvestä ja viime vuonna istutetut siiat ovat kasvaneet hyvällä vauhdilla.

Sinilevää puurona

Kirkasvetinen Kankaistenjärvi ei ole mikään kalamiesten supermarketti.

– Aika karun puolelle menee kalaston suhteen, Mäkinen sanoo.

– Täältä on nyt saatu puolta kiloa per verkko, joka on kyllä pieni saalis. Rehevillä järvillä verkkoon kertyy helposti sellaiset 4-5 kiloa.

Suojeluyhdistyksen aktiivit ovat mittailleet järven näkösyvyyttä, joka on vähennyttyäänkin vielä 3-4 metrissä.

– Järven tila on sinänsä hyvä, mutta tulevaisuus huolestuttaa. Veden väri on kuitenkin selvästi ruskettunut ja rannat rehevöityneet, Honkala arvelee.

– Verkot ja laiturit ovat limoittuneet. Sinileväähän täällä on ollut aikojen alusta asti, mutta viime aikoina sitä on ollut ihan puurona rannassa.

Kankaistenjärven suojeluyhdistys esittelee toimintaansa Hangasmäen kyläjuhlassa la 27.7. klo 17 alkaen Kyyrölän savipajalla. Nettisivut www.kankaistenjarvi.fi.

PINTAREMPPAA. Heikki Alutoin ja Tuija Tunturi maalasivat suven aikana Aulangolla 11 mökkiä uuteen loistoon. ”Kiinteistöt ovat kaupungin vastuulla, mutta raha ei riitä kunnostamiseen. Maalit saimme.”

EDULLISTA SEIKKAILUHENKEÄ. Telttailun suosio on taas noussut tämän kesän aikana.

LEIRINTÄALUEELLA. Aulangon Kievarin yrittäjäkaksikon Heikki Alutoinin ja Tuija Tunturin mukaan matkailuautojen määrä on pudonnut reippaasti kuluvan kesälomakauden aikana.

Talouden taantuman kosketus tuntuu leirintäalueilla vähentyneiden matkailuautojen määrissä.

– Niitä on näkynyt viime kesää vähemmän, vaikka kelit ovat olleet paremmat, Aulangon Kievarin leirintäalueyrittäjät Heikki Alutoin ja Tuija Tunturi kertovat.

Juuri minilomalta palannut kaksikko selventää, että tilanne on sama koko maassa. Karavaanareita eli kaikkien kavereita näkee yhä vähemmän liikenteessä.

– Eipä niitä ollut eräänä päivänä edes Puuhamaan parkkipaikalla, jossa nökötti vain viisi asuntoautoa, kun parhaimmillaan niitä voi olla sata.

Aulangolla ja Viralassa on tänä kesänä käynyt karavaanareita yhteensä saman verran, kuin mitä Aulanko veti yksinään esimerkiksi viime kesänä.

– Matkailuauton ylläpito käy lompakon päälle. Jostain on tingittävä, Alutoin arvioi.

Sen sijaan telttailun suosio on tänä kesänä noussut mökkivuokrauksen rinnalla.

– Telttailu on edullisinta matkailua, ja käy jo seikkailustakin.

Matkailukausi alkoi varhain

Normaalisti elokuu on ulkomaisten matkailijoiden kuukausi. Ensimmäinen turistirysäys saapui Aulangolle kuitenkin jo toukokuussa, kuukautta ennen ”virallisen” lomakauden alkamista.

– Kelit olivat niin hyvät, että meinasimme olla purjeessa matkailijoiden kanssa. Tarkoituksena oli laittaa kylät kesäkuntoon, eivätkä kesätyöntekijät olleet vielä aloittaneet.

Toukokuussa saapui ranskalaisia suhteellisen paljon, mutta suurin osa ulkomaisista turisteista tulee Ruotsista ja Saksasta. Heitä näkee vaunu- ja telttamajoituksin enemmän Aulangolla.

– Heidän osuus kaikista lomailijoista on korkeintaan 10 prosenttia. Venäläisiä taas ei paljon tule yksittäisiä matkailijoita lukuun ottamatta. Yleensä he hakevat lomalta luksusta.

Valtaosa Aulangon ja Viralan leirintäalueiden asiakkaista on luonnon rauhaa hakevia matkustajia ja Puuhamaakävijöitä eli lapsiperheitä. Viralassa on ainoastaan karavaani- ja telttapaikkoja, kun taas Aulangolla tarjontaa löytyy vaatimattomista reppumökeistä mukavuuksilla varustettuihin yösijoihin.

