Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all 557 articles
Browse latest View live

Seuraavaksi Jokerit

$
0
0
Pallokerho teki mahdottomasta mahdollisen. Seuraavaksi Kerho käy helsinkiläisten kimppuun. Pudotuspelien villikorttikierroksella asetelma on selvä: henki vastaan materia.
 
Viime kaudella Porin Ässät, tällä sesongilla HPK. On suurta urheilun juhlaa nähdä, millaisia sensaatiomaisia menestystarinoita kotoinen Liigamme tuottaa. Enkä lähde ilkkumaan myöskään Tampereen Ilveksen suuntaan. Huippu-urheilun armoton mutta rehti laki on, että toisen voitto on toisen tappio. Olin melkoisen varma, että Pallokerho kiilaa HIFK:n ohi, jos se jonkin ohi menee, mutta urheiluelämän katkeraa kalkkia pantiin tällä kertaa Ilveksen suuhun.
 
Vaikka vertaan Kerhon kevään hurjaa kahdeksan ottelun voittoputkea viime vuoden Ässien maagiseen suoritukseen, en sentään ole nostattamassa sellaista kohua ja painetta, että HPK olisi tänä keväänä tavoittelemassa peräti mestaruutta.
 
Pallokerhon hurja ja onnistunut loppukiri herättää minussa monia ajatuksia. Miten tämä on mahdollista? lienee ensimmäinen, tyhjentävä kysymys.
 
Jääkiekko on joukkuepeli. Ensin menivät Ville Viitaluoma ja Jere Sallinen. Sitten nupiksi loukkaantui ykköspakki Craig Schira. Kolmen parhaan pelaajan menettämisenkin jälkeen pätevät yhä triviaalit sanat: jääkiekko on joukkuepeli.
 
Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään. Se HPK, jossa olivat mukana Viitaluoma ja Sallinen, ei ollut tämä voittava Pallokerho, joka nyt eteni yli kaikkien mahdollisten ja mahdottomien esteiden yli peräti pudotuspeleihin asti. Jääkiekkojulkisuudessa – johon luon mielipiteet faneilta, seurajohdoilta, valmentajilta, pelaajilta, yhteistyökumppaneilta ja medioilta – jauhetaan väsymykseen asti ja aivan liikaa sitä, millaisella kokoonpanolla mikäkin joukkue pelaa.
 
Luullaan, että joukkueen iskukyky on yhtä kuin sen pelaajalista ja tuon listan laadukkuus. Väärin! Paljon tärkeämpää on, miten mikä tahansa pelaajalista pelaa pelitavan osalta ja vielä sitäkin oleellisempaa on, miten mikäkin pelaajalista sitoutuu pelaamaan valmentajansa pelikirjaa.
 
Toimin viikko sitten Nelosella selostaja Pauli Salokankaan vierellä kommentaattorina, kun Kerho kohtasi Tapparan. Olen ollut eri rooleissa mukana yli tuhannessa jääkiekko-ottelussa, enkä ole montaa kertaa nähnyt niin omaan pelisuunnitelmaansa sitoutunutta joukkuetta, millainen Pallokerho oli. Tapparalla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta kamppailla kyseisen matsin voitosta.
 
Lennossa oleva Kerho pelaa briljanttia lätkää. Se viljelee kaikkia mahdollisia hyökkäysrytmejä ja puolustaa sydän vereslihalla kaukalon keskustaa. Ja Juuse Saros hoitaa loput.
 
Spekulatiivinen teesini on, että Pasi Arvonen vapautui valmentamaan omannäköistä pelitapaansa vasta sen jälkeen, kun kapteeni Viitaluoma lähti Ruotsiin leveämmän leivän perään. Viitaluoma teki Arvosesta syksyllä päävalmentajan, sitoi Arvosen kädet eikä joukkueesta näyttänyt kasvavan joukkuetta. Nyt HPK on joukkue isolla J:llä. Arvonen ja Viitaluoma eivät olleet kumpikaan pahuuttaan este joukkueen kasvulle joukkueeksi, mutta niin vain pääsi käymään.
 
Ryhmädynamiikka on varsin ihmeellinen ja hienosyinen asia.
 
Viime syksynä me kaikki jääkiekkoilun asiantuntijat silmäilimme eri joukkueiden pelaajalistoja tärkeinä asiantuntijoina. Tuskin kukaan osasi nähdä, että pieni mutta pippurinen Pallokerho haastaa keväällä itsensä suuren ja mahtavan Jokerit. Kaikista miljoonista euroistaan huolimatta Jokerit pelaa tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina Kerhoa vastaan niin sanottuja säälipleijareita. Jokerit on lähdössä rinta rottingilla ensi syksynä valloittamaan äiti Venäjää, mutta sitä ennen sen pitää käväistä proosallisesti ainakin Hämeenlinnassa Rinkelinmäellä tutkimassa, pärjääkö se edes täkäläiselle HPK:lle, jonka rivit ovat paperilla heikentyneet, mutta jonka peliote on käytännössä vain parantunut.
 
Kyse on sydämestä ja seura-identiteetistä. Moniko Jokereiden pelaajan sydän sykkii ja sielu on vihitty omalle seuralleen yhtä pitävällä siteellä, kuin Saroksen, Joni Tuulolan, Petteri Nikkilän, Teemu Rautiaisen, Ville Järveläisen, Otto Paajasen, Antti Kerälän ja nestori Marko Tuulolan omalleen? Vastaan: ei monikaan.
 
On Jokereiden vuoro tuta hämeenlinnalaisen jääkiekkoilun voima, sinnikkyys ja periksi antamattomuus.
 

Perttulan kiinteistöryppäästä odotetaan useita tarjouksia

$
0
0
 Perttulan alueen keskus ja rakennustaiteellinen helmi on maaherra Rehbinderille vuonna 1860 rakennettu huvila, joka on lääninarkkitehti C.A. Edelfeltin käsialaa. Kuva: AP Sarjanto
Miemalassa sijaitsevan Perttulan kiinteistöjen myynnistä on puhuttu jo viime kesästä, mutta käytännössä kohteen markkinointi alkaa toden teolla vasta ensi viikolla. Valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt on uskonut myynnin Raija Nyströmille ja Aktia Kiinteistönvälitys Oy Turulle.
 
- Tarkoitus on, että kohde laitetaan markkinoille maanantaina, kun katsomme aineistot vielä kerran läpi Senaatti-kiinteistöjen kanssa, Nyström kertoo.
 
- Tähän asti Senaatti-kiinteistöjen nettisivuilla on ollut ainoastaan maininta, että kohde on tulossa myyntiin. Prosessi on kestänyt näin kauan, koska olemme odottaneet ympäristökeskuksen ja
Museovirasyon selvitysten valmistumista. Nyt myynnistä aletaan ilmoittaa sekä valtalehdissä että internetissä.

47 rakennusta

Nyström sanoo Perttulan herättäneen suuresti kiinnostusta kiinteistöalan kentällä. 
 
- Ensi viikolla sovimme, mihin päivämäärään mennessä tarjoukset pitää jättää. Tulemme saamaan todennäköisesti nopeasti useita tarjouksia, sillä olen käynyt jo monta kertaa paikalla asiakkaiden kanssa, Nyström uskoo.
 
- Alkuperäisen suunnitelman mukaan myynnissä on 47 rakennusta käsittävä kiinteistökokonaisuus. Sen ulkopuolelle jää vielä 160 hehtaaria metsäaluetta, joka ei ainakaan tässä vaiheessa tule myyntiin.
 
Mutta miksi hämäläistä kiinteistökauppaa tehdään kaukaa Turusta käsin?
 
- Senaatti-kiinteistöillä on sopimukset tiettyjen alan toimijoiden kanssa. Olen tehnyt yhteistyötä valtion kanssa vuodesta 1996, joten olen tottunut hoitamaan tämän kaltaisia kohteita.

Pellot kaupungille?

Hämeenlinnalla on käsissään aivan tarpeeksi syystä tai toisesta tyhjentyneitä kiinteistöjä, joten Perttulan rakennuksia ei kaupungintalon suunnalta haikailla. Toisin on maakauppojen laita.
 
- Olemme esittäneet Senaatti-kiinteistöille, että kaupunki ostaisi peltoalueet, jolloin kyseessä olisi tietenkin Miemalan asuntoalueen laajentaminen, apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo.
 
- Jos ja kun alueen käyttötarkoitus uuden omistajan myötä muuttuu, tarvitaan kaavamuutos ja siihen kaupunki on valmis lähtemään mukaan. Kaikkein hienointa tietenkin olisi, jos uudella käytöllä olisi alueella työllistävä vaikutus.
 

Kalpalinnan kausi loppuu ennen aikojaan

$
0
0
 Kalpalinnan rinteillä voi lasketella, mutta luonnonlumen puute on vienyt ”uskon” suurilta massoilta. Kuva: Juhani Karvonen
Kalpalinnan laskettelukausi jää hyvin todennäköisesti keskuksen tähänastisen historian lyhimmäksi. Toimitusjohtaja Jarmo Kalpalan mukaan kausi jatkuu korkeintaan pari viikkoa eli viikolle yhdeksän, kun normaalivuosina kausi on kestänyt huhtikuun puoleenväliin saakka.
 
- Vaikka viikonlopuksi luvattu takatalvi iskisikin, ei kausi jatku paria viikkoa pitempää. Kun luonnonlumi häviää maastosta, katoaa myös suurimmalta osalta harrastajilta innostus lasketteluun, vaikka lunta rinteissä olisikin. Suuri massa, noin 80 prosenttia, jää rinteiltä pois, vaikka aktiivit jatkavatkin.
 
