Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all 557 articles
Browse latest View live

Hämeenlinnan kh: Liete-kuljetukset ennallaan

$
0
0

Hämeenlinnan kaupunginhallitus ei halua muuttaa sako- ja umpikaivojen puhdistusjärjestelmää nykyisestä. Kaupunginhallitus on äänestyspäätöksellä äänin 7-4 nykyisen järjestelmän kannalla. Sosialidemokraattien edustajat olivat keskitettyyn jätteenkuljetukseen siirtymisen kannalla. Kannanotto menee kuntien yhteiselle jätelautakunnalle.

Jätekaivojen puhdistus pysyy kaupunginhallituksen ratkaisun mukaan edelleen kiinteistön omistajan vastuulla, kun keskitetyssä järjestelmässä puhdistukset järjestettäisiin kunnan laatiman aikataulutuksen mukaisesti.

Kuntien yhteisen jätelautakunnan ehdotus oli, että jätekuljetuksissa siirryttäisiin keskitettyyn järjestelmään (Kaupunkiuutiset 26.4.2014). Esitys muuttui päinvastaiseksi Tapio Vekan (kok.) ehdotuksesta.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus katsoo, että selvitysten perusteella jätelain kriteerit kiinteistön haltijan järjestämälle sako- ja umpikaivolietteen kuljetukselle täyttyvät.

Kaupunginhallitus päätti myös, että jätelautakunta yhteistyössä yrityskentän kanssa määrittelee selkeät kriteerit, joita yrityskentältä edellytetään ja käynnistää yhteistyön yrittäjien kanssa.

Kuntien yhteiseen jätelautakuntaan kuuluu 12 kuntaa Hämeestä ja pohjoiselta Uudeltamaalta. Aikaisemmin Mäntsälä on tehnyt samanlaisen päätöksen kuin Hämeenlinnan nyt teki.

 


Pieni ja pippurinen talkooporukka siisti Sääksniemen venerantaa

$
0
0
INNOKASTA TALKOOPORUKKAA. Naisväki odottelee taukokahvin kera Ari Seppästä, joka ei millään malta lopettaa soran levittämistä.
Äimäjärven eteläpäässä sijaitsee suosittu Sääksniemen vene- ja uimaranta, joka pusikoituu nopeasti ja tuo tekee kulkemisen hankalaksi. Nyt on rantaa siistitty ja parkkipaikkaa ehostettu, kun pienehkö talkooporukka pisti toimeksi keväisenä lauantaipäivänä.
 
Veneranta sijaitseen entisen Kalvolan eli nykyisen Hämeenlinnan puolella lähellä Hattulan rajaa. Siivousaloitteen tekijöihin lukeutui muun muassa hämeenlinnalainen Repa Cajander, joka pyysi kaupungilta luvan kyseisiin toimiin.
 
Talkoojoukko koostui lähinnä Hattulan puolen kesäasukkaista, kun Cajander oli kuumesairaana.
 
– Päätettiin vähän auttaa ”köyhää naapurikaupunkia”. Kaupunki lupasi kyllä hakea risut pois, kertoi talkoopomo, somerolainen Ari Seppänen.
 
Arin vaimo Susanna hoiteli paikalle grillimakkarat, kahvit ja muut eväät. Ari laulatti taidokkaasti moottorisahaa ja risuja olivat myös raahaamassa hattulalainen Piia Kulokorpi sekä hyvinkääläiset Tuula Vainiomäki ja Jussi Inomaa.
 
Rantaan vievä tie ja parkkipaikka sijaitsevat viettävällä savisella pellonpohjalla, josta sadekelillä on usein hinailtu autoja pois. Nyt saatiin tähänkin parannusta Hattulan puolelta. Juha Oripelto lahjoitti kaksi traktorin peräkärryllistä karkeaa soraa. Lastaajana lähtöpäässä toimi Pasi Kallio ja Pentti Jaakkola toi sorat paikalle.
 
Naapuriapu ei Sääksniemen venerannalle ollut ihan ainutkertaista. Pari vuotta sitten Marko Kihlamo kumppaneineen asensi vinksin vonksin kallelleen menneiden uimakoppien alle isot ja tukevat betonilaatat.

Renkaiden vaihto saattaa hankaloitua

$
0
0
TUNNISTIN. Vanteeseen asennettava paristokäyttöinen sensori lähettää tietoa auton keskusyksikölle renkaan paineesta ja lämpötilasta.
PERUSTELTUA. – Harva autoilija tarkastaa säännöllisesti rengaspaineet. Siksi valvontajärjestelmä on mielestäni perusteltua, Timo Ansalahti sanoo.
Marraskuun alusta lähtien kaikista uutena myytävistä henkilöautoista on löydyttävä automaattinen rengaspaineen valvontajärjestelmä (TPMS). EU-direktiivillä säädettävän pakollisen uudistuksen tarkoituksena on lisätä autoilijoiden liikenneturvallisuutta, vähentää polttoainekulutusta ja pidentää renkaiden käyttöikää.
 
Vianorin Hämeenlinnan toimipaikan päällikön Timo Ansalahden mukaan järjestelmä on perusteltu uudistus.
 
– Harva autoilija tarkastaa itse rengaspaineita ajokauden aikana, vaikka lähtökohtaisesti liikkeessä vaihdettavat renkaat tarkastetaan kausirenkaiden vaihtojen yhteydessä kahdesti vuodessa.
 
Vajailla renkailla ajaessa ohjattavuus kärsii, eikä autoilija välttämättä saa pidettyä menopeliä hallinnassaan äkillisissä tilanteissa.
 
– Pahimmillaan vajaapaineinen rengas voi lämmetessään räjähtää.
 
Järjestelmä  varoittaa
Markkinoille on tulossa kahdenlaista järjestelmää.
 
Aktiivisessa järjestelmässä jokaiseen vanteeseen asennetaan paristokäyttöinen sensori, joka lähettää tietoa auton keskusyksikölle muun muassa renkaan paineesta ja lämpötilasta.
 
– Järjestelmä varoittaa kuljettajaa, jos jonkin renkaan ilmanpaine laskee yli 20 prosenttia asetetusta arvosta, viimeistään kuitenkin 1,5 barin kohdalla.
 
Passiivinen järjestelmä puolestaan tunnistaa paineen muutoksen vasta auton liikkuessa, koska mittaus perustuu auton ABS-järjestelmän tulkitsemaan renkaan pyörimisnopeuteen ja sen muutokseen.
 
Auton omistaja ei pääse vaikuttamaan järjestelmän valintaan, vaan siitä päättää valmistaja. Tehtaalta lähtiessä auton kesärenkaissa on tunnistimet jo valmiina.
 
– Talvirenkaiden myyjän täytyy olla hereillä, ja tarjota asiakkaalle antureita. Myös asiakkaan on osattava vaatia niitä.
 
Aiheuttaa  päänvaivaa
Ansalahti arvioi, että uusi järjestelmä saattaa hankaloittaa erityisesti itse renkaansa vaihtavien urakkaa. Ei vähiten sen takia, että tunnistin saattaa rikkoutua poistaessa rengasta vanteelta.
 
– Se aiheuttaa päänvaivaa tee-se-itse-miehille. Useiden automallien keskusyksiköt vaativat antureiden koodaamisen eli uudelleenopettamisen OBD-portin kautta mikäli sensorit vaihtuvat renkaiden sesonkivaihdon yhteydessä.
 
Ansalahden mukaan hintahaarukka tunnistimelle on tällä hetkellä 50–200 euroa kappaleelta. Lukulaite voi kivuta jopa pariin tonniin.
 
– Mielestäni autoilijan ei kuitenkaan kannata satsata niin kalliisiin laitteisiin ja työkaluihin. Henkilökuntamme on jo saanut asianmukaista lisäkoulutusta. Kyseessä on kuitenkin suuri muutos, joka aiheuttaa päänvaivaa sekä autoilijoille että palveluntarjoajille.

Tänään: Hämeenlinnalaiset soittajat puolustavat mestaruuksiaan

$
0
0
KOHTA TÄRÄHTÄÄ! Sibelius-opiston opettajat Saara Pitkänen ja Reijo Ahonen sekä vanhempien tukijoukkoon kuuluva Anu Saarinen ovat paiskineet paljon töitä SM-kisojen eteen. Pitkänen myös osallistuu kilpailuun ACCAT-trion jäsenenä.
Sibelius-opiston Reijo Ahosen vuosikausien työ on poikinut hedelmää ja Hämeenlinnaan on juurtunut vahva harmonikkakulttuuri. Ei siis mikään ihme, että harmonikkayhtyeiden ja -orkestereiden SM-kilpailut saatiin tänä vuonna Verkatehtaalle. Koko ensi lauantain kestävä tapahtuma saatiin kokoon kaupungin avulla, suurella sydämellä ja talkootyöllä.
 
– Saimme varmistuksen kilpailuista vasta vuodenvaihteen jälkeen, Sibelius-opiston rehtori Tapio Hurri kertoo.
 
– Kiire meinasi tulla, mutta opettajista Ahosen Reijo ja Pitkäsen Saara ovat paiskineet hartiavoimin töitä. Suuri apu on ollut harmonikkaopiskelijoiden vanhemmista, joita on järjestelyissä mukana ilahduttavan iso joukko.
 
Jännitystä ilmassa
Anu Saarinen kuuluu talkootöissä ahertavaan kotien tukijoukkoon, sillä kaksi hänen lapsistaan on mukana kilpailuissa nuorimpien sarjassa.
 
– Olemme yrittäneet olla apuna kaikessa, missä pystymme, Saarinen sanoo.
 
– On tehty varainkeruuta, esiintymisasuja ja kerätty tarpeistoa. Itse tapahtuman aikana hoidamme kahviota, jaamme tietoa info-pisteessä, hoidamme harjoitustiloja opistolla ja yritämme kaikkemme, että Reijo ja Saara saavat keskittyä itse kilpailun pyörittämiseen.
 