– Parikymppisiä käy yllättävän vähän. Emme tosin vuokraa mökkiä alle 18-vuotiaalle huonojen kokemuksien takia. Toisaalta leirintäalueemme eivät ole mitään biletyspaikkoja.

Pidempään talvikäyttöön

Koulujen käynnistyessä uudelleen leirintäalue alkaa siirtyä pikkuhiljaa talviteloille.

– Auttaisi huomattavasti matkailualaa, jos koulut alkaisivat vasta kahta viikkoa myöhemmin. Pidämme leirintäaluetta auki yöpakkasiin saakka.

Alueiden 60 mökistä 10 pystyisi pitämään käytössä läpi talven.

– Tulevana talvena vuokraamme niitä lähinnä pidempään käyttöön eli vähintään viikoksi. Myös Lindgrenin huvilan majoitustilat ovat vuokrattavissa. Ravintola on auki kesällä, mutta talvella tilauskäytössä.

Tienviitat puhuttavat

Aulangon leirintäalueen tienviittojen puuttuminen on herättänyt keskustelua niin kaupungin, kievarin yrittäjien kuin asiakkaidenkin kesken.

– Olemme taistelleet niistä jo kahdeksan vuotta. Kun tienviittoja ei ole, turisti ei meille löydä. Kaikki eivät omista navigaattoria.

Alutoinin mukaan kaupungin virkamiehillä on käsitys, että Aulanko olisi hyvin viitoitettu.

– No ei ole. Paljon olemme saaneet palautetta, kun ei löydy. Jos me menetämme muutaman kympin asiakkaan ajaessa kaupungin ohi, kaupunki menettää siinä keskimäärin satasen.

Muutama vuosi sitten kaupunki pystytti Aulangon lomakylän tuntumaan kolme opastetta.

– Nyt Ely-keskukselta on saatu vaatimus uhkasakon nojalla, että viitat on otettava pois. Saa nähdä, kenelle se jää maksettavaksi.

Tunturin mukaan kyse ei olisi isosta asiasta.

– Maksimissaan 4–5 kylttiä kolmostielle ja kymppitielle sekä Viipurintien ja Aulangontien risteykseen.

– Muuten asiat ovat sujuneet erittäin hyvin kaupungin kanssa, kaksikko vakuuttaa.

Nolojen tilanteiden miehen viehätys piilee siinä, että hänen arkeaan ovat ne asiat, joita me kaikki kohtaamme, mutta häpeämme. Nolot tilanteet ovat kuitenkin niitä, jotka yhdistävät meitä kaikkia.

Toissa viikolla olin hyvän ystäväni kanssa Etelä-Puolan Zakopanessa, jossa Eero Mäntyranta voitti kultaa samana vuonna, kun synnyin. Pieni Tatravuorten kaupunki oli täynnä vanhoja puutaloja ja kansallispuistoturisteja.

Minä kirjoitin oppikirjaa, ja ystävä luki Karl Ove Knausgårdia.

Eräänä iltana istuimme pitkään baarissa kansanmusiikin soidessa. Kävimme siellä yhdessä lävitse koko käsikirjoitukseni. Koska tilanne oli intensiivinen, en noussut pöydästä koko iltana.

Kävellessämme öisiä katuja kohti hotellia se iski - aivan valtava pissahätä. Valitin koko matkan ja etsin turhaan sopivia pensaita.

– Kyllä sä kestät, hän sanoi.

Hotelli oli suuren rautaportin takana puistossa. Kiemurtelin portin edessä, sillä portti aukesi hitaammin kuin kauhuelokuvissa.

Ristin jalkani, mutta se ei auttanut. Tunsin miten lämmin valui pitkin reisiä kohti sääriä ja sandaaleja.

Oli kaksi vaihtoehtoa. Salata tai tunnustaa.

– Kato! Ilmoitin.

Ystäväni tuijotti tyrmistyneenä, kun pissa virtasi ja levisi suureksi lätäköksi portin eteen.

– Siinä meni oppikirjan lapsivesi, totesin, ja nauroimme kippurassa.

– Vielä naurat tollaselle, moitti poikaystävä, kun palasin ja kerroin matkasta.

