Kaupunkiuutiset

Jo vain on kesä! Mistäkös sen tyhmempikin tietää? No, tietysti siitä, että viimeiset viikot iltapäivälehdet ovat kertoneet totuuden koko kesän lomailmoista.

On se pentele kummaa touhua tuo sään ennustaminen, kun iltapäivälehdet tietävät tunnilleen elokuun 8. päivän auringot ja pilvet, lämpötiloista puhumattakaan, mutta tv:n säänaiset ja -miehet eivät saa sattumaan omaa arvausleikkiään kohilleen edes huomiselle…

Kun telkkarissa paasataan huomenna satavan vettä, niin jo vain aurinko paistaa rillittää yli 20 celsiusasteen teholla pihanurmikon kuivaksi.

Kyllä eivät tiedä säätä. Telkkarissa.

Iltapäivälehdissä tietävät. Viisasta porukkaa.

Niin, ja tietävät ne useat aviisit koko kesän luotettavan hyttysennusteen.

Oma kokemukseni on, että ennustipa kuka tahansa ja mitä tahansa lentävistä ötököistä, niin takuuvarmasti niitä on miljoonittain siellä missä kulloinkin satun olemaan. Jos olen Hämeessä, hyttysparvet peittävät auringon, Jos olen Kainuussa, hyttysparvet peittävät auringon, jos olen Etelä-Karjalassa, hyttysparvet peittävät auringon.

Vielä enemmän hyttysiä on siellä, minne on tarkoitus matkata seuraavana päivänä. Koettu on.

Ja kaikkihan tietävät, että Pohjanmaalla on vielä niitä isoja hyttysiä…

Parhaiten hyttysiltä säästyy istumalla kolme–neljä seuraavaa kuukautta tiivistetyn kodin uumenissa ovet ja ikkunat suljettuina. Savuhormin pellit kiinni, ettei sieltä hyttynen livahda.

Jo nauttii kesästä!

Kun luottaa kuin peruskallioon näihin iltapäivälehtien pitkän ajan unikuviin säästä ja sen olemuksesta, kannattaa tietysti perua ne heinäkuun 13. päivän iltapäiväksi suunnitellut tyttären häät. Lauantaipäivän sataa retuuttaa niin, että hyvä jos edes mäellä seisova kirkko on turvassa kesätulvilta. Uskokaa pois. Niin on lehteen painettu!

Juhannussäästä kerrottiin iltapäivälehden joulunumerossa, joten sitä ei kannata enää kerrata. Vanhoja juttuja.

Kokkoa saa polttaa. Tai sitten ei.

Marja- ja sienisato on menetetty! Monen päivän kuivuus toukokuussa vei thaimaalaisilta leivän suusta ja marjat metsistä. Näin on uskominen, koska lehtien pitkän ajan ennustuksissa on tällä tavoin vakuutettu.

Siitähän saisi oivan lööpin: Thaimaa nälän kourissa!

Itse jutussa kerrotaan sitten Suomen toukokuun sateettomista päivistä.

Tuossa viikko sitten tuumin, että pitäneekö lähteä sammakon etsintään, kun Hyrynsalmen sammakkomies ehti lähteä taivaallisten ennustajaukkojen seuraan.

Saisi siinä ainakin tv-julkisuutta ja kutsun tanssilavoille puhumaan kansalle totuuksia ensi syksyn sateista ja poutapäivistä.

Ei kai kaikkea sammakonkutua ole syöty, joten muutama varttunut yksilö löytynee meitä sääukkoja varten.

Ilman sammakkoa uskallan ennustaa, että syksystä tulee pimeä ja melko sateinen. Marraskuussa on poikkeuksellisen vähän hyttysiä.

Joulusäähän palataan juhannuksena.

Onhan meillä tiedotusvälineissä vielä yksi takuuvarma kesänmerkki – kaikkien tv-kanavien riemukkaat kesäuusinnat! Niitähän me kaikki olemme koko synkän talven odottaneet, telkkarin kesäuusintoja!

Onneksi talviaika meni mukavasti ihan tavallisia uusintoja tiiratessa.

Hämeen Ely-keskuksen ylijohtaja Pekka Savolainen onnittelee ympäristöpalkinnolla huomioitua Pirjo Päivärintaa.

Luonnon villituotteita hyödyntävä food designer ja Chef Rotisseur Pirjo Päivärinta palkittiin keskiviikkona torilla Hämeen ympäristöpalkinnolla. Tunnustuksen Raatihuoneen ravintoloitsijalle myönsi maailman ympäristöpäivänä Hämeen Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus.

Tunnustuksesta yllättynyt Päivärinta kannustaa kaikkia laajentamaan ravitsemustottumuksia teollisista juomista ja ruuista luonnontuotteisiin. Aineksia voi löytää vaikka omalta kotipihalta.

- Tekeminen on helppoa ja nopeaa. Villikasvien keräys hoituu vaikka lenkin yhteydessä, kunhan muista jokamiehenoikeuden sallimat rajat. Esimerkiksi voikukista, koivunsilmuista ja vaahteranlehdistä saa hyvää ja terveellistä juomaa.

Arvostus nousussa

Vuoden hämäläisenä 2009 palkittu Päivärinta kertoo, että lähiruoan arvostus on noussut viime vuosina.

- Superfoodeista ja lähiruuasta puhutaan paljon, julkisuus on hyvästä. Ruokatrendit tosin kulkevat sykleissä, ne tulevat ja menevät. Olimme pitkällä Pro Agrian lähiruokaprojektissa jo vuonna 1998, mutta vielä silloin ravintolat eivät olleet valmiita lähiruokaan.

Päivärinnan mukaan villiruuan hyödyntäminen vaikka kotitalouksissa on turvallista, kunhan vain tietää mitä luonnosta kerää.

- Erilaiset kirjat ja internet ovat tietoa ja kuvia pullollaan. Hämeessä on tosi hyvä ja monipuolinen tarjonta villikasveista kaloihin.

Lapsesta lähtien

Ympäristöpalkinnon jakanut Hämeen Ely-keskuksen ylijohtaja Pekka Savolainen kehuu Päivärinnan olevan lähiruokakulttuurin edistäjä, joka hyödyntää luonnon antimia työssään esimerkillisen monipuolisesti.

- Hiilijalanjälki pienenee huomattavasti, kun ruoka valmistetaan luonnonvaroja säästäen, vuodenaikoja silmällä pitäen sekä turhaa ylipakkaamista ja kuljettamista välttäen. Lisäaineiden tarve vähenee, mutta ravintoaineet säilyvät, kun elintarvike siirtyy nopeasti pellolta pöytään. Tämän Pirjo on oivaltanut ensimmäisten joukossa 1970-luvulta lähtien.

Päivärinta kertoo olevansa onnekas asuessaan maalla luonnon keskellä.

- Olen tottunut liikkumaan metsässä jo lapsesta lähtien.

Kunniamaininnat vesiensuojelusta ELY-keskus myönsi hollolalaiselle Risto Kauhalalle ja loppilaiselle Merja Ukkolalle.

Suomessa lasten teema- ja huvipuistoissa ruokatarjonta on järjestään epäterveellistä.

Olen havainnut, että lähinnä asiakas voi valita, ottaako rasvaisen ja suolaisen pitsan, vai ottaako jotakin vielä rasvaisempaa ja suolaisempaa. Ja jälkkäriksi tietysti jotakin supermakeaa. Sama meininki vallitsee suurimmassa osassa Suomen ketjuravintoloita ja -ruokaloita. Kun roskaruokaan tottuu pienestä pitäen, on tapojen muuttaminen myöhemmin vaikeaa.

Ylipainoisia ihmisiä on yhä enemmän, niin meillä kuin muuallakin. Samalla myös koulukuri on kadonnut ja vanhemmuus hukassa (SK 22). Asiat nivoutuvat toisiinsa. Lastenlääkäri oli hämmästellyt, kuinka Satakunnassa viime vuonna 50 lasta kävi sairaalassa vakavan ylipainon takia. Lääkärin mielestä syy ei ollut suinkaan mäkkärikulttuuri, vaan perheiden elintavat ja lepsut vanhemmat.

Jos meillä lihotaan, on ylipainoilmiö tavoittamassa myöskin Amerikan eteläistä pallonpuoliskoa. Meksikolaiset ovat viime vuosien aikana lihoneet ennätystahtiin, koska väki juo pienestä pitäen suuria määriä makeita virvoitusjuomia. Paikallinen vesijohtovesi ei ole juomakelpoista, joten virvoitusjuomia juodaan janoon. Myös pullotettua vettä on tarjolla, mutta sen hinta on lähes sama kuin limsan, joten suurin osa valitsee makeamman vaihtoehdon.

Jenkeissä ylipaino-ongelma on jo räjähtämässä käsiin. Vuonna 2012 Yhdysvalloissa oli 35 prosenttia aikuisista merkittävästi ylipainoisia. Osittain lihavuus johtunee siitä, että epäterveellinen ruoka on siellä sekä halpaa ja annokset ovat yleensä megakokoa. Muita syitä ovat liikunnan puute, tietämättömyys ravinnosta sekä tapojen periytyminen. Lääkkeeksi on ehdotettu terveellistä kouluruokailua, jotta lapset oppisivat pienestä pitäen syömään kunnon ruokaa.

Syömisen malli opitaan jo lapsena. On perheitä, joilla aivan perusasiatkin ovat hakusessa. Suomessa sentään kouluissa tarjotaan terveellistä ruokaa. Ymmärrän kuitenkin niitä, joiden on vaikeaa pysyä kohtuudessa ylenpalttisen roskaruokatarjonnan keskellä.