Lähestyvä kisa on kokoluokaltaan harvinainen tapahtuma nuoren soittaja elämässä.
 
– Tyttö hoksasi kai vasta tänä aamuna, että nyt ne kilpailut ovat tulossa ja alkoi vähän jännittää.
 
– Musiikki on tavallaan yksilölaji, mutta orkesterissa soittamisesta saa varmasti vähän samanlaisia yhdessä tekemisen fiiliksiä kuin vaikka joukkue-urheilusta.
 
Mukaan  kannustamaan
Vanaja-salissa pidettävään kilpailuun on ilmoittautunut yli 200 soittajaa ja 23 ryhmää 5 eri sarjassa. Perinteisten nuorten sekä yleisten yhtye- ja orkesterisarjojen lisäksi on uutuutena otettu mukaan luokat tanssimusiikkia ja pop-jazztyyliä edustaville kokoonpanoille.
 
– Tämä muutos on omiaan alentamaan erilaisten harmonikkakerhojen kynnystä osallistua tapahtumaan, Ahonen tuumaa.
 
– Nyt osallistujia on ennätysmäärä ja jotkut ryhmät kilpailevat jopa kolmessa sarjassa.
 
Sibelius-opiston bändit ovat vuosituhannen vaihteen jälkeen olleet kovaa valuuttaa SM-mittelöissä. Kaksi vuotta sitten Mäntsälässä Junioriharmonikat voitti nuorten orkesterisarjan, Trio ACCAT yleisen yhtyesarjan ja Harmonikkaorkesteri yleisen orkesterisarjan.
 
– Olemme pärjänneet hyvin ja kaikista sarjoista on tullut Suomen mestaruuksia, Ahonen toteaa.
 
– Tällä kertaa kilpailemassa on 34 paikallista soittajaa ja toivomme hämeenlinnalaisten tulevan sankoin joukoin kannustamaan ja kuuntelemaan niin perinteistä kuin vähän uudempaa harmonikkamusiikkia.
 
Harmonikkayhtyeiden ja -orkestereiden SM-kilpailut la 3.5. klo 10-18 Verkatehtaan Vanaja-salissa.

Tänään: Nuoret tekivät näytelmän koulukiusaamisesta

$
0
0
"YKS LASSE VAAN". Janakkalan Teatteriseurueen junnuryhmän näytelmässä opettaja Kilpeläinen (Tytti Hyvärinen) Pikku Piru -omatunto (Minttu Mäkelä) ja Lasse (Eino Ahonen) keskustelevat koulun pihalla.
Janakkalan Teatteriseurueen junnuryhmän näytelmä ”Yks Lasse vaan” käsittelee koulukiusaamista. Näytelmän päähenkilö on 9-vuotias Lasse, joka on ihan tavallinen poika, tosin kasvissyöjä vanhempiensa aatteiden mukaan. Koulun kovikset ovat ottaneet Lassen silmätikuksi, eikä kuvitteellinen Pikku Pirukaan jätä Lassea rauhaan. Onneksi on Anneli, joka haluaa olla Lassen ystävä, vaikka helppoa se ei aina ole.
 
Esitys pohjautuu Marjo Niemen kirjoittamaan lastennäytelmätekstiin nimeltään Pikku Piru, joka on julkaistu 2006. JaTSin Junnuryhmän muokkaama tulkinta soveltuu kouluikäisistä aikuisiin ja ihan isovanhempiin saakka.
 
Aihe nuorten oma idea
Rooleissa nähdään muun muassa Lassena Eino Ahonen, Pikku Piruna Minttu Mäkelä, opettaja Kilpeläisenä Tytti Hyvärinen ja Annelina Aino Vähäuski. Kaikkiaan esityksessä on mukana 14 nuorta, iältään 7–13 -vuotiaita. Ohjauksesta, sekä käsikirjoituksesta yhdessä näyttelijöiden kanssa vastaa Maarit Helenius.
 
– Näytelmän aihe syntyi nuorten ehdotuksesta, ja sitä lähdettiin työstämään heidän kokemustensa pohjalta, sekä kiusaajina että kiusattuina, ohjaaja Maarit Helenius kertoo esityksestä.
 
Näytelmän viesti on, että jokainen on arvokas ihan omana itsenään.
 
– Syksyllä pikkuhiljaa kasattiin materiaalia ja tehtiin pieniä harjoitteita. Kevään mittaan harjoiteltiin lisää, mutta kiire tuli. Ensi-ilta kuitenkin sujui hyvin, ja jopa ylitti odotukset, Helenius suitsuttaa.
 
Näytelmä sai ensi-iltansa Turengin Vaparilla keskiviikkona 16.4.
 
Yks Lasse vaan -näytelmän tulevat esitykset Turengin Vaparilla ke 7.5 klo 19 ja la 10.5. klo 15. Liput 10/5 euroa.
 

Ääripäät paljastuvat käden käänteessä

$
0
0
Hillitty nyökkäys, syvä kumarrus, hellä poskisuudelma tai nöpöisä nenätervehdys. Tapoja tervehtiä löytyy eri kulttuureista moneen lähtöön. Länsimaissa vaalitaan kuitenkin kättelykulttuuria, keskiajalla alkanutta tapaa osoittaa, ettei kättelijältä löydy hihasta terveydelle haitallisia yllätyksiä. Rehti kädenpuristus mielletään merkiksi hyvistä aikeista. Me suomalaiset olemmekin vuosisatojen saatossa tottuneet kättelemään. Vai olemmeko?
 
Onnistuneessa kättelyssä tervehtijä ei kiinnitä huomiota kädenpuristukseen. Yleisimmin havaitsemmekin vain kättelyn ääripäät. Olematon kättely antaa välinpitämättömän, pahimmillaan jopa ylimielisen kuvan, jos toisen kättä ei vaivauduta puristamaan edes nimeksi asti. Toki se saattaa olla merkki myös ujoudesta tai kertoa tahdosta pysyä etäällä. Jotkut kuitenkin käyttävät velttoa puristusta myös tehokeinona ilmaistakseen eriarvoisuutta. Ele tuntuu lähinnä siltä, kuin yrittäisi vaivata taikinaa.
 
Toisessa ääripäässä ovat nämä kättä paiskaavat luunmurskaajat. Heitä kätellessäsi tunnet niveliesi natinan, kun nyrkki kiertyy kämmenesi ympärille kuin mikäkin kuristajakäärme. Otteen tiukentuessa kuulet pakokauhun vallassa korvissasi oman veresi kohinan, kun horisontti alkaa kutistua näkökentässäsi pieneksi pisteeksi. Takaraivossasi jyllää peteparkkosmaiseen tyyliin varoituslaulu; mitä minä sanoin minun sormeni pettää. Ainoa lohtu tulee tiedosta, ettet ole vastaanottamassa itsenäisyyspäivää.
 
Jos taas haluaa olla nuorekas, on paikallaan rapakon takaa rantautunut fist bump eli nyrkkitervehdys, jossa vastaantulijat napauttavat uljaasti nyrkit yhteen. Amerikkalaisessa The Journal of Hospital Infection -lehdessä julkaistun tutkimusten mukaan tämä nuorekas, erityisesti urheilijoiden ja räppärien suosima, tapa tervehtiä levittää bakteereja kolme kertaa vähemmän kuin perinteinen kättely.
 
Useimmiten miellämme kättelystä kieltäytymisen epäkohteliaaksi, loukkaavaksi, jopa vihamieliseksi. Ilman perusteluja sitä se toki on. Kyse on kuitenkin jo lapsena opitusta tavasta, jota eivät edes nykypäivän viruspandemiat tai antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ole saaneet kitkettyä kulttuuristamme. Toisaalta tarttuvat barbababat antavat anteeksi kättelyn hansikkain. Kuulemma etiketin mukaan hanskat kädessä saa kätellä muutoinkin kuin maailmanlopun kynnyksellä, mikäli ne somistavat molempien käsiä.
 
Tosiaan, eihän se kätteleminen ole pelkästään toisen ihmisen koskettamista. Se on kohtaamista, läheisyyden luomista, sopimuksen solmimista tai sovinnon hieromista. Kättely saattaa vaikuttaa pieneltä eleeltä, mutta sillä on suuri vaikutus. Mitä sinä haluat viestiä kättelyllä tai kättelemättä jättämisellä?

Aino ja Janne palasivat kesäkotiin Aulangolle

$
0
0
JOUTSENLAMPEEN. Linnut eivät aikailleet Aulangolla, laatikon kannen avauduttua ne kiirehtivät tuota pikaa Joutsenlampeen. Rannalla niiden saapumista oli odottamassa iso joukko ystäviä.
ODOTUSHUONEESSA. Ähtärin lintutalon häkissä Aino ja Janne odottelivat rauhallisina niitä noutamaan tullutta Jere Rauhalaa.
KOTILAMMELLA. Aulangon "kuninkaalliset" - kyhmyjoutsenet, ovat yksi kaupungin vetonauloista. Lammella ne pärjäävät luonnon olosuhteissa, mutta hotkivat mieluusti niille vaaleasta leivästä nypityt herkkupalat.
Hämeenlinnalaisten lemmikkijoutsenparilla, Ainolla ja Jannella, ei ole vähäisiäkään sopeutumisvaikeuksia palata pimeän talven jälkeen kesäkotiin Aulangolle. Auton takaosaan nostetuissa puisissa kuljetushäkeissäänkin ne tuntuivat maanantaisella paluumatkallaan, ääntelystä päätellen tietävän milloin kuljetus lähestyy määränpäätä - Joutsenlampea.
 
Tällä kertaa ”nuoren parin” kotiinkuljetuksesta vastannut luontopalvelujen kenttäpäällikkö Jere Rauhala Metsähallituksesta uskoi lintujen jo illalla löytävän jokakesäisen pesäpaikkansa lammen keskellä saaressa, suojassa mahdollisilta vaaroilta.
 