On asioita, joista ei puhuta. Pissaaminen hotellin portin edessä on sellainen, sillä ruumiintoimintoihin liittyvät asiat ovat kaikista noloimpia. On ministeri tai esikoululainen, housuun tulee, jos on ripuli, eikä ehdi vessaan. Näin kävi kaverilleni Guggenheimin museossa.

Toinen kaveri käveli Tampereella Hämeenkadun päästä päähän takapuoli paljaana, sillä hame oli livahtanut sukkahousujen sisään.

Olen miettinyt miten valtavan määrän energiaa käytämme nolojen tilanteiden peittelyyn. Hyvä maku on eri asia kuin julkisivun pönkitys. Joskus asioiden tunnustaminen on paras vaihtoehto.

Ympyrä kiertyi umpeen puolalaisen pikkukaupungin kadulla, kun pissasin housuuni. Sama tapahtui kansakoulun ensimmäisellä luokalla kesken joululauluharjoituksen. Ensin en kehdannut pyytää vessaan ja kun se oli liian myöhäistä, en kehdannut kertoa asiasta kuin yhdelle luokkakaverilleni.

Tieto tapauksesta levisi kulovalkeana koko kouluun. Päivä oli painajaismainen.

Vaikka pahimmissa painajaisunissani tajuan kesken luentoni olevan auditorion edessä alastomana, olen silti sitä mieltä, että paljaspyllyillä on aina hauskempaa!

Viihdeuutisista voi ottaa oppia.

Nyt, kun Britannian herttuaparin esikoinen on saanut ansaitsemansa (?) julkisuuden ja inasen enemmänkin, voi taas keskittyä tavanomaisempiin asioihin: muihin viihdeuutisiin. Ne kun eittämättä ovat verkon luetuinta matskua. Näkökulmasta riippuen tänä kesänä on ollut muitakin huippuhetkiä. Esimerkiksi jättihauki, jonka paidaton idän pienisuuri judomies eli Venäjän presidentti Vladimir Putin narrasi Siperiassa – villeimpien huhujen mukaan vieläpä paljain käsin. Vonkaleen painoksi on spekuloitu sosiaalisessa mediassa kaikkea 1021 kilon väliltä, mutta Kremlin tietotoimisto vakuuttaa petokalan olevan painavammasta päästä. Saakohan siitä syytteen maanpetoksesta, joka muuta väittää?

Mitä hittoa, Matti Nykäsestä on uutisoitu tänä kesänä tavallista vähemmän.

Vietnamilainen Nguyen Quang Hung koki hiljattain iloisen jälleennäkemisen. Mies sai 45 vuoden jälkeen takaisin Vietnamin sodassa menettämänsä käden. Amputaatiolääkärinä vuonna 1966 huolellista työtä tehnyt Sam Axelrad oli säilyttänyt Hungin kättä itsellään kaikki nämä vuodet. Kysymys kuuluu, miksi ihmeessä, ja millainen kokoelma tohtorilta mahtaakaan löytyä. Joka tapauksessa, jostain syystä lääkärismies ei enää näyttänyt tarvitsevan ylimääräistä kättä, vaan luovutti sen takaisin alkuperäiselle omistajalleen, joka säilyttää irtokättään BBC:n mukaan lasikaapissa. Toivottavasti saumat ovat tiiviit, lasisen minimausoleumin nimittäin.

Irtokädestä tulikin mieleen, että Conan ja Terminator -elokuvista suurelle maailmalle tutuksi tullut ja Kalifornian ainoa kuvernaattori Arnold Schwarzenegger on huhujen mukaan palaamassa kyseisiin leffarooleihin – vain 66 vuoden iässä. Tämä on kaikille meille Arnoldin elokuvien parissa kasvaneille ensiarvoisen tärkeää tietoa. Myös Total Film -lehti on rankannut elokuvien 50 parasta baaritappelua. Voiton vei tietenkin Terminator 2, jossa alaston Arska paitsi antaa prätkämiehelle satikutia, vie myös tämän vaatteet.

Monopolista on tehty lapsiystävällinen pikapeli, jossa voittaja voi selvitä jo puolessa tunnissa. Rohkenen huomauttaa, että sekin kestää nykymenolla liian pitkään.