Hallitus yrittää suitsia ja ohjailla tätä kansaa terveellisempiin elämäntapoihin asettelemalla kaikenmaailman haittaveroja sokereille ja rasvoille. Linja on oikea, mutta lopputulos on vähän sama kuin viinan tai bensan kanssa: kansa ostaa joka tapauksessa, oli hinta mikä tahansa, mutta tinkii sitten jostakin muusta.

Kasvattajilta siis peräänkuulutetaan terveellisten ruokailutapojen opettamista lapsilleen. Samalla mediat suoltavat kuvia ihannevartaloista. Myös laihdutus on iso bisnes, ja superdieettiohjelmat sen ympärillä vain osa sitä. Nuorella terveysintoilu voi herkästi kääntyä ylenpalttiseksi

laihduttamiseksi. Opeta siinä sitten jälkikasvulle syömisen mallia: vaatii tasapainoilemista pysyä kohtuudessa asian molemmin puolin.

Kanta-Hämeen keskussairaalan lääkintävahtimestari Matti Kallio valmistelee avauspöydän obduktiota varten. Hän jää syksyllä eläkkeelle 40 vuoden työuran jälkeen. Kuva: Toni Rasinkangas

Elämässä ei ole mikään niin varmaa kuin kuolema; Kanta-Hämeen Keskussairaalan ruumishuoneella työskentelevä obduktiopreparaattori eli lääkintävahtimestari Matti Kallio on ollut kasvotusten kuoleman ja surevien omaisten kanssa jo neljän vuosikymmenen ajan.

- Vielä 1970-luvun alussa en ollut niinkään varma, että selviäisinkö opintojeni kuuden viikon ruumishuoneharjoittelusta.

Kallio palkattiin vuonna 1973 Ahveniston tuberkuloosiparantolaan. Hän työskenteli hengityskoneiden huollosta vainajankuljetuksiin, kunnes keskussairaalan patologian ylilääkäri kysyi hänen halukkuuttaan obduktiotyöntekijäksi.

- Aluksi jännitti, olinko riittävän pätevä. Nyt tätä työtä on tullut opeteltua 40 vuotta.

Kalliolta vei pari kolme vuotta tottua työskentelemään kuoleman keskellä.

- Olen oppinut pitämään työn työnä. Täytyy muistaa, että vainaja on aina jonkun läheinen.

Suhtaudunkin jokaiseen vainajaan kuin omaan läheiseeni.

Ruumiinavaus perustuu lakiin

Keskussairaalan ruumishuoneen kautta kulkee vuosittain noin 600 vainajaa. Vaikka ruumiinavaus perustuu lakiin, se tehdään pienelle osalle kuolleista.

- Lääketieteellisen avauksen osuus on noin 10 prosenttia. Siihen tarvitaan aina omaisen tai läheisen henkilön suostumus. Ruumiinavauksesta voi olla hyötyä harvinaisen taudin tutkimiselle.

Obduktiossa Kallio tekee vainajalle esiavauksen ja irrottaa sisäelimet viiteen ryhmään lääkärin tutkittavaksi. Lopuksi lääkintävahtimestari sulkee ja pesee vainajan.

- Vainajan täytyy olla nätissä ja siistissä kunnossa omaiselle luovutettaessa. Teemme arkuttamisen yhteistyössä hautaustoimiston kanssa.

Poliisin määräämän oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen järjestämisestä huolehtii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

- Sen osuus on 20 prosenttia. Kuolinsyytä selvitetään äkillisen, yllättävän kuoleman yhteydessä. Siihen ei tarvita omaisen lupaa.

Todellista surutyötä

Lääkintävahtimestarin työ on suurimmaksi osaksi surun näkemistä ja kuolleen omaisten tukemista.

- Epävarmuuden keskellä tuki, neuvot ja selkeä tieto asioiden etenemisestä ovat osa omaisen taakan helpottamista. Eniten koskettavat lasten ja nuorten kuolemat sekä murtuneet omaiset.

Työssä ei ole varaa päästää mitä tahansa suusta. Kasvojen menetys tapahtuisi, vaikka kyseessä olisi koominen tilanne.

- Kerran oli kiusallista, kun hautaustoimiston edustajan housut repesivät takamuksesta siirron yhteydessä. Silloin täytyi pitää pokka.

- Surun ymmärtäminen on osa ammattia. Kukin suree omalla tavallaan. Se on prosessi, joka on käytävä läpi.

Vaikka asiat hoidetaankin omaisten ehdolla, ovat Kallion mukaan ajat muuttuneet.

- Kaikki omaiset eivät enää huolehdi oma-aloitteisesti vainajan asioiden hoitamisesta. Joskus vainaja on pitkään kylmiössä, jolloin joudumme ottamaan yhteyttä viranomaiseen.

Viimeinen palvelus

Kallion mukaan kuolema on edelleen tabu, johon ihmiset eivät tiedä miten suhtautua. Se näkyy myös työn arvostuksessa. Usein koetaan, ettei obduktiotyö ole mielelle hyväksi

- Joskus on kysytty aika epäasiallisesti, että vieläkö jaksat silpoa kuolleita? Tutut kyllä ymmärtävät työni luonteen.

Mielikuvat formaliinille ja kalmalle haisevista kosteista kellareista ei ole aivan tuulesta temmattuja ajatuksia, vanhentuneita kylläkin.

- Vielä 1960-luvulla liottimien ja vainajien katkuiset salit saattoivat olla ahtaita ja ikkunattomia.

Nykyisin ruumishuoneet ovat saleineen aika neutraaleja tiloja, kiitos ilmastoinnin ja puhdistusaineiden.

- Tekniikka on mennyt huimasti eteenpäin. Esimerkiksi käsisaha ei ole kuulunut tällä vuosituhannella enää työkaluvalikoimaan.

Keskussairaalan ruumishuone ja kappeli kokivat muodon muutoksen vuonna 2011. Kylmiössä on 36 vainajapaikkaa, salejakin on kaksi.

Ihmiset tuumivat monesti, että voiko vainajien parissa työtä tekevällä ihmisellä olla tunteita lainkaan. Monta tuttuansa viimeiselle matkalle hoitanut Kallio vakuuttaa, että on.

- Hyvän ystäväni viimeinen pyyntö oli, että hoitaisin hänet hautakuntoon. Se oli kunnia-asia, muttei helppoa. Onko elämä yleensä?

Petri Puronaho on syöttänyt toiminnanjohtajavastuun Tiina Heikkilälle, jolla pallo on pian hallussa.

Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa on aina uskallettu ottaa rohkeita askelia. Seuran toimintaa on palkittu aina Euroopan Jalkapalloliiton (UEFA) tasolta saakka.

Yksi uusi (rohkea?) muutos tapahtui äskettäin, kun HJS:aa sen historian alusta saakka luotsanneen toiminnanjohtaja Petri Puronahon tilalle seuran toiminnanjohtajaksi pestattiin Tiina Heikkilä.

- Olen jo jonkin aikaa halunnut päästä kokopäiväiseksi urheiluseuran työntekijäksi. Kun siihen tarjoutui mahdollisuus, lähdin mielihyvin mukaan, HJS:n sihteerinä jo pitkään toiminut Tiina Heikkilä kertoo.

"Miesten töissä"

HJS:n ennakkoluulottomuus on siinä, että jalkapalloseurat ovat edelleen vahvasti miesten käsissä, nainen johdossa on tuiki harvinaista.

Päättävissä elimissä (hallitus/johtokunta) on arviolta korkeintaan joka kymmenes jäsen on nainen. Toiminnanjohtajan tehtävistä löytyi äkkiseltään hämeenlinnalaisseuran rinnalle vain yksi suomalainen jalkapalloseura, jossa ohjia pitelee nainen. Sama linja on pääsääntöisesti muissakin palloilulajien seuroissa.

Kyse ei ole lainkaan taidoista, vaan perinteistä. Jalkapalloilu on ollut aivan viime vuosiin saakka miehinen laji, on sitä toki edelleenkin, mutta raja-aidat ovat murtuneet.

Seurassa pitkän päivätyön tehnyt Petri Puronaho ei vetäydy kokonaan pois HJS:n toiminnasta:

- Jatkan markkinoinnin sekä myynnin puolella, mutta aloitan myös oman yrityksen pyörittämisen. Nyt oli aika kokeilla uusia juttuja, Puronaho sanoo. Hän on alkuvaiheessa myös uuden toiminnanjohtajan tukena.

Hän itse aloitti jalkapalloilussa oman työnsä ohella, mutta siirtyi vuonna 2004 vakituiseksi työntekijäksi.

- Alku oli sitä aikaa, kun junioritoiminta paketoitiin yhden seuran alaisuuteen. Se oli hyvä ratkaisu.

Tuhannen lapsen kaitsijana

HJS on paisunut vuosien aikana noin tuhannen lapsen ja nuoren jalkapalloyhteisöksi. Tyttöjä harrastajista on noin 300.

- Harrastajamäärän kasvattaminen on yksi iso päämäärä koko seuran toiminnassa, mutta yksin sitä ei voi saavuttaa. Yhteispeli korostuu kuten itse kentällä. Tyttöjen osuus voi myös vahvistua edelleen, Tiina Heikkilä pohtii tulevaa työsarkaansa.

Omaksi tavoitteekseen seuran toiminnanjohtajana hän asettaa sen, että HJS tarjoaa niin laadukasta harrastustoimintaa, että se vetää juuri laadullaan uusia harrastajia mukaan.

Tiina Heikkilä myöntää, että itse lajissa hänelle riittää edelleen paljon opiskeltavaa. Hän tuli jalkapalloiluun mukaan poikansa kautta. Kentän laidalta hän meni mukaan ensin oman pojan joukkueen toimihenkilöksi, sieltä koko seuran hallituksen ja sihteeriksi jo vuonna 2007.