Kalpalinnaan hankittiin lumitykit ensimmäisenä hiihtokeskuksena Pohjoismaissa vuonna 1964.
 
- Isä on muistellut, että sinä talvena kaikki kisat järjestettiin tekolumen ansiosta täällä, kun muualla Etelä-Suomessa ei lumi riittänyt.
 

Laskettelukeskukset vaikeuksissa

Laskettelukeskukset Oulusta etelään ovat Kalpalan arvion mukaan vaikeuksissa.
 
- Muutama itäsuomalainen keskus, lähinnä Tahko ja Vuokatti, ovat jollain tavoin selvinneet venäläisturistien ansiosta. Eteläsuomalaisten hiihtokeskusten tavallaan viimeinen niitti oli pääkaupunkiseudun hiihtolomaviikko. Kun sillä viikolla ei laskettelijat rinteisiin päässeet, heitä tuskin enää tuleekaan.
 
Kalpalinnassa maastopyöräilijät korvaavat hieman laskettelijoita.
 
- Ne keskukset, joilla on jotain muuta toimintaa, ovat jo aloittaneet oheistoiminnat. Siellä, missä esimerkiksi golfia voidaan pelata, on golfkausi saatu alkuun jo maaliskuussa.
 
Kalpala toivoo nyt tekoja Hiihtokeskusyhdistykseltä.
 
- Venäläisten turistien viisumin saannin helpottuminen ja sähkömaksujen alennukset olisivat keinoja, joilla laskettelukeskusten toimintaa voitaisiin etenkin tällaisina talvina helpottaa.
 
Tuotannollinen teollisuus saa helpotuksia sähköveroista, mutta matkailualan yrityksillä ei tuota mahdollisuutta ole. Lumenteossa kuluu sähköä ja se on keskusten suurin kustannuserä.
 
Tyypillisesti kolmasosa on luonnonlunta ja kaksi kolmasosa tekolunta. Tänä talvena ei taivaalta ole apuja tullut juuri lainkaan.
 

Kadonnut maisema on saatu takaisin

$
0
0
Tätä maisemaa ei ole voinut Kaupunginpuiston huipulta katsella ainakaan 50 vuoteen. Kuvakulma on tuttu Hjalmar Munsterhjelmin vuonna 1872 tekemästä maalauksesta, joka on Hämeenlinnan taidemuseossa. Kuva: AP Sarjanto
Kuvernööri Rehbinderin 1800-luvun puolivälissä perustamassa Kaupunginpuistossa eli Parkissa on rehkitty pitkin talvea ja kevättä. Viime vuonna laadittiin maisemanhoitosuunnitelma ja tämän vuoden helmikuussa puustoa harvennettiin oikein urakalla. Suunnitelman ensimmäisen vaiheen toteutuksessa käsittelyssä on ollut niin kutsuttu maisemapuiston eteläosa ja linnan puoleiset rinteet.
 
- Puustoa on raivattu noin neljäsosa ja myös aluskasvillisuutta karsimalla on saatu tilaa tietyille karaktääripuille, joista osa on 1840-luvulta peräisin olevia mäntyjä ja tammia, kaupungin viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen kertoo.
 
- Suunnitelman toisessa vaiheessa siirrytään lähemmäksi rautatiesiltaa ja lopulta myös puiston keskelle, jossa ei pyritä sitten ihan näin avoimeen vaan enemmän luonnonmukaiseen vaikutelmaan.

Kiviset kukkapenkit

Koko ikänsä Hämeenlinnassa asunut ja mielestään kaikki paikat kolunnut toimittaja ihmettelee törmätessään yhtäkkiä Parkin etelärinteen huipulla Puistokomitean paviljonkiin.
 
- Paviljonki on ollut tässä puiston perustamisesta asti, mutta tiheän puuston takia se ei ole ollut helposti havaittavissa, puistomestari Jouko Keskimaa myhäilee,
 
- Nyt siltä avautuu linnaan päin maisema, jota ei ole voinut kunnolla nähdä ainakaan 50 vuoteen.
 
Paviljongilta rantaan päin viettää jyrkkä rinne, josta on villiintynytt pensaskasvuston alta kaivettu esiin upea viiden penkereen terassipuutarha. Sen kunnostusurakkaa tekevät vangit.
 
- Hiukan hajoamaan päässeet osat puretaan ja kootaan uudelleen raudoituksella vahvistettuna. Sillä tavalla ne kestävät taas 100 vuotta, Keskimaa arvelee.

Maja ja silta remontissa

Puiston etelärannalla, kivilaituri päässä ollut itämaalaistyylinen odotusmaja on viety kokonaan pois kunnostusta varten. Käsityönä tehtävässä entisöinnissä lahot osat korvataan uusilla ja maja palautetaan sijoilleen syyskuussa. Korjauksia tehdään myös rantaa pitkin kulkevaan Kenraalinrannan siltaan.
 
LinnanInfran porukka on silminnähden mielissään esitellessään talven ja kevään aikaansaannoksia. Parkin kunnostus tuo taas uuden hohtavan helmen kansallisen kaupunkipuiston kokonaisuuteen.
 
- Puiston hoitotyö on ollut todella mielenkiintoista, metsätalousinsinööri Kaisa Kurvinen sanoo.
 
- Tällaisessa ympäristössä huomioon otettavia elementtejä on paljon enemmän kuin talousmetsässä. Metsuritkin ovat tykänneet hommasta kovasti. 
 
 

Karaoken mestareita

$
0
0
Paikallisten baarilaulajien taso löi meikäläisen ällikällä. Wikipedian määrittelyn mukaan karaoke on Japanista levinnyt amatööriviihteen muoto, jossa asiakkaat esittävät ravintola- tai muulle yleisölle iskelmiä videotallenteinen orkesteriäänite säestyksenään tahdistettuine tekstityksineen. Termi tulee  sanoista kara (tyhjä) ja ōkesutora (orkesteri). 
 
Lajin täkäläistä suosiota on pohdittu muun muassa siltä kantilta, että onko pidättyväisiksi ajatelluilla japanilaisilla ja arjessaan melko hissukseen pysyttelevillä suomalaisilla jotakin yhteistä. On arveltu, että karaokessa tukevan seipäänkin niellyt murjottaja saattaa löytää itsestään taiteilijan ja päästellä höyryjä terveellisellä tavalla.
 
Tunnustan, että olen suhtautunut koko kultuuriin hiukan väheksyvästi. Omat kokemukseni ovat rajoittuneet lähinnä pikkujouluissa kuultuihin irtiottoihin, joissa aivan liikaa nauttineet juhlijat suoltavat sukupuolesta riippuen karmeita versioita joko My Waystä tai Tein sulle kotiviinin -kappaleesta. Onko enää villihevosia -biisin jurrissa esitetty tulkinta on jo sitä luokkaa, että esiintyjä voi huoletta jättää seuraavan työpäivän väliin ja antaa postin kasaantua kirjeluukkunsa alle.
 
Karaoke ei ole myöskään niin helppoa, kuin tällainen puoliammattilainen esiintyjä saattaa luulla. Muutaman kerran olen itsevarmuutta täynnä mennyt valkkaamaan jonkun mielestäni tutun kappaleen ja sitten huomannut lavalla, että taustanauha paiskaa menemään sellaista sävellyksen C-osaa, josta minulla ei ole sitten minkään valtakunnan muistikuvaa. Enempää asiaa valottamatta voin myös todeta, ettei pariskunnan suuri keskinäinen yhteisymmärryskään takaa tasapainoista duettoa karaokenäyttämöllä. 
 
Olin taannoin yhtenä tuomarina karaokekilpailun karsinnoissa Hämeenlinnassa. Arvelin etukäteen, että kahdesta illasta  baarilaulun parissa saattaisi tulla kärsimys. Yhtään liioittelematta voin sanoa, että nautin esityksistä suunnattomasti.
 
Kilpailuun osallistuneiden joukossa ei ollut yhtään herjalaulajaa tai näytönhaluista pelleä, joka olisi pannut asian lekkeriksi. Kaikki olivat viimeisen päälle asian harrastajia, vaikkakaan eivät kaikki niin vakavamielisiä. Karsinnoista löydettiin 21 hyvää laulajaa, joista 10 voisi ilmoittaa ainakin lauluäänen perusteella saman tien valtakunnallisiin television kykykilpailuihin. 
 
Kahden illan aikana ehdimme kuulla Titanicin teeman virheettömästi paiskattuna, Adelen vaikeita kipaleita taitavasti tulkittuna, Elviksen klassikon tyylikkäästi esitettynä ja kaiken huipuksi Alanis Morrissetten Ironicin miehen laulamana.  
 
Hämeenlinnan seudun karaokelaulajien julmetun kova taso on merkittävä ilmiö, jonka esiin nostamiseksi minäkin tahdon tehdä jotakin. Tämä pakina olkoon vain alkua.
 

"Kevätkierroksilla" kerätään tarpeettomaksi käynyttä

$
0
0
 Tekstiili- ja tavarakeräyksiä järjestetään jatkossa joka toinen viikko kantakaupungin eri kaupunginosissa, Hämeen Sininauhan työtoiminnan ohjaaja Anu Vorobjev kertoo. Kuva: Markku Wiik
Ihmiset säilyttävät kotinurkissaan runsaasti itselleen tarpeettomia vaatteita, kenkiä, käyttöesineitä, astioita ja huonekaluja. Tämä tuli taas kerran todistetuksi, kun Hämeen Sininauha järjesti organisoidun tavarakeräyksen pienellä alueella Myllymässä. 
 