Puolikesyjen lintujen rahtaaminen keväällä Hämeenlinnaan ja syksyllä Ähtäriin Rauhala laskee tarkoitetun lähinnä hämeenlinnalaisten ja Aulangolla vierailijoiden ilahduttamiseksi.
 
Aulangolle joutsenet ovat kuuluneet yli sadan vuoden ajan ja ovat jatkuvasti kesäkauden vetonaula. Useina vuosina ne ovat lammella lipuneet pienenä perheenä, onnistuttuaan saamaan poikasia.
 
Nimensä: Ainon ja Jannen - Jean Sibeliuksen ja hänen puolisonsa Ainon mukaan, kyhmyjoutsenet saivat vuonna 2009, Metsähallituksen 150 juhlavuonna järjestetyssä nimikilpailussa.
 
Talvihoidossa  Ähtärissä
Eläintenhoitaja Pasi Makkosen lähestyessä varovaisesti ja hiljaa jutellen ”odotushuoneessa”, häkissä siirtoa odottelevia lintuja ne tuntuvat aistivan matkan Hämeeseen olevan edessä.
 
Vielä viimeinen Makkosen tekemä lähtötarkastus, ja luukuin varustetut kuljetuslaatikot loksahtavat kiinni. Matka kesäkotiin alkaa. Taakse jäävät monet talvikauden kumppanit, mandariinisorsat, hanhet, sotkat ja laulujoutsenet.
 
– Ainolla ja Jannella talvipäivät valoisassa lintutalossa kuluvat altaassa uiskennellen ja torkkuen. Välillä ne pistäytyvät jyvälaatikolla. Pariskunnan herkkuihin kuuluvat jyvien lisäksi rehut, leipäseos, salaatti ja porkkanaraaste, eikä tähteitä jää tarjotusta kalastakaan, Pasi Makkonen kertoo.
 
Aulangolla linnulle on ravintoa tarjolla yllin kyllin luonnossa. Jere Rauhalan mukaan se riittää niille mainiosti.
 
Joutsenten ruokkiminen on kuitenkin sallittua.
 
– Mieluiten vaaleaa leipää. Pullassa on turhia rasvoja ja sokeria, Rauhala opastaa. Hän muistuttaa, että poikasistaan Aino ja Janne huolehtivat itsenäisesti ja saattavat varjella niitä mustasukkaisestikin aina siihen saakka, kun ne nousevat siivilleen ja kohti omaa itsenäistä elämäänsä.
 
Maanantai-iltana joutsenia oli Aulangolla vastassa sataan nouseva ystäväjoukko.

Uuden veneseuran kotisatama Kantolaan

$
0
0
VESILLE. – Tarkoituksena on järjestää käytännön kursseja veneilystä kiinnostuneille, kertoo Sotkanrannan veneilijöiden puheenjohtaja Tero Markuslahti.
VALVONNASSA. Sotkanrannan aidattua satama-aluetta vahtii myös valvontakamera.
KEVÄÄN MERKKI? Poliisivene oli Sotkanrannassa valmiina vesiliikenneturvallisuuden valvontaa varten.
Varaslähdön ottanut kevät komppaa kohti kesää vaihtelevalla höngällä. Joka tapauksessa Vanajan väylät ovat auenneet.
 
Sotkanrannassa oli viikonloppuna ruuhkaa, kun veneitä laskettiin vesille urakalla.
Paattien ohessa Sotkanrannan satamaan on rantautunut uusi, kaikille avoin veneseura.
 
– Sotkanrannan veneilijöihin liittymiseen ei tarvita suosittelijaa, eikä oikeastaan minkäänlaista paattia, seuran puheenjohtaja Tero Markuslahti sanoo.
 
Helmikuussa perustettu hämeenlinnalainen seura on avoin kaikille veneilijöille tai veneilystä unelmoiville.
 
– Puhumme turvallisen veneilyn puolesta. Ensi keväänä seurastamme löytyy myös pari veneenkatsastajaa. Katsastus ei pakollinen, mutta tärkeä osa turvallista veneilyä.
 
Markuslahden mukaan seuran yhtenä tarkoituksena on järjestää myös alkeiskursseja uusille veneilijöille tai muuten vain aiheesta kiinnostuneille.
 
– Luvassa on kokonaisvaltainen paketti käytännönopetusta rantautumisesta veneen talvihuoltoon.
 
Vesillä  hermo lepää
Markuslahti kertoo, että vesille pääsy on yksi rauhoittumisen keino.
 
– Kyllä silloin kiireet loppuvat. Reitit ovat todella hyvät, Hämeenlinnasta pääsee vesitse Virroille asti.
 
Markuslahti kertoo, että veneilijät ovat usein sellaisia yksinäisiä susia.
 
– Uuden seuran myötä haluamme herätellä myös yhteisöllisyyttä henkiin.
 
Markuslahden mukaan varsinkin isompien veneiden laituripaikat ovat yleisesti ottaen kiven alla Hämeenlinnan seudulla.
 
Sotkanrannassa puolestaan riittää tilaa. Tolpallisia venepaikkoja on sata, ympärivuorokautisesta kameravalvonnasta, ilmaisista autopaikoista ja venehuollosta puhumattakaan.
 
– Tässä ollaan ihan huippupaikoilla, kun naapurista alkaa rokki raikaa, Markuslahti viittaa Kantolaan suunniteltuun tapahtumapuistoon.

Blogi on kanava omien oivallusten jakamiseen

$
0
0
POSITIIVINEN PÄIVITTÄJÄ. Shoe lover -tyyliblogia pitävän Anna-Maria Kasasen postaukset tavoittavat kuukausittain jopa 10 000 lukijaa.
Bloggaaminen on noussut muutamassa vuodessa ilmiöksi ja viime vuosina blogeja on ilmestynyt verkkoon kuin sieniä sateella. Siinä missä jotkut bloggaajat ottavat tiukasti kantaa ympäröivän maailman asioihin, päivittävät toiset blogiaan positiivisessa hengessä verkkopäiväkirjamaiseen tyyliin.
 
Shoe lover -blogiaan pitävä turenkilainen Anna-Maria Kasanen tunnustautuu olevansa jälkimmäiseen ryhmään kuuluva hyväntuulinen tyylibloggaaja.
 
Toisaalta, mitä muuta voi kenkiä rakastavalta ilopilleriltä odottaa?
 
– En arvostele muotia tai kenenkään pukeutumistyyliä. Haluan kertoa näkemyksiäni yhdistellä eri asioita, Kasanen kertoo.
 
Blogin yksi elinehdoista on bloggaajan intohimo edustamiinsa asioihin.
 
– Kyllä mukana täytyy olla jonkinlainen palo, tekee sitten mitä tahansa. On kuitenkin tosiasia, että harva elättää itsensä bloggaamisella. Itse olen vielä harrastelija, lähes 10 000 lukijaa kuukausittain tavoittava Kasanen huomauttaa.
 
Trendit taipuvat omaan arkeen
Anna-Maria Kasaselle blogi on yksi kanava jakaa arkensa oivalluksia, ja raottaa elämäänsä tuntemattomille ihmisille.
 
Käytännössä hän tutkii uusimpia vaatetrendejä taivuttamalla niitä omaan arkeensa.
 
– On pelkästään piristävää, että nykyään muodilla on paitsi tapana kiertää, se myös vaihtuu usein. Kyse ei ole pelkästään kuvista, joissa olen yhdistänyt erilaisia muotikuteita.
 
– Asiat saavat kosketuspintaa, kun niitä lähestyy omasta näkökulmasta. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kertoisin verkossa aivan kaikkea itsestäni.
 
Vaikka harrastelijoilla säännöt eivät ole yhtä tiukat kuin ammatikseen bloggaavilla, pitää Kasanen sponsoroituja päivityksiä vähintäänkin epärehellisinä, mikäli tilaajan ja bloggaajan yhteistyöstä ei päivityksessä saa hihkua.
 
– Niiden tarkoitushan on, että tiettyä tuotetta kehutaan palkkiota vastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä bloggaamisen kanssa, jossa täytyisi kertoa oma näkemys asiasta.
 
Harrastuksesta  elämäntavaksi
Lähihoitajana työskentelevä Kasanen kertoo bloganneensa alkuun omaksi ilokseen.
 
– Huomasin, että se on hyvä kanava toteuttaa itseäni. Oli pelkkää plussaa, kun ihmiset alkoivat jättää kommentteja blogiini.
 
Hän on saanut blogistaan pääasiassa hyvää palautetta.
 
– Olenkin ihmetellyt, että missä ovat rakentava palaute tai murskakritiikki. Ei sillä, että toivoisin jälkimmäistä, hän nauraa
 
Pikkuhiljaa blogin päivittäminen muodostui Kasaselle elämäntavaksi. Siinä määrin, että hän on järjestämässä bloggaajille suunnattua tilaisuutta Vaakunaan 24. toukokuuta
 
– Tarkoituksena on tutustua samanhenkisiin ihmisiin myös verkon ulkopuolella.
 
Böndelläkin  osataan
Vaikka Kasasta kiinnostavat trendit, hän tykkää kokeilla myös erikoisempia yhdistelmiä.
 
– Kieltämättä kaupungilla saattaa yksi jos toinenkin pää kääntyä, jos olen pukeutunut värikkääseen etniseen paitaan ja trenssiin eli tuttavallisemmin juoksuhautatakkiin sekä lenkkareihin.
 
Aivan kaikki eivät Kasasen blogissaan julkaisemia vaatekokeiluja sulata. Ainakaan pari vuotta sitten, kun hän poseerasi blogissaan uudelleen muotiin tulleen lippalakin kera.
 
– Eräs lukija suorastaan närkästyi siitä ja ilmoitti tyylini toimivan vain böndellä. Seuraavassa Costume-lehdessä erään muotitoimittajan asukokonaisuutta täydensi samanmoinen lippis. Silloin nauratti, että ilmeisesti böndelläkin osataan.
 

