Kaupunkiuutiset

Patikoijat lähtevät matkaan säällä kuin säällä. Kuva: Juhani Karvonen

Retkeilyn ja liikunnan ei tarvitse olla kalliilla varusteilla kikkailua tai näännyttäviä vaelluksia vaikeassa maastossa. Lammilla parikymmentä kävelijää on patikoinut neljännesvuosisadan säällä kuin säällä joka perjantai kello kymmenen.

- Esimerkiksi viime talven pahimmillakin pakkasilla meitä oli seitsemän patikoijaa. Koskaan näiden vuosikymmenien aikana ei patikkaretki ole jäänyt tekemättä sen takia ettei lähtijöitä olisi ollut, ryhmän vetäjä Erkki Strömberg sanoo .

Patikoinnin lisäksi ryhmä käy marjastamassa ja sienestämässä sekä tutustuu paikallisiin yrityksiin ja ihmeisiin.

- Yhdelle puolukkareissulle oli säävaraus. Vettä satoi kaatamalla, mutta ajattelin käydä varmistamassa, ettei lähtijöitä varmasti ole. Paikalla oli kaksi mammaa ämpärit käsissä ja saappaat jalassa valmiina puolukkaan. He yrittivät kovasti houkutella meikäläistä mukaansa, koska säähän saattaisi olla parempi parinkymmenen kilometrin päässä Evolla. Sillä kerralla marjareissu jäi tekemättä, mikä oli niitä harvoja kertoja.

Perjantain lenkki on tavallisesti tunti tai noin viisi kilometriä. Tosin joukossa on muutaman Strömbergin ammattilaiseksi lukema henkilö, jotka yleensä pidentävät lenkkinsä kaksinkertaiseksi muihin verrattuna.

Ulkomailta lisäpontta

Patikoijat ovat täysin epävirallinen ryhmä, rekisteröimätön yhdistys, jolla ei ole jäsenmaksuja. Kimmo Kouru ja edesmennyt Veikko Peippola ideoivat 1980-luvun lopulla kaikille avoimen liikuntakerhon. Kuka tahansa voi koska tahansa tulla mukaan. Se on ollut yksi voimavara vuosien mittaan.

Viime vuosina patikoijat ovat saaneet ulkomaalaisvahvistuksia. Lammilla toimivan SPR:n pakolaisten vastaanottokeskuksen asukkaista osa on intoutunut mukaan ryhmään.

- Meillä on Suomi kamut -niminen vapaaehtoisryhmä, joka kotouttaa pakolaisia Suomeen. Olemme saaneet vakioryhmään muun muassa kaksi noin 25-vuotiasta huivipäistä iranilaissiskosta. Viime syksynä pari kurdinuorukaista oli mukana puolukkaretkellä. Kavereille piti opastaa, että mustikka on sininen ja puolukka punainen. Pojille maistui mustikka, mutta minun piti lähteä varmistamaan, etteivät pojat poimineet juolukoita.

Ulkomaalaisvahvistusten mukanaolo on poikinut joukkoon lisää suomalaisia.

- Ensiksi porukkaan ilmaantui vanhempia miehiä. Sen jälkeen heidän vaimonsa liittyivät ryhmään.

Omilla jaloilla liikuttava

Strömbergin mukaan ryhmässä on oikeastaan yksi periaate: jokaisen patikoijan on liikuttava omin jaloin.

- Meitä on joskus jopa painostettu ottamaan jonkinasteista avustusjärjestön roolia. Meidän toivottiin ryhtyvän ulkoiluttajiksi ihmisille, jotka käyttävät pyörätuolia ja rollaattoria. Emme siihen rooliin halunneet ryhtyä, koska pyörätuolin työntäminen vaikuttaisi omaan patikoimiseemme ja sillä sektorilla toimivat jo SPR:n vapaaehtoiset.

Patikoijista osa on ollut mukana parikymmentä vuotta, pari jopa alkuajoista saakka.

- Moni ryhmäläinen on yksineläjä, jolle ryhmä tarjoaa patikoinnin lisäksi sosiaaliset kontaktit. Jos ihmisellä on viikolla ainoa puhekumppani kaupan kassa, ei ihme, että patikkaryhmään osallistutaan aina kuin vain mahdollista. Poisjäämiskynnys on korkealla. Poisjäänyt tietää, että me kuitenkin juttelemme hänestä, naurahtaa Strömberg.

Patikkaretkien lisäksi ryhmä tekee lähinnä kotiseuturetkiä, mutta intoutuu joskus tekemään pitemmän bussiretken. Viime kesänä ryhmä kävi Anjalankosken arboretumissa.

Pikkujoulut on yksi vuoden kohokohta. Niitä aletaan suunnitella jo syyskuussa.

Oletko ajanut liikennevaloissa päin punaisia? Kenen käsi nousee?

Useimman autokuskin pitäisi pystyä myöntämään, että näin on käynyt, lakia tuli rikottua. "Vanhat vihreät" ovat kaikille tutut.

Liikenneturvan taannoisen selvityksen mukaan punaisilla valoilla ylitetään risteyksiä tuhansia kertoja päivässä Suomen jokaisessa isommassa kaupungissa.

Samaan aikaan ylivoimainen valtaosa kuljettajista pitää tätä rikkomusta erittäin vakavana ja tuomittavana, muista liikkujista puhumattakaan.

Oma ajatus rikkomuksen vakavuudesta ei kuitenkaan estä lainsuojattomaksi ryhtymistä. Eli meneekö tämä sillä järjenjuoksulla, että minä voin aina silloin tällöin kaahata valoista punaisilla, mutta naapuriauton kuskin tekona sama temppu on erittäin tuomittava?

Hommahan menee yleensä niin, että päin punaisia ajava kuski ajattelee tilanteen olevan "vaaraton", mutta muut liikenteessä olevat paheksuvat lainrikkojaa.

Loppupelissä tullaan siihen kysymykseen, tarvitseeko lakeja ylipäätänsä noudattaa? Mihin lakeja tarvitaan, jos meistä jokainen itse arvioi sen, milloin lakia voi rikkoa?

Mitenkähän me suhtautuisimme kanssakulkijaan, jos lainrikkomus tapahtuisi jossakin muualla kuin peltilehmän sisuksissa, piilossa katseilta, korkeintaan rekisteritunnuksen tunnistettavana. Rikosoikeudellisesti vastaavan tasoista törttöilyä ei varmasti suvaittaisi kauppakeskuksessa tai viihdetapahtumassa. Eikä muissa julkisissa paikoissa rikotakaan lakia yhtä määrätietoisesti ja yleisesti kuin liikenteessä, vaikka vilunkia tehdään tietysti joka puolella.

Poliisin resurssit eivät riitä jatkuvaan liikennepäivystykseen joka paikassa ja kaikkialla. Valoristeyksissä ratsataan harvakseltaan. Eipä ole Hämeenlinnassakaan kovin usein näkymää, jossa ajotapaa risteyksessä seurattaisiin. Onneksi edes silloin tällöin.

Tässä liikennevaloasiassa on ajauduttu mielestäni aivan älyttömään tilanteeseen. Ensin rakennetaan liikennevalojärjestelmä helpottamaan liikenteen soljumista. Mutta kun me paukapäät emme usko liikennevalojen voimaan, niin viranomaiset rakentavat videojärjestelmän seuraamaan liikennevaloristeysten rikkomuksia! Eikä se ole halpaa lystiä pitää harjastukkaiset kuljettajat jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessa.

Perskutarallaa, ollaan me viisaita!

Liikevalorikkomukset eivät ole rikoksista pahimpia, ei sinne päinkään. Mutta hengen päälle käyviä nekin ovat, siksi asiasta kannattaa touhottaa säännöllisen väliajoin.