Petri Puronaho vinkkaa väliin, että naisnäkökulma on erittäin tärkeä myös jalkapalloissa:

- Heiltä tulee raikkautta ja uudenlaista lähestymistapaa, mahdollisesti myös pehmeämpiä arvoja.

Kaksikko tietää, että urheiluseuran talous on nyt ja tulevaisuudessa yksi hankalimmista asioista ikuisen vetäjäpulan rinnalla.

- Lasten ja nuorten toimintaan keskittyminen on taloudellisessakin mielessä myös vahvuus. Tätä työtä arvostetaan, Heikkilä ja Puronaho sanovat.

Iskelmää, poppia ja vähän perinteisempiäkin kappaleita esittävä Lauluyhtye Olennainen sulostuttaa Westareiden torstai-iltaa.

Torstaina ja perjantaina Wetterhoffin talossa vietetään toista kertaa Westareita, joiden tarjottimella on musiikkia, laulua, tanssia, runoutta ja vapaata sanaa. Ohjelma alkaa kumpanakin päivänä kello 15.

Torstaina aloittaa trubaduuri Juha Haanperä ja tuntia myöhemmin kuullaan Erkki Tyrväisen runoesityksiä. Vanhassa kutomossa nähdään Hämeenlinnan Balettiopiston oppilaiden tansseja sekä Voimisteluseuran rytmisen voimistelun ryhmän ja suomenmestari Silja Ahosen taidokkaita liikkeitä. Illan päättää lauluyhtye Olennainen.

Perjantaina vuorossa on Hämeenlinnan Tanssi- ja liikuntakeskus, joka on valmistellut kolme esitystä. Lisäksi ohjelmassa on tanssillinen muotinäytös ja illan päätteeksi soi poppi ja rokki, kun asialla on Pavians without Mama.

Speakers Corner on avoinna molempina päivinä. Torstaina keskustellaan kello 17 siitä, miten suurten kulttuuripersoonien Fredrika Wetterhoffin ja Jean Sibeliuksen pitäisi näkyä paikallisessa katukuvassa. Keskustelua siivittävät Sari Rautio ja Erkki Korhonen. Perjantaina kello 16 äänessä ovat Hämeenlinnan nuoret filosofit.

Kaksipäiväinen tapahtuma on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille ja ohjelmanumerot ovat torstai-illan konserttia lukuun ottamatta maksuttomia.

Westarit to-pe 13.-14.6 klo 15 alkaen Wetterhoffin talossa (Palokunnankatu 9).

Mikä sinun harrastuksesi on? No, kuule minä tehtailen kanteluita virkamiehistä.

Tällaisia vastauksia voi jaella moni alan kyltymätön harrastaja. Harrastus sekin, eikä maksa mitään. Taitaa olla vähän virkamiehiä Suomessa, jotka eivät ole päässeet kantelukarusellin kyytiin. Aina löytyy aktivisti, joka jaksaa kirjoitella oman mielensä oikeutuksia päivästä toiseen. Järjestelmä ruokkii heitä, kun kaikkiin pitää koko koneiston vastata.

Jostain kumman syystä meillä on järjestelmä, että samasta asiasta voidaan kannella usealle laillisuusvalvojalle. Tätä nämä ammattilaiskantelijat käyttävät hyväkseen. Verbaalisesti osa on lahjakkaita. He osaavat kirjoittaa tekstinsä siihen muotoon, että näyttää jotain olevan vialla. Kantelukirjoittajilta ei vaadita mitään totuudessa pysymisvelvoitetta. He voivat ladella omia mielen tuntojaan totena.

Kanteluita käsittelevät lähettävät asian selvitykselle ja pyytävät koko ketjun vastaamaan. Työllistävä vaikutus on taattu. Virkamiehet vastaavat totuudenmukaisesti, sitä vaatii virkavelvollisuus. Vuoden päästä asia on saatu siihen malliin, että useampisivuinen päätös saapuu virkamiehen pöydälle. Useimmiten se on vapauttava päätös. Vuoden aikana on samaa asiaa kuitenkin laitettu vireille myös toisissa laillisuusvalvontaviranomaisissa. Tämä on kuin ikiliikkuja.

Kansalaisilla pitää olla kanteluoikeus ja oikeus saattaa virkamiehen tekemiset tutkittavaksi. Jokin raja pitäisi kuitenkin olla, ettei samoja asioita vatvota vuosikausia. Asiaa pitää yksinkertaistaa ja kovalla kädellä. Yhteiskunnassa on menossa säästötalkoot ja kaikki virkamiehet alkavat olla ylityöllistettyjä. Paljon aikaa kuluu aivan turhaan samoihin kanteluihin vastaamiseen ja päätösten kirjoittamiseen. Pitäisi se nyt kerralla uskoa, ettei vääryyttä ole tapahtunut.

Suomeen pitäisi perustaa vain yksi virasto, johon kannella ja valittaa. Se ei ole Jurvan kunta tai Lamminhovi. Eduskunnanoikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin toimistot pitää yhdistää. Samalla muilta virastoilta poistettaisiin kanteluiden käsittelyt. Yhdessä virastossa tiedettäisiin, että tästä asiasta on jo kertaalleen kanneltu ja annettu päätös. Tämä saattaisi jopa säästä valtion parsitun kassan varoja. Virkamiesten työaikaa ainakin säästyisi oikeiden asioiden tekemiseen.

Voitaisiinko myös harkita kanteluiden ja valitusten laittamista maksulliseksi. Ainakin saman asian uusista vireillepanoista pitäisi tupsahtaa lasku. Vähävaraiset pitäisi huomioida kuten yleensäkin. Rahalla ei saa oikeutta ostaa, mutta ei myöskään virkamiesten kiusaaminen saa olla ilmaista. Totuusvelvollisuuden vaatiminen pitäisi olla kantelijan velvoite, kuten asianomistajilla yleensä. Nyt se ei sitä ole. Sanktio pitäisi tulla valheellisesta väitteestä samalla tavoin kuin perättömästä lausumasta oikeudessa tai esitutkinnassa. Minun lapsuudessa kantelupukit eivät olleet arvoasteikossa kovin korkealla.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja isännöi Hämeenlinnassa 15.–16. kesäkuuta järjestettävää Pohjoismaat - Afrikka -ulkoministerikokousta. Ministerit keskustelevat ajankohtaisista Afrikan ja Pohjoismaiden asioista kahden päivän aikana Hämeenlinnan Aulangolla.

Kokouksessa on tällä kertaa kolme teemaa: pohjoismainen hyvinvointivaltio, osallistava talouskasvu sekä Afrikan konfliktit. Illallisella ministereillä on mahdollisuus vapaamuotoiseen keskusteluun kansainvälisistä ajankohtaisista asioista. Ministeri Tuomiojalla on viikonlopun aikana lisäksi kahdenvälisiä tapaamisia ministerikollegoidensa kanssa. Kehitysministeri Heidi Hautala osallistuu kokoukseen sunnuntaina.

Osallistujat tulevat Pohjoismaiden lisäksi Beninistä, Botswanasta, Ghanasta, Lesothosta, Malista, Mosambikista, Nigeriasta, Senegalista, Etelä-Afrikasta, Tansaniasta ja Sambiasta. Osallistuvat Afrikan maat ovat erityisesti korostaneet pyrkimyksiään edistää kansanvaltaa, ihmisoikeuksia ja hyvää hallintoa.

Kokous on kahdestoista kokousten sarjassa, joka alkoi vuonna 2001 Ruotsin edesmenneen ulkoministerin Anna Lindhin aloitteesta. Suomessa kokous järjestettiin viimeksi Hanasaaressa vuonna 2005. Viime vuonna kokousta isännöi länsiafrikkalainen Benin.

Rantareitti rautatiesillan pielestä aina Aulangon tekosaarille saakka on hyvää kalastusmaastoa, jossa kohon saa helposti heitettyä veteen.

Kuhaveljien puheenjohtaja Arimo Matinmäki tietää, mistä näillä seuduin saa kaloja koukkuun. Ilman veneitä ja erityisvehkeitäkin pääsee helposti onkimisen makuun. Alajärven ja Katuman umpeen kasvaneilla rannoilla ei sunnuntaionkijan kannata rämpiä ja tartuttaa koukkuaan puihin, kun rantareitti tarjoaa loistavat puitteet kalojen narraamiseen.

- Linnan ranta on oikein hyvä paikka, josta saa saaliiksi ahventa, särkeä ja lahnaakin. Istutamme Vanajaan pari kertaa vuodessa myös kirjolohia ja joskus haukikin tarttuu koukkuun, Matinmäki kertoo.

- Myös kävelyreitti rautatiesillalta aina tekosaarille saakka on todella hyvää aluetta kalastamiseen. Neljämetrisellä teleskooppivavalla yltää monissa paikoissa jo riittävän pitkälle, mutta ainahan voi ottaa mukaan vielä pitemmänkin.

Jo mainittujen saaliskalojen lisäksi Vanaja tarjoaa satunnaiselle onkijalle ainakin salakkaa ja sorvaa. Varusteisiin kannattaa kuitenkin pikkuisen satsata. Huoltoasemilta tuttu, perinteikäs ja iso punavalkoinen onkilaite on aikansa elänyt.

- Näissä vehkeissä koukku on yleensä sopiville saaliskaloille aivan liian suuri ja koho niin kantava, ettei siinä pieniä nykäyksiä edes huomaa.

- Kannattaa hankkia pienempiä koukkuja sekä kilpakoho ja painottaa se siten, että kohosta näkyy vain ihan vähän. Silloin vähäinenkin nyppy vetää kohon pinnan alle.