Kevään ihmeitä

$
0
0
Kyllä maalla on mukavaa. Luonnon ihmeisiin voi kirjaimellisesti miltei törmätä.
 
 
Kevät saa eläimet liikkeelle. Ajan arkisin töihin reittiä, joka kulkee osan matkasta mutkaista hiekkatietä metsän keskellä. Keskiviikkoaamuna olin vähällä osua rusakkoon. Eläin hyppäsi ojan penkalta suoraan auton eteen, oli senteistä kiinni, ettei pupu osunut etupuskuriin. Onneksi oli tuuria matkassa.
 
Edellisenä päivän ihastelimme kotimatkalla lapseni kanssa laulujoutsenia pellolla ja harakkaa tiensivussa, mutta jonkin matkan päässä odotti yllätys: tiellä seisoi hirvi.
 
Eläin oli täysikasvuinen, kookas, joko naaras tai nuori uroshirvi, sillä sarvia sillä ei ollut. Hidastin vaistomaisesti. Hirvi tuijotti autoani hetken, ja kiirettä pitämättä hävisi läheiseen näreikköön.
 
Olen aiemminkin nähnyt hirviä, ja näky on aina yhtä mykistävä. Hetkessä oli jotain maagista.
Myös kukat alkavat elpyä talven jäljiltä. Laji toisensa perään putkahtaa esiin.
 
Moni varmaan muistaa vanhemman polven kauhukertomuksia jokakesäisestä kasvien keräämisestä. Itse kuulun sukupolveen, jonka ei kasveja tarvinnut kerätä. Nyt se sitten kostautuu. En tunnista juuri mitään lajeja. Koska lapseni haluaa tietää kukkien nimet, kannan välillä opaskirjaa mukana.
 
Olen suurin piirtein käynyt läpi kaikki tavallisimmat kesäkukat, mutta ongelma on siinä, että niiden nimet eivät jää mieleeni. Joudun joka kesä tunnistamaan samat kukat kirjan kanssa aina uudelleen ja uudelleen. Asia sekä naurattaa että hirvittää: unohtelen asioita jo tässä vaiheessa?
 
Toisaalta huoli on turha: tutkimustiedon mukaan ihminen pystyy palauttamaan mieleen parhaiten asiat, jotka jättävät aivoihin tunnejäljen. Tämän vuoksi esimerkiksi väkivalta tai onnettomuudet jäävät mieleen lähtemättömästi.
 
Niittykukat eivät ilmeisesti jätä ihan niin suurta tunnejälkeä, ainakaan minun aivoihini... Sen sijaan esimerkiksi tieto siitä, että tuttu korte polveutuu jopa 300 miljoonan vuoden takaa kivihiilikaudelta, on jäänyt kyllä mieleeni. Vaikuttavaa!
 
Olen kuullut, että kasvien kerääminen, ainakin jossain muodossa, on palaamassa koululaisten kesäpuuhaksi, mikä on varmaan muistamisen kannalta ihan hyvä asia.
 
Olemme kevään mittaan seuranneet hiiripöllön edesottamuksia pihapiirissä. Aluksi pöllö näyttäytyi silloin tällöin. Se istui valotolpan nokassa tai sähkölangalla ja väijyi sieltä sopivia saaliita. Pian pöllö ei välittänyt, vaikka joku meni lähemmäksi töllistelemään. Saimme rauhassa tutkailla pöllöä lähietäisyydeltä.
 
Nyt hiiripöllöä ei ole vähään aikaan näkynyt. Lienee pesärakennuspuuhissa toisaalla.
 
Pihalla on pyörinyt myös rusakonpoikanen. Sekin on jo hiukan tottunut ihmisiin, mikä ei välttämättä ole sen kannalta hyvä asia.
 
Olen tänä keväänä nähnyt peuran vilahtavan pellon reunassa, sekä lukemattomia pikkulintuja pihapiirissä.
 
On hienoa olla kotona, ja samalla luonnon keskellä.

Hattulan valtuusto purnasi voimakkaasti monitoimitalon kireää aikataulua vastaan

$
0
0
Hattulan kunnanvaltuusto oli kovin erimielinen uuden koulu- ja monitoimitalon suunnittelun aloittamisesta keskiviikon kokouksessa, mutta päätti lopulta pestata suunnittelijan reilulla 500 000 eurolla ilman äänestystä. Suunnittelun aloittaa Arkkitehtitoimisto Aarno von Boehm Oy. Lopullinen rakentamispäätös tehdään vasta suunnittelutyön ja kustannusarvion valmistuttua ensi syksynä.
 
Neuvottelutauon ja lukuisan puheenvuorolitanian ratkaisu kuitenkin vaati. Neuvottelutauolla keskiryhmät ja kokoomus hakivat sisällään yhteistä linjaa, mutta sellaista ei kummassakaan ryhmässä löytynyt. Keskiryhmissä hanketta oli vahvemmin pysäyttämässä Pentti Pietilä (kesk.) ja kokoomusryhmässä Matti Puotila, joka olisi siirtänyt suunnittelupäätöstä kuukaudella. Äänestykseen saakka asia ei kuitenkaan valtuustossa edennyt.
 
Pietilää kaihersi eniten ”valtava kiire”. Puotila puolestaan halusi saada tietoonsa kaikki kunnan mahdollisesti saamat avustuspäätökset ennen suunnittelun aloittamista. Kokouspäivänä tuli jo tieto 750 000 valtionavusta liikuntahallin rakentamiseen.
 
– Homevaurioiden synnyttämään rakentamiseen saamme varmuudella tukia, mutta rahapäätökset tulevat vasta toukokuun aikana, kunnanjohtaja Heidi Rämö selvitti.
 
Juuri näitä päätöksiä Puotila olisi halunnut odottaa, mutta kunnanjohtajan mukaan kaikkien apujen saaminen jäisi toteutumatta, jos suunnittelupäätöstä siirretään kuukaudella.
 
– Edellytys apujen saamiselle on, että ensimmäinen kuoppa kaivetaan tämän vuoden puolella. Jos suunnittelupäätös siirtyy kuukaudella, emme ehdi aloittaa töitä ennen vuodenvaihdetta. Suunnittelu vaatii oma aikansa eikä kestä kuukauden siirtoa, Rämö selvitti.
 
Hänen mukaansa useita arkkitehtitoimistoja jäi jo tässä vaiheessa kokonaan kilpailun ulkopuolelle erittäin kireän aikataulun vuoksi.
 
Matti Puotila pelkäsi myös sitä, että suunnitteluraha voi olla kokonaan hukkaan heitettyä rahaa, kun Hattulassa on varastossa jo kolmet piirustukset uudesta liikuntahallista ilman rakentamista.
 
– 500 000 euroa on iso raha, Puotila painotti. Hänen mukaansa nykyisillä tiedoilla ja taidoilla hankkeen alustava hinta-arvio olisi saatu kunnan oman virkamieskunnan voimin.
 
Kokoomuksen ryhmästä myös Miia Antin kritisoi hanketta:
 
– Tarvitaanko tämän kokoiseen kylään kaksi eri koulukeskittymää.
 
Antin olisi halunnut uudisrakentamisen jatkuva nykyisen koulukokonaisuuden tuntumaan.
Valtuutetuille järjestetään asiasta erillinen seminaari, kun valtionapupäätökset on saatu.
 
Matti Puotila penäsi kokouksessa kunnanhallitukselta tietoja virkamiesjohdon tuntuvista palkankorotuksista, ”kun samaan aikaan taloutta tasapainotetaan kaikin mahdollisin keinoin”.
 
Hallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.) vastasi palkkauudistuksen yhteneväistävän ja pitävän ehdot kilpailukykyisinä Hattulan johtoportaan palkkauksen muihin kuntiin verrattuna.

Vanhat pelikaverit matkaavat Minskiin

$
0
0
HPK-64. Viisikymppisiään juhlivat entiset junnupelaajat teettivät kisamatkaa varten kunnon pelipaidat. Edessä vasemmalta Vesa Lahti ja Seppo Turunen, takana Jari Aarnio, Pertti Posti, Tommi Rouhento ja Pasi Lahtinen.
Cafe Kukossa istuu pöydällinen viiskymppisiä äijiä. He ovat kaikki pelanneet HPK:n vuonna 1964 syntyneiden jääkiekkojoukkueessa, jotkut jopa F-junioreista saakka aina edustusjoukkueen porteille.
 
– Mä aloitin 6-vuotiaana ja muistan sen ikäni, Jari Aarnio kertoo.
 
– Luulin nimittäin meneväni HIFKiin. Matti Hagman oli siihen aikaan sen verran kova idoli.
 
Joukkuetta valmensivat Veikko Saukkio, Pekka Ventelä ja Lauri Kannus. Pelaajista vain Hannu Tuohimaa eteni hetkeksi edustusjoukkueen harjoitusrinkiin, mutta jääkiekkouralle ei hänkään päätynyt. Vanhat pelikaverit ovat kokoontuneet vuosittain ja saunailtoihin on ilmaantunut parhaimmillaan 15 henkeä.
 
– Porukka ei ole päässyt hajoamaan ympäri Suomea ja aika moni on jäänyt tänne Hämeenlinnan seudulle, maalivahtina pelannut Pertti Posti sanoo.
 
– Tietääkseni aika harvalla muulla ikäluokalla on pidetty samalla tavalla yhteyttä. Sen verran tehtiin aikoinaan yhdessä hommia, että meistä on tullut elinikäisiä ystäviä.
 
Höntsäporukoissa
Kuusnelosten kymmenpäinen ryhmä lähti tänä lauantaiaamuna kisamatkalle jääkiekon MM-kisoihin Minskiin. Reissua suunniteltiin monta vuotta, sillä onhan kaikille miehillä juhlimisen aihetta 50 ikävuoden täyttyessä. Tiimi viettää kisapaikalla viisi päivää, joihin mahtuu kolme Suomen peliä ja Kanada-Tsekki -ottelu.
 