- Tekstiili- ja tavarakeräyksiä järjestetään jatkossa joka toinen viikko kantakaupungin eri kaupunginosissa. Jaamme ilmoitukset keräyksestä keskiviikkona postilaatikoihin. Seuraavan viikon keskiviikkona on itse keräys. Ohjeet tulevat keräysilmoituksen mukana, Hämeen Sininauhan työtoiminnan ohjaaja Anu Vorobjev kertoo.
 
Myllymäessä tehdyssä kokeilukeräyksessä jaettiin keräysilmoituksia noin 150:een kotitalouteen. Tuloksena oli n 40 keräysyksikköä. Yksiköllä tarkoitetaan esimerkiksi laatikollista astioita tai säkillistä vaatteita tai vastaavaa.
 
- Saimme erittäin siistejä ja hyvin pakattuja lahjoituksia. Tällaisista lahjoituksista meidän helppoa ja käytännöllistä löytää niille uusia sijoituskohde, Vorobjev kehuu ensimmäistä Kevätkierrosta.

Käyttökelpoiset kierrätykseen

Sininauha myy kierrätystavaraa omilla kirpputoreillaan Ansiorinteessä ja Toivontiellä, osa menee lahjoituksia tarvitseville ja osasta lahjoituksista jatkojalostetaan uusia tuotteita. 
 
- Otamme vastaan myös käyttökelpoisia huonekaluja, televisioita ja muita laitteita. Toivon keräykseen osallistuneilta sen verran omaa arviointia, ettei meille lähetetä käyttökelvotonta tavaraa. Sellaisen tavaran kuljettaminen kaatopaikalle tulee kalliiksi, kun emme näistä kierroksista peri mitään maksua – kaikki on lahjoittajille ilmaista, Anu Vorobjev ohjeistaa lahjoittajia.
 
Isommista lahjoituksista voi olla suoraan yhteydessä Sininauhaan.
 
- Esimerkiksi isot huonekalut tai kalusteryhmät haetaan lahjoittajilta erikseen, Kevätkierrokseen niitä ei kannata laittaa. Näistäkin asioista löytyvät ohjeet postilaatikkoon jaettavassa esitteessä.
Ensisijaisesti Sininauhan Kevätkierroksilla odotetaan hyväkuntoisia, käyttökelpoisia vaatteita ja tekstiilejä, mukaan lukien laukut kengät sekä kodin pientavarat.
 
Kaupunginosittain järjestettävistä keräyksistä ilmoitetaan siis viikkoa ennen varsinaista tavaroiden noutopäivää. Postilaatikoihin jaettavissa ohjeissa on mukana myös Sininauhan omat tunnistuslipukkeet, joilla postilaatikoiden viereen jätettävät lahjoituspakkaukset merkitään.

Kassipäivät kirpputoreilla

Sininauha järjestää tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina Kirpputoreillaan "Kassipäivän", jolloin asiakas voi kerätä viidellä eurolla muovikassiin tavaraa niin paljon kuin mahtuu.
 
Hämeen Sininauha ry on perustettu 1974. Järjestön toimialuetta on Kanta-Häme. Hämeen Sininauha on jäsenenä Sininauhaliitossa, joka taas on Kansainvälisen Siniristin jäsen, jolla on toimintaa tällä hetkellä 40 maassa.
 
Yhdistyksen perustoimintaa ovat asumispalvelut, päiväkeskustoiminta, kuntouttava työtoiminta, ruoka-avustustoiminta, matalankynnyksen talousohjaus, sosiaalinen isännöinti ja syksystä 2013 Valo-vaihtoehtoinen työkokeilu. 
 

Itseluottamus kasvaa luonnossa

$
0
0
Vanajaveden jään päällä on vettä, mutta ryhmälle vesiesteet ovat korkeintaan hidaste. Kuva: Juhani Karvonen
Leila Siipolaa suosi kalaonni.
Ryhmän kuopus Erik Kurki taitaa perunateatterin.
Pakkanen, tuuli tai sade eivät ole kuin korkeintaan hidasteita hämeenlinnalaiselle Jaarlin Päiväkodin metsäryhmälle. Tusinan verran 4–6-vuotiasta Metsäläistä oli maaliskuun alussa lähdössä pilkkireissulle. Ryhmän toiminta-ajatuksen mukaan päivän ateria on tälläkin kertaa tarkoitus valmistaa luonnossa. Kaikki tarvittava on pakattu ahkioon ja lasten omiin reppuihin. Ajatus itse ongituista kaloista valmistetusta keitosta kiiluu silmissä.
 
Metsäryhmäläiset ovat luonnossa jopa kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä. Ympäristökasvattaja Joonas Rinta-Harri laskee, että lapsi viettää tuhat tuntia luonnossa lukukauden aikana.
 
Normaaleissa kaupunkipäiväkodeissa lapsi on metsäretkellä ehkä joitakin kymmeniä tunteja. Ryhmän kuopukselle tunteja kertyy jopa 3000 ennen kun hän lähtee kouluun.
Erona kunnallisten päiväkotien luonto- ja metsäryhmiin on ennen kaikkea vapaus.
 
- Emme ole sidoksissa esimerkiksi päiväkodin lähimetsään tai tyypillisesti metsässä sijaitsevaan kotaan. Meillä on mahdollisuus käyttää paikallisliikenteen busseja pidempiin siirtymiin. Lyhyemmät siirtymät hoituu kävellen tai esimerkiksi pyöräillen. Päiväkodin oman keittiön ruoka kuljetetaan päiväkotimme metsäryhmille. Näin emme ole sidoksissa tiettyyn ruokailupaikkaan tai tukikohtaan.

Pakkasrajat tuntemattomia

Metsäryhmä liikkuu kävellen, lumikengillä suksilla tai vaikkapa luistellen. Tammikuussa pakkasia odotellessa ryhmä kiersi Alangonjärven neljässä tunnissa. Kilometrejä kertyi tuolloin 12.
 
- Liikkuminen tapahtuu rauhallisimman kulkijan tahtiin, pidämme taukoja ja annamme lasten ihastella ja hämmästellä luontoa. Yhdessä liikkumisen, kokemisen ja tekemisen kautta lapset oppivat havainnoimaan ympäristöään ja arvioimaan olosuhteita, sään muuttumista ja vaikkapa pakkasen kiristymistä.
 
Pakkasrajoja metsäryhmä ei tunne. Rajojen puutteeseen on hyvä syykin.
 
- Kun rajoja ei ole, ei tule tulkintojakaan. Jokaisen kodin mittari näyttää aamulla erilaista lukemaa. Sää saattaa kuitenkin muuttua huomattavasti jo aamupäivän aikana. Lapset oppivat hiljalleen itse sopeutumaan erilaisiin sääoloihin ja varustautumaan sen mukaan. Kokemusten kautta lapset oppivat ennakoimaan säätä, eikä meillä esimerkiksi koskaan paleleminen ole iso ongelma. Välillä varpaat ja sormet saattavat kärsiä kylmästä, mutta näiden asioiden kanssa lapset tulevat toimeen eikä kylmyys vie nautintoa ulkona olemiselta. Yhdessä liikkumalla ja toimimalla pysytään lämpimänä.

Henkinen pääoma kasvaa

Metsäryhmässä on myös esiopetusikäisiä lapsia. Erilaiset oppimisympäristöt luovat hyvät puitteet oppimiselle. Lapsi oppii luontaisesti asioita itse tekemällä ja kokemalla. Metsä tarjoaa rajattoman määrän oppimisvälineitä. Kepit, kävyt ja kivet toimivat hienosti vertailun, luokittelun ja laskemisen välineinä. Kaikkea materiaalia ei aina tarvitse kantaa mukanaan. Taideaineet ovat myös osa Aulangon päiväkodin päivittäistä arkea. Metsäryhmä pääsee osallistumaan viikoittain myös englannin kielen ja musiikin opetukseen.
 
Rinta-Harri näkee ulkoilun ja luontoharrastuksen lisäävän fyysisen kunnon lisäksi henkistä pääomaa.
 
- Väitän, että nämä lapset jaksavat keskittyä aikanaan koulussa. Jos lapsi jaksaa keskittyneesti pilkkiä tai vaikkapa pyöräillä, osoittaa se jo keskittymiskykyä. Laskemaan ja lukemaan oppiminen ovat tärkeitä asioita, mutta itseluottamus on sellainen ominaisuus, joka kasvaa vain yhteisten turvallisten kokemusten kautta.
 

Suosikkileivos nostaa veden kielelle ja herättää muistoja

$
0
0
 Laurellin toimitusjohtaja ja kondiittorimestari Heikki Kokko käärii yhä päivittäin hihansa ja loihtii leivoksia. Kuva: Toni Rasinkangas
Kyseistä titteliä Laurell pääsi hiljattain tavoittelemaan Jim-kanavalla pyörivässä kisassa jyrätessään alkukarsinnoista semifinaaliin. Kisa ei ole ratkennut vielä, kun kaulimia kalauttelee yhteen kaikkiaan 18 leipomoa.
 
- Pelkästään jatkoon pääseminen tuntui jo voitolta. Kaikki muu on pelkkää plussaa, neljän kameran edessä Hans Välimäen ja Jenni Höijerin arvioitavana huiskinut Heikki Kokko sanoo.
 