Mitenkä muuten rikkomuksille kävisi, jos rangaistusasteikko viilattaisiin ankarampaan suuntaan? Kortti pois ja linnaan, on vanha sanonta. Jos ei nyt ihan linnaan, niin rapsakammat tuomiot kuitenkin.

Joka on kovempia tuomioita vastaan, tunnustautuu säännölliseksi päin punaisia ajavaksi.

Minun käsi sojottaa edelleen taivasta kohti. Olen ajanut päin punaisia. Kärähtämättä.

Renkolainen Paula Hietanen ei vajaa vuosi sitten ollut edes kuullut vapaasukelluksesta. Aktiivisen kouluttautumisen jälkeen Hietanen sukelsi vuoden ensimmäisessä kisassa ilman räpylöitä 99 metriä ja pidätteli hengitystään staattisessa hengenpidätyksessä yli kolme minuuttia.

- Ennätykseni parani 18 metrillä. Olisin saattanut saada 3–4 metriä lisää, jos käännökset olisivat olleet sujuvammat. Kun aloitin harrastuksen, pääsin viisi metriä takaraivo pinnalla, mutta kahden viikon harjoittelun jälkeen sukelsin jo 33 metriä. Staattista hengenpidätystä en ollut ennen kisaa edes tosissani kokeillut. Lähdin yrittämään pohjatulosta, josta olisi hyvä parantaa.

Kuka tahansa voi oppia pidättämään hengitystään jopa useita minuutteja muutaman viikon harjoittelulla. Vapaasukellus on turvallinen laji, kun turvasääntöjä noudatetaan.

Sukeltajaliitto sekä Sukeltajaliiton alainen vapaasukellukseen keskittynyt seura Freediving Team of Finland (FDTF) pyrkivät levittämään suosion saanutta lajia ympäri maata.

Sohvan pohjalta

Paula Hietasella ei ollut aikaisempaa kokemusta sukelluksesta.

- Aloitin sohvan pohjalta. Uimahallissa kävin ehkä kerran vuodessa, nyt treenaan 3–4 kertaa viikossa. Harjoituksissa keskitytään yleensä johonkin osa-alueeseen. Kerran viikossa treenaan voimaa, hapotusta ja tekniikkaa. Yksi päivä viikossa on ns. maksimipäivä, jolloin pääasia on sukeltaa yksi mahdollisimman pitkä sukellus.

Kehon korkea hiilidioksidipitoisuus saa aikaan hengitystarpeen.

- Hapen loppumista suurempi haaste on hiilidioksidin nousun sietäminen. Sitä pitää opetella sietämään.

Terveet elämäntavat

Uintitekniikan omaksuminen ei ollut Hietaselle vaikeaa. Käsien liike oli varsin helppo omaksua.

- Sen sijaan potkutekniikan oppimisessa riittää haastetta edelleen. Perinteisestä sammakkopotkutekniikasta tuntuu olevan vaikea päästä irti.

Hietanen myös lenkkeilee hapenottokykyä parantaakseen sekä tekee voimailuharjoituksia.

- Terveet elämäntavat ovat kaiken pohjalla, jos tässä lajissa aikoo menestyä. Keuhkot tekevät työn, joten esimerkiksi tupakan maistaminenkaan ei ole eduksi. Ruokavaliolla on merkitystä, vältän itse kofeiinipitoisia juomia, sokeria ja E-koodattuja ruokia.

SM-kisoihin Hietanen aikoo osallistua ensimmäistä kertaa.

- Hävisin tammikuun kisoissa pituudessa kymmenen metriä suomenennätysnaiselle, joka sukelsi kilpapuvulla. Puvulla liuku on keskimäärin 20 prosenttia parempi kuin ilman pukua. Puvun käyttö säästää energiaa, koska potkuja ja vetoja tarvitsee tehdä liu'un ansiosta vähemmän.

Vapaasukelluksen SM-kisat pidetään Hämeenlinnassa toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

KESTOSUOSIKIT. K-Kengässä ovat kevät- ja kesätavara jo hyllyssä. Merkkitennarit ovat suosittuja ympäri vuoden, kauppias Taina Heinilä kertoo.

UUTTA MATOA KOUKKUUN. Retkeily- ja kalastuskauppa Erämaassa on suunnattu katseet jo kohti kesää. Alkuvuoden pakkasjakso toi hieman eloa talvisesonkiin, myyjä Jarmo Paalijärvi kertoo.

Tänä vuonna reippaasti etuajassa tullut kevät näkyy muutenkin kuin lumettomuutena.

- Yhtä surkeaan talveen en ole törmännyt koko 15-vuotisen urani aikana, Elmo Sport Urheilulinnan kauppias Markku Ruohomäki sanoo.

Urheiluvälinekaupassa tavallista lämpimämmät kelit näkyvät Ruohomäen mukaan erityisesti toppavaatteiden, luistimien ja suksien myynnissä, joissa hän kuvailee olevan hetkellä ostajan markkinat.

- Jotkut asiakkaat ovat jo hyödyntäneet kevättarjoukset, ja käynyt ostamassa talviurheiluvälineitä ensi vuoden varalle.

Urheiluvälineiden kevätsesonki on jo korvilla.

- Onneksi olemme saaneet kevättä myymäläämme hyvissä ajoin. Hyllyihin alkaa tulla kesätavaraa sitten huhtikuun aikana.

Ruohomäen mukaan varsinkin talvisesonkiin valmistautuminen on eräänlaista arpapeliä. Tavallisesti tuotteet tilataan jopa vuotta ennen kuin ne päätyvät myyntiin.

- Ensi talven ostot on jo pääasiassa tehty. Kovatavara eli luistimet, mailat ja sukset, tilataan tavallisesti puolta vuotta aiemmin. Jos tämän talven tavara ei mene kaupaksi, saattaa ensi talvikausi alkaa aika kovilla tarjouksilla.

Hinnalla millä hyvänsä

K-Kengän yrittäjän Taina Heinilän mukaan aikaistuneesta keväästä ei ole ollut kenkämarkkinoille mitään haittaa.

- Kenkäkaupoissa eletään hieman etuajassa. Kevät- ja kesätavaraa on jo hyllyissä, tilaamme kausitavarat aina puolta vuotta ennen myyntiä.

Osa jalkineista on käytännössä saatavissa koska tahansa.

- Vapaa-ajan kävelykenkiä, nilkkureita ja canvas-kuosisia merkkitennareita menee tasaisesti kaupaksi ympäri vuoden.

Heinilä kuvailee Suomen kelien olevan sen verran haasteelliset, että talvikausiin kannattaa varautua vähintään kahdenlaisella känkäparilla. Ei vähiten sen takia, että vaihtelu tekee hyvää paitsi kengälle, myös jalalle.

- Karvavuoristen lisäksi hyötyä on myös vettä kestävällä goretex-kengillä. Toinen osuu aina kohdalle, tänä talvena on tosin ollut molemmille käyttöä.

Heinilä vakuuttaa, etteivät viime syksynä myyntiin tulleet talvijalkineet jää pölyyntymään hyllyyn tai varastoon.

- Joka kenkäpari myydään hinnalla millä hyvänsä.

Turvaa jäänaskaleista

Hätilän postin tiloihin huhtikuussa siirtyvä Erämaailma tyhjentää Raatihuoneenkadun toimitilan hyllyjään muuttoalella. Maihinnousu- ja vaelluskengät sekä retkeilyvarusteet ja -vaatteet ovat suosituimpia tuotteita.

- Esimerkiksi maihareilla voi liikkua ympäri vuoden niin maastossa kuin kaupungissakin.

Alkuvuoden pieni pakkasjakso toi eloa retkeily- ja kalastuskaupan talvisesonkiin. Vuodenvaihteen hyvä startti hyytyi kuitenkin muutamassa viikossa.