Toukkaa ja matoa

Matinmäki kannustaa kaikkia kokeilemaan ongintaa, joka on hauska ja helppo tapa tutustua kalastukseen.

- Onginta on hieno harrastus, siinä hermot lepäävät eikä kiirettä tarvitse pitää.

- Jos kala ei heti syö, kannattaa liikkua, katsella paikkoja ja etsiä kaislikon reunoja ja lumpeikkoja.

Alkukesästä koukkuun kannattaa laittaa muutama värikäs kärpäsentoukka. Loppukesästä mato on omiaan ja silloin siiman päässä voi kohta olla isokin lahna.

Vanajavesikeskuksen projektipäällikkö Mika Soramäki antaa vielä yhden arvokkaan vinkin.

- Kymppitien sillalla jengi käy ahkerasti kesäpilkillä ja kiskoo välillä aika komean kokoista kalaa.

- Vanajasta ongitut kalat ovat ehdottomasti syöntikelpoisia, sillä vesi on tyydyttävässä kunnossa. Sen sijaan Kernaalanjärven ankeriaat ja hauet ovat PCB-kertymien takia syöntikiellossa.

Muun muassa vapaan harjoittelun päivinä radalla riittää käyttäjiä.

Ahveniston moottoriradan kesäkauteen mahtuu kolme pääkilpailua ja lukuisia muita tapahtumia. Kesäkuun toisena viikonloppuna Ahvenistolla ajetaan Rata-SM -osakilpailu, elokuussa vuorossa on Historic Grand Race ja Endurance-kisa. Lisäksi radalla ajetaan puolenkymmentä Radalla.com -tapahtumaa, joista elokuun tapahtumaan kuuluu myös driftingiä.

- Radalla on lähes joka päivä jotakin muun muassa moottori- ja merkkikerhojen sekä yritysten omia tapahtumia. Lisäksi kesään kuuluu puolenkymmentä pyöräilykisaa. Varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella rata on avoin rullaluistelijoille ja -lautailijoille, joille tasainen ja puhdas asfaltti ovat ehdottoman tärkeitä. Ahvenistolla käy aika paljon rullahiihtäjiä muun muassa Valkeakoskelta, sanoo ratayrittäjä Pertti Kurki-Suonio.

Vapaaharjoittelupäiviä on kesäkaudella lähes viikoittain. Noin päivinä radalla pääsevät harjoittelemaan niin moottoripyöräilijät kuin autoilijatkin omissa jaksoissaan.

Heinäkuun lopulla radalla on myös rompe- ja kirpputori

Kooltaan 3,5 x 6 metrin myyntipaikkoja on riittävästi. Myyntipaikat myydään tulojärjestyksessä seitsemällä erolla per ruutu. Torille voi tuoda myyntiin kaikkea muun muassa vanhoista vaatteista, leluista ja kodintarvikkeista autojen ja moottoripyörien varusteisiin ja tarvikkeisiin.

KHO hylkäsi valituksen aiheettomana

Keväällä Korkein Hallinto-oikeus hylkäsi radan ympäristöhaitoista valittaneen joukon valituksen aiheettomana. Valitus oli ollut KHO:ssa vuodesta 2008 saakka. Ahveniston toimintaan valitus ei ole juurikaan vaikuttanut, koska rata on pyörinyt vanhan ympäristöluvan mukaan. Valituksen hylkääminen ja sen myötä asioiden nitkahtaminen eteenpäin on kuitenkin helpotus ratayrittäjälle.

- Vaasan hallinto-oikeus pyysi jo ennen KHO:lle tehtyä valitusta tiettyjä tarkennuksia lupa-asioihin. Hallinto-oikeuden pyytämät tarkistukset on tehty, mutta niitä ei ole voitu hyväksyttää KHO:ssa olleen valituksen takia. Kun tuo valitus on nyt aiheettomana hylätty, voimme lähettää tarvittavat paperit Vaasan hallinto-oikeudelle. Kun saamme sieltä vastauksen, voimme alkaa kehittää Ahvenistoa osin jo valmiiden suunnitelmien mukaan.

Sastan mallistoissa hyönteissuojaukseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Kuva Jaakko Posti

Hyönteisiä suojaavat kangasmateriaalit ovat viime vuosina tehneet tuloaan markkinoille. Suojauksen pitäisi estää niin hyttysten, kärpästen, paarmojen kuin punkkienkin pääsy iholle.

Käytännössä suojaus tarkoittaa, etteivät hyttyset viihdy asusteella pitkään.

Testissä oli Columbian Sportwearin maahantuomia housuja ja paitoja sekä cachalot. Cachalot on lippis, jossa lisänä on niskaa suojaava kangas ja pakkaamista helpottava taittuva lippa. Lisäksi kokeilin Sastan Haukka-ulkoiluasua sekä Greendoor Oy:n maahantuomista Graghoppersin NosiLife -valmisteista sukkia, housuja ja paitaa.

Muutaman minuutin seisoskelu paikallaan kuusikossa riittää siihen, että farkkujen ja tavallisen paidan alkaa kerääntyä hyttysiä, jotka myös jäävät kankaalle.

Vaihdan vaatteet Sastan ja Columbian Sportswearin ja Graghoppersin tuotteisiin. Kaikissa vaatteissa ilmiö toistuu sama ilmiö. Hyttyset pyörivät muutaman sentin päässä vaatteista, mutta vain muutama sisukas laskeutuu niille. Nuokin yksilöt viihtyvät vaatteella vain hetken.

Pohjoisen hyttysiin ja mäkäröihin vaatteiden vaikutus jäi testaamatta.

Itse en hyönteiskarkotteita kokeillut vaatteiden kanssa, jotta vaatteiden todellinen teho tulisi esiin.

Ainakin niille ihmisille, jotka eivät allergiansa takia kestä karkotteita, ötökkävaatteet ovat ilman muuta paras vaihtoehto. Vaatteiden etuna on myös hajuttomuus. Hikoilu on monesti ongelma karkotteiden käytössä, mutta vaatteilla ei tätä ongelmaa ole.

Permetriini ei vaatteista kulu

Sastan BuzzX® -käsitellyt tuotteet antavat suojan muun muassa hyönteisiä, punkkeja ja muurahaisia vastaan.

- BuzzX® -käsittely kestää tuotteen oletetun eliniän, jopa 50 pesukertaa, eikä uusintakäsittelyä ei tarvita. Suojaus on täysin hajuton ja väritön. Vaikuttavana suoja-aineena käytetty permetriini on luonnon oma tuote, jota on jalostettu kukista, kuten krysanteemista, sanoo tuotepäällikkö Kirsi Kärkkäinen Sastasta.

Columbian Sportswearin Insect Blocker -hyönteisuojavaatteet tarjoavat suojan muun muassa hyttysiä, punkkeja, muurahaisia, kirppuja ja sääskiä vastaan.

- Tehoaine pysyy vaatteessa, eikä liukene vaikuttamaan käyttäjänsä iholle. Vaatteiden pitoisuudet ovat niin vähäiset, että käyttö sopii myös pikkulapsille. Erityisen kiinnitysaineen ansiosta permetriini kestää pitkään vaatteessa. Siitä on jäljellä yli 90 prosenttia 70 pesukerran jälkeen.

Käytännössä 70 pesukertaa tarkoittaa tuotteen keskimääräistä elinkaarta, sanoo Guy Romi Columbian Sporswearilta.

Graghoppersille yksinoikeudella kuuluva NosiLife -kangasmallisto antaa pysyvän 90-prosenttisen suojan puremia vastaan.

- Kankaat suojaavat myös suurimmalta osalta UV-säteitä sekä säätelevät ruumiinlämpöä ja hieneritystä, sanoo Tero Blomberg Graghoppersia maahantuovasta Green Door Oy:stä.

Kirpputorilla paikkamaksuja myyjiltä keränneillä valvojilla Pentti Takalalla ja Teuvo Nokelaisella riitti aikaa vaihtaa kuulumisia. Heta Kotilainen oli liikkeellä pitsiteemalla.

Riihimäkeläinen Jenni Hyytiäinen jäi koukkuun valkeakoskelaisen Maarit Holopaisen myyntiruudussa olleeseen lasten vihreään polkutraktoriin.

Kirsti ja Kari Sarkki laittoivat kierrätykseen, kirpputorin myyntipöydälle itselleen tarpeettomiksi käyneitä tavaroita. Valikoima ulottui työkaluista jouluisiin kirjeensulkijamerkkeihin.

Citymarketin kirpputorilla myyntipöytänsä takana pitsivarjoineen pyörähdellyt Heta Kotilainen sanoi oppineensa hillitsemään itsensä ja tekemään vain harkittuja ostoksia. Myyntiin hän kertoi valinneensa tavaroita pitsiteemaan liittyen: Liinoja, pitsejä ja soma päivänvarjo. Myyntipöydällä tuoksui kimppu sireeninkukkia.

- Päivänvarjosta luovun vasta viimeisenä ja hyvästä hinnasta, hän kuittasi.

Riihimäeltä kirpputorille poikenneen Jenni Hyytiäisen katse kiinnittyi Maarit Holopaisen myyntiruudussa lasten vihreään traktoriin.

Hinnasta tinkiminen ja tavaroihin liittyvät tarinat ovat Hyytiäiselle kirpputorilla piste i:n päällä.

- Oma tärkeä osuutensa on sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Pienen pojan unelmasta, 25 euron hintaisesta polkutraktorista peräkärryineen ei valkeakoskelainen Maarit Holopainen tinkinyt, muista pihavarastosta tyhjennetyistä leluista ja lasten vaatteista kyllä.