Varoituksen sana ja malliesimerkki kaikille, jotka suorastaan tykkäävät esitellä itseään sosiaalisessa mediassa. Ruotsalaispoliitikko sai sen tuta, ettei jokaista poseerauskuvaa kannata julkaista verkossa. Vähissä vaatteissa istuessa pohkeen tatuointia esitellessä ei välttämättä käy ensimmäisenä mielessä, että uimahousujen alta saattaa pilkistää vaikka kaksosista toinen. Kuva levisi maailmalle ja bittiavaruuteen kulovalkean tavoin, ennen kuin se poistettiin alkuperäisestä lähteestä.

MUISTOT TALLESSA. Uppsalankaaren osaston ohjaaja Sonja Mertanen ihailee Vieno Leimusen kanssa Muistojen helminauha -kurssilta saatua kuvakollaasia.

Hämeenlinnalainen kuvanvalmistaja Sirpa Hiukkamäki heijastaa seinälle valokuvia Voutilakeskuksen toimintahuoneessa. Paikalla on neljä vanhusta omaisineen. Tutut nuoruusajan valokuvat kirvoittavat vanhusten mieliin muistoja asioista ja tapahtumista, jotka ovat jo ehtineet painua unholaan.

Hiukkamäki järjestää Voutilakeskusessa vapaaehtoisprojektina vanhuksille Muistojen helminauha – valokuvaterapeuttista toimintaa. Sama joukko on kokoontunut nyt neljä kertaa. Maanantaina 8.7. oli päättötilaisuus, jolloin jokainen kurssilainen sai muistoksi oman kuvakollaasin.

Voutilakeskuksen Uppsalankaaren palveluvastaava Anu Kinnunen on tyytyväinen kurssin antiin.

– Jollain lailla jatkamme tätä toimintaa kurssin jälkeenkin, Kinnunen lupaa.

Elämä kuvina

Omaiset ovat keränneet kurssille vanhusten lapsuuden- ja nuoruudenaikaisia valokuvia. Hiukkamäki on skannannut kaikki kuvat, valinnut niistä sopivat, ja koonnut jokaiselle oman kollaasin. Joukossa on myös tuoreita valokuvia.

– Iso kiitos omaisille ja talolle, ilman heitä ei tämä kurssi olisi onnistunut.

Kurssille osallistuvan Vieno Leimusen kuvakollaasi sisältää kuvia kotipaikasta Somerolta.

– Kurssi on tuntunut mukavalta, Leimunen myhäilee.

Käsityöt ovat olleet Leimusen leipäpuu, mikä näkyy paitsi uusissa, myös nuoruusajan kuvissa.

– Tuossa kuvassa näkyy isän kansallispuku, jonka olen tehnyt, Leimunen muistelee.

Muistot palautuvat

Voutilakeskuksessa Hiukkamäki työsti kurssi-ideaa yhdessä Uppsalankaaren osaston ohjaajan Sonja Mertasen kanssa. Omaisilta ja hoitajilta saadun palautteen perustella koko ryhmä on virkistynyt, moni juttelee aiempaa enemmän ja hakee katsekontaktia.

– Muistot ovat selkeästi nousseet vanhusten mieliin. Puhetta ja tarinoita on tullut paljon, Mertanen kertoo.

Sysäyksen kurssille Hiukkamäki sai vieraillessaan Voutilakeskuksessa anoppinsa luona. Hän on soveltanut alun perin taide- ja valokuvaterapiakursseilta saamiaan ideoita sekä anoppinsa että oman äitinsä kanssa.

– Muidenkin ihmisten kannattaa tehdä omaistensa kanssa vastaavaa, Hiukkamäki neuvoo.

Aktivointia kuvilla

Hiukkamäki on työskennellyt 30 vuotta kuvien kanssa. Hän on myös käynyt useissa taide- ja valokuvaterapiakoulutuksissa ja tehnyt töitä niin lasten, vanhusten, vammaisten kuin vankienkin parissa. Valokuvien käyttö terapeuttisen toiminnan apuna on yleistynyt. Tällä hetkellä Suomessa ja Kanadassa tehdään eniten monimuotoista terapiatoimintaa valokuvien avulla.

– Olen tehnyt ikäihmisten kanssa töitä, mutta nyt ensi kertaa muistisairaiden kanssa. Toimintamalleja on valtavasti ja niitä kannattaa hyödyntää. Hyvää kannattaa jakaa ja jalostaa.

Viimeaikaisten tutkimusten valossa tietyt aivojen osat aktivoituvat kuvien kautta. Tavoitteena on vaikuttaa taiteella ja muistoilla dementiaa vastaan, ja terapia näyttää ihmeellisesti toimivan.