Laurell on tullut tutuksi laajalla, omin käsin tehdyllä yli 400 eri tuotteen valikoimallaan. 
 
- Emme ole jäykistyneet omaan reseptikantaamme. Teemme leivoksia myös asiakkaidemme toiveiden pohjalta, sekä heidän omista resepteistään.
 
Laurellin vehnäleipomo sijaitsee Turengin Torikadulla, kun taas kakut ja leivokset loihditaan Tampereentien leipomo-kahvilassa. Yhteensä seitsemää kahvilaa Hämeenlinnassa, Tuuloksessa, Turengissa, Riihimäessä ja Lahdessa ja pyörittävä Laurell sai alkunsa vuonna 1947.
 
- Äitini Sannin ja hänen siskonsa Taimin käsissä syntyivät niin pullat kuin paakkelsit.
 
Kaupunkilaiset luovuttivat heille leivontatarpeita, joista oli pulaa sodan jälkeisinä vuosina. Leipomo muuttui kahvilaksi 1950-luvun alussa.
 

Valtaosa suoraan kahvilan asiakkaille

Heikki Kokko iski näppinsä jauhoihin ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä nassikkana. Heti, kuin suinkin vain ylsi pöydän ylle. Nyt, noin nelisenkymmentä vuotta myöhemmin päivittäin leipova
 
Kokko uskoo Laurellin pitkän iän salaisuuden piilevän omassa myynnissä.
 
- Valmistamme 80 prosenttia tuotteistamme suoraan kahvila-asiakkaillemme, loput liikenevät tukkumyyntiin.
 
Suurin muutos Kokon pitkän uran aikana ovat olleet erikoisruokavaliot.
 
- Kysyntä kasvoi 2000-luvun taitteessa, tänä päivänä niitä tehdään jo paljon. 
 
Laurellissa ovat syntyneet muun muassa myös Hämeenlinna ja Sibelius -nimiä kantavat leivokset. Suosiota ovat keränneet myös muotokakut sekä syötävät kuvat, jotka tulostetaan elintarvikeväreillä suoraan kakun päälle.
 
Leipoessa rajana on vain mielikuvitus.
 
- Haastamme ammattitaitoamme tekemällä käytännössä melkein minkä tahansa näköisiä ja muotoisia kakkuja. Lähes aina olemme niissä onnistuneet, vaikka joskus on hirvittänytkin, Kokko naurahtaa.
 
Leivoksia tulee ja menee. Laurellin pitkäikäisin herkku, kermasnitteleivos, kuitenkin pysyy.
 
- Se on äitini luomus. Kuten on myös oma suosikkini, omenaleivos. Se saa paitsi veden kielelle, myös herättää muistoja.
 

Jääkiekkoilun jumalat asettuivat Kerhon puolelle

$
0
0
Tätä kirjoittaessani tiedossani ei ole, miten eilen Oulun Raksilassa kävi. Ottelua ennen ajattelin, että kaikkien pudotuspelisarjojen arvaamattomin ottelu on aina se ensimmäinen. Silloin etenkin altavastaajan on helpointa tehdä onnistunut ryöstöretki vihulaisen kotiluolaan. No, yhtä kaikki, käsillä oleva Pallokerhon ja Kärppien paras seitsemästä -sarja on vielä kovin nuori. Kaikki on mahdollista suuntaan, jos toiseen.
 
Meneillään oleva kiekkokevät on voimisteluttanut ajatteluani kovasti Kerhon osalta. Muiden ja omillakin huulillani on kysymyksiä, joihin toisiin löytyy vastauksia, toisiin ei.
 
Mitä HPK:lle tapahtui, kun keräsi itsensä ja ampaisi pohjamudista ponnistaen 10 (tai 11) ottelun voittoputkeen? Mikä vaikutus sillä oli, kun kärkipelaajat Ville Viitaluoma ja Jere Sallinen lyötiin lihoiksi juuri ennen maineikkaan voittojen sarjan alkamista? Miten niin monet Pallokerhon pelaajat ovat voineet niin radikaalisti nostaa pelaamisensa tasoa? Miksi Pasi Arvosen pelikirjan sivut alkoivat tuottaa vasta tasan siinä kohtaa säännöllistä ja voittavaa hoopeekoolaista pelitapaa, kun oikeastaan koko organisaatio hieman nosti kädet pystyyn sen merkiksi, että pudotuspelipaikka on luisunut joukkueen ulottuvilta?
 
Kerhon kummallinen kauden alku kääntyi yhtä erikoiseksi lopuksi. Jahka kausi aikanaan on paketissa, koko sesongin mittaista analyysia tehdessä ei voi missään vaiheessa unohtaa sitä, että päävalmentaja Kai Rautiolle annettiin potkut niin varhain. Ja potkujen anatomia oli varsin poikkeuksellinen, kun niissä harvinaisella tavalla vastuuta joutuivat ottamaan pelaajat kapteeni Viitaluoman johdolla. Kuten Viitaluoma itse myönsi Urheilusanomien ansiokkaassa haastattelussa, hänen oma osansa oli suuri ja ennen muuta hankala.
 
En voi pitävästi tätä sanoa, mutta tuntumani on, ettei joukkue ja sen ryhmädynamiikka koskaan toipuneet siitä, että pelaajisto ja etenkin sen kapteeni joutuivat kantamaan liian ison vastuun ja ristin Raution potkuista. Ilmapiiri puhdistui vasta, kun suurin vastuunkantaja, kapteeni itse, poistui joukkueen keskuudessaan. Raamatullisesti ilmaisten asiat saattoivat palata normaaliksi vasta, kun kapteeni sovitti joukkueen synnit lähtemällä Ruotsiin pelaamaan.
 
Viitaluoman läsnäolo teki nähdäkseni joukkueen säällisen valmentamisen mahdottomaksi päävalmentaja Arvoselle. Viitaluoma oli jo yhden koutsin kohdalla näyttänyt peukaloaan alaspäin. Sellaisen pelaajan kontolle on kertynyt liikaa valtaa ja vastuuta, koko porukan katseet kohdistuvat ylen määrin häneen. Arvonen valmensi joukkuetta tarpeettoman paljon Viitaluoman kautta; sittemmin hän on vapautunut valmentamaan koko joukkuetta, koko kollektiivia. Koko joukkueen valmentaminen on sittemmin näkynyt muun muassa voittavana pelitapana lyhytsyöttöpelaamisineen jäällä.
 
Olemme kaikki tienneet esimerkiksi Teemu Rautiaisen potentiaalin pelaajana. Mutta se, millä tasolla hän pelasi mainitut 10 peliä, oli jotain sellaista, johon sekoittuu niin paljon urheilemisen mystiikkaa, että alta pois. Eikä Rautiainen ole ainut Pallokerhon pelaaja, joka on lähennellyt omia huippupelaamisensa rajojaan tänä kevään. Rautiaisen esimerkki on vain kaikkein ilmeisin.
 
Jääkiekkoilijan pitää olla valmistautunut fyysisesti, teknisesti, taktisesti ja psyykkisesti yltääkseen omaan huippusuoritukseensa. Rautiaisen ja kumppaneiden suurin muutos on tapahtunut psyykkisellä puolella. Se on sitten vetänyt mukanaan fysiikan ja tekniikan. Ja samalla kun Rautiaisen ympärillä pelaavat muut neljä pelaajaa ynnä veskari ovat myös parantaneet psyykettään, fysiikkaansa ja tekniikkaansa, on alkanut syntyä kauden parasta yhteistyön jääkiekkoa – eli myös taktinen elementti on alkanut toimia.
 
Mitä kaikkea esimerkkinä käyttämäni Teemu Rautiaisen korvien välissä onkaan tapahtunut tässä muutaman viikon sisässä, siitä osa jää aina kaikkien sanojen ja määritelmien ulkopuolelle. Emme voi tietää. Kyse on urheilun yhdestä hienoimmasta ulottuvuudesta: mysteeristä.
 
Urheilun hienoimpiin tarinoihin – jollainen HPK:n tämän kevään nousu kiistatta suomalaisella 2000-luvun jääkiekkoilun lähihistoriassa on – kuuluu aina mysteeriulottuvuus. Peleihin, sarjoihin, joukkueisiin, pelaajiin ja valmentamiseen liittyy aina ripaus selitysten ja ymmärryksen tuolle puolelle karkaavaa ainesta.
 
Omassa retoriikassani käytän kieli poskessa ilmaisua: yksin jääkiekkoilun jumalat tietävät, mistä kaikkineen on kyse.
 

Huolla autosi, ettei ilma pilaannu

$
0
0
Kantolan Auto- ja MP-Huollon ajoneuvoasentaja Sitkowski Krzysztof vinkkaa, miltä auton raitisilmasuodattimen ei pitäisi näyttää. Sopiva vaihtoväli on kerran vuodessa. Kuva: Toni Rasinkangas
Talven jälkeen on yleishuolto paikallaan, mikäli autoilija haluaa pitää kiesinsä iskussa mahdollisimman pitkään. Heikosta taloustilanteesta huolimatta auton huoltamisesta ei kannata tinkiä, sillä se voi käydä kalliimmaksi.
 
Kantolan Auto ja MP-Huollon Timo Termosen ja Jami Lakstedtin mukaan menopelin keväthuolto alkaa perusteellisella pesulla.
 