– Suomi on ilman muuta mitalipeleissä, Tommi Rouhento arvelee.
 
– Millään maalla ei ole käytettävissä parhaita pelaajiaan. Jos Suomi on finaaleissa, joudumme ehkä jäämään sinne.
 
Jotkut HPK:n takavuosien junnupelaajista ovat jatkaneet harrastusta tähän päivään saakka.
 
–  Olen mukana kolmessa joukkueessa, Pasi Lahtinen tunnustaa.
 
– Pelaan pappalätkää herrasmiessäännöillä ja moni muukin verestelee muistoja samanlaisessa höntsäporukassa.

Kesäteatteri jatkuu Pirttikoskella edelleen

$
0
0
Pirttikosken kesäteatterin sielu Seppo Holttinen on jo kahtena vuonna luvannut itselleen lopettavansa näytelmien kirjoittamisen. Holttisen oli tarkoitus jättää käsikirjoitukset 20:een, mutta maaliskuussa mieheltä valmistui käsikirjoitus numero 22.
 
– Viime kesän näytelmän jälkeen yksi rouva tuli vedet silmissä kyselemään, loppuuko kesäteatteri tähän. Vaikeaa sellaiseen on vastata myöntävästi. Toinen syy on, että kaksi yhdistyksen ylläpitämää kiinteistöä vaatii remontteja ja öljylämmityksenkin kulut ovat nousseet. Meillä on ollut keskimäärin kesäisin 5000 katsojaa, millä määrällä saamme ylläpitokustannukset katettua, sanoo Holttinen.
 
Ainekset  todellisuudesta
Entiseen tapaan Holttinen on ottanut näytelmänsä ainekset elämän todellisuudesta. Tällä kertaa aineksia on otettu kyläkoulujen kohtaloista. Pirttikoskella käytiin aikanaan pienimuotoinen koulusota.
 
– Täällä oli aikanaan kaksi kyläkoulua Ohtisten ja Pirttikosken koulut. Ohtissa oli lapsia, mutta Pirttikosen koulu oli paremmassa kunnossa. Silloinen Kalvolan kunta päätti säilyttää Pirttikosken koulun, koska se oli kaikkein kauimmaisin koulu.
 
Näytelmä sijoittuu Ala-Hämeeseen Lotinan kunnan Litinälammen kylään jossa elellään kiihkeitä aikoja. Kyläkoulu on lakkautusuhan alla. Lapsiluku ei riitä ja koulussa on mahdollisesti homeongelma. Opettajakin on vielä kylällä ristiriitaisia tuntemuksia herättävä yltiöisänmaallinen Reima Ryhtilä, jonka opetusmenetelmät tuntuvat olevan monelta osin kuin menneestä maailmasta. Kunnan taloudenkin ollessa vielä pahasti kuralla, elämä on monella tapaa kylässä sekaisin. Ryhtilä on jäänyt jo varhain äidistään orvoksi ja korkea arvoinen upseeri-isä on kasvattanut poikansa yksin varsin autoritäärisellä otteella, joka on ilmeisesti poikaan jälkensä jättänyt. Ei siis ihme, että naapurikylä Lätinäsuo on kouluasioissa vahvoilla Litinälammen suhteen.
 
Litinälammella tuntuu kyläläisten kesken kiehuvan monella tapaa. Eräs, joka on lapsena joutunut koulukiusatuksi, janoaa yhä kostoa ja tekee omaa myyräntyötään.
 
– Näytelmässä on 13 roolia, joista 7–8 lasta. Miespääosan näyttelijää oli hyvin hankala löytää. Osa vakionäyttelijöistä on päättänyt pitää tänä vuonna välivuotta. Onneksi Hämeenlinnasta ilmoittautui miespääosaan halukas henkilö. Naispääosan henkilö saatiin Kiinasta saakka, oma tyttäreni on naimissa Kiinassa ja hän tulee tänne kesäksi. Hän ei ole vielä käsikirjoitusta lukenut ja laitan vielä pienen varauksen hänen suostumukselleen.
 
Näytöksiä on perinteiset 12, joista ensimmäinen 13.7 ja viimeinen 3.8. Näytöspäivät ovat tiistai, torstai ja sunnuntai.

Arkiston aarre: Kuinka monella on kuppi tallella?

$
0
0
KERÄILYKAPPALE. Arabian valmistamia Hämeenlinna-aiheisia kahvikuppeja ja lautasia kaupataan toisinaan internetissä hulppeaan hintaan.
Hämeenlinnan 375-vuotisjuhlien aikoihin ovat jotkut kaupunkilaiset kaivanneet myös juhlamukeja, jollaiset teetettiin 25 vuotta sitten. Syyskuun 2. päivänä 1989 vietettyyn 350-vuotisjuhlaan oli tilattu ennalta määritelty määrä Arabian kahvikuppeja. Jokainen paikalle saapunut oli oikeutettu ostamaan yhden mukin 10 markalla ja samaan hintaan sai kupin täyteen kahvia ja sokerimunkin.
 
Tilaisuuteen osallistuneen Jaakko Virtasen mukaan ostosjono paisui pitkäksi, mutta kaikki halukkaat saivat himoitsemansa mukin.
 
Hämeen linnan yhteyteen syntynyt pieni asutuskeskus sai kaupunkioikeudet kenraalikuvernööri Pietari Brahelta tammikuussa 1639 ensimmäisenä suomalaisena sisämaakaupunkina.

Teija Halonen nousi aallonpohjalta toisten auttajaksi

$
0
0
KORUKURSSILLA. Kalevala Korun kulttuurisäätiön tukema kehitysvammaisten korukurssi kiinnosti muun muassa Susanna Hirvosta (vas.)ja Anna Vesalaa. Vetäjänä toiminut korutaiteilija Teija Halonen opastaa heitä toteuttamaan ideoitaan.
APUA MYÖS MUILLE. Elämä pelissä -ohjelmaan aikoinaan osallistunut Teija Halonen on vähitellen voimaantunut ja nyt hän haluaa auttaa muita tukea tarvitsevia. Työsaralla aiemmin hopeaseppänä työskennellyt korutaiteilija aikoo ryhtyä kahden muun naisen kanssa yrittäjäksi. Yhteiset työtilat järjestyvät alkukesällä Wetterhoffilta, jossa pidetään myös keväällä päättyneen kehitysvammaisten korukurssin näyttely.
NÄYTTEILLEASETTAJAT. Myös Anna Leväsen (vas.) ja Jenni Haapalan töitä on esillä Virvelinrannassa avatusta näyttelyssä. Teija Halonen korostaa, että myös kehitysvammaisille pitää suoda mahdollisuus toteuttaa luovuuttaan.
Tuuloksessa perheensä kanssa asuva Teija Halonen on kokenut rankkoja vaiheita elämässään. Hän on kiitollinen vuosien varrella saamastaan tuesta ja erityisen iloinen siitä, että nykyään hän jaksaa auttaa muita.
 
Panssarivaunun luukusta iloisena kurkistellut Teija Halonen tuli isommallekin yleisölle tutuksi, kun hän osallistui viitisen vuotta sitten Elämä pelissä tv-ohjelmaan. Monivammaisen lapsen omaishoitajana uupunut tuuloslainen haki apua alakuloon ja eväitä parempaan perhearkeen.
 
– Panssarivaunulla ajaminen ja kaikki muu ohjelmassa kokemani oli terapeuttista ja mieltä avaavaa. Elämä pelissä -valmennuksessa minua todella kannustettiin ja näytettiin tietä mihin lähteä kulkemaan.
 
Teija on löytänyt jälleen elämänilon, joka oli ollut pitkään kadoksissa perheen kuopuksen synnyttyä 2003. Topi oli saanut synnytyksessä aivoverenvuodon, josta aiheutui pysyviä vakavia vammoja. Lastenneurologi puhui myöhemmin neliraajahalvauksesta ja pian vanhempien pelko kehitysvammaisuudesta vahvistui.
 
Toivonkipinää
Topin ympärivuorokautinen hoito uuvutti ja epätietoisuus pojan mahdollisuuksista kehittyä jäyti alati Teijan mieltä. Tunteet ailahtelivat hetkellisestä toivonkipinästä syvälle epätoivon syövereihin. Kun kuntoutuksessa oli saatu aikaan pieniä edistysaskeleita, kohta saattoi tulla tuplasti takapakkia.
 
– Topille kehittyi kosketusyliherkkyys, eikä hän parivuotiaana sietänyt enää edes syliin ottamista eikä voinut syödä lainkaan kiinteää ruokaa. Se oli kaikista järkyttävintä, että jouduimme syöttämään häntä väkisin.
 
Toisinaan Teija itki silkasta väsymyksestä, sillä Topi saattoi valvoa yöllä tuntikausia. Unikoulusta ja lääkityksestä huolimatta Topin yöunet ovat edelleen lyhyitä ja nukkuminen on epäsäännöllistä.
 
– Topi on nykyään joka viikko yhden yön tilapäishoidossa Pumpulituvassa, joten meillä vanhemmilla on mahdollisuus nukkua yksi yö viikossa normaalisti. Sitä todella kaipaamme.
 
Kaikkien suureksi iloksi Halosen nelihenkisessä perheessä on saatu huomata, että Topi on oppinut paljon enemmän asioita kuin vanhemmat uskalsivat toivoa ja asiantuntijat osasivat odottaa.
 
– Topi ei joutunutkaan lopun elämäänsä pyörätuoliin, sillä hän oppi kolmevuotiaana kävelemään. Hän käy nykyisin Saaristen koulua, mutta puhumaan hän ei ole oppinut ja kommunikointi on vaikeaa, sillä aivovamman takia hän ei myöskään ymmärrä puhetta.
 