- Selkeät talvivälineet ovat kärsineet ihan selvästi. Varsinkin lumikengät ovat viettäneet hiljaiseloa, myyjät Jarmo Paalijärvi ja Anne Kaveri kertovat

Erämaailman verkkokauppa on kuitenkin tukenut kivijalkamyymälän toimintaa.

- Tilauksia tulee netin kautta ympäri Suomea. Kalastustarvikkeita myymme ensimmäistä vuotta, joten vertailupohjaa meillä ei vielä ole, paljonko esimerkiksi pilkkitavaraa menisi normaalisti, Paalijärvi huomauttaa.

Lauha ilma on nostattanut erityisesti turvavälineiden kysyntää.

- Esimerkiksi jäänaskaleita ovat käyneet ostamassa ne, jotka vielä näillä keleillä uskaltautuvat jäälle, Kaveri sanoo.

Helmikuisena sunnuntai-iltana tuuli piiskaa märkää lunta vasten kasvoja. Tällaisena pimeänä ja hyisenä iltana ei aivan ensimmäisenä tee mieli uimareissulle.

Tuuloksen Suolijärvestä Pyhäjärveen virtaavan Sairialanjoen rannalta sitä vastoin kuuluu iloinen puheensorina, kymmenkunta kylpypyyhkeisiin kietoutunutta naista kipittää pimeällä ja jäisellä pihalla ja laskeutuu kolmen hengen ryhmissä virtaavaan jokeen. Näin naiset ovat viettäneet sunnuntai-iltojaan jo kymmenen vuotta.

Ihaninta avantouinti on kovalla pakkasella, olemme uineet vaikka pakkasta olisi ollut 25 astetta. Uinnin jälkeen olo vasta onkin ihana, on raukea olo ja seuraavan yön nukkuu tosi hyvin, alusta asti mukana ollut Päivi Kaloinen vakuuttaa.

Kymmenen vuotta avantouintia

Naisten harrastus alkoi kymmenisen vuotta sitten. Päivi Kaloinen ja Ritva Alhainen kävivät uimassa avannossa Lammin Kaunisniemessä. Sairialanjoen varressa asuva Sinikka Wegelius alkoi lämmittää sunnuntai-iltaisin joenvarren saunaansa ja pian koossa oli iloinen seurue, joka sai kutsumanimen Suolijärven Saukot.

Täällä on asustellut saukkoja, joista mieheni Jorma otti valokuvia. Lisäksi asumme kaikki Suolijärven rannalla ja siitähän ryhmän nimi sitten muotoutui, nauraa rantasaunan emäntä Sinikka Wegelius.

Porukan vanhin, Kantasaukoksi kutsuttu 78-vuotias Ritva Alhainen on maalannut nimikkomukit joka saukolle. Hän on myös kirjonut porukan uimalakkeihin Suolijärven Saukko-tekstin.

Joku saattaa pitää käsineitä, kädet alkavat uidessa ensimmäiseksi palella. Uimatossut tai villasukat jalkaan ja menoksi, kuvailee Ritva Alhainen uimarien pukeutumista.

Muuta vaatetusta ei tarvita, sillä asiaan kuuluu, että naiset uivat ilman rihman kiertämää.

Terveyttä kylmästä vedestä

Suolijärven Saukot uskovat avantouinnin terveysvaikutuksiin.

Olen niin monta vuotta käynyt säännöllisesti uimassa enkä ole sairastanut flunssaa. Luotan uintiin ja tyrnimarjoihin. 7 marjaa aamuisin riittää. Niin kauan kuin järvi on sula, käyn joka aamu kotirannassa uimassa. Vasta aamu-uinnin jälkeen keitän kahvin ja puuron. Talvet uin täällä Sairialanjoessa ja taas keväällä, kun Suolijärven jäät sulavat, menen sinne aina aamu-uinnille. Se on kuin huumetta, Ritva Alhainen sanoo.

Sairialanjoessa on virtausta, joten se ei jäädy kuin vasta yli 20 asteen pakkasilla. Niin kauan kuin jokainen pääsee omasta rannastaan uimaan, uimme siellä ja kun järvi jäätyy, tulemme joelle. Kesän jälkeen jatketaan uimista, ei välitetä veden viilenemisestä, naiset kertovat.

Suolijärven Saukot ovat useana vuonna suunnitelleet avantouinnin SM-kisoihin lähtöä. Tämän vuoden kisat pidettiin Vierumäellä, MM-kisat uidaan Rovaniemellä. Kisoissa uidaan avannossa 25 metriä, sen lisäksi on Kuuttisarja kastautujille.

Jatta Pöyhönen-Wiik

Hämeenlinnalaisen Otto Kanervan kirjoittamassa ja ohjaamassa näyttämökonsertissa kuullaan 1960- luvun unohtumatonta musiikkia dialogin siivittämänä.

Laila Kinnunen, Carola, Olavi Virta ja se ihana italialainen pianisti ovat juuri käyneet nauttimassa silakkapihvejä kylän ravintolassa ennen illan kohokohtaa, suurtansseja. Sinne mielivät myös kolme tarjoilijatarta Leena, Ulla ja Helena kukin omine haaveineen ja odotuksineen.

Suklaasydän herättää liikutuksen sekaisia muistoja kuuskytluvun nuorille sekä tuo kaikkia korvia sulostuttamaan tuon ajan mahtavat iskelmät Suklaasydämestä Lazzarellaan ja aina Mandshurian melankolisiin haitarisävelmiin.

Lavalla nähdään Anna Hanski, Sani sekä Annika Eklund sekä taitava viisihenkinen orkesteri puhaltajineen.

Ai niin, kuinkas monta jätkää sinne Simcan peräronttiin mahtuikaan…?

Esitykset 4.-5.3. klo 19, Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö.

Mistähän tämä rakkaus kaikkeen englantilaiseen kumpuaa? Eilen ehtoolla katsottiin taas emännän kanssa digiboksille tallennettua brittikomediaa. Piti oikein ruveta miettimään, että miksi valitsemme niin uskollisesti tv-draamamme tuolta villatakkiin pukeutuneiden nyrpistelijöiden kolealta saarelta, vaikka jenkkisarjoissa hiki tippuu ja aurinko paistaa.

Mutta niinhän se on ollut 1970-luvulla eletystä lapsuudesta asti. Mennään bussilla oli huumorisarjoista paras ja musiikki tarkoitti Beatlesia ja myöhemmin Queenia. Onnellisuuden ja turvallisuuden määritelmä löytyi äidin lihapullien tuoksusta ja siitä, kun sai lauantaina kello 16.55 jälkeen käpertyä isän kainaloon ja nukahtaa Aulis Virtasen unettavaan selostukseen. Kun Englannin liigan televisioinnit loppuivat, loppui jalkapallokin. Parempia pelureita löytyy kaikkialta maailmasta, mutta ei se ole sama.

Jouluisin tuli aina Royal Shakespeare Companyn tallenteita, Laurence Olivier esitti vanhoilla päivillään kuningas Learia ja Derek Jacobi oli unohtumaton Cyrano de Bergerac. Minulla on onneksi nuo esitykset videolla, koska kaikki muu teatteri on noihin klassikkoihin verrattuna vain jotain nukkavierua puuhastelua.

Marplet, Poirotit ja Sherlock Holmesit on kytätty tuhanteen kertaan. Olohuoneen hyllystä löytyy yli 200 dekkarin kokoelma teoksia, joissa eversti lyyhistyy kirjastossa afrikkalainen myrkkynuoli niskassaan suljettujen ovien takana. Telkkarissa lempisarjojamme on Midsomerin murhat, jossa keskiaikaisista kauhutarinoista vaikutteita ottavat tappajat melskaavat idyllisessä englantilaisessa maalaismaisemassa. Jännitystä, joka ei ole kuitenkaan liian ahdistavan todellista. Pollaritkin ovat mukavia, perheellisiä miehiä, jotka ratkovat rikoksia, eikä heidän esimiehensäkään ole idiootti.