Kymmenen euron hinta myyntiruudusta oli molemmista kohdallaan. Tulo myyjälle karttuu pienistä puroista, sillä tavaroista, hyvistäkään ei kirpputorilla voi pyytää mahdottomia.

Jiirisaha ja muuta pientä

Kirsti ja Kari Sarkin myyntipöydällä oli aamun ensi tunteina tungosta: Jiirisaha, mutterit ja järeät työkalut viihtyivät rinnan korujen, vanhojen lehtien ja keräilykolikoiden seurassa. Tavaroiden runsaus antaa mahdollisuuksia luovuudelle, toisen ylimääräinen voi toiselle olla aarre.

- Tulosta tänne ei kannata lähteä tekemään. Pääasia, että tavara, jolla ei itselle enää ole merkitystä, lähtee kierrätykseen, totesivat Riihimäeltä Tiiriön Cittarin parkkikirppikselle tulleet.

Kotikaupungista heidän mukaansa vastaava osto- ja myyntipaikka puuttuu.

Kirpputorin valvojat Pentti Takala ja Teuvo Nokelainen myyntipaikkoja välittävästä Hämeenlinnan Hiihtoseurasta kertovat, että sunnuntaikirpparit jatkuvat poikkeuksetta 25. elokuuta saakka.

Yhdestä paikoitusruudusta myyjältä veloitetaan kymmenen euroa ja paikat varataan tulojärjestyksessä. Myyjät saavat valita itselleen mieluisan ruudun, suosikkeja ovat reunapaikat.

Miehet kehaisivat kripputorin tunnelmaa. Varsinkin aurinkoisina aamuina paikalla myyjiä on useita kymmeniä ja pysäköintitilojen liepeillä käy iloinen puheen sorina.

Sunnuntaikirppis on Tiiriön Citymarketin parkkipaikalla kello 10–14.

Elmiinan (vas.) ja Siirin kesäloma kuluu leppoisasti heidän isänsä Mika Santalan kunnostaman Essexin kyydissä.

Lasse Vilminko toi rapakon takaa Porschen, joka on valmistettu Uudessakaupungissa.

Birgit ja Markku Salosella ei ole kesäreissuilla pulaa tilasta, kun perhe pakataan museoituun Dodge Aspeniin. Matkatavarat mahtuvat ruumisperävaunuun, josta kurkistelevat Henry (vas.), Virpi ja Wäinö.

Renkolaisen Mika Santalan Essex Super Six vuosimallia 1929 tuikkii auringossa kuin helminauha. Ikänsä autoja harrastellut rodimies kertoo ensikohtaamisen olleen rakkautta ensisilmäyksellä.

Myös Essexin tarina kiehtoo. Amerikasta tilattu gangsteriauto oli tuttu näky Chicagon kaduilla kieltolain aikaan 1930-luvun alussa.

- Tarinoiden mukaan Essex oli viinatrokareiden suosiossa. Sillä pääsi ketterästi poliisin Fordeja ja Chevyjä karkuun. Kyllä se kulkisi varmaan vajaata 200, mutta siinä vauhdissa kyyti alkaisi olla yhtä tärinää ja ohjaus holtitonta.

Santalan mukaan auto ei täysin vastannut myyjän excellent-kuntoarviota. Noin 900 tunnin tuunaamisen jälkeen Essex oli valmis nytkähtämään liikkeelle autenttisen suloisin soundein.

- Laitoin autoon Chevyn moottorin ja vaihdelaatikon sekä Mustangin taka-akseliston. Niiden lisäksi kunnostamisessa oli kaikkea muuta pientä säätämistä. Heppoisin perustein en siitä raaski luopua.

Päällepäin auto on alkuperäisen näköinen helmiäisvalkoista maalausta ja aluvanteita lukuun ottamatta. Mittariin on pamahtanut 6000 mailia kahden kesän aikana.

- Kyllä tämä on koko perheen ykkösharrastus. Ei kesää ilman kesäautoa, vaikka suven aikana pelkkiin bensoihin uppoaakin pari tonnia, heinäkuussa Västerosiin jenkkiautotapahtumaan aikova Santala naurahtaa.

Santala on kunnostanut kymmenkunta museoautoa vuodesta 1999 lähtien. Kotoa häneltä löytyy niistä viisi, kuten Mustang Fastback vuosimallia 1962.

- Seuraava projekti odottaa jo. Vuoden 1935 Hudson Terraplane. Se on kasaamista ja verhoilua vaille valmis. Koristemaalaria vielä kaipailen urakkaan, rakennusmaalari vinkkaa.

Sähäkkä hopealuoti

Ensimmäisenä tulee mieleen hopeinen luoti, kun näkökenttään vilahtaa 242-heppainen Porsche Boxster.

- Vauhti ei ole kaikki kaikessa, vaan ajo-ominaisuudet. Porsche on enemmän kuin auto, vakuuttaa avomallisen sporttikaaran Teksasista tuliaisina tuonut Lasse Vilminko.

Ja jos oikein tarkkoja ollaan, Vilmingon Porsche matkasi rapakon takaa takaisin kotimaahansa. Kiiturin syntymäpaikka on nimittäin Uusikaupunki.

- Asuin pari vuotta Houstonissa, josta auton saa puoleen hintaan Suomeen verrattuna. Tämäkin oli jonkun perheen kolmosauto, Vilminko naurahtaa.

Ameriikassa kaikki on tunnetusti suurempaa.

- Harrastuksen saa vedettyä kunnolla överiksi kaikenlaisine oheistuotteineen. Autoni lisävarusteisiin kuuluu jopa 100 dollarin Porsche-sateenvarjo, jos katto ei jostain syystä rullaisikaan alas, hän nauraa.

Vilminko kuvailee itseään tuunailijan sijaan kesäautoilijaksi, joka suuntaa maantielle aurinkoisina päivinä syyskuuhun saakka. Vapauden tunne syntyy, kun tuuli pöyhii avoautoilijan hiuksia.

- En ajattele kustannuksia, sillä nautin ajamisesta. Kannattaako niitä edes miettiä, auto seisoo muutenkin tallissa kahdeksan kuukautta vuodesta, Ahveniston heinäkuisille Porsche-päiville aikova Vilminko huomauttaa.

Mustanpuhuva perävaunu

Markku Salonen ratkaisi vuosi sitten kuusihenkisen perheensä tilaongelmat pidempienkin reissujen suhteen. Hän kävi viime kesänä hakemassa Pohjanmaalta vuoden 1963 perävaunun, jota voi ihan rehellisesti luonnehtia tummanpuhuvaksi.

- Työkaverini vinkkasi netistä löytämästään ruumisperävaunusta, jonka kipaisin hakemassa välittömästi.

Alun perin vainajien kuljetukseen tehdyn perävaunu on tiettävästi kotoisin Ruotsista. Salonen epäilee sen olevan uniikkia kamaa.

- Toiseen samanmoiseen en ole ikinä törmännyt. Siihen aikaan niitä tehtiin mittatilaustöinä, joten se voi olla ainutta laatuaan.

- Matkalaukut saa pakattua sisälle siististi, ne tulevat myös ulos nätisti lavetin mukana.

Kummeleistakin kuuluisan vuoden 1976 Dodge Aspenin peräsimessä keikkuva musta vaunu kiinnittää varmasti huomiota liikenteessä.

- Välillä päät kääntyvät siihen malliin, että pelkään ihmisten kurvailevan punaisia päiten.

Ruumisperävaunun kohtalo on täysin selvä, remontoinnin ja lavettibileiden lisäksi.

- Ikinä en sitä myy. Jätkät saavat vielä joku päivä kuskata minut sillä viimeiselle reissulleni. Sitä ennen aion vielä hankkia 50-luvun Fordin, perheensä kanssa Janakkalan kirkon ja hautausmaan kupeessa asuva Markku Salonen suunnittelee muikeana.

Gourmet Club kokoontui tällä kertaa makkarantekoon, myhäilee Harri Tarpeenniemi.

Kesä, grilli, makkara. Suomalainen kolmiyhteys. Nam, nam! Valtaosa suomalaisista kypsentää kesäaikana ainakin jokusen grillimakkaran. Elintarvikeliikkeiden makkarahyllyissä riittää pitkä liuta vaihtoehtoja. Toiset ovat lihaisempia, toiset jauhoisempia, toiset vahvasti maustettu, osa peruskäyriä.

Kekseliäs nautiskelija ei tyydy valmiiseen tarjontaan, vaan valmistaa makkaransa itse.

- Kyllä makkaranteko onnistuu kotioloissakin, Katinalan Lihakaupan yrittäjä Toni Vihervaara vakuuttaa.

Katinalan Lihakaupasta löytyvät kaikki makkaran perusainekset aina oleellisesta luonnonsuolesta alkaen.

- Ja onhan meillä lihaliikkeen omat makkarat, joita ei kaupoista saa, Vihervaara kertoo omasta tuotannosta. Lihakauppaa pyöräyttää kuukaudesta riippuen 300–600 kg makkaraevästä kuluttajien nautittavaksi.

Vihervaara valmistaa täyslihamakkaroita joko omilla tai asiakkaan resepteillä. Esimerkiksi ruoka-aineallergikot saavat Katinalasta heille sopivia tuotteita.

Gourmet Club kävi vieraana

Hämeenlinnassa 23 vuotta toiminut ruoanlaitosta kiinnostuneiden herrojen Gourmet Club vieraili toukokuussa Katinalassa Tero Vihervaaran opissa ensimmäistä kertaa. Tuloksena oli kymmeniä kiloja kesämakkaraa, joita onnekas voi bongata herkuttelevien herrojen kesäpöydästä.