Kiitollisuutta
Kun Topi pääsi henkilökohtaisen avustajan tukemana päiväkotiin, Teija oivalsi, että oman lapsen vammaisuus ei pidä olla koko elämän täyttävä asia. Hän otti tärkeän askeleen ja palasi hopeasepän työhön kuuden vuoden jälkeen omaishoitajana.
 
– Työssä palkkaakin tärkeämpää on ollut päästä kotoa vammaisperheen arjesta muiden ajatusten ja aikuisten pariin.
 
Ammattiapu oli aikoinaan tarpeen, jotta Teija pääsi ylös pahimmasta masennuksen suosta, mutta myös vertaistuki on ollut tärkeää.
 
– Se mikä ei tapa, se vahvistaa, on minusta väärä sanonta. Ei se rankka elämä sinänsä vahvista, vaan ne positiiviset kokemukset ja oivallukset ja selviytymisessä auttavat hyvät ihmiset, ne vahvistavat.
 
Teijan oli ensin opittava pyytämään ja vastaanottamaan apua, mikä ei suinkaan ollut hänelle helppoa. Nyt kiitollisuudentunne lämmittää mieltä.
 
– Olen tavattoman kiitollinen kaikille, jotka ovat eri tavoin tukeneet ja olleet läsnä vaikeina aikoina.
Luovuutta
 
Teijan elämää helpotti myös se, että hän oppi suhtautumaan itseensä armollisemmin. Kun oma tasapaino alkoi olla reilassa, hänessä heräsi tarve auttaa muita.
 
– Minusta on ihanaa, kun itsellä on nyt voimia tukea muita. Haluan valaa uskoa vaikeassa elämäntilanteessa oleville, että kaikesta voi selvitä.
 
Erityisesti hän haluaa auttaa vammaisia ja heidän omaisiaan etsimään luovuuden kautta uusia ulottuvuuksia elämäänsä. Pari vuotta sitten hän piti kahden muun vetäjän kanssa korutaidekurssin kehitysvammaisten lasten omaishoitajaäideille.
 
Tänä keväänä naiskolmikko tarjosi yhdessä taideopettajan kanssa taidemaalaus- ja korukurssin. Kurssille osallistui seitsemän nuorta naista, joiden työt ovat nähtävillä Virvelinrannassa vapun aattona avatussa näyttelyssä.
 
Uusia uomia
Myös omaan elämäänsä Teija etsii uusia uomia. Työ hopeaseppänä loppui vuodenvaihteessa, mutta potkut eivät häntä masentaneet. Teija arvuuttelee, että taustalla saattaa olla naisen vaisto tai kenties sittenkin silkka myötäsyntyinen hulluus, mutta 52-vuotias kokee olevansa oikealla tiellä: on aika laittaa oma yritys pystyyn.
 
– Omassa yrityksessä pääsen hyödyntämään osaamistani ja vahvuuksiani paremmin kuin missään työpaikoistani. Olen suunnitellut syksystä asti uutta korumallistoa ja kokeillut erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja ja parhaillaan osallistun yrittäjäkurssille.
 
Uskoa onnistumiseen tuo Teijalle myös se, että nyt hänen suunnittelemansa korut päätyivät TV-ohjelmaan. Teija on nimittäin suunnitellut ja tehnyt muutamia koruja linnanjuhliin muun muassa riihimäkeläiselle kansanedustaja Aino-Kaisa Pekoselle. Tämä puolestaan lainasi korujaan veljensä, Aku Hirviniemen vaimolle, näyttelijä Niina Lahtiselle, joka käytti koruja Nelosen Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa. Niinan lisäksi myös ohjelman puvustaja innostui ja pyysi Teijalta lisää koruja lainaksi.
 
– Esiintyminen tv-ohjelmassa aikoinaan oli yksi hienoimpia kokemuksiani, mutta pääsy ohjelman lopputeksteihin oli myös todella riemastuttavaa ja tietynlainen näyttö sekä ulospäin että itselleni, Teija Halonen toteaa iloisena yllättävästä meriitistä.
 
Teksti: Tuula Ainasoja

Hyvä veli -järjestelmä ei ole enää tämän päivän ongelma

$
0
0
OVET AVOINNA. Kirsi Ojansuu-Kaunisto haluaa pitää Hämeenlinnan ovet avoinna niin tänne muuttaville kuin uusille ajatuksille.
Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa vuodesta 1993 istunut vihreiden Kirsi Ojansuu-Kaunisto kokee hämeenlinnalaisesta kunnallispolitiikasta syntyneen riitelevän mielikuvan osin virheelliseksi.
 
– Suurin osa päätöksistä syntyy yksituumaisesti. Mielikuva aina riitelevästä ja äänestyspäätöksillä etenevästä päätöksenteosta on julkisuudessa esiintyvä kärjistymä. Sitä on osin haluttu myös ruokkia, Ojansuu-Kaunisto kuvailee omaa näkemystään.
 
Hän näkee vapaaehtoisuudesta lähtevän seutuyhteistyön tulevaisuuden yhtenä merkittävänä kehityssuuntana.
 
– Hyvänä esimerkkinä kaavailtu kouluyhteistyö Janakkalan kunnan kanssa Harvialassa.
 
Ojansuu-Kaunisto haluaisi jatkossa panostettavan erityisesti palvelujen laatuun, ei suurelta osin enää seiniin. Palvelujen järjestämisessäkin pitää olla joustamisvaraa.
 
– Palvelusetelin käyttömahdollisuuksia voidaan laajentaa merkittävästi. Tuottajille täytyy vain määrittää samat kriteerit.
 
Suuria muutoksia on jo tapahtunut
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon kuuluva aktiivipoliitikko sanoo Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa tapahtuneen suuria muutoksia viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Ojansuu-Kaunisto vakuuttaa poliittisen kulttuurin vaihtuneen demokraattisemmaksi ja merkittävästi avoimemmaksi kuin se oli hänen ottaessaan ensiaskeleitaan kaupungin luottamushenkilönä.
 
– Hyvä veli -verkosto oli vielä todellisuutta, nyt siitä ei voida edes puhua samalla tavalla. Rahoitus-, rakennus- ja päätöksentekomaailmat elivät iloisessa symbioosissa. Enää sellainen meno ei tule kysymyksenkään, Ojansuu-Kaunisto toppuuttelee arvioita, joiden mukaan maailma olisi säilynyt siltä osin entisellään.
 
Samalla hän myöntää, että takavuosikymmeninä valta myös periytyi suurimmissa puolueissa joko sukujen kesken tai muuten sopiville henkilöille, nyt tällaiset piireteet ovat poispyyhittyjä. Samalla poliittisiin päättäjiin liittyi iso ryhmä kaupunkiin muuttaneita, kun ennen päätöksiä saivat tehdä vain syntyperäiset hämeenlinnalaiset.
 
– Muutos tapahtui vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Elämme nyt paljon demokraattisemmassa kaupungissa kuin vielä 1990-luvun alkupuolella. Tänne muuttaneet ovat tuoneet tuoreita näkökulmia. Toivottavasti näin on jatkossakin.
 
Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja on myös vakuuttunut siitä, ettei päätöksiä tuoda enää saneluratkaisuina luottamushenkilöiden hyväksyttäväksi. Näin tapahtui vielä viime vuosisadan lopun Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa.
 
– Päätökset pitää nyt perustella, enää ei riitä muutamien ihmisten vankkumaton mielipide.
Samalla päästään viimeisten kuukausien aikana Hämeenlinnassa virinneeseen keskusteluun siitä, kuinka tarkat laskelmat vaaditaan kaupungin investointien kannattavuudesta (esimerkkinä Kantolan tapahtumapuiston rakentamispäätös).
 
– Tehty ratkaisu luo kaupunkia nykyistä avoimemmaksi ja tekee Hämeenlinnasta kutsuvan. Juuri sellaista kaupunki vihreät haluavat rakentaa, ei omassa liemessään muhivaa umpiota.
 
– Sama pätee jokaisen yksilön, perheen tai yrityksen elämään. Päätöksiin liittyy aina jonkin sortin riski. Päätöksen tekemisen jälkeen sen kanssa on elettävä, ja samalla pyrittävä kohti haluttua päämäärää, Ojansuu-Kaunisto sanoo.
 
Ojansuu- Kaunisto tiivistää asian niin, että kun avautuvat mahdollisuudet ovat arvioituja riskejä suuremmat, kannattaa tehdä myönteinen päätös – niin yksilön, perheen kuin kunnan.
 
Teologiaa parhaillaan opiskeleva luokanopettaja haluaa luoda Hämeenlinnasta valoisan ja, avoimen kutsuvan ja houkuttelevan yhteisön.
 
– Kaikkea kehitystä jarruttelemalla luomme harmaan sumuisen mielikuvan. En halua olla sulkemassa ovia ympäröivään maailmaan.
 
Vaaleja voidaan käyttää väärin
Kirsi Ojansuu-Kaunisto uskoo avoimesti toimivan demokratian tuovan parhaan lopputuloksen – myös Hämeenlinnassa.
 
– Demokratiaan kuuluu, että yksimielisyyden puuttuessa enemmistö päättää. Yksituumaisuuteen pitää pyrkiä neuvotellen rakentavasti ja toisiinsa luottaen.
 
– Itse luodut ja manipuloidut ristiriidat eivät ole tätä päivää, vaikka näitä aseita käytetään myös kunnallispolitiikassa. Myös vaaleissa tällaiset ristiriitojen rakentamiset ovat nykyisin arkipäivää. Mielestäni vaaleja käytetään silloin väärin, kun pelkästään haetaan ristiriitoja, ei yhteisymmärrystä.
 
– Kaunat ja katkeruudet on valjastettu politiikan välineiksi, mikä on mielestäni vastuutonta.
 
Vihreät menettivät viime kuntavaaleissa asemiaan, mutta konkaripoliitikkoihin jo luettava Ojansuu-Kaunisto ei ole huolestunut:
 
– Hämeenlinnassa vihreiden toiminta sai vaalitappiosta vain uutta pöhinää. Meillä on mukana taas paljon uusia kasvoja tuoreine ajatuksineen.