Virkistävää ja yksinkertaista.

Todellisuuspakoisiako tässä nyt sitten ollaan? Diivaillaan jossain tweedtakkimaailmassa? Antakaa anteeksi, jos maailmankuvani perustuu tv-sarjaan Kaikenkarvaiset ystäväni. James Herriotin elämä eläinlääkärinä Yorkshiren ylängöillä teki kaupungissa kasvaneeseen pikkupoikaan lähtemättömän vaikutuksen. Jo silloin täysin käsittämättömäksi muuttunut urbaani todellisuus tuntui irvikuvalta verrattuna mahdollisuuteen, että voisi viettää elämänsä siinä kumpuilevassa vihreydessä todistamassa vasikan syntymisen ihmettä ja istua ehtoot pubin takkatulen ääressä piippu suussa tarinoiden.

Eipä ollut minusta eläinlääkäriksi, kun pelkään lähes kaikkia kanoja isompia elukoita. Herriotia voi kuitenkin osaltaan syyttää siitä, että asuin 25 vuotta maaseudulla ja keski-iässä ostin puutarhakaupunginosasta talonröttelön, joka ei tule ikinä valmiiksi.

Niina Nieminen (vas.) ja Tiina Tuori esittelevät uutta vapaaehtoisten tunnistusliiviä. Kuva: Markku Wiik

Nuorten katukännääminen on selvästi vähentynyt Hämeenlinnassa. Torin ja Kirkkopuiston alueella nuoria humalaisia näkyy nykyisin vain juhlapyhien ja isojen tapahtumien aikana. Tavalliset arkiperjantait ja -lauantait ovat ydinkeskustassa rauhallisia.

- Tästä huolimatta tarvitsemme lisää vapaaehtoisia nuorten Selvis-toimintaan, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Niina Nieminen A-klinikkasäätiöstä sanoo.

Selvis-toiminta keskittyy jatkossa muutamiin viikonloppuihin, jolloin on kokemusten perusteella selvästi tarvetta nuorten auttamiseen. Esimerkiksi vappu, koulujen päättymispäivä, Wanaja-festival, koulujen aloituspäivä, Elomessut, koulujen syyslomaviikko ja uusi vuosi ovat kuluvan vuoden päivystysviikonloppuja.

Ehkäisevä päihdetyö etsii nyt täysi-ikäisiä aikuisia vapaaehtoistoimintaan. Vaatimuksena on nuoriso-, sosiaali- tai terveysalan koulutus tai meneillään olevat opinnot. Vapaaehtoiset työskentelevät pareittain. Jokaisena päivystysviikonloppuna kadulla liikkuu kaksi työparia entisen yhden työparin sijaan.

- Haemme tällä näkyvyyttä ja turvallisuutta kaikille osapuolille. Koskaan vapaaehtoiset eivät ole kohdanneet uhkaavia tilanteita, joten siinä mielessä työ on turvallista, Nieminen kertoo.

Vapaaehtoisille maksetaan päivystysvuorosta korvaus.

- Jatkossa järjestämme myös kaksi arviointi- ja koulutuspäivää vuodessa, mikä edesauttaa joka suhteessa toimintaa, Niina Nieminen kertoo.

"Tästä saa näköaloja"

Nuorten suhtautuminen alkoholinkäyttöön on muuttunut viime vuosina aikaisempaa negatiivisemmaksi. Entistä suurempi joukko nuorista suhtautuu alkoholiin kielteisesti. Alkoholin suurkuluttajia nuorissa on vastaavasti aikaisempaa pienempi ryhmä, mutta tämä pieni osa käyttää päihteitä reippaasti. Tästä on sekä tutkimus- että kokemuspohjaista tietoa.

Alkoholin aiheuttamat haitat tunnetaan myös entistä paremmin.

- Kännääviä nuoria on aikaisempaa vähemmän katukuvassa. Vaikea sanoa, mikä tähän on johtanut, koska osaa ryyppää edelleen viikoittain. Olen pohtinut, että voisikohan kodeissa muuttuneet tilanteet johtaneet siihen, että nuoret voivat juoda jonkun kotona, kun aikuisia ei välttämättä ole paikalla, Selviksessä vapaaehtoisena kuusi vuotta toiminut Tiina Tuori pohtii.

Työkseen hän on nuorten kanssa tekemisissä Hattulan kunnan nuorisotyöntekijänä.

- Kadulla kohtaamiset ovat aivan erilaisia kuin esimerkiksi nuorisotiloissa. Alkoholia nauttinut puhuu yleensä estottomasti ongelmistaan, jos sellaisia on, Tuori kertoo.

Hän sanoo vapaaehtoistyön avaavan erilaisia näköalaoja ja kokemuksia nuorten maailman, kuin nuorisotyöntekijä saa omassa työssään.

Vapaaehtoiset auttavat humaltuneita nuoria kaikissa esiin tulevissa ongelmatilanteissa.

A-klinikkasäätiö järjestää Selviksen toiminnan esittely- ja vapaaehtoisten päivystäjien koulutustilaisuuden keskiviikkona 12.3. klo 18–20.30, Vanajan Parvi, Vanajantie 10 B, 5. krs.

Hattula-Tyrvännön Reserviläiset saivat moottoritien Parolan rampilta kerättyä talkoovoimin kokoon kunnon satsin polttopuita tulevien saunailtojen tarpeiksi. Kuva Pekka Laine

Hattula-Tyrvännön Reserviläisten talkoot moottoritien Parolan rampilla on saatu kunnialla päätökseen. Yhdistys sai loppuvuodesta kunnalta tehtäväkseen raivata liittymästä puustoa, jotta liittymään maamerkiksi tuotava Leopard-panssarivaunu saisi arvoisensa paikan.

Panssarivaunu sijoitetaan kolmosmoottoritien Hattulan rampin tuntumaan niin, että se näkyy ohi ajaville. Alun perin maamerkiksi suunniteltiin vanhempaa kalustoa T-72:sta.

Se paljastetaan juhlallisuuksien kera vapunpäivänä ja samalla juhlistetaan osaltaan Panssarivaunujoukkojen 95-vuotisjuhlavuotta.

Muistomerkki teetti reserviläisyhdistykselle työtä viikoiksi.

- Puustoa oli aika paljon, vaikka jätimmekin jonkin verran puita Ely-keskuksen ohjeiden mukaan pystyyn. Kannoissakin oli oman työnsä. Raivaus työllisti meitä parin viikon ajan. Mukana oli kymmenkunnan miehen vakioporukka ja enimmillään talkoolaisia oli viitisentoista, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Siren.

Puut yhdistys sai käyttää Vanamajalla polttopuuna.

- Vanamajan saunaillat on taas turvattu ainakin polttopuiden puolesta. Rampin puuston raivauksen lisäksi olemme raivanneet Pelkolan Poransaaressa kunnan maalta puustoa.

Idea maamerkistä tuli alun perin hattulalaisilta yrittäjiltä. Kyseessä on kunnan, Panssariprikaatin, Millog Oy:n ja reserviläisten yhteinen ponnistus.

Toiveissa toinenkin vaunu

Kun Leopard-vaunu on saatu paikalleen, kunta huolehtii jatkossa maamerkin ja sen ympäristön siisteydestä.

- Kunnasta on kuulunut sen suuntaistakin toivetta, että myös rampin toiselle puolelle tulisi toinen vaunu. Minusta se olisi ainakin hyvä ajatus, jos sellainen joskus toteutuu.

Rakennuspäällikkö Juhani Järvisen mukaan toinenkin vainu on ollut toiveissa ja suunnitelmissa mutta toistaiseksi vain yksi.