- Auto kannattaa puunata alustaa myöten mieluiten käsin, pikapesussa se harvoin puhdistuu täysin. Tuulilasi kannattaa muistaa pestä myös sisäpuolelta, pinttynyt pöly tekee sisäpinnasta peilimäisen.
 
Huoltoasemien harjapesut ja liuotinaineiden käyttö syövät vahan kestoa. Ilman vahausta taas auton maalipinta saattaa kärsiä. 
 
- Auto kannattaa vahata pari kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Vaha hylkii niin lunta ja loskaa kuin pölyä ja kuraa.
 
Moottoritilan pesu on syytä jättää ammattilaisen hoiviin.
 
- Varsinkin bensamoottoreissa tulppiin voi jäädä huonolla kuivauksella vettä, jolloin kone ei käynnisty, Termonen huomauttaa.

Millin tarkkaa

Pesun jälkeen autohuollon kotikonstit jäävät aika vähiin.  
 
- Käytännössä auton nesteet ja suodattimet sekä valot, vilkut ja pyyhkijän sulat pystyy kotona tarkastamaan. Renkaidenvaihdon yhteydessä on tärkeää katsoa jarrupalojen ja -levyjen kunto, Lakstedt ohjeistaa.
 
Hän muistuttaa, että renkaiden urasyvyyksien suositus on kolme millimetriä.
 
- Urasyvyydellä sakkoraja on 1,6 millimetriä, auto voi todennäköisesti joutua myös vesiliirtoon. 
Vaihdon jälkeen ilmanpaineet on syytä laittaa kuosiin.
 
- Tyhjänpuoleisilla kumeilla ajaminen voi olla jopa hengenvaarallista. Vajaat renkaat reagoivat lämpöön ja voivat puhjeta kesällä räjähdysmäisesti, Lakstedt huomauttaa.

Kätilön käsillä

Termosen mukaan jopa valojen vaihto on tehty nykyisin hankalaksi, pahimmillaan etupuskurin joutuu irrottamaan niiden tieltä. 
 
- Myös moottoritila on ahdettu niin täyteen, että siellä työskentely vaatii kätilön käsiä. Auton muotoilu on ajanut huollettavuuden edelle.
 
Nyrkkisääntö on, että moottorin ilmansuodatin ja raitisilmasuodatin kannattaa vaihtaa kerran vuodessa. Muussa tapauksessa ilma saattaa pilaantua niin autossa kuin sen ulkopuolellakin.
 
- Moottorin ilmanputsari nostaa tukkeutuessaan polttoainekulutusta ja päästöjä. Pitkällä syötöllä ilmastoinnin lauhdutin saattaa homehtua, jos raitisilmansuodatinta ei vaihda säännöllisesti, Timo Termonen toteaa.
 

Laulun lopussa on toivon kipinä

$
0
0
Vankilakouluttajana musiikin parissa pitkään työskennellyt Jari Kokkinen sävelsi naisvankien sanoitukset lauluiksi. Hanna Ahlgren teki rap-henkisen tekstin, jossa hän kannustaa itseään ja muita uskomaan omiin mahdollisuuksiin ja valoisampaan tulevaisuuteen. Kuva: AP Sarjanto
"Jokainen laulu on pieni ihme", on Kari Peitsamo sanonut. Suomen tuotteliaimman artistin lause tulee väkisinkin mieleen vierailulla Hämeenlinnan vankilassa.
 
Viime vuonna perustettu VIKTO ry (Vapauteen Ilmaisun ja Kuntouttavan Toiminnan kautta) aloitti siellä tammikuun lopussa laulujen sanoittamisen pilottikurssin. Piisipajan ideana oli yhdistää luovaa kirjoittamista ja musiikkia kuntouttavan toiminnan välineinä. Vastuuohjaajina ovat olleet yhdistyksen perustajajäsenet Johanna Laakso ja Jari Kokkinen, joilla on pitkä vankilakouluttajakokemus Hämeenlinnassa.
 
Vierailevina ohjaajina oli muitakin viktolaisia. Etätukea sanoituksissa antoi Tarja Suhonen, kappaleiden kitaraosuudet soitti Janne Malmisaari ja kokemuksia musiikin kuntouttavuudesta jakoi koevapaudessa oleva Jussi.
 
Ryhmä kokoontui kevään aikana kaksi kertaa viikossa ja myös etätehtäviä suoritettiin. Tämän viikon keskiviikkona ryhmäläiset pääsivät kuulemaan valmiita tuotoksiaan Kokkisen säveltämänä ja heidän itsensä laulamana. 

Rankka prosessi

Tekstin tekemisen alkuun päästiin kirjoittelemalla omista tunteista ja tunnelmista. Jotkut pajalaisista ottivat käsittelyyn vaikeita ja kipeitä asioita.
 
- Kirjoitin laulun mieheni kuolemasta, koska huomasin, etten ole vieläkään kunnolla käsitellyt asiaa, Tiina K. (nimi muutettu) kertoo.
 
- Päätin tehdä surutyötä tätä kautta. Välillä prosessi tuntui tosi rankalta ja pohdiskelin aiheen vaihtamista, mutta nyt olen tosi tyytyväinen.
 
Hanna Ahlgren kirjoitti tekstin, jossa hän valaa uskoa uusien asioiden oppimiseen, anteeksiantoon ja entistä valoisampaan tulevaisuuteen. Sävellys- ja sovitusvaiheessa laulusta sukeutui reipas rap-kappale.
 
- Mielenkiintoinen kokemus, en oikein meinaa tunnistaa omaa ääntäni, Ahlgren nauraa.
 
- Tämä on ollut hieno projekti. Tykkään kirjoittamisesta, mutta Jarin avulla opin myös sen, kuinka tarinan saa kulkemaan ja istumaan musiikkiin.
 
Pilottikurssin käynnistämisen mahdollisti Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnan käynnistämisavustus. Ryhmään osallistuneet ovat kokeneet pajan hyödylliseksi sekä innostavaksi ja sille toivotaan jatkoa. 

Tunnelmasta toiseen

Yhdessä laulussa on selvästi kesähitin aineksia. Sanna S. (nimi muutettu) sanoitti aikuisen naisen "humoristisen fiftaribiisin", jonka lähtökohtana oli hänen valoisa luonteensa.
 
- Olen iloinen ihminen, käyn kylillä, minulla on kova huumori ja tykkään tanssia, hän sanoo.
 
- Tämä kurssi on antanut paljon ja olen saanut oppia, kuinka laulu syntyy. Sanoittaminen on minulle aivan uutta ja olen ihan täpinöissäni.
 
Punainen yö on Ritva H:n (nimi muutettu) sanoitus, jossa kuljetaan syvissä vesissä.
 
- Teksti kertoo siitä tapauksesta, minkä takia olen täällä. Laulu valitsi minut, vaikka yritin miettiä muitakin aiheita. Loppujen lopuksi tuntui, että se kirjoitti itse itsensä.
 
- Olen kirjoittanut koulutytöstä asti ja suvussani on sanankäytön lahjaa. Olen kauhean tyytyväinen, että sain apua tehdä tämän laulun. Tuntuu, että olen sen avulla saanut purettua sellaisia paineita, joista olen kärsinyt koko elämäni ajan.
 
Lisätietoa VIKTO ry:n toiminnasta osoitteessa www.facebook.com/VIKTOry2013
 
 
 

Parolan autokoulussa juhlitaan pyöreitä

$
0
0
 Liikenneopettaja Jiri Kattelus on hengessä mukana, kun Saga Vihma tekee viimeiset viilaukset ennen mopoautoinssiä. Kuva: Toni Rasinkangas
Parolan autokoulun tarina starttasi vuonna 2004 moottoripyörällä ja kahdella henkilöautolla. 
Nyt tallista löytyy 37 opetuskäytössä olevaa ajoneuvoa ja autokoulun mittariin on tullut kymppi. Pyöreä numero ei suinkaan tarkoita nopeusrajoitusta, vaan juhlavuotta. Yritystä alusta saakka luotsannut Jiri Kattelus on viihtynyt liikenneopettajana jo kaksi vuosikymmentä.
 
- Aina välillä joku oppilaista sanoo, että olen opettanut myös hänen vanhempiansa ajamaan eli tässä mennään jo toisella kierroksella.
 
Katteluksen mukaan ympyrä ei ole kuitenkaan vielä sulkeutunut, vaikka takana on osapuilleen miljoona kilometriä apukuskin paikalla.
 
- Toivottavasti vauhti vain kiihtyy kolmatta kierrosta kohti, hän riemastuu.

Mopoautot auttavat

Kattelus on ehtinyt seikkailla liikenneopettajana monessa sopassa. 
 
Radio Suomipopilla hän tuli koko kansan tietoisuuteen Esko Riihelän aisaparina. Aki Linnanahteen ja Anna Perhon juontamassa Onnellisten ihmisten ajokoulussa Kattelus taas laittaa uuteen uskoon kansalaisten ajoasenteet kuin autonkäsittelytaidot.
 
- Ennen 80 prosenttia osasi käsitellä autoa jo ennen ajo-opetusta. Nykyään homma on käänteinen.
 
Peltoautoilun suosio kyntää, kun internet ja muut sosiaaliset mediat vievät leijonan osan arjesta.
Kattelus kuitenkin huomauttaa, että nykynuoriso oppii autonkäsittelyn ja liikenteen pelisäännöt takavuosien vesoja nopeammin. Syy piilee kevyissä nelipyörissä, joita on ilmestynyt liikenteeseen kuin sieniä sateella.
 