Hämeenlinna tässä ja nyt

$
0
0
Helsinkiläisiä emme ole, tamperelaisiksi emme voi tulla. Olkaamme siis, mitä? Ja miten?
Hitto, että oli hyvä näytelmä tuo Juha Itkosen Hämeenlinna, joka vieraili viime perjantaina Päänäyttämöllä. Nasevaa tekstiä ja pienimuotoisuuden juhlaa. Vaikka Sanna-Kaisa Palon helsinkiläistoimittaja ja Pirjo Longan humppakuutioittain viiniä kiskova äiti olivat esityksen moottoreita, erityisen hienoa oli katsella Hannu Kiviojaa, jonka koominen ja kivulias hahmo oli kuin mykän elokuvan klassikosta. Yleisö palkitsi kotikaupungin paikannimiin ja ostoskeskuksissa huojuvien ihmisten arkitodellisuuteen liittyvät heitot naurunhörähdyksillä, mutta ei näytelmässä Hämeenlinnaa pilkattu. Enemmänkin kerrottiin lööppijulkisuuden ja pintaliitäjien maailman ulkopuolella elävistä tavallisista suomalaisista. Alta lipan vedettiin ennen muuta stadilaisjournalistia, joka ei voinut kuvitella minkäänlaista elämää sushirajan ulkopuolella.
 
Hämeenlinna yhä vaan etsii kaupunkina identiteettiään ja muutosta pelätään. Kehityksen kourissa vanhojen aikojen haikailu on yleistä, mutta entiseen ei kannata palata turhanpäiväisen nostalgian takia. Kauppahallia ei pidä rakentaa, jos ihmiset eivät sellaista käytä, eikä Vanhan kentän luistinrataa kannata surra, jos ei ole 30 vuoteen omistanut luistimia. Kaikkia risukasoja ei tarvitse säästää, jos niiden tilalle saadaan työpaikkoja. Hämeenlinna taistelee elämästään. 
 
Ymmärrän hyvin Salmen Vexiä, joka muistelee hurjan nuoruutensa pikkukaupunkia lämmöllä ja pahoittelee sen katoamista. Jos Hämeenlinna olisi vielä sama kuin 1960-luvulla, se olisi ehkä kadonnut jo Suomen kartaltakin.
 
Moni suhtautuu kotikaupunkiinsa kuin närkästynyt kuluttaja. Tosiasiassa kaupunki on kuitenkin sitä, millaiseksi sen itse teemme. Ja lässyn lää, joku miettii ja siihen en keksi mitään terävää sanottavaa.
 
Se on ainakin selvää, että emme ikinä pysty kilpailemaan Helsingin, Turun tai Tampereen kanssa erikoiskauppojen määrällä, kulttuuri-ihmisten työllistäjänä tai nuorten biletysparatiisina. Osamme on olla kasvattajakaupunki, jonka lahjakkaimmat siirtyvät aikoinaan muualle, oli lajina sitten jääkiekko, tankotanssi tai jazzmusiikki. Liika biletys vie aikaiseen hautaan, eikä omistaan kannata olla vähemmän ylpeä, vaikka asuisivat muualla.
 
Yllättävän monet kuitenkin palaavat aikanaan Vanajan rannoille ja yllättyvät positiivisesti siitä, mitä täällä on saatu aikaiseksi ja kuinka paljon vanhaa sekä kaunista on vielä jäljellä. Teatteriesityksen loppuaplodien aikaan teki mieleni huutaa "hyvä, Hämeenlinna", mutta enpäs rohjennut. Miksiköhän en?
 

Otto Pentin elämään tuli kerralla isoja muutoksia

$
0
0
Sisustussuunnittelija Tiina Taatinen-Hakamäki (istumassa) sai idean vanhempien oleskeluhuoneen sisustamiseen osastolle aikaisemmin lahjoitetusta taulusta (seinällä). Osaston ylilääkäriArja Tommi (vas.) ja osastonhoitja Marja Koljonen ovat erittäin tyytyväisiä uudistettuihin tiloihin. Kuva: Kari Karppinen
Hattulalainen Otto Pentti sai äskettäin lahjoituksena matkahengityslaitteen. Ulospäin pieni "mötikkä" ei näytä kummoiselta, mutta sillä on erittäin suuri merkitys Pentin perheen elämään.
 
- Pääsemme koko perhe yhdessä matkustamaan vaivattomasti kodin ulkopuolelle. Ilman tällaista laitetta se onnistuisi, Oton äiti Ekina Pentti selvittää.
 
Laitteen ansiosta perhe teki äskettäin ensimmäisen yhteisen ulkomaanmatkan Yhdysvaltoihin.
Ilman apuvälinettä Oton sairastumisriski kasvaisi merkittävästi.
 
- Kotioloissa käytettävää apuvälinettä ei voi kuljettaa pitkiä matkoja sen ison koon vuoksi, Elina Pentti kertoo.
 
Hengityslaite on vain yksittäin esimerkki lahjoitusten merkityksestä hyvinvoinnin takaajana. 
20-vuotista toimintaansa näinä päivinä juhlistava Helvi Aavanlinnan säätiö on yksi suurimpia Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle säännöllisesti lahjoittavista järjestöistä. Toinen on Lastenklinikoiden kummit. Yksittäiset lahjoittajat tuovat myös merkittävästi lisää viihtyvyyttä pienimpien sairaalassa oleskeluun.
 
Helvi Aavanlinnan säätiö lahjoitti myös osaston kolmen huoneen suunnittelun ja toteutuksen, jolla osasto sai uutta ilmettä sairaalan harmaasävytteisiin kokonaisuuteen. Lasten vanhemmille tarkoitettu oleskeluhuone on nyt merkittävästi kodinkaltaisempi kuin aikaisemmin mukavine nojatuolineen, keittomahdollisuuksineen ja televisioineen. Huoneiden uudesta ilmeestä vastasi sisustussuunnittelija Tiina Taatinen-Hakamäki.
 
Uudet ilmeet ovat nyt myös lasten leikkihuoneella sekä vauvahuoneella.
 
- Säätiön perustaja Helvi Aavanlinna halusi auttaa erityisesti syöpä- ja sydänsairaita lapsia. Olemme pystyneet jatkamaan tätä työtä sijoitetun omaisuuden tuottojen turvin, säätiön puheenjohtaja Sinikka Uola kertoo.
 
Paitsi sairaalan lastenosaston laitehankintoihin, säätiö lahjoittaa muun muassa lastenosaston henkilökunnan koulutukseen, sairastavien lasten virkistystoimintoihin sekä yksittäisten sairastavien lasten  tukemiseen.
 
- Lahjoitukset mahdollistavat lukemattoman määrän asioita, joita emme voisi järjestää yhteiskunnalta tulevalla rahoituksella, lastenosaston ylilääkäri Arja Tomminen kertoo.
 
Osastonhoitaja Marja Koljosen mukaan erityisesti lastenosaston viihtyvyyteen suurilla ja pienillä lahjoituksilla on ratkaiseva merkitys. Hän muistuttaa, että lapsille sairaalassa vietettävä aika on usein merkittävästi rankempaa kuin aikuisilla. Sen vuoksi viihtyvyystekijöihin pitää pystyä vaikuttamaan.
 
- Meillä ei ole senttiäkään rahaa viihtyvyyden järjestämiseen ilman lahjoituksia. Kaikki pelit tietokonepeleistä lautapeleihin saakka, leikkikalut ja askarteluvälineet tulevat lahjoitusten kautta, Marja Koljonen selvittää.
 
Uusia huonetiloja Tomminen ja Koljonen kehuvat "keitaiksi" joskus kovankin arjen keskellä.
Lastenosastolla on vuodessa noin 9 000 potilaskäyntiä, ja henkilökuntaa kaikkineen noin 70.
 

Pro Hämeenlinna tuli demokratian takeeksi

$
0
0
 Ritva Oinosen mielestä Hämeenlinnassa yksi mietinnän paikka on asuntotuotannossa. Esimerkiksi muilla paikkakunnilla töissä käyvien tarpeet pitää ottaa huomioon. Kuva: Markku Wiik
Vasemmistoliiton pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu Ritva Oinonen suosittelee kaikille kuuntelemisen oppimisen tärkeyttä. Se sopii niin yksityiselämään kuin politiikkaan.
 
- Hämeenlinnassa se soveltuu etenkin kuntapolitiikkaan. Kannattaa aina kuunnella mitä muilla on sanottavaa. Kuunnella erityisesti sanomisen sisältöä, eikä pohtia henkilöä sanojen takana tai hänen taustojaan. Jos ei edes haluta kuunnella, sanoma ei voi mennä perille eikä tarpeellisia toimia ja tekoja saada aikaiseksi.
 
- Vuorovaikutus on haasteellista. Me vasta opettelemme sitä, sillä meillä kaikilla on varmasti annettavaa ja opittavaa.
 
Kuuntelemiseen puhe kiertyy viime kunnallisvaalien alla syntyneen teknisen vaaliliitto Pro Hämeenlinnan kautta.
 
- Pro Hämeenlinna oli tässä kaupungissa välttämätön ilmiö. Koalition kautta kaikki siihen liittyneet puolueet halusivat kertoa, että aina on olemassa vaihtoehtoisia ajatuksia ja ratkaisuja. Vanhan sanonnan mukaan taudit elävät seisovassa vedessä. Vesi täytyy saada liikkeelle.
 
Oinonen korostaa teknisen vaaliliiton roolia.
 
– Jokaisella puolueella on edelleen oma ohjelmansa ja aatemaailmansa. Ilman Prota emme olisi yksittäisinä ryhminä päässeet edes keskusteluyhteyteen demareiden ja kokoomuksen kanssa. Se on koettu jo aikaisemmin. Luottamushenkilöpaikat olisi jaettu jälleen suurten ryhmien ehdoilla, kun nyt meillä on jalansija sekä yhtiöissä että lautakunnissa.
 