- Toinen vaunu on prikaatin käsissä. Joka tapauksessa yksikin vaunu on sellainen maamerkki, jota ei tiettävästi missään muualla maassa näin näkyvästi esillä, sanoo Järvinen.

Vaunu jää lähinnä autoista ihailtavaksi, parkkipaikkoja ei risteysalueelle voida rakentaa.

- Panssarikilta tulee pitämään huolta itse vaunusta. Vaunu valaistaan, mutta valaistus ei ehdi vielä paljastustilaisuuteen.

Paavo Orren tavoitteena on taltioida puulämmityskulttuuria niin laajasti, kuin se on mahdollista. Kuva: Toni Rasinkangas

Paavo Orrella on hallussaan tiettävästi Suomen laajin antiikkiluukkujen keräilyvalikoima. Hänen verstaaltaan löytyy valehtelematta kolmisensataa valurautaista uuninluukkua. Varastoissa niitä majailee vielä 700 lisää.

Entinen parturialan opettaja innostui kunnostamaan katoavaa kansanperinnettä 1980-luvun alussa, kun oma koti oli rakenteilla Luolajaan.

- Tontilla oli purkutuomion saanut talo, josta löytyi hella Högforsin kauniskuvioisine valurautaluukkuineen. Päätin entisöidä ne itselleni.

Rakennusjätettä kaatopaikalle jättäessään Orre bongasi kymmenkunta taidokkaasti kuvioitua pystyuunin luukkua.

- Sain viedä ne sieltä luvan kanssa. Itse en niitä tarvinnut, mutta innostuin korjaamaan ne. Kyse oli kuitenkin käsityöläistaiteesta.

Orre päätti ottaa tavoitteekseen varjella jo lähes kadonnutta kansanperinnettä. Hän kokee, että suomalainen puulämmityskulttuuri täytyy saada talteen niin laajana, kuin se on enää mahdollista.

- Suomalainen valurautaluukku tuli tiensä päähän, kun valtava öljylämmitysbuumi alkoi 1950-luvun alussa. Kokonaisia uuneja, takkoja ja helloja hävitettiin oikein urakalla.

Näpertämistä riittää

Orren kokoelmasta löytyy niin pystyuuninluukkua kuin kaarevaa pönttö- eli leivinuuniluukkua. Hänen laskelmiensa mukaan luukkuja on valmistettu Suomessa viitisensataa erilaista mallia eriaiheisilla kuvioilla.

- Jos jollakulla pyörii niitä tarpeettomina nurkissa, ostan ne mielelläni. Kunnostettuani kauppaan osan, jotta saisin jotenkin harrastuskulut peitottua.

Orren harrastuksessa pikkunäpertämistä riittää, mikäli haluaa saada kuviot kunnolla esille.

- Teen kaiken muun paitsi sorvaus-, hitsaus- ja hiekkapuhallustyöt. Olen pikemminkin humanisti, kuin käsityöläisammattilainen. Suurin työ on irrottaa osat niin, että ne saisi helposti takaisin paikoilleen.

Uuninluukkujen korjaaminen ja entisöinti vaativat mielenkiintoa ja pitkäjänteisyyttä.

- Itsellänikin on hurahtanut jo 30 vuotta. On aina säväyttävää nähdä kauniita kuvioita, olivat ne sitten laineita hiuksissa tai muotoilua raudassa.

Luukut eivät aina päädy Orren käsiin silmiä hivelevässä kunnossa. Ajanpatinan lisäksi luukun pinta on lähes poikkeuksetta ruskeana ruosteesta. Orre viettää verstaallaan kolme päivää viikosta.

- Voisin olla pajalla pidempäänkin, mutta silloin aika kuluisi vain ihasteluun, Paavo Orre naurahtaa.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestää tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teemalla paneelin, jossa pohditaan saattohoitoa ja hyvää kuolemaa. Paneeliin on kutsuttu aiheeseen eri näkökulmia tuovia ihmisiä, joilla kaikilla on syvä kokemus saattohoidosta.

- Saattohoito on aiheena tunteita herättävä ja siihen liittyvät kokemukset ovat voimakkaita. Tilaisuus tuskin tulee menemään täysin käsikirjoituksen mukaan, ennakoi diakonian pastori Titta Huotari.

- Olemme varautuneet yllätyksiin ja kriittisiin kommentteihin. Olen kiitollinen kaikille panelisteille, että he lähtivät rohkeasti mukaan. Toivottavasti ihmiset löytävät tämän tärkeän illan, toivoo Huotari.

Panelistit ovat lääkäri Taina Heikkilä, sosiaalipsykologi ja Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto, omaisensa saattohoitanut Klaus Malmivaara, sairaalateologi Tuula Portin, terveyskeskuksen hoitaja Seija Salo ja vapaaehtoistyöntekijä Tuula Tammisto.

Illan emäntänä ja paneelin vetäjänä toimii kirjailija Maija Paavilainen. Panelistit pohtivat mitä saattohoito on ja mitä kuolemassa tapahtuu. Keskustelussa tuodaan myös esiin asioita ja tekijöitä, joiden on saattohoidossa havaittu auttavan ja lohduttavan.

Tuula Tammisto on toiminut Koivikko-kodin vapaaehtoistyöntekijänä yhdeksän vuotta. Hän tuo paneeliin vapaaehtoistyöntekijän kokemuksen.

Tilaisuudessa on mahdollisuus yleisökysymyksille ja kommenteille.

Hyvä kuolema – saattohoitopaneeli keskiviikkona 5.3. Poltinahon seurakuntatalossa kello 18 alkaen. Tilaisuus päättyy noin kello 21.

Steelersin puolustajat Rebekka Väyrynen ja Veera Pellikka toivovat yleisön saapuvan sankoin joukoin Iittala-hallin karsintapeliin sunnuntaina. Kuva: Iina Lainesalo

Steelersin naiset pelasivat loistavan runkosarjan salibandyn 1.divisioonassa sijoittuen sarjassa kolmanneksi. Kolmossijan myötä teräsnaiset pääsevät huipentamaan kautensa liigakarsintoihin.

Karsintapeleissä Steelers saa vastaansa liigassa kolmanneksi viimeiseksi jääneen Turun Palloseuran. Kamppailu ensi kauden liigapaikasta alkaa lauantaina Turussa ja jatkuu heti sunnuntaina Iittala-hallissa kello 17.30.

Steelesin puolustuksessa pelaavien Veera Pellikan ja Rebekka Väyrysen mukaan joukkueen fiilikset ennen viikonloppua ovat korkealla.

- Liigakarsinnat olivat tavoitteenamme, ja kaikki olivat riemuissaan, kun selvisi, että niihin pääsemme, Pellikka kertoo.

- Pystyimme kauden aikana parantamaan heikkoja osa-alueitamme. Esimerkiksi maalinteon kanssa oli alkuun ongelmia, mutta treenaamalla se parani, Väyrynen kertaa.

Kannustusta kaivataan

Pellikka ja Väyrynen uskovat, että Steelers pystyy tosissaan haastamaan TPS:n. Siihen tarvitaan hyvää joukkuepeliä, jota teräsnaisilta on nähty pitkin kautta.

- TPS:lle joutuminen karsintoihin on pettymys, ja he ovat hävinneet koko kauden. Meillä lähtökohta on ihan erilainen, kun olemme voittaneet ja ylsimme tavoitteeseemme, Väyrynen huomauttaa.

Sunnuntaiseen otteluun Iittala-halliin toivotaan sankoin joukoin kannattajia kantamaan oman kortensa kekoon liigapaikan puolesta.

- Olisi se hienoa, jos olisi hyvä tunnelma. Silloin on ihan erilaista pelata, Pellikka sanoo.