- Mopoauton puikoista on mopedia helpompaa hypätä henkilöauton rattiin.
 
Liikenneopetusala on kokenut vuosien mittaan suuria muutoksia. Opetuskalusto on monipuolistunut ja ajokorttiluokkia löytyy jo toistasataa linja-autoihin asti.
 
- Enää ei teoriatunneilla ole kalvosulkeisiakaan, kaikki oppimateriaali löytyy verkosta. Myös ajosimulaattorit alkavat olla arkipäivää.
 
Simulaattoreista huolimatta todelliset ajotaidot mitataan kuitenkin oikeassa liikenteessä. Juhlavuoden kunniaksi Parolan autokoulussa pääsee ensi syksystä lähtien hakemaan tuntumaa tiestä uusin menopelein.
 
- Turvallisuudesta ei tingitä. Golfit vaihtuvat kokoluokkaa suuremmiksi, keltainen väri kuitenkin pysyy, Kattelus paljastaa.
 

Sähköistä elämää

$
0
0
Nykyisin moni on riippuvainen sosiaalisesta mediasta. Internet, sähköposti, kotisivu, e-kirja, blogi, digilehti, Instagram, Twitter, Facebook, IRC-Galleria, YouTube...  
 
Nuoruudessani näitä termejä ei ollut edes olemassa. Muistan yhä elävästi ensikosketukseni tietokoneisiin. Se oli 80-luvulla, yläasteen (nyk. yläkoulun) atk-luokassa. Tietokone oli mikro, näytöt mustia ja teksti vihreää. Nykyiset xyz-sukupolven edustajat saattavat bongata noita muinaismuistoja satunnaisesti vanhoista tv-sarjoista ja elokuvista.
 
Mietin silloin, mitä noilla vehkeillä muka tehdään. Koneet olivat niin hitaita, että hommat sujuivat nopeammin ihan manuaalisesti.
 
Periaatteessa tänä päivänä lähes jokainen osaa jo käyttää tietokonetta. Paitsi tietysti ne vanhan kansan jäärät, jotka eivät "moisiin laitteisiin" koske, kuten eivät myöskään kännykkään... Lähes kaikki kansalaiset osaavat myös surffailla netissä ja käyttää sähköpostia.
 
Tähän on tultu: elämä on verkossa, bittiavaruudessa. Nykypuhelinten nettiyhteys on mahdollistanut sen, että olemme koko ajan tavoitettavissa. Monelle on muodostunut riippuvuus sosiaalisesta mediasta: jos et ole somessa, et ole olemassa. Ihmiset päivittävät tekemisiään reaaliajassa, eivätkä huomaa, kuinka elämä jää oikeastaan elämättä.
 
Esimerkiksi konsertissa kännykkäkamerat käyvät, tilaisuus tallennetaan ja välitetään kavereille saman tien. Tyypillistä on, että toisilleen viestejä välittävä kaveriporukka on jopa samassa tapahtumassa. Konsertti välittyy laitteen läpi, mutta jääkö itse elämys ohueksi, kun sen katsoo kameran linssin läpi keskittymättä kunnolla itse tapahtumaan? Eikö olisi vaihteeksi kiva kuunnella musiikkia ihan livenä?
 
Eikä ole ensimmäinen kerta kun näen lapsiperheen, jossa äiti tai isä jatkuvasti näppäilee puhelintaan huomaamatta, että lapsi vierellä tahtoo huomiota. Monelle elämä virtuaalitodellisuudessa on muodostunut tärkeämmäksi kuin itse arkitodellisuus.
 
Sosiaalinen media on mullistunut viime vuosina niin paljon, etten ainakaan minä tahdo enää pysyä mukana. Tunnustan. En ole koskaan twiitannut, enkä ole laittanut videoita YouTubeen. En ole myöskään kirjoittanut yhtään kommenttia keskustelupalstoille. Olen toki palstoja lukenut, ja jokunen videokin on tullut katsottua...
 
Sosiaalisesta mediasta on tullut myös tärkeä kansalaisvaikuttamisen väylä, ja sen kautta on jo käynnistetty kansannousuja. Toisaalta se on myös mielipiteiden tunkio, jossa kuka tahansa voi sanoa lähes mitä tahansa, jolloin mielipiteet menettävät merkityksensä.
 
Kehitys kehittyy ja mukana on oltava, halusi tai ei. Tämänkin kolumnin kirjoittamiseen olen käyttänyt apuna nettiä. Palvelut siirtyvät pikkuhiljaa verkkoon, ja tulevaisuudessa someilu (?) on joka kansalaisen perustaito.
 
Joku tolkku olisi kuitenkin hyvä säilyttää, ettei virtuaalitodellisuus hallitse koko elämäämme.
 

Rautatieasemalla tuhottu polkupyöriä

$
0
0
Lukijan lähettämä kuva pyörästä, jonka takakumi oli ottanut osumaa työpäivän aikana.
Hämeenlinnan rautatieasemalla on rikottu kymmenkunta polkupyörää. Pyöränsä telineeseen jättänyttä naista odotti työpäivänsä päätteeksi yllätys, kun hän huomasi takarenkaan olleen riekaleina. Pyörää nostettaessa telineestä rengas irtosi vanteesta. Nainen arvioi kyseessä olleen joko ilkivalta tai vahinko. 
 
Rikoskomisario Ilkka Iivarin mukaan on aina syytä tehdä rikosilmoitus, jos kyse on ilkivallasta eli vahingonteosta.
 
- Vakuutusyhtiö vaatii rikosilmoituksen korvauksia haettaessa. Se kannattaa tehdä, koska polkupyörien kohdalla omavastuu on pieni.
 
Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti poliisin verkkosivuilla.  Iivarin mukaan rautatieaseman pyöräparkissa tapahtuu harvemmin ilkivaltaa.
 
- Kyllä sieltä ennemmin lähtee koko pyörä. Vaikka pyöräteline on rautatieaseman kyljessä, on menopelin jättäminen yleiselle paikalle aina pyöräilijän omalla vastuulla.
 
Nainen oli nähnyt töihin mennessään henkilön putsaavan aluetta sepelihiekasta painepesurilla.
 
- Silloin annattaa ottaa yhteyttä suoraan huoltoyhtiöön, joka on velvollinen korjaamaan vahingot, mikäli kyse oli työntekijän huolimattomuudesta, Iivari toteaa.
 
Nainen kertoo lähettäneensä palautetta VR:lle, josta hänet ohjattiin kääntymään poliisin puoleen.
VR:n kiinteistöjä isännöivän Schneiderin kiinteistömanageri Jyrki Purunen vakuuttaa, ettei ilmoitusta tapahtuneesta ole kantautunut ainakaan hänen korviinsa.
 
- Meille ei ole tullut tietoa tapahtuneesta. Käsittääkseni pyörätelineille on kohdistettu liikenneviraston ylläpitämät valvontakamerat, mutta aluetta ei varsinaisesti vartioida, Purunen sanoo.
 

Yksityinen lapsiparkki aloitti

$
0
0
Simo Kainuunkangas (vas.) tutustui Hillan ja Saaran kanssa uuteen hoitoparkkiin. Henna Koljonen ja ja Julius aikovat käyttävät myös Senja "Nenna" Höökin palvelutarjontaa hyväkseen. Kuva: Markku Wiik
Hämeenlinnassa avattiin viime lauantaina ensimmäinen yksityinen 1–6-vuotiaille tarkoitettu lapsiparkki. Ideana on, että lapsen vanhemmat tai huoltajat voivat jättää lapsen luotettavaan hoitoon parin tunnin ajaksi asioiden hoitoa tai oman vapaa-ajan hankkimista varten.
 
- Vastaavalla periaatteella ei tietojeni mukaan toimi yhtään lapsiparkkia koko valtakunnassa. Kauppakeskuksissa niitä on, mutta me emme ole sidottu mihinkään kauppakeskukseen, Iloks´– Iloa lapsille -yrityksen perustanut Senja Höök kertoo.
 
Käytännön töissä häntä auttaa aviomies Jorma Höök, mutta varsinainen hoitovastuu on "Nenna Höökillä". Ainakin alkuvaiheessa toimintaa pyörittää pariskunta kahdestaan.
 
Hoitomaksu on 12 euroa ensimmäiseltä tunnilta, sen jälkeen kolme euroa jokaiselta varttitunnilta.
Idea on, että kuka tahansa voi tuoda 1–6-vuotiaan lapsen korkeintaan kahdeksi tunnuksi päivässä hoitoon. Hoidon aikana leikitään, luetaan ja pidetään hauskaa, mutta ruoka ja juomat eivät kuulu palvelutarjontaan eikä omia eväitäkään voi ottaa mukaan.
 
- Erikoistapauksissa hoitoaikaa voidaan pidentää, mutta kaksi tuntia on arvioitu pienelle lapselle sopivaksi ajaksi. Otan myös ennakkovarauksia, kun vanhemmalla on esimeriksi lääkäri- tai parturiaika tiedossa, mutta pääsääntöisesti asiakas kävelee suoraan kadulta sisälle, Höök kertoo.
 
Heti avajaispäivänä Simo Kainuunkangas kävi tutustumassa tyttäriensä Hillan ja Saaran kanssa uuden palvelutarjontaan.
 
- Uskon, että perheemme käyttää tätä mahdollisuutta usein. Itse käyn töissä Helsingissä ja vaimo toimii yrittäjänä. Päivähoitoajan eivät millään natsaa aina kohdalleen, joten tällainen mahdollisuus antaa liikkumavaraa.
 