- Suurin osa valmistettavista makkaroista valmistuu peruspohjamassasta. Tähän pohjamassaan lisätään lisää mausteita ja raaka-aineita, kullekin tuotteelle ominaisesti, Vihervaara selitti vierailleen.

Jokainen pääsi myös kokeilemaan makkaramassan koneellista pakkaamista luonnonsuoleen. Helpolta näyttävä homma sujui, muttei luonnollisesti täysin virheettömästi–väliin suolesta purskahti massa työpöydälle.

- Luonnonsuolet ovat tuontitavaraa. Ne valmistetaan käsityönä. Tanskasta niitä viedään Portugaliin, sieltä osa edelleen Kiinaan. Suoli tekee saman reissun takaisin. Suomessa ei kenenkään kannatta teettää tällaista käsityötä, se maksaisi älyttömästi. Homma on erittäin hidasta, sillä suoli käännetään pesuvaiheessa ainakin kahteen kertaan ennen kuin se on valmis makkaramassan peitoksi, Tero Vihervaara selvittää.

Gourmet Club kokoontuu kerran kuukaudessa. Yleensä herraseurue valmistaa kokonaisen menun alkuruoista jälkiruokiin. Työt jaetaan porukan kesken.

- Vierailemme ravintoloissa, mutta teemme myös ulkomaanmatkoja kulinarismin hengessä, alusta alkaen klubissa toiminut Harri Tarpeenniemi kertoo.

Timo Jusillan tilan eteläkolkassa Hämeenlinnan ja Lopen rajat muodostavat 90 asteen kulman. Jussilan vasen käsi osoittaa Loppea kohti, oikea käden suunnassa yli 40 kilometrin päässä on Hämeenlinnan tori.

Jos tiedät missä Hämeenlinnassa sijaitsee Kenonmutinpolku, et ole vielä kovin lähellä Ylimmäisentie 937:ää, jossa asuu kaupungin eteläisin asukas Timo Jussila. Kenonmutintieltä on jatkettava vielä kymmenkunta kilometriä ennen kuin Ylimmäisentie 937 kohdalla tie vie Jussilan tilan pihan läpi. Tarkka paikka on Ahoisten kylän Ylimmäisenkulma.

Kylällä on useita asuttuja talouksia, mutta palveluita ei lainkaan.

– Jo Rengon kunnan aikaan joku varasti Ylimmäisentien kyltin tien alkupäästä. Sanoin siitä silloiselle kunnan rakennusmestarille, mutta uutta kylttiä ole koskaan ilmaantunut.

Pari sataa metriä Jussilan tiluksilta kulkee Lopen ja Hämeenlinnan raja. Kuntarajasta kertova viitta on pusikon peitossa, mutta Lopen vaakuna ja kyltti ovat paikallaan. Hämeenlinnan rajasta ei tolppa kerro mitään.

– Kuntaliitoksen jälkeen Rengon kyltti ja vaakuna tietysti poistettiin. Mitään ei ole tilalle tullut.

Jussilan tilan eteläisimmässä kulmassa avokalliolla ja seudun korkeimmalla kohdalla on kivinen rajamerkki. Iso kivi on merkkinä kuntarajoista, sen ympärillä olevat pienemmät kivet Ahoisten, Topenon Salonkylän ja Vojakkalan kylien rajoista. Noista kylistä Ahoista lukuun ottamatta muut kylät kuuluvat Loppeen. Samassa läjässä ovat myös neljän tilan rajoja osoittavat kivet.

– Aikanaan kallion kivikasa on ollut kylien nuorison kokoontumispaikka. Itse en ole täällä käynyt kuin metsäraivaushommissa. Nuorena meikäläisen ikäluokka ajeli mopoilla näissä maisemissa.

”Minulle ihannepaikka”

Jussila on maanviljelijä, jolla kasvaa ruista ja kuminaa. Kotitilan läheisyydessä on viitisen hehtaaria ruista, loput pellot ovat hieman hajallaan eri puolilla eteläistä Renkoa ja Loppea.

– Toimeentulo tulee nykyisin metsä- ja maatalouskoneiden ja osin pienkoneiden korjauksesta. Minulle tämä on ihannepaikka, Hämeenlinnaan, Forssaan ja Riihimäelle on nelisenkymmentä kilometriä noin viiden kilometrin tarkkuudella. Haen varaosia´paljon sekä Hyvinkäältä ja Riihimäeltä. Asiakkaiden näkökulmasta paja on tietysti hieman syrjässä.

Isolle kirkolle eli kantakaupunkiin Jussila ajaa muutaman kerran viikossa.

– Jos kaupasta pitää lähteä varta vasten ruokaostoksille ajan Lopelle. Matka on nopeampi, koska pihalta on kolmisen kilometriä 54:lle eli Riihimäki-Forssa tielle.

Hämeenlinnan suuntaan ensimmäiset seitsemän kilometriä ovat osin vielä sorapintaista tietä, loppumatka vaihtelevankuntoista asfalttipintaa. Palokunta saapuu Ylimmäisenkulmalle nopeammin Lopelta kuin Hämeenlinnasta.

Poliisiautokin on nähty Ylimmäisentiellä joskus, mutta syytä ei tiedetä.

– Lienevätkö eksyneet, veikkaa Jussila

Maaseutuidylli voi karista nopeasti

Ylimmäisenkulmalle on vuosien varrella muuttanut väkeä, mutta kaikki eivät ole viihtyneet kylällä pitkään.

– Maaseutuidylli saattaa joskus idylli karista kun syyspimeät ja talvi tulevat. Jos työpaikka tai harrastukset ovat kantakaupungissa, matkaa kertyy aika runsaasti. Kesällä on mukava ajella pikkuteitä, mutta syyspimeillä päivittäinen 80–100 kilometrin lenkki voi alkaa käydä hermon päälle. Yhdessä talossa ensimmäiset asukkaat luovuttivat pian talopaketin ostettuaan, seuraava rakensi paketin loppuun ja viihtyi pari vuotta. Nyt taloa asuttaa jo kolmas perhe. Maallemuutossa pitää myös asenteiden muuttua.

Ylimmäisenkulmalla elämä alkoi hiipua jo 1970-luvulla, kauppa ja koulu lakkautettiin 1970-luvun alussa. Syrjäkulmille pitää syntyä, mikä vaikuttaa viihtymiseen.

– Kävin ala-asteen Nevilässä parinkymmenen kilometrin päässä, yläasteen kävin Lopella. Koulumatka ei juurikaan lyhentynyt, mutta nopeutui.

Jussila ei paljon kaupungilta odota, mutta muistuttaa saman valuutan olevan käytössä, kuin kantakaupungissakin. Veroäyrikin on sama. Palvelut eivät kuitenkaan ole samanarvoisia.

– Pääterveysasemalla käynti vie helposti kolmisen tuntia. Heinäkuussahan Rengossa ei saa sairastaa, onhan terveysasemamme tuolloin suljettuna.

Tiestöön ei laitakaupungilla ole koskaan puututtu liikaa.

– Ylimmäisentiellä on hidastusraidat ihan omasta takaa. Routa rikkoo joka kevät teitä, eikä kuoppia tai raitoja ole kovin suuri kiire teitä korjata. Hyvä soratie on kuitenkin parempi kuin huono asfaltti. Täällä asuvilla on kuitenkin tekemisen meininkiä, joten hyvää kesän jatkoa kaikille nykyisille laita- ja kantakaupunkilaisille.

Silloin kun minä olin nuori. Näillä sanoilla alkavat kaikki eeppiset tilitykset.

Osa vilkaisee tekstimassan jatkeena olevaa kirjoittajan kuvaa todeten, ettei nassikalla ole vielä varaa valittaa. Toinen osa taas näkee maturemiehen (koska heidän mielestään kaikki 30 ikävuoden ylittäneet ovat jo niinku sikavanhoja), joten tämän kirjoituksen aloituslauseeseen ei paljon jätetä vaihtoehtoja. Koska minullakin on oikeus nillittää joskus edes jostakin, olen päättänyt kiertää minun nuoruudessani -ilmauksen ketunlenkillä: Kun minä olin lapsi.

Music Television, nykyisin pelkkä MTV, pyörähti käyntiin samana kesänä kun putkahdin maailmaan. Se oli vallankumouksellinen tapahtuma. Päätelkää itse kumpi. Olen seurannut tämän amerikkalaisen unelman kehitystä lapsuudestani lähtien, olenhan osa vapaan kasvatuksen ja levottoman tv-sukupolven koneistoa. Aluksi meno oli, kuten monessa muussakin uudessa jutussa, sanoisinko räväkkää. MTV oli yläasteikäiselle osa turvallista kasvualustaa. Siitä piti huolen muun muassa nykyinen kansanedustaja, silloinen kanavan suomalaisjuontajatar Maria G, josta oli niin paljon iloa meille hormonisohjoon eksyneille varhaisteinipojille.

Mitä ihmettä kanavalle on 20 vuodessa tapahtunut? Ennen MTV:lta tuli nimensä mukaisesti musiikkivideoita laidasta laitaan, parhaaseen katseluaikaan. Mitä se on tänä päivänä? Jumalauta tositeeveetä! Suurta draamaa saadaan synnytettyä muun muassa paksuna olevista teineistä ja seitsemän järjestäen itsensä nolaavan kämppiksen kosteasta arjesta. Vimmaista kilpailua toki kannattaakin käydä siitä, kenestä tulee Paris Hiltonin paras kaveri ikuisiksi ajoiksi. Sitä etsitään edelleen. "Music Television MTV on maailman suurin musiikki- ja nuorisokanava, josta löydät tämän hetken kuumimmat artistit ja viimeisimmät trendit ja muotisuuntaukset." Voi...