Liigapaikkaan tarvitaan kolme voittoa. Kolmas ottelu on Turussa torstaina, minkä jälkeen pelataan vielä tarvittaessa Iittalassa perjantaina tai Jukolassa lauantaina sekä Turussa sunnuntaina.

Steelers-TPS Iittala-hallissa su klo 17.30.

Iina Lainesalo

HPK:n elämänlanka ei ole vielä katkennut suhteessa pudotuspeleihin, kiitos joukkueen ottaman voittoputken. Tänään elämästä ja kuolemasta taistelevan Pallokerhon vieraaksi Rinkelinmäelle saapuu Tappara.

Kerho on kehittänyt huikean loppukirin Liigan runkosarjan lopussa. Kohtuullisen vaikeissa olosuhteissa joukkue on parhaillaan peräti viiden ottelun voittoputkessa. Voitosta voittoon edennyt hieman alle kaksiviikkoinen on johtanut siihen, että HPK on yhä iskuetäisyydellä pudotuspelipaikkaan.

Pallokerholla on tämän päivän Tappara-ottelu mukaan lukien tähteellä kolme ottelua ja sarjataulukossa 78 pistettä. Teoriassa Kerho voi vielä saavuttaa kolme joukkuetta: HIFK:lla on jäljellä enää kaksi ottelua ja pisteitä helsinkiläisillä on kasassa 85. Ilves pelaa vielä kolme matsia, sillä on kasassa 84 pistettä. Pelicansilla pisteitä on 86 ja pelaamatta myös kolme peliä.

Sen sijaan seitsemäntenä olevaa Bluesia, jolla on 87 pistettä HPK ei voi tavoittaa edes teoriassa, sillä vaikka Pallokerho ottaisi täydet yhdeksän pistettä lopuista kolmesta pelistään ja espoolaiset häviäisivät kaikki omansa, tasapisteissä paremmuuden ratkaisee kolmen pisteen otteluvoitot.

Kerhon unelmaa pääsystä pudotuspeleihin hankaloittaa merkittävästi se tosiasia, että joukkueella on mainittuja kolmen pisteen voittoja ratkaisevasti vähemmän kuin mainituilla päävastustajilla. Tasapisteiden sattuessa HPK jää sarjataulukossa sekä HIFK:n että Ilveksen että Pelicansin taakse.

Otteluohjelmat ovat Pallokerholla, HIFK:lla, Ilveksellä ja Pelicansilla suurin piirtein yhtä kovat. Kerho kohtaa kotonaan tänään klo 16 Tapparan, sitten on edessä vieraspeli Raumalla Lukkoa vastaan ja sokerina pohjalla mahdollinen ratkaiseva kotimatsi ensi viikon torstaina HIFK:ta vastaan.

HIFK kohtaa JYPin kotona ja siis HPK:n vieraissa.

Ilves pelaa tänään kotonaan Bluesia vastaan, piipahtaa välissä Oulussa Kärppien vieraana ja päättää runkosarjan kotonaan Lukkoa vastaan.

Pelicans pelaa tänään Kärppiä vastaan vieraissa, sitten TPS:n vieraana Turussa ja lopuksi on kotipeli Ässiä vastaan.

Lähtemättä ja sortumatta sen kummemmin ennustamaan, siitä on lähdettävä, että Pallokerhon on voitettava sekä Tappara että Lukko. Minimivaatimus kyseisistä peleistä on viisi pistettä. Parilla täydellä kolmen pisteen voitolla on mahdollista, että viimeisellä kierroksella matkaa on pisteissä enää yksi HIFK:hon, nollasta kolmeen pisteeseen Ilvekseen ja kahdesta viiteen pisteeseen Pelicansiin.

Laskuopissani ennen viimeistä kierrosta Kerho tarvitsee apuja muilta eli lähinnä JYPiltä HIFK:ta vastaan, Bluesilta ja Kärpiltä Ilvestä vastaan sekä Kärpiltä ja TPS:ltä Pelicansia vastaan. HPK:n onneksi JYP ja Blues pelaavat vielä rajusti ja tiukasti sijoituksistaan ja Kärpät on muuten kova. Yhtälön heikko lenkki on TPS, joka pelaa enää kasvonsa säilyttääkseen, joka tarkoittaa pelisuorituksen ailahtelemista laidasta laitaan.

Yhtä kaikki, kevään jatkopelien kohtalo ei ole enää Pallokerhon osalta täysin sen omissa käsissä, mutta silti hämeenlinnalaiseen jääkiekkokevääseen on saatu mielenkiintoa ja jännitystä yllin kyllin.

Pelaajat ja Pasi Arvosen valmennustiimi ansaitsevat kiitoksen ja hatunnoston tästä liki sensaatiomaisesta ja sinnikkäästä loppuspurtista, jolla joukkue on ilmoittautunut mukaan taistoon pudotuspelipaikasta aivan kalkkiviivoilla.

Kerhon kausi on ollut ennätysmäisen hankala, sen aikana joukkueen sielu on revitty moneen kertaa rikki. Palaan tarkempaan analyysiin tapahtuneesta sen jälkeen, kun sesonki on kokonaan paketissa, mutta jo nyt kirjaan tähän joitakin solmukohtia.

Joukkue ei oikein missään vaiheessa toipunut päävalmentaja Kai Raution varhaisista potkuista. Vastuuseen nousseella Arvosella on ollut aikalailla tekemätön paikka itseluottamuksensa menettäneen pelaajiston kanssa.

Ja kun HPK alkoi vihdoin saada langanpäästä kiinni, neljän ottelun voittoputkessa joukkueeseen tupsahti kummallisella tavalla muutama Jokereiden nuori pelaaja. Se episodin jäljiltä Pallokerho hävisi kahdeksan matsia yhdeksästä. Vaan erikoisin on tämä viimeinen jakso, jossa kasassa on viisi voittoa viidestä ottelusta. Voitot ovat tulleet tasan jälkeen, kun kapteeni Ville Viitaluoma poistui rivistä Ruotsiin adjutanttinsa Jere Sallisen kanssa.

Ehkä Viitaluoma joutui kapteenina ottamaan liikaa roolia ja vastuuta Raution erottamisjupakassa. Kenties kävi niin, että niin kauan, kun Viitaluoma oli joukkueessa mukana, tietyllä tapaa tapaus Rautio kummitteli taustalla. Viitaluoman lähdön myötä muut pelaajat vapautuivat pelaamaan ja valmentajat valmentamaan voittavaa jääkiekkoa.

Minna Heikkilä (vas.) ja Kati Sankala kahvittivat yleisöä tiistaina yhdistyksen uusien tilojen avoimien ovien päivä Kasarmikadulla. Kaksikko vastaa myös muistikavereiden koulutuksesta. Kuva: Markku Wiik

Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksellä alkaa "Muistikavereiden" koulutus Hämeenlinnassa. Viiden tapaamisen kurssilla koulutetaan vapaaehtoisia muistiperheiden ja yksiasuvien muistisairaiden tueksi.

- Kurssi ei sido osallistujaa mihinkään, mutta antaa valmiudet toimia muistisairaiden ilahduttajana ja tukena, projektipäällikkö Minna Heikkilä Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksestä kertoo.

Koulutuksen jälkeen muistikaverit voivat toimia joko itsenäisesti tuttavapiirissään tai osallistua toimintaan esimerkiksi Muistiyhdistyksen, Pysäkin tai muun järjestön kautta. Koulutuksessa avataan ja perehdytetään muistisairaiden arkisiin ongelmiin ja heidän auttamismahdollisuuksiin.

- Muistikaveri ei osallistu sairastuneen varsinaiseen hoitotyöhön, vaan toimii esimerkiksi harraste-, kala-, teatteri- tai lenkkikaverina. Mielikuvitus on rajana, millaisen kumppanuuden muistisairas ja muistikaveri keskenään rakentavat, Minna Heikkilä painottaa. Mielekästä yhteistä tekemistä voi löytyä tutustumalla muistisairaan elämänhistoriaan.