Valokuva on oiva keino.

– Jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi, huomatuksi ja hyväksytyksi omilla ehdoillaan, Hiukkamäki summaa.

NORMALISOITUI. Kauppakeskus Tavastilassa eletään tiedottaja Miikka Anttilan mukaan nyt odotuksen vallassa, kun liikennejärjestelyt kauppakeskuksen ympäristössä liki normalisoituivat.

Kauppakeskus Tavastila oli Hämeenlinnan keskustan kauppakeskuksista katetyömaan siltaremonttien aikana pyörremyrskyn silmässä. Liikennejärjestelyt ympärillä vaihtuivat tiuhaan viimeisen vuoden aikana.

Siltojen avauksen uskotaan tuovan uutta ilmettä myös kaupungin vanhimpaan kappakeskukseen. Aivan lopullisessa kuosissaan katujärjestelyt eivät vielä toki ole.

Tavastilan liikkeissä rakennetaan kahden tempauspäivän ajaksi poikkeuksellisia tarjouksia, jotka eivät liity suoraan loppusuoralla olevaan ale-kauteen.

– Kauppakeskuksen yrityksiltä tullut palaute kertoo viime aikojen kaupankäynnin vuoristoradasta. Liikennejärjestelyt ovat vaikuttaneet selvästi keskuksen kävijämääriin. Liikenteellinen sekamelska ei ole kuitenkaan lannistanut, vaan on etsitty uusia ratkaisumalleja, kauppakeskuksen tiedottaja Miikka Anttila kertoo.

Hänen mukaansa myös asiakaspalaute on keskittynyt pitkälti liikennekysymyksiin, kun lähes joka päivä kauppakeskuksen kulmilla ajettiin eri väylää kuin edellispäivänä.

– Nyt meidän 25 eri liikkeen kauppakeskukseen on taas helppo tulla, Miikka Anttila huokaisee helpotuksesta, kun sillat avattiin parisen viikkoa sitten liikenteelle uusien liikennejärjestelyjen mukaisina.

Siltaremonteista johtunut väliaikainen ”kriisivaihe” synnytti Anttilan mukaan koko keskustan yrityksissä uudenlaista yhteistyöhakuisuutta ja yrittäjien avoimempaa keskinäistä vuorovaikutusta. Samalla etsittiin uusia toimintatapoja.

– Hankalammat tilanteet avaavat silmiä uudella tavalla. Yrittäjät ovat myös löytäneensä toisensa uudella tavalla ja vapautuneemmin.

– Kaupunkikeskustayhdistys on tehnyt tämän kehitysvaiheen aikana erinomaisen hyvää työtä keskustan yritystoiminnan virkeänä pitämiseksi, Anttila kehuu.

PERHE REISSUSSA. Kaija ja Reijo Jämes liikkuvat Lawrencen kanssa vanhoilla avoautoillaan parin viikon ajopäivien verran Suomen suvessa.

HARVINAISUUS. Cadillcin Eldorado Sport -mallia vuodelta 1953 on valmistettu vain 543 kappaletta.

KÄSITYÖTÄ. Diamente Rumble Seat Roadster-autoja tehtiin käsityönä kaikkiaan 13 kappaletta. Kaunottaressa on 7-litrainen Chevroletin moottori.

ARVOKAS. Mercedes-Benz SLS AMG oli näyttelyn arvokkaimpia autoja. Ylöspäin avautuvat ovet ovat ehdoton tunnusmerkki.

Vanajanlinnan ympäristön täyttivät sunnuntaina Suomen urheiluautojen näyttävimmät menopelit. Vanajanlinnan tapahtuma oli järjestyksessään toinen. Vastaavia yleisölle avoimia suuria näyttelyitä järjestetään harvakseltaan.

– Tämän parempaa ympäristöä näiden autojen esittelemiseen ei Suomesta löydy, autojen kokoontumisen aikanaan ideoinut Heikki Vainio Suomen Urheiluautokerhosta sanoo.

Yleisön ihailtavana ja kummasteltavana oli liki sata Suomen teitä harvakseltaan kulkevia kaksiovisia tai avoauton kriteerit täyttäviä urheiluautoja. Upeiden ilmestysten joukossa oli myös klassikkoautoja omassa classic -luokassaan. Autojen alkuperävuosikymmen liikkui 1940-luvulta aina näihin päiviin saakka.