Mihin katosivat anarkistinen piirrosanimaatio The Maxx tai vaikkapa ultrahauska Celebrity Deathmatch, jossa muovailuvahajulkimot murjoivat toisiaan turpaan niin että korvissa soi? Stunttiohjelma Nitro Circus on jees ja Beavis & Buttheadilla on lähinnä nostalgia-arvoa. Pelkästään vanhan musiikkiteeveen mainoksissa oli enemmän potkua kuin koko nykyisessä tarjonnassa yhteensä. Ikätoverini varmasti muistavat spotin, jossa bikinibeibe sivaltaa valtavalla moottorisahalla halki kuvaputkitelkkarin, jonka sisuksista kohoaa MTV:n logo. Silloin logoa vielä koristi lisäteksti: Music Television. Oi niitä aikoja.

Tiedetään, että kanava pyörähti käyntiin vuonna 1981 Video Killed the Radio Star -musiikkivideolla. Vuonna 2013 ei edelleenkään tiedetä, milloin ja kuka tappoi musateeveen. Kysymys taitaa jäädä yhtä auki kuin JFK:n tapaus. Ja se musiikkipuoli. Tarjontansa puolesta saa puolestani pysyäkin yön pikkutunneilla.

NÄKYVYYTTÄ. Heijastimilla saat näkyvyyttä –valoisana kesäpäivänäkin. Ratsuun ja ratsastajaan kiinnitetyt heijastimet kertovat muille, että liikkuja on ratsukko.

Hevonen ratsastajineen ei välttämättä ole jokaiselle päivittäinen näky tieliikenteessä, mutta kohdattaessa on ratsukkoon syytä suhtautua kaikella huomaavaisuudella. Hiljennä vauhtia ja ohita hevonen rauhallisesti riittävällä etäisyydellä, Liikenneturva painottaa.

Tavallisesti hyvin käyttäytyvä ja koulutettukin hevonen on pohjimmiltaan saaliseläin, joka pakenee, kun sitä pelottaa tai se mieltää jonkin asian uhkaavaksi.

- Nopea ja voimakas eläin voi säikähtäessään käyttäytyä arvaamattomasti. On syytä muistaa, että keskikokoinenkin hevonen on samaa suuruusluokkaa kuin hirvi, kuvaa Liikenneturvan aluepäällikkö Tuula Taskinen, itsekin ratsastaja.

Kohdatessasi autolla, tai muulla moottoriajoneuvolla, ratsukon, hiljennä vauhtia ja ohita hevonen rauhallisesti käyttäen vastakkaista kaistaa, jos sillä ei ole liikennettä. Ota katsekontakti ratsastajaan ennen ohitusta ja varmista, että välimatka ohitettavaan ratsukkoon säilyy ohituksen jälkeenkin.

Seuraa myös ratsastajan tai ohjastajan käsimerkkejä. Jos hän pyytää sinua pysähtymään nostamalla käden pystyyn, pysähdy. Takaa voi olla tulossa lisää ratsukoita tai eläin voi olla säikähtänyt.

Ratsukon taakse ei ole syytä jäädä turhaan odottelemaan. Hevosella on rajallinen näkökenttä, mutta sillä on erittäin hyvä kuulo, joten todennäköisesti se on kuullut lähestyvän ajoneuvon, Taskinen opastaa.

Maastossa ja maanteillä liikkuvat hevoset ovat tottuneet autoihin ja muuhun liikenteeseen, mutta hevonen voi vauhkoontua esimerkiksi äänekkäästi pärisevistä mopoista tai moottoripyöristä. Myös auton äänimerkki voi säikäyttää hevosen, joten älä soita torvea.

Muiden tienkäyttäjien tapaan myös ratsukoiden on liikuttava tieliikennelain mukaisesti ja ratsastajan tai ohjastajan on tunnettava liikennesäännöt.

- Perusohjeena on se, että hevosella siirrytään aina käyntiin, kun kohdataan toinen tienkäyttäjä. Jos tiellä liikutaan ratsain, on hevosen paikka yleensä tien oikeassa reunassa. Kevyen liikenteen väylälle ratsastaja saa mennä silloin, kun se on erillisellä liikennemerkillä ilmoitettu sallituksi, Taskinen kertaa.

Maanantaiaamuna lammilaistyttöjen torikahvilan asiakaspaikat ovat lähestulkoon jo varattu. Bertta Gyldén ja Marjaana Virtanen ovat kahvilavuorossa.

Jos kerran kesätyöpaikkaa ei löydy, sellainen täytyy tehdä itse. Näin päättivät Marjaana Virtanen, Bertta Gyldén, Alina Gyldén ja Aino Keskinen jo viime kesänä. Tyttöjen torikahvila on avoinna Lammin torilla tänä kesänä siis jo toista kauttaan. Kesäkahvila pystytettiin Lammin torille juhannuksen jälkeisenä tiistaina ja torikahvista voi nauttia vielä kuluvan viikon ajan.

Tyttöjen kesätyöpesti yrittäjinä on kolmen viikon mittainen kumpanakin kesänä. Alkuun tarkoitus oli pitää kahvila auki tiistaista perjantaihin, mutta into työhön on ollut kova. Kahvila on ollut auki myös maanantaisin ja lauantaisin.

- Kesätöihin pääsee vasta 15-vuotiaana, siihen on vielä vuosi aikaa, Marjaana Virtanen perustelee kesätyöyrittäjyyttä.

Tänä kesänä työ sujuu jo rutiinilla, asiakasta tervehditään iloisesti. Kahvin ja pullan saa kolmella eurolla.

Vuoropäivinä leivotaan ja myydään

Tytöt työskentelevät kahvilassa vuoropäivinä pareittain. Lepopäivä ei kotipäiväkään ole, sillä silloin leivotaan seuraavan päivän leivonnaiset.

Maanantai-aamuna tarjolla oli kinkkupiirakkaa, marjapiirakkaa, tiikerikakkua ja pullaa. Kaikki itse paistettua.

- Ja hyvää on, vakuuttaa Jussi Harjula, joka poikkeaa tyttöjen kahvilassa aina kirkolla asioidessaan.

- Täytyyhän tässä käydä, ettei tyttöjen tarvitse tyhjän panttina istua. Viime vuonnakin kävin aina tässä kahvilla.

Asiakkaista onkin tullut tuttuja, monet ovat ottaneet torikahvilassa käymisen tavakseen. Keskustan yrittäjätkin poikkeavat tyttöjen kahvilassa mielellään.

Asiakkaat ovat olleet tyttöjen mukaan mukavia. Kahvilassa on poikennut niin kantalammilaisia kuin kesämökkiläisiäkin. Myös englantia tytöt ovat päässeet harjoittelemaan ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa.

Asiakkaita on riittänyt

Torikahvilan katos on Aino Keskisen kotoa lainassa ja Voglia lainasi tytöille pöydät ja tuolit. Vanhemmat auttavat muutenkin, sillä kahvila tuodaan joka aamu torille ja viedään iltapäivällä pois.

- Kahvilan pystyttäminen on aika raskasta, Virtanen kertoo.

Torikahvila avataan joka aamu klo 9 ja suljetaan kahden aikoihin. Riippuen tietysti siitä, kuinka leivonnaisia ja asiakkaita riittää.

- Kahdentoista ja yhden välillä on vähän hiljaisempi hetki, muuten asiakkaita on kyllä riittänyt, tytöt kertovat.

Kesätöiden saanti on vaikeutunut

Nykyisin jo alle 18-vuotiaiden on vaikea löytää kesätöitä, saatikka sitten alle 15-vuotiaan.

Yrityspalvelujen asiantuntija Mari Pöysti Hämeen TE-toimistosta arvelee, että yrityksissä ovat sellaiset työt vähentyneet, joita voisi alaikäisillä teettää.

- Työhaluja varmasti on, kyllä nuoria oma raha kiinnostaa, hän toteaa.

Kaupungin työsetelit jaettiin tänä kesänä kaikki ja niitä kyseltiin kaupungilta vielä senkin jälkeen, kun kaikki lähes 300 seteliä oli jo jaettu.

Ehkä ensi kesänäkin

Aino Keskisen äiti Maria Keskinen kertoo, että toinen kesä on sujunut jo huomattavasti sutjakkaammin kuin ensimmäinen kesä.

- Viime kesänä tytöt leipoivat joka ikinen ilta seuraavaa päivää varten. Meidän äitien keittiöt olivat aika kaaoksessa koko sen kolme viikkoa. Nyt tytöt ottivat neuvostamme vaarin ja päättivät vuorotella.

Tänä kesänä tytöt ovat tarvinneet apua lähinnä tavaroiden kuskaamisessa. Vanhemmat myös tekivät kaikki viralliset ilmoitukset ja hoitivat tarvittavat paperityöt.

- Tilapäisen kesäkahvilan vuoksi ei sentään tarvitse yritystä perustaa, Maria Keskinen kertoo.

Hänen mukaansa oma raha on hyvä kannustin tytöille. Työn tuloksista nautitaan pitkälle syksyyn ja säästäväisimmät pitkälle talveen.

- Sen verran työintoa tytöillä on, että näillä näkymin lammilaiset saavat nauttia torikahveista ensi kesänäkin.

Susanna Mattila

LASTENLAULUJA LEVYLLE. Hämeenlinnan Seminaarin koulun musiikkiluokka 4B:n studiossa äänitetty Lauluretki-äänite valmistui muutama viikko sitten. Musiikkiluokkaa luotsasi opettaja Tuomo Kunnas.