Muistikaverin työsarka on sinällään arvokas, sillä se voi mahdollistaa muistisairaan kotona

selviämisessä pitempään kuin ilman tuttua tukihenkilöä.

- Viranomaispalvelut eivät kata vapaa-ajantoimintoja ja kahdenkeskisiä keskusteluja, jotka ovat erittäin tärkeitä elementtejä arkipäivässä. Hyvä kaveri voi ilahduttaa monella tavalla, Minna Heikkilä painottaa.

- Tarkoitus ei tietenkään ole, että muistikaveri sitoutuu tiukkaan aikataulutukseen kanssakäymisessä, mutta jonkinlainen säännöllisyys kohtaamisilla on hyvä olla. Muuten se ei edesauta muistisairaan selviytymistä.

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys on käynnistänyt uutta toimintaa uusissa avarissa tiloissa Kasarmikadulla.

Avaustapahtuma sai hyvää palautetta, kun tutustumassa kävi satakunta ihmisiä.

Hämmennystä syntyy

Minna Heikkilä painottaa, että muistikaverin työ on vapaaehtoiselle hyvin antoisaa, kun tietää pystyvänsä omilla pienillä toimillaan helpottamaan ja virkistämään kanssakulkija elämää.

Muistisairaus aiheuttaa usein hämmennystä ja ahdistusta sekä sairastuneelle itselleen että hänet kohtaaville läheisille ja muille ihmisille. Muistin ongelmat ovat yleistyneet ja vapaaehtoistyössä tulee usein vastaan tilanteita, joissa kohdataan muistisairas ihminen.

Tämän vuoksi Muistiyhdistys järjestää kaikille vapaaehtoistyössä toimiville avoimen täydennyskoulutustilaisuuden keskiviikkona 26. maaliskuuta Wetterin auditoriossa kello 17–19.

Tilaisuudessa keskustellaan keinoista, jotka helpottavat kanssakäymistä muistisairaan kanssa ja auttavat ymmärtämään muistisairaan maailmaa.

Muistikaverikoulutus järjestetään viitenä iltapäivänä kello 13–16 yhdistyksen tiloissa Kasarmikadulla. Ensimmäinen koulutustapahtuma on maanantaina 17. maaliskuuta, viimeinen maanantaina 14. päivä huhtikuuta.

Muistikaverikoulutukseen täytyy ilmoittautua 10. maaliskuuta mennessä Muistiyhdistykseen; minna.heikkila@muistiaina.fi, p.0404501584 tai kati.sankala@muistiaina.fi, p. 040 450 1585.

Niina Mero (vas.) piti uunituoreen Lahjakkuus-dokumentin tekniset langat käsissään. Päivi Pukkila on yksi videolla esiintyvistä asiantuntijoista. Kuva: Toni Rasinkangas

Hämeen ammattikorkeakoulu julkaisi hiljattain Youtubessa lahjakkuutta käsittelevän dokumentin.

Reilu 40-minuuttinen Lahjakkuus – potentiaalista voimaksi on Hamkin multimedia-assistentin Niina Meron käsialaa.

- Dokkari sai alkunsa tarpeesta. Opettajat ovat törmänneet työssään siihen, että lahjakkuutta ei pystytä tunnistamaan koulussa riittävästi, Mero kertoo.

Dokumentissa esitellään keinoja, joiden avulla lahjakkuutta opittaisiin tunnistamaan. Asiantuntijoina toimivat Päivi Pukkila, Anita Olkinuora ja Jaakko Helander Hamkin ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.

Lahjakkuus on kyvykkyyttä, joka ilmenee eri ihmisissä eri tavoin. Pukkilan ja Huiput kehiin -hankkeen projektipäällikön Tuomas Eerolan mukaan koulussa menestyvät oppilaat jäävät usein vaille huomiota.

- Nykypäivänä keskitytään tukea tarvitsevien oppilaiden tsemppaamiseen. Samalla oletetaan, että niin sanotut huippuoppilaat pärjäävät omillaan.

Lahjakkuus ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteistä. Pukkilan mukaan arvosanat eivät aina kerro koko totuutta oppilaasta.

- Jokin erityislahja saattaa jäädä esimerkiksi oppimisvaikeuksien varjoon, ellei sitä osata etsiä avarakatseisesti, Pukkila sanoo.

Pukkila korostaa, että oppilasta tarkkailemalla hänestä voi oppia enemmän kuin koemenestystä seuraamalla.

- Vahvuudet voivat löytyä muualta kuin koulusta, esimerkiksi harrastuksista. Niitä voisi hyödyntää koulunkäynnissä, sillä kaikille ei sovi samat opintopolut.

Pitää ruokkia

Lahjakkuutta on tutkittu erilaisin testein jo ammoisista ajoista lähtien.

- Kynä ja paperi -testit ovat hankalia arvioida. Siinä missä ne paljastavat tietyn lahjakkuuden, jokin toinen saattaa jäädä ulkopuolelle, lehtori Pukkila selventää.

Myös itsearviointi voi tuottaa vaikeuksia.

- Moniko peruskoululainen, tai vaikka aikuinen, tietää olevansa lahjakas, jos häntä ei ole ikinä kannustettu?

Vaikka lahjakkuus voi olla perinnöllistä, vaikuttavat siihen väistämättä myös ympäristö ja jopa koko kulttuuri. Yliopettajan Olkinuoran mukaan lahjakkuutta pitää ruokkia, jotta se voisi kasvaa.

- Alisuoriutujatkin voivat olla lahjakkaita, kunhan he löytävät ympäristön, jossa lahjakkuus kehittyy. Kyse ei ole yhden asian harjoittelusta, vaan koko persoonan kasvusta.

Vaatii halua

Menestyminen ja lahjakkuus eivät kulje käsi kädessä, kuten monesti mielletään.

- Ne ovat kaksi eri asiaa. Huippuosaajaksi tullaan vasta määrätietoisen harjoittelun ja työn jälkeen. Tarvitaan myös halua kehittyä, Olkinuora huomauttaa.

Esimerkiksi yleislahjakas saattaa selvittää peruskoulun tekemättä läksyjä. Vaikeudet alkavat jatko-opinnoissa vaatimustason noustessa, jos totuttu työtahti pysyy samana.

- Perusopetuksesta jatkokoulutukseen siirtyvän nuoren ajatuksista ei olla aina selvillä. Ohjauskeskustelun lisääminen voisi olla yksi apu lahjakkuuksien tunnistamiseen, Pukkila ja Eerola pohtivat.

Huiput kehiin, Kilta ja Yhdessä -hankkeiden kanssa puolessa vuodessa valmistunut dokumentti on kerännyt paljon positiivista palautetta puskaradion ja sosiaalisen median kautta.

- Aihe näyttää kiinnostavan ihmisiä, mikä on hienoa. Dokumentti on tarkoitettu paitsi opettajille, myös kaikille vanhemmille ja jokaiselle omasta lahjakkuudestaan sekä sen kehittämisestä kiinnostuneille, käsikirjoituksesta, kuvaamisesta ja leikkaamisesta vastannut Mero kertoo.

Arkisistakin asioista tulee mieleenpainuvia, kun niitä pysähtyy tarkkailemaan.

Luin lapselleni iltasaduksi Muumilaakson neljä vuodenaikaa -teosta, johon Sami Malila on koonnut kuvia ja sitaatteja Tove Janssonin tuotannosta. Malila on lisäksi kirjoittanut oheen vinkkejä kuhunkin vuodenaikaan sopivista ”muumipuuhista” aina lumipallojen pyörittämisestä lähtien. Malilan teksteissä, Janssonin teksteistä puhumattakaan, on kuvailtu luontoa ja sen pieniä tapahtumia hämmästyttävän tarkasti: niin tarkasti, ja sellaisella tavalla, että kirjoittajan on selvästikin itse täytynyt kokea ja nähdä asiat, joista kirjoittaa.