Myös poikansa Juliuksen kanssa avajaispäivänä tiloihin tutustunut Henna Koljonen näki uudella palvelutoiminnolla tilasta.
 
Alkuvaiheessa lasten päiväparkki on avoinna tiistaista perjantaihin kello 9–12 ja 14–18 sekä lauantain kello 9–15.
 
Iloks´ -lapsiparkki sijaitsee Kaviokadulla Kauppakeskus Tavastilan kiinteistössä, tulevaa Kauppakeskus Goodmania vastapäätä.
 

Kesänopeudet tulevat maanteille ensi viikolla

$
0
0
Kuva: Juhani Salo
Kesäkauden nopeusrajoitukset tulevat voimaan ensi viikolla. Nopeusrajoituksista kertovia liikennemerkkejä vaihdetaan keskiviikkona ja torstaina. Muuttuneet nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun nopeusrajoitusmerkki on vaihdettu.
 
Muutokset koskevat tässä vaiheessa ainakin Kanta-Hämeen, Uudenmaan ja Päijät-Hämeen maakuntia. 
 
Moottoriteillä nopeusrajoitus nostetaan 120 kilometriin tunnissa lukuun ottamatta tieosuuksia, joilla on pysyvä alempi rajoitus.
 
Tieosilla, joilla on vaihtuvat nopeusrajoitukset, kesänopeuksia on voitu siirtyä käyttämään valoisaan aikaan hyvissä keliolosuhteissa jo maaliskuun alusta alkaen syksyllä 2013 tehdyn päätöksen mukaisesti.
 
Kantatiellä 53 Tuuloksesta Padasjoen suuntaan jää voimaan 80 km/h kahdelle jaksolle (5,2 ja 6 km). Syynä ensimmäisellä jaksolla on tien kapeus ja toisella jaksolla lisäksi suuri liikenneonnettomuuksien määrä.
 
Tämän lisäksi tieverkolla voi olla tien tai päällysteen huonon kunnon vuoksi tilapäisillä nopeusrajoituspäätöksillä alennettuja tiejaksoja. 
 
Ajokelit tiestöllä saattavat vaihdella vielä paljonkin tienkohdittain ja vuorokaudenajoittain. Vaikka alennetut nopeusrajoitukset nyt poistuvatkin, on autoilijoiden syytä tarkkailla kelejä ja sovittaa ajonopeutensa muuttuvien olosuhteiden mukaisiksi. Esimerkiksi yöpakkaset tai lumi- ja räntäsateet saattavat heikentää ajo-olosuhteita merkittävästi. 

Tulikuuma HPK ja pohjoisen miehet Birgerissä

$
0
0
Lienee jonkin verran tunnettua, että veljeni Toni Sihvonen kuuluu Oulun Kärppien liigajoukkueen valmennustiimiin. Kärppien pelatessa Hämeenlinnassa tai muuten vain kauden mittaan yöpyessä täällä maantieteellisistä syistä meillä on tapana aina treffata lyhyesti Tonin kanssa.
 
Viime tiistaina Kärpillä oli seuraavana päivänä edessään puolivälieräsarjan neljäs ottelu Pallokerhoa vastaan Rinkelinmäellä.
 
Tällä kertaa menin istumaan hetkeksi iltaa paitsi veljeni kanssa paikalla oli myös muun Kärppien valmennusjohto eli päävalmentaja Lauri Marjamäki, apuvalmentaja Mikko Manner ja maalivahtikoutsi Ari Hilli ynnä joukkueen lääkäri Jukka Tikanto.
 
Pohjoisen miesten matkue oli ottanut vinkistäni vaarin ja suunnannut iltaolusille Birgeriin. Kun saavuin paikalle, tunnelma seurueessa oli rauhallinen mutta aavistuksen jännittynyt. Johtoasema ottelusarjassa 3–0 toki antoi selkänojaa, mutta viimeisen ja ratkaisevan voiton ottamista HPK:sta ei tunnuttu pidettävän todellakaan läpihuutojuttuna.
 
Herrat valmentajat alkoivat suorastaan kipunoida, kun puhe kääntyi Kerhoon. Kärppien miehiä oli suorastaan korvennut, kun heiltä oli ehtimiseen kysytty, miksi Kärpät on niin vaisu Pallokerhoa vastaan. Ei kuulemma ollut ollut! Sanoivat Kärppien pelanneen erittäin hyvin, mutta kun vastassa oli vielä paremmin pelaava joukkue, niin minkäs teet, kuului kuin yhdestä valmentajin suusta.
 
Marjamäki, Manner, Sihvonen ja Hilli pitivät HPK:ta kevään ylivoimaisesti kuumimpana joukkueena. Siinä Birgerin kadulle päin antavassa kulmaikkunapöydässä nousi suorastaan maltillinen meteli, kun koutsit ylistivät ja alleviivasivat, miten hyvää lätkää Pallokerho oli pelannut jo lähes kuukauden päivät siihen mennessä.
 
Perusteellisia kun ovat työssään, Manner ja Sihvonen olivat lentäneet jo aiemmin paikanpäälle tarkkailemaan säälipleijarikierroksen ottelusarjaa Jokereiden ja Kerhon välillä. Kärppien valmentajien mukaan HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen oli antanut 6–0 löylyn vastustajan kokemattomalle päävalmentajalle Tomek Valtoselle ja Pallokerhon yritteliäät pelaajat olivat peitonneet Jokereiden miljoonamiehet pahan kerran.
 
Mannerin sanoin Kerhon viisas ja sitoutunut yhteistyön jääkiekko oli ottanut niskalenkin Jokereiden vailla järjen hiventä olleesta kamppailujääkiekosta.
 
Oli mielenkiintoista kuunnella – pysyttelin itse vain kuunteluoppilaana, koska yhtäältä analyytikkona ja toisaalta Pallokerhon juniorivalmentajana jääväsin itseni kannanotoilta –, miten pieniksi atomeiksi Kärppien valmentajat olivat purkaneet HPK:n pelaamisen. Kiveäkään ei ollut jätetty kääntämättä.
 
Rohkeaa ja paikoin jopa hieman riskialtista ja kuitenkin kasassa pysyvää lätkää, kuului yleisarvio Kerhosta. Maksimaalisesti itsestään kaikkensa irti saavia pelaajia, jotka rikkovat rajojaan, mutta pysyvät kuitenkin riittävästi yhteisesti sovitussa pelitavassa.
 
Kaikista Kärppien valmentajien sanoista kuulsi valtava arvostus ja kunnioitus Pallokerhon tekemisiä kohtaan.
 
Tuntuivat tietävän myös, miten pelaa vaikkapa peliä keskustan kautta tekevä puolustaja Petteri Nikkilä; missä on Borna Rendulicin vahvuudet; miten yllätyksellinen on Ville Järveläinen; mitä pitää varoa, kun kiekko on kokeneella Marko Tuulolalla; miten vaikea on ohittaa Juuse Saros ilman maskipelaamisen aputoimia; ja niin edelleen.
 
Vaikka Kärppien koutsit olivat tuon tunnin hetkensä ikään kuin vapaalla, ei seuraavana päivänä edessä ollut peli antanut heille rauhaa. Veljeni koetti jossain kohtaa koota analyysia viktoriaanisesta koulujärjestelmästä suhteessa Steiner-kouluun avovaimolleni, mutta ehkä sekin oli vain kohteliaisuus herrasmieheltä, sillä hyvin pian puhe kääntyi taas jääkiekkoiluun:
Miten HPK viljelee määrättyjä nopeita harppuunahyökkäyksiään, kun laituri karkaa rohkeasti jo etukäteen… Miten Kerho tohtii kesken puolustusalueen puolustuspelinsä toisessa erässä vaihtaa hyökkääjää niin, että jäälle astuva uusi hyökkääjä aiheuttaa pulmia Kärppien pakeille… Miten Nikkilästä tulee välillä ikään kuin varasentteri, kun kiekko on Tuulolalla…
 
Vaikka sitten koko sarja meni voitoin 4–0 oululaisten nimiin, ei mikään vie HPK:lta Kevään Joukkueen titteliä. Kevään väri oli todellakin: oranssi.
 

13500 vie Hämeenlinnaan

$
0
0
Hattulan kunnan eteläisissä osissa asuvat haluavat postinumeromuutoksen. Osa hattulalaisista talouksista kuuluu Hämeenlinnan 13500 postinumeron alaisuuteen, eli Jukolan postin toimialueeseen. Postinumeroalueella käynnistyy tässä viikonvaihteessa nimien keräys muutoksen puolesta.
 
- Tällä on ihan selvää taloudellistakin merkitystä, koska esimerkiksi vakuutusyhtiöt määrittävät ajoneuvovakuutukset postinumeron perusteella. Eli vaikka asuu Hattulan maaseudulla, maksaa silti Hämeenlinnan kaupungin tariffien mukaan, postinumeromuutosta ajava Aki Sarusto kertoo.
 
Hän sanoo vain yhden vakuutusyhtiön suostuvan hinnoittelemaan vakuutusmaksut Hattulan tariffien mukaan, muut yhtiöt elävät postinumeromaailmassa.
 
- Kyse on vuositasolla sadoista euroista, jos taloudessa on useampi kulkuneuvo, Sarusto tietää.
 
Postinumero aiheuttaa hankaluuksia myös postinumeropohjaisille kuljetuslogistiikoille ja paikkatietojärjestelmille sekä jättää jakelun ulkopuolelle Hattulan kunnan sisäiset postit.
 