Hämeenlinnan Seminaarin koulun musiikkiluokka 4B:n ensimmäinen studiossa äänitetty Lauluretki-äänite valmistui muutama viikko sitten. Päivä Oy:n kustantamalla äänitteellä on 14 lastenlaulua.

- Olen aikaisemmin äänittänyt oppilaiden musiikkia omilla välineillä omiin tarkoituksiin. Myyntiin emme ole koskaan äänitettä tehneet, sanoo musiikkiluokan opettaja Tuomo Kunnas.

Kunnas laskee neljän vuoden aikana oppilaiden käyneen lävitse noin 450 laulua.

- Sinänsä äänitteellä ei ollut mitään uutta laulua, vaan useimmat laulut olimme joskus esittäneet tai ainakin laulaneet. Toki näissä oma harjoittelemisensa oli. Studioäänitys oli tietysti lapsille uutta ja hieman jännittävää. Lauloimme tarkemmin, eikä yleisöäkään ollut paikalla. Etukäteen töitä oli tehtävä paljon, vaikka itse äänitys sujui päivässä.

Kunnas pitää tärkeänä, että lapset saavat laulaa nimenomaan lastenlauluja.

- Vierastan sitä, että lapset esittävät lauluja, joissa on selvästi aikuisille tarkoitetut sanat. Lapsi saisi olla lapsi myös lauluissa.

Musiikkiluokkien lakkautus hämmentää

Kaupunki päätti lopettaa musiikkiluokat. Eläkkeelle jäävä Kunnas on päätöksestä pahoillaan ja hämmentynyt.

- Päätöstä perustellaan tasa-arvolla. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella musiikkia, ei kukaan saa opiskella musiikkia. Minusta päätös ei ole oikein niitä kohtaan, jotka haluaisivat saada opetusta musiikissa. Kaikki eivät musiikkipainotteista opetusta edes kaipaa. Musiikki ei vie liikaa aikaa muita aineilta, olemme vuosien varrella nipistäneet sieltä täältä 5–10 minuuttia. Monesti lopetimme tunnit laululla.

Kaikkiaan musiikkia oli 3-4 tuntia viikossa. Pienelle osalle oppilaista musiikista tulee ammatti, osalle musiikki jää harrastukseksi, mutta kaikille lapsille musiikkipainotteinen opetus antaa mahdollisuuden oppia kuuntelemaan ja nauttimaan musiikista esimerkiksi konserteissa.

Jokainen voi oppia musiikkia

Neljän vuoden aikana Kunnas teki pitkän matkan musiikin maailmaan oppilaidensa kanssa.

- Ensimmäisillä kerroilla lauloimme 23-äänisesti, nyt yksi- ja kaksiäänisesti. Äänenmuodostuksen harjoittelussa neljä vuotta menee nopeasti.

Pitkän kokemuksensa perusteella Kunnas uskoo, että lähes jokainen voi oppia laulamaan.

- Kyse on vain innosta ja harjoittelusta. Liian usein mietimme, mitä muut ajattelevat. Moni tuntuu pelkäävän esimerkiksi yhteislauluja eikä uskalla laulaa mukana pelätessään, mitä vieressä olijat kenties ajattelevat. Kun kaikki laulavat, tuskin siinä tilanteessa kovasti vieruskaverin ääntä kuunnellaan. Joillakin laulun lahja nousee esiin vasta harjoittelun myötä, eikä musikaalisuus ole pelkkää laulamista, sanoo Kunnas.

PELIT JA VEHKEET. Anssi Tastin mukaan pieneläinten hoidon ja diagnostiikan taso on jo hyvin lähellä ihmislääketieteen vaatimuksia.

Kestävyysurheilijan kunnosta ja pitkäpinnaisuudesta on hyötyä, kun tapahtumat alkavat vyöryä jo valmiiksi tiukan aikataulun ylitse.

Anssi Tast saapasteli kumisaappaissa eläinlääkäri-isänsä perässä maaseutukierroksilla jo aivan pikkupoikana.

- Isä oli kunnaneläinlääkärinä tällä seudulla vuodesta 1967, Tast muistelee.

- Vastaanottoa pidettiin kotoa käsin ja minä pyörin maatiloilla veljeni kanssa oikeastaan siitä asti, kun omilla jaloillani pysyin.

Isän työ keskittyi lähinnä maatilojen tuotantoeläinten hoitoon, vaikka lemmikkejäkin tuli kotivastaanotolle aina silloin tällöin.

- Eläinten hoito oli minulle osa normaalia elämää, joten en aluksi osannut edes ajatella siitä itsellni ammattia.

- Mielessäni eli pitkään ajatus pyrkiä liikuntatieteelliseen, mutta kun aloin oikein tosissani urheilla, tulin toisiin ajatuksiin. Vakavan harrastuksen ja työn yhdistäminen ei tuntunutkaan hyvältä ajatukselta.

Haasteet houkuttivat

Tast valmistui Helsingin eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta vuonna 1996. Ala on muuttunut hänen isänsä ajoista valtavasti.

- Maaseutuelinkeinosta on tullut yhä enemmän keskitettyä yritystoimintaa, kun ennen vanhaan lähes joka mökissä oli pari lehmää.

- Eläinlääkärin työ maaseudulla on nykyään enemmän valvontaa ja terveydenhuoltoa säännöllisillä käynneillä suurissa yksiköissä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen harraste- ja lemmikkieläinten hoitotehtävien määrä on kasvanut valtavasti.

Univet Hattulan eläinsairaalassa Tast toimii ainoastaan pieneläinten parissa.

- Nautin kyllä aikoinani maaseututyöstä, mutta jotenkin siinä tuntuivat haasteet loppuvan, hän pohtii.

- Kehittyminen olisi vaatinut työskentelyä jossain muualla kuin Etelä-Suomessa. Halusin haasteita ja nyt olen sitten saanut kiertää maailmaa jatkokoulutuksissa erityisesti ortopedian, silmäsairauksien ja tähystyskirurgian aloilta.

Tunteikasta hommaa

Tastin mukaan koirien ja kissojen hoito on kehittynyt huimin harppauksin viimeisen vuosikymmenen aikana.

- Pieneläinten hoidon ja diagnostiikan taso lähenee jo ihmislääketieteen vaatimuksia. Lemmikit ovat nykyään tärkeitä perheenjäseniä ja hoito tehdään sen mukaan.

- Työskentelemme ilmapiirissä, johon liittyy hyvin paljon tunteita. Meidän täytyy olla herkkiä aistimaan ihmisten mielentiloja, eikä kaikesta voi ottaa itseensä. Lääkärit ja hoitajat saavat joskus aikamoista ryöpytystä osakseen.

Eläinlääkärin päivä on täynnä varattuja aikoja ja veri punnitaan silloin, kun tapahtumat alkavat vyöryä suunnitellun aikataulun ulkopuolelta.

- Eläinsairaalan arki on kaaoksen hallintaa. Päivän mittaan ilmaantuu hätätapauksia, jotka otamme lupaustemme mukaan vastaan. Lisäksi tulee jatkuvasti konsultaatiopyyntöjä ja puhelimet soivat.

Ihanuus ja kurjuus

Lemmikkien, omistajien ja eläinten hoitoalan ammattilaisten psykologia on noussut esiin erilaisten televisio-ohjelmien kautta.

- Esimerkiksi vastaanotolle tullut koira havainnoi ja aistii herkästi ympärillä olevien tunteita, Tast sanoo.

- Koira huomaa heti, jos omistaja on hermostunut tai lääkäri jotenkin epävarma. Kaikessa eläinten käsittelyssä pitää kutinsa se, että luottamuksen voi voittaa vain hyvällä kohtelulla. Taito tulla toimeen eläinten kanssa on opittavissa, mutta etulyöntiasemassa ovat sellaiset ihmiset, jotka ovat kasvaneet niiden parissa.

Lääketieteessä puhutaan hyvin paljon todennäköisyyksistä ja niiden kanssa painimisessa on Tastin työn ihanuus ja kurjuus.

- Sitä haluaisi aina onnistua. Vaikka tekee oikean diagnoosin, hoito ei aina tuo toivottua lopputulosta ja se saattaa ottaa koville.

- Kolikon toisella puolella on valtava palkinto, kun pystyt selättämään sairauden, josta toipuminen on epätodennäköistä. Silloin sen ilon näkeminen perheen kasvoilla on ihan parasta.

KUKA

Anssi Tast

eläinlääkäri Univet Hattulan eläinsairaalassa

syntynyt 29.10.1969

naimisissa, pojat Julius (13v.), Paulus (11v.) ja Tiitus (7v.)

valmistui Helsingin eläinlääketieteellisestä 1996

harrastukset kestävyysurheilu, ruuanlaitto ja kalastus

Sääennusteet ja kesäuusinnat

Ympäristöpalkinto Pirjo Päivärinnalle

Syömismallia etsimässä

Kasvotusten kuoleman kanssa

HJS teki taas historiaa

Westareilla on kulttuuria kaikille

Kantelupukeille aidat

Viikonloppuna Hämeenlinnassa ulkoministerikokous

Kantakaupungista löytyy oivallisia onkipaikkoja

Ahvenistolla ajetaan kesällä miltei joka päivä

Hyttyssuojavaatteilla luonnossa on mukavampi liikkua

Kirpputorilla kukkii luovuus

Katso kuvat - Ei kesää ilman kärryä

Kesämakkaraa voi värkätä ihan ite!

Timo Jussila on kaupungin eteläisin asukas

Kuka tappoi musateeveen?

Hevonen tiellä – hiljennä!

Kesätyöpaikan voi tehdä itse

Lauluretki syntyi studiossa päivässä

Eläinsairaalan arki on kaaoksen hallintaa