Lukiessani aloin pohtia, että vastaavat luonnonilmiöt ovat tuttuja jokaiselle, joka vähänkään pysähtyy joskus tarkastelemaan kokemaansa ja näkemäänsä. Kuinka moni muistaa, miltä tuntuu, kun nuoskalumi kastelee lapaset? Minä ainakin voin oman muistini lokeroista kaivaa jopa mieleeni, miltä kastunut villalapanen tuoksuu.

Viikonvaihteessa ulkoilimme omalla kotipihallamme. Äkkiä kaukaisuudesta alkoi kuulua tuttua linnunlaulua, voimakasta ja komeaa kuin trumpetinsoitto. Katsoin taivaanrantaan äänen suuntaan, ja piannäin kolme lintua pieninä pisteinä horisontissa Hauhon peltojen yllä. Aurinko häikäisi. Linnut tekivät kaarroksen ja katosivat metsän taakse.

Näitkö linnut? Näin! Ihastelimme niitä yhdessä lapseni kanssa. Eipä aikaakaan, kun äänet alkoivat taas kuulua. Linnut lähestyivät, ja tällä kertaa ne kaarsivat miltei päidemme yläpuolelta. Majesteetillinen näky! Kolme joutsenta, niin läheltä, että yksityiskohdatkin erottuivat selvästi. Harmaanvalkeat vatsat, jalat, nokat ja huiman isot siivet piirtyivät verkkokalvolle. Pian joutsenet hävisivät näkyvistä, mutta eivät mielestä.

Vaikka lämpötila on ollut plussan puolella, on maa usein riitteessä aamuisin ja välillä koko päivänkin. Ainoastaan aurinkoisissa kohdissa jää saattaa sulaa vedeksi. On kiinnostavaa, kuinka paljon iloa pieni lapsi lätäköistä saa. Lätäköt, niitä voi kaivaa, niihin voi tehdä puroja, ja seurata, kuinka vesi virtaa laskuojaan tai toiseen lätäkköön.

Jäällä taas on hauska hyppiä, luistella, kokeilla, ritiseekö se, vai kestääkö. Jääkerrokset ovat hyvin erilaisia: ohut jää murtuu ja hajoaa pieniksi paloiksi kevyestäkin kosketuksesta, kun taas paksu jää ei meinaa hajota millään.

Myös kävelyretki lähimetsään on täynnä ihmetyksen aiheita. Ketunpolku, kuusen- ja männyntaimet, sammalmättäät ja mustikanvarvut. Lapselle kivien kerääminen on mielenkiintoista puuhaa. Kuinka paljon polulta löytyykään erivärisiä ja -kokoisia kiviä! Kivikokoelma karttui jälleen usealla kivellä.

Vastaavia tuokiokuvia voi jokainen kokea, kun pysähtyy tarkastelemaan maailmaa lapsen näkökulmasta. Eikä edes tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Viikonvaihteen mieleenpainuvin ohjelma ei tullut televisiosta. Kolmen joutsenen mahtava ylilento säilyy muistissani vahvemmin kuin yksikään televisioviihteen tuotos.

Hauhotalo oli liki täynnä, kun syömällä ja tanssimalla tuettiin pitäjähistoriikin rahoitusta. Kuva: Markku Wiik

Hämeenlinna on hallintohimmeli, Hauho kotipaikka.

- Kun jossakin ulkopaikkakunnalla kysytään, että mistä olet kotoisin, niin vastaus on Hauholta! Tietysti. Ei siinä Hämeenlinna tule mieleen, Hauho-Seuran illallistanssiaisiin lauantaiehtoona osallistuneet Anna-Maria ja Jake Backlund, Karita ja Janne Soittila, Mikko Toivonen ja Tuomo Isokivijärvi sanovat itsestäänselvyyden.

Osallistumalla illallistanssiaisiin pöytäseurue tuki Hauho-Seuran suurhanketta, Hauhon historiikin kolmannen osan julkaisemista. Kyseisen pöytäseurueen lisäksi paikalla oli lauantai-iltana noin 150 Hauho-henkistä illanviettäjää. Illallistanssiaiset pidettiin tietysti Hauhotalossa, paikkakuntalaisten itsensä ylläpitämässä pitäjän kokoontumispaikassa.

Hauhotalossa syötiin vatsat pinkeiksi ja juotiin mielet juhlatuulelle. Monituntisen ruokailun järjesti Hauho-Seura talkoovoimin kalojen savustamisesta alkaen. Talkooporukka aloitti illallisen rakentamisen yhdeksän tuntia ennen h-hetkeä ammattilaisten opastuksella, mutta palkkaa ei kukaan saanut. Illallistanssiaisten koko tuotto meni lyhentämättömänä kirjaprojektiin.

Kotiseutuhenki sykkii

Kotiseutu- ja talkoohenki elävät Hauholla esimerkillisen vahvana. Hauholaisuus sykkii paikkakunnalla syvällä. Siitä kertoo Hauho-Seuran valtava panostus oman historian dokumentointiin. Tietokirjailija Ilkka Teerijoen ensi elokuussa alkava kirjoitusurakka valmistuu 2018, kun Hauhon kunnan perustamisesta tulee 150 vuotta ja Hauho-Seura juhlii 70-vuotista taivaltaan.

Osaltaan kotiseutuhenkisyydestä kertoo myös edellä mainitun pöytäseurueen suhtautuminen illallistanssiaisiin – he tuskin olisivat tulleet paikalle, jos tuotto olisi mennyt johonkin muualle.

- Ei ainakaan silloin, jos rahat menisivät Lammin historiikkiin, Janne Soittila nauratti porukkaansa.

Kotiseutuhenkisyyden sisällä on osalla vielä kylärakkaus:

- Olen Hauhon Akkijärveltä, en pelkästään Hauholta, Jake Backlund painottaa. Vastaava kyläsidonnaisuus elää toki muuallakin.

Kustannushanke aikataulussa

Pitäjähistoriat ovat pääsääntöisesti kuntien rahoittamia hankkeita, mutta nyt ei ole enää Hauhon kuntaa, joten kotiseutuyhdistys otti johtavan roolin – kotiseutuhengessä.

- Kustannusarvio on 250 000 euroa. Hämeenlinnan kaupungilta saamme kolmena vuonna yhteensä 90 000 euroa, loppusumma jää Hauho-Seuran kerättäväksi, puheenjohtaja Anne Nieminen kertoo Hauhon kunnan itsenäisyyden ajan vuosikymmenistä kertovasta kirjaprojektista.

Hauho-Seuralla itsellään on 50 000 euron pesämuna historiikkia varten. Loppuosa on kerättävä maailmalta.

Illallistanssiaiset olivat yksi pieni osa rahoituskeinoista. Seura järjestää tulevina vuosina kaikenlaisia tapahtumia yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa, järjestää seminaareja, myy Hauho-aiheista materiaalia ja kauppaa Hauhon historian myymättä olevat historiikin kakkososan teokset.

- Huumorilla tätä on tehtävä, ei tämä muuten onnistuisi. Kaikkea mahdollista on keksittävä, Hauho-Seuran aktiiveihin kuuluva Jouni Lehtonen sanoo.

Nieminen ja Lehtonen uskovat vakaasti historiakirjan kustannushankkeen onnistumiseen myös talouden osalta:

- Rahatilanne on turvattu kuta kuinkin vuoteen 2017. Mutta töitä loppusumman keruu teettää, kaksikko kertoo.

Kotiseutuyhdistyksen