– Tämä harrastus on periaatteessa suvun perintöä, sillä jo isäni hankki aikoinaan erikoisia autoja. Se iski pikkupojan sisäkaluihin. Nyt on itsekin innostunut tällaisista menopeleistä, helsinkiläinen Reijo Jämes kertoo.

Hän oli reissussa vaimonsa Kaijan ja lemmikkikoiransa Lawrencen kanssa Austin Healey Frogeye Spritella. Kotona on tallissa myös isompi versio, eli Austin Healey 300. Lawrencella on muuten ihka oma nahkainen ajolakki, kuten entisaikaa oli tapana käyttää.

– Ajelemme näillä vuorotellen. Ajopäiviä kertyy vuodessa noin kahden viikon verran. Tällaisissa tapaamisissa kohtaa samanhenkisiä ihmisiä yhteisen harrastuksen parissa, Kaija ja Reijo Jämes perustelevat osallistumistaan kokoontumisajoihin.

– Turun Kakskerran on järjestetty tällainen tapahtuma jo pitempään. Vanajanlinnan miljöö on kyllä hieno, parempaa ei voi kuvitella, pariskunta pohti hotellin ja Katumajärven välisellä näyttelyalueella.

Reijo Jämes kertoo vanhojen autojen vaativan säännöllistä kunnossapitoa, vaikka ajopäiviä tulee vuodessa vähän.

– Talvella moottoria käynnistellään säännöllisesti, poljetaan kytkintä ja jarrua, ja pidetään muutenkin autosta huolta. Tässäkin mallissa on rasvanippoja, jotka pitää täyttää 1 500 ajokilometrin jälkeen, Jämes selvittää.

Vertailun vuoksi nykyautolla saa ajella vuoden tai jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä ennen isompaa huoltoa.

Vanhan avoauton ”etuisuuksiin” kuuluu, että sateen sattuessa kohdalle kesken ajomatkan, katon rakentaminen ja sivuikkunoiden asentaminen vievät sen verran aikaa, että ”varmasti kastuu”. Sähkökäyttöisestä katon ”asennuksesta” ei ole näissä autoissa tietoakaan.

– Kyllä näitä tapauksia riittää. Kattorakenteen ja sivuikkunoiden kokoaminen vaativat viitisen minuuttia. Kyllä siinä on aika märkä, jos kunnon sadekuuro sattuu yläpuolelle. Kotona sitten kuivatellaan autoa sekä kimpsuja ja kampsuja, pariskunta jaksaa nauraa avoautoilun hankaluuksille.

Useimmat arvoautoja

Urheiluautojen kerma ei ole ihan joka perheen harrastus. Osaan pääsee käsiksi kohtuullisella summalla, kun on käsistään kätevä rakentamaan heikompikuntoisesta suosikkiautosta kunnioitusta synnyttävän klassikon.

– Ihan mahdoton sanoa autojen tarkkaa hinta-arvioita, koska takana on tunnetta ja usein paljon työtä. Tämän tapaamisen arvokkain auto maksaa käsittääkseni jotakin 350 000–500 000 euron välistä, Heikki Vainio sanoo.

Näyttelyalueelta voi bongata esimerkiksi Mercedes-Benz SLS AMG:n . Se on luksusluokan urheiluauto, joka suunniteltiin korvaamaan M-B SLR McLaren. Kaksiovisen Mersun ovet kääntyvät ylös, joten mallista ei voi erehtyä.

Joukossa oli muiden muassa Ferraria, Alfa Romeota, Maseratia, Chevroletia, TVR:ää, Cadillacia ja käsin tehtyä Diamentea.

Minulla on mielipide: haluan, ei, suorastaan vaadin, että Hämeenlinnan kauppatorille rakennetaan koko torialueen kattava kaksitoistakerroksinen kerrostalo, jonka kolme alinta kerrosta pyhitetään parkkitiloiksi.

Väkevä perusteluni: pääosan ajasta tori on tyhjillään. Se ei sovi missään nimessä tähän tehokkuuden aikakauteen, vaan kaikki mahdollinen avoin tila on rakennettava tiiviisti vaivoja sekä veroeuroja säästämättä.

Rakennettiinhan moottoritien päällekin liikekeskus ihan ilmaan.