- Pro Hämeenlinnahan poiki myös isojen liittouman, joten sekin kertoo Pron merkityksestä.
 
Oinonen pitää nyt käytettyä toimintamallia kansanvaltaisempana.
 
Hän painottaa myös sitä, ettei vaaliliitto ja sen mukanaan tuomat tavoitteet olleet suinkaan epämääräisiä, kuten varsinkin vaalien aikaan syyteltiin.
 
- Kaikki tavoitteet kerrottiin selkeästi etukäteen.
 
– Kun keskustelua on vihdoin syntynyt, meidän kannattaisi jalostaa keskustelua uudelle tasolle ja näyttää valtakunnallista esimerkkiä kansanvaltaisesta keskustelukulttuurista, Oinonen sanoo, ja viittaa samalla kesäkuun alussa järjestettävään ensimmäiseen Poliittisen puheen päivään.
 
– Vuoropuhelu on aina nähtävä voimavarana. Asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Tasoittumisen aikaa

Ritva Oinonen painottaa samaan hengenvetoon, että julkisuudessa syntynyt mielikuva koko ajan riitelevästä poliittisesta kentästä ei pidä paikkaansa.
 
- Julkisuuskuva on vääristynyt, kärjistyneempi kuin käytännön politiikan teko. Aika pitkälle me pystymme sopimaan ja neuvottelemaan ratkaisuista. Politiikassa pitää olla särmäkohtia jo aatteellisesta näkökulmasta ajatellen. Muuten meillä olisi yksi puolue, ja sehän ei ihmisille passaa, Oinonen selvittää näkemystään.
 
Hänen kokemustensa perusteella kunnallispolitiikka on jo tasoittunut edellisen valtuustokauden kuntaliitoskiiman jäljiltä.
 
Vuonna 1993 kunnallispolitiikkaa astunut, yhden valtuustokauden välillä happea vetänyt Oinonen sanoo hämeenlinnalaisen kunnallispolitiikan muuttuneen merkittävästi Elina Lehdon kaupunginjohtajakaudella.
 
- Hän toi Hämeenlinnaan kansalaisvaikuttamisen ja avoimuuteen pyrkivän ilmapiirin.

Miettimisen ajankohta

Kuntien talousongelmien karttuessa ja samaan aikaan lisääntyvien tehtävien vuoksi Ritva Oinonen haluaisi saada koko poliittisen kentän vakavasti pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä.
 
- Urheiluun ja kulttuuriin on pantu riittävästi pelimerkkejä. Kantolan tapahtumapuisto on oma lukunsa. Nyt on aika keskittyä peruspalveluihin sekä palvelutuotannon kehittämiseen.
 
Veroeurojen pistämistä tapahtumapuiston kaltaisiin hankkeisiin Oinonen ei pidä hyvänä ratkaisuna.
 
- Investointien pitää olla realistisia. Sudensuuhun ei kannata päätään ehdoin tahdoin laittaa. Kaupunki elää kriittisiä aikoja talouden osalta. Harkintakyvyn pitää säilyä sen vuoksi kirkkaana.
 
Oinonen haluaa pitää palvelutuotannon ohjat tiukasti kaupungin omissa käsissä.
 
- Kokonaan poissuljettu vaihtoehto eivät ostopalvelut ole, mutta niissä on aina tarkasteltava ratkaisuja asiakaspalvelun näkökulmasta, esimerkkinä vanhusten hoitotyö.
 
Ritva Oinosen mielestä Hämeenlinnassa yksi mietinnän paikka on se, millaista asuntotuotantoa jatkossa tarvitaan. Tuoko esimerkiksi pendelöinti, muulla töissä käyminen, kaupungille erityisiä haasteita. Erityisesti tulisi panostaa kohtuuhintaiseen vuokra- ja omistusasuntotuotantoon.
 
- Tähän kytkeytyy samalla hyvin monenlaisia asioita kaikilla palvelusektoreilla aina yritystoiminnasta alkaen.
 
Oinonen kehuu samalla Anna-Mari Ahosen panosta HHT-akselin rakentamisessa ja Hämeenlinnan sijoittumista merkittäväksi paikkakunnaksi Helsingin ja Tampereen välissä.
 
- Vapaaehtoisuuteen perustava seutuyhteistyö on tulevaisuuden arkea, Oinonen uskoo.
 
Ensimmäinen askel on luottamuksen uudelleen rakentaminen seutukunnan sisällä.
Oinosen mielestä sote-ratkaisut tulevat omalta osaltaan vaikuttamaan keskeisesti Hämeenlinnan tulevaisuuteen.
 
- Yhteinen näkemys ja tahtotila koko maakunnassamme ovat nyt palvelujen säilymisen ja kehittämisen suhteen tärkeää. Hämeenlinnan olisi hyvä kaupunkia ja seutukuntaa laajemminkin pohtia vaihtoehtoisia palvelujen järjestämismalleja.
 

Kello vaihtui kultahippuihin

$
0
0
 Tuija Tunturin hyppysiin on jäänyt hippuja niin kullanhuuhdonnasta kuin elämän virrasta. Kuva: Toni Rasinkangas
Tuija Tunturi teki ratkaisevan siirron elämässään sulkiessaan Hätilän kahvilansa ovet vuonna 1999. Saman askeleen otti hänen miehensä Heikki Alutoin; pitsojen pyöritys Nummella sai jäädä.
 
Kaksikon voimannäytteenä syntyi yritys, jonka toiminta-ajatus on järjestää muun muassa matkailu- ja virkistystoimintaa.
 
- Alun perin kaavailimme Kultavirta-nimeä, liittyen harrastukseeni sekä kullan ja mineraalien myyntiin. Virta taas olisi tullut Heikin sähköalan koulutuksesta, Tunturi kertoo.
 
Kultavirta oli kuitenkin suojeltu sukunimi, joten uusi yritys ristittiin tasan 15 vuotta sitten Kultaperhoksi. Nykyään yritys pitää sisällään Aulangon Kievarin ravintolan, leirintäalueen ja Lomakylän, Virala Campingin sekä uimahallin Molskis-kahvilan toiminnan.
 
Kaksikko päätyi pyörittämään Aulangon alueen matkailua kevyen ketunlenkin kautta.
 
- Muutimme vuonna 2004 Etelä-Afrikkaan, jossa järjestimme pakettimatkoja ja kaupunkikierroksia Kapkaupunkiin.
 
Puolitoista vuotta myöhemmin Hämeenlinnan kaupunki haki yhteistyökumppania Aulangon Heikkilään.
 
- Silloin oli toimittava nopeasti, sillä mahdollisuus oli kerran elämässä -laatua. Iloksemme voitimme tarjouskilpailun, pakkasimme tavarat ja palasimme Hämeenlinnaan.

Yrittäjä ei tiukua tuijota

Tunturi on paitsi riemuinnut alan aallonharjoista, myös sisuuntunut mahalaskuista.
 
- Heikkilän lomakylän toiminnan aloitus oli makea juttu, vaikka vielä 2005 se oli karmaisevassa kunnossa. Asuimme siellä kaksi vuotta, aika kului kunnostaen.
 
Toiminta laajeni neljä vuotta myöhemmin Viralaan, jota seurasi Kievarin matkailualue, entinen Katajiston Kartano. 
 
- Mieleen on jäänyt erityisesti, kun Maikkarin toimittaja Mika Tommola kävi tekemässä uutisten loppukevennyksen naturisteista, ilkosillaan tietenkin, Tunturi hymyilee.
 
Tunturin mukaan viime talvi puolestaan verotti yritykseltä tasaisen siivun kautta linjan. Hän arvioi, että ilman Etelä-Afrikan kokemuksiaan suhtautuisi takaiskuihin eri tavoin. 
Kapkaupungista jäi varastoon kultahippuja.
 
- Kuten positiivisuutta, sillä siellä olosuhteet ovat eri luokkaa kuin Suomessa. Opin, että asioilla on tapana järjestyä. 
 
- Menneisyyteen tuijottamisen sijaan pohdin, miten asiat voisi tehdä paremmin.
 
Toiseksi tuliaiseksi Tunturi nimeää kiireettömyyden. Hän kuvailee yrittäjyyttä elämäntavaksi, jossa ei auta kelloa tuijotella. Työt eivät tekemällä lopu.
 
- Rannekello jäi Afrikkaan. Eli työt aloitetaan, kun siltä tuntuu, ja lopetetaan, kun ehditään.
Lomareissuilla Hessu joutuu välillä muistuttamaan, että nyt ei olla töissä. Imen vaikutteita kuin pesusieni, missä ikinä liikunkaan, Tunturi naurahtaa.

Vaskoolissa koko värisuora

Tunturi on intohimoinen kullanhuuhtoja, joka sai ensikosketuksensa vaskooliin jo lapsena. 
Vuosien varrella menestystä on tullut myös maailmalta, kun Tunturi huuhtoi MM-kultaa Japanissa 2002. Maailmanmestaruutta täydentävät myös hopea ja pronssi.
 
- Kullanhuuhdonta on koko perhettämme yhdistävä harrastus. Suuntaamme syksyllä kisailemaan Kopparbergiin Ruotsiin. Hämeenlinnan seudulta mukaan lähtee seitsemän. Ensi vuonna vuorossa on Espanja.
 
Joskus kisareissut ovat tarjonneet Tunturille lomamatkoja suurempia elämyksiä.
 
- Mieleenpainuvinta oli huuhtoa kultaa Japanissa Hokkaidon saarella. Muutenhan harrastan sitä niin Kievarin rannassa kuin Lapissakin.
 
Kullanhuuhdonnassa ja yrittäjyydessä on yllättävän paljon samoja piirteitä.  
 
- Molemmissa vaaditaan sitkeyttä, tarkkaavaisuutta ja nopeita liikkeitä, Tuija Tunturi summaa.
 
Viewing all 557 articles
Browse latest View live