Postinumero vaikuttaa myös osaan GPS-laitteista, kun laitteista ei löydy Hattulan tiedoista kaikkia katuosoitteita, vaan ne ovat Hämeenlinnan puolella.
 
Asukkaiden nimiä adressiin kerätään kevään ajan, jonka jälkeen ollaan yhteydessä Itellaan.
 

Visit Hämeenlinna, stay Hämeenlinna

$
0
0
 Liikennepäällikkö Veli-Pekka Kulmala räätälöi Vekka Liikenteen ryhmämatkat. Kuva: Taoni Rasinkangas
Hämeenlinnan seudulle suuntautuva ryhmämatkailu on nyt Vekka Liikenteen käsissä, kun Hämeen Matkailu oy lopetti matkailupalvelujen välitys- ja myyntitoimintansa. 
 
Lopullisesti Hämeen Matkailu sulkee ovensa huhtikuun lopussa. Toimitusjohtajasta Kati Tiitolasta tulee kesällä toimintansa käynnistävän uuden elinkeinoyhtiön markkinointi- ja viestintäyksikön vetäjä.  Markkinointi- ja myyntiassistentti Katri Laine siirtyy elinkeinoyhtiön johtoryhmän assistentiksi.
 
- Elinkeinoyhtiö on taustatukenamme markkinoinnin ja viestintäyhteistyön merkeissä, Vekka Liikenteen liikennepäällikkö Veli-Pekka Kulmala sanoo.
 
Vekka Liikenne sai oikeuden ryhmämatkailun jälleenmyymiseen tarjouskilpailun kautta. 
 
- Meillä on yhteistyösopimus Visithämeenlinnan kanssa vuoteen 2016 asti, ja optio siitä eteenpäin.
Vekka Liikenne palaa tavallaan juurilleen tekemään sitä työtä, minkä Matka Vekka aloitti 1973.
 
Kulmalan mukaan luvassa on kokonaisvaltaisia paketteja Hämeenlinnaan tuleville ryhmille. 
Ryhmämatkailun kohdeasiakkaat eivät rajoitu pelkästään kotimaan reissaajiin. Ihmisvirtaa kaupunkiin kosiskellaan myös Keski-Euroopasta, Japanista ja Kiinasta.
 
- Hämeenlinna on herkullinen paikka. Täältä löytyy niin kulttuuria, historiaa kuin urheilumahdollisuuksia. 
 
Kulmala arvioi, että visit Hämeenlinna voi muuttua parhaimmassa tapauksessa jopa stay Hämeenlinnaksi eli vierailun sijaan kaupunkiin jäisi uusia asukkaita.

Matkatoimistoksi?

Vekka Liikenteen tämä vuosi kuluu vielä yhteistyösopimusten solmimisella ja uuden toiminnan haltuunotolla, suunnittelutyöllä ja käytännön järjestelyillä. Räätälöinti alkaa ensi vuonna, kun kaupungissa käynnistyy Sibeliuksen 150-vuotisjuhlat.
 
- Määräaikaisesti palkattu konsultti Päivi Kulmala rakentaa jo olemassa olevia ryhmäpaketteja. Sähköistä markkinointia taas tekee kevään ylioppilas Leevi Vekka.
 
Vekka Liikenne järjestää edelleen ryhmäpaketteja myös ulkomaille suuntaaville hämeenlinnalaisille.
 
- Olemme lähestyneet isoja incoming-yhtiöitä. Tavoitteena olisi saada räätälöityä myös risteily–bussi-paketteja. Hakusessa on myös matkatoimisto-oikeudet . 
 
Ajomestarista liikennepäällikön saappaisiin hypännyt Kulmala sanoo heittäytyvänsä uuteen tehtäväänsä antaumuksella.
 
- Nyt pääsen todella hyödyntämään maailmalta saatuja kokemuksia ja näkemyksiä, ryhmämyynnistä ja tilausajoista huolehtiva Kulmala kertoo.
 

Katumajärvellä taistellaan sähköperämoottorien puolesta

$
0
0
 Jyrki Varjonen (vas.) ja Petri Karhunen haluavat nostaa Katumajärven virkistyskäyttömahdollisuuksia. Nykyisellään oliki kaupungin ydinkeskustassa olevalla järvellä ei vilskettä ole. Kuva: Markku Wiik
1980-luvulla perämoottorien käyttö kiellettiin yhdellä kertaa Hämeenlinnassa muun muassa Ahvenistonjärvellä, Kahtoilammella ja Katumajärvellä. Siihen aikaan bensa kärysi, moottorit pörisivät, vauhtiakin moottoripaateilla oli aaltoja nostattavasti.
 
Tämän päivän veneilyssä tilanne on toinen. Sähköperämoottorilla varustettu soutuvene lipuu veden pinnalla täysin äänettömästi, eikä saasteita synny.
 
Tästä huolimatta perämoottorin käyttö on edelleen kielletty näillä edellä mainituilla hämeenlinnalaisilla vesillä.
 
- Sähköperämoottorin käyttökielto ei ole Katumajärvellä enää kiinni tämän päivän todellisuudessa. Poltto- ja sähkömoottorien osalta puhutaan kahdesta eri asiasta, sähköperämoottorien käyttöoikeutta järvelle hakeneet Petri Karhunen ja Jyrki Varjonen sanovat.
 
Kolmantena aktiivisena puuhamiehenä toimii Pertti Järvinen, joka keräsi menneen talven aikana yli sadalta Katumajärven ranta-asukkaalta allekirjoituksen kiellon poistamisen puolesta.

"Meitä pompoteltiin"

Hämeenlinnan Katumajärven moottoriveneilykiellon purkaminen sähköperämoottorien osalta on parhaillaan Hämeen ely-keskuksen käsittelyssä. Päätöstä odotetaan kevään aikana, Hämeenlinnan kaupungilta paperit lähtivät parisen viikkoa sitten puoltolauseiden saattelemana.
 
Sähköperämoottorien käytön sallimista ajaneet kaupunkilaiset ovat olleet hankkeensa kanssa ihmeissään, sillä asian eteneminen kaupungin hallintoportaista oli alkujaan takkuista, joskus jopa epätoivoiselta tuntuvaa hakijoiden pompottelua luukulta toiselle, viranomaiselta toiselle.
 
- Toivottavasti asia edes nyt etenee, mutta pari vuotta meitä on pompoteltu ja sahattu silmään. Muualla Suomessa sähköperämoottorien käyttö on sallittu jo Natura-alueillakin, mutta täällä Hämeenlinnassa tunnutaan "luontoasioissa" olevan enemmän kuin varpaisillaan, Petri Karhunen sanoo kokemustensa perusteella.
 
- Hassuinta koko asiassa on se, että sähköperämoottorien salliminen lisäisi Katumajärven virkistyskäyttöä, tarjoaisi jopa matkailumahdollisuuksia. Eikä ole yhtään järjellistä perustetta, joka aiheuttaisi haittaa itse luonnolle, Petri Karhunen ihmettelee.
 
Karhusta ja muita asiaa yksityishenkilöinä eteenpäin vieneitä kaupunkilaisia närästää edelleen se, että vuonna 2012 jätetty ensimmäinen hakemus "hukkui" johonkin byrokratian rattaisiin. Paperia ei löytynyt mistään.
 
Viime vuonna jätetty uusi hakemus kiersi kangerrellen kaupungin byrokratian, mutta kiersi kuitenkin. Kaupunginhallituksen kanta on, että Katumajärvellä voitaisiin ajaa sähköperämoottoreilla–korkeintaan kahdeksan kilometrin tuntivauhdilla. Varsinaista ratkaisua pähkäilee nyt siis ely-keskus.

"Ei enää kalaistutuksia"

Katumajärven kalastusyhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Varjonen pitää akulla toimivien perämoottorien sallimisen lisäävän Katumajärven virkistyskäyttöä.
 
- On muun muassa vanhuksia ja liikuntarajoitteisia, jotka eivät pääse omatoimisesti veneellä vesille, kun akkumoottorien käyttö on kielletty. Saan asiasta toistuvasti ja runsaasti yhteydenottoja.
 
- Kalastusyhdistyksen kannalta nykytilanne tarkoittaa sitä, ettemme jatka kalaistutuksia, koska niiden hyödyntäminen on käynyt mahdottomaksi.
 
Varjonen viittaa muun muassa 35 000 kuhanpoikasen istuttamiseen.
 
- Kuhauisteluun tarvitaan sopiva vauhti, jota ei soutamalla pysty pitämään. Syvänteet jäävät koluamatta, missä kalat pääsääntöisesti luuraavat.

Liian hiljaisia?

Karhunen ja Varjonen ihmettelevät muuten hanketta vastustavien perusteluita.
 
- Väitetään akkuja heitettävän järveen. Kuka nyt niin hölmö on, että 150 euron uudelleen ladattavan tavaran heittäisi tahallaan pois. On väitetty, että sähköperämoottorit häiritsevät lintujen pesintää, kun liikkuvat niin hiljaa! Ennen vastustuksen perusteena oli moottorien ääni!
 
- Vesijuoksijatkin kuulema häiriintyvät, jos virkistyskäyttö yleensäkin lisääntyy!
 
Yksi poikkeuslupa Katumajärvellä on – kilpasoutajien harituksissa saa käyttää kahtena päivänä viikossa 50 hevosvoimaista polttomoottoria.
 
Viewing all 557 articles
Browse latest View live