Koska olen kaupunkilaisena esittänyt perustellun mielipiteen Hämeenlinnan kehittämiseksi, vaadin että se otetaan virkakoneistossa ja luottamushenkilöiden täyttämissä päättävissä elimissä välittömästi huomioon.

Ei, en ole omasta mielestäni täysin kesähelteiden sekoittama höyrypää. Ei edes juuri edessä avautuva loma ole saanut päätäni pyörälle.

Totta puhuen haluan neronleimahduksellani nostaa tikun kärkeen ihmeellisen ajatusmallin, jonka mukaan jokaisen yksityisen esitys kunnallisista ratkaisuista pitäisi tarkoittaa ajatuksen toteuttamista juuri sellaisenaan. Neuvottelu- ja tinkimisvaraa ei anneta. Joko minun ajatukseni toteutuu, tai sitten ei mikään.

Kun oma ajatus ei saa tuulta purjeisiin, loukkaannutaan verisesti, syytellään, puhutaan ajojahdista, valitetaan ja pannaan kapuloita rattaisiin kaikin mahdollisin laillisin keinoin.

Minut on petetty ja jyrätty.

…keleen demokratia!

Pysäköinti ja toriparkki ovat nyt pinnalla koko ajan Hämeenlinnan julkisessa keskustelussa. Yksi pointti tuntuu unohtuneen valtaosalta kantaa ottavista. Se on se, että kaupunginvaltuusto on demokraattisessa päätöksenteossa linjannut kaupallisen keskustan siirtymisen moottoritien katteelle. Se on fakta.

Kauppakeskukseen tulee vuoden kuluttua muun muassa 600 ilmaista aikarajoitteista parkkipaikkaa.

Harva jaksaa muistaa legendaarisen keskustapoliitikon Johannes Virolaisen tokaisua: "Kansa on puhunut, pulinat pois."

Tämän kivikylän asukasmäärä ei riitä vuosikymmeniin, ei ehkä vuosisatoihin, elättämään useita kauppakeskuksia kaupunkikeskustassa sekä katteella että torin ympäristössä.

Kun on veikannut väärää hevosta, rahat menevät ilman tuottoa. Kate oli nyt se voittajahevonen.

Kaupunkilaisten painavinta mielipidettä kysytään joka neljäs vuosi kunnallisvaaleissa. Silloin äänestetään sitä henkilöä, jonka ajatuksenkulku on mahdollisimman identtinen omien pähkäilyjen kanssa. Se on sitä demokratiaa – valitaan edustaja päättämään yhteisistä asioista.

Kaupunkilaisten mielipidettä kuunnellaan Hämeenlinnassakin nykyisin herkemmällä korvalla vaalien välissä kuin vielä kaksi- tai kolmekymmentä vuotta sitten. Silti ihan kaikille päättäjille ei ole vieläkään valjennut, että asioita hoidetaan pelkästään puoluekurin ohjauksessa sulle mulle -periaatteella.

Jalkautuminen on kova sana ja teko jatkossakin. Kyllä kansa tietää.

Muuten: ei sitä kerrostaloa ole ihan pakko rakentaa kauppatorille. Annetaan olla torina.

Minä lähden katselemaan toisia toreja.

Koivistoille kaupunkilaistuminen näkyi osoitteenmuutoksena

Puomi

Yli kolmannes nuorista tekstaa ajaessaan

Lupamaksut palautuvat kalavesiin

Seurakuntapastori Titta Huotari vetää rippileiriä Syöksynsuussa

Lääkärille pääsee nyt kahdessa viikossa

Evolla kokoontuu yli 4 000 partiolaista - ruuhkia luvassa

Kuumaa huumaa Linnanpuistossa

Hauhon skeittiparkilla avajaiskisat

Kuninkaallista meininkiä

Rengon Nummenkylässä on pistetty tuulemaan

Kaupungin länsikolkasta päivittäisasiat hoidetaan Toijalassa

Kankaistenjärven tilaselvitys jatkui koekalastuksella

Karavanaarit lähes kadonneet, telttailun suosio kasvanut.

Tästä ei sitten puhuta

Kalavale ja muita kesän kohokohtia

Vanhat valokuvat avaavat muistojen aarreaitan

Liikenteellinen pyörremyrsky helpotti - Kauppakeskus Tavastilassa huokaistiin helpotuksesta

Urheiluautojen kerma oli ihailtavissa Vanajanlinnassa

Kerrostalo torille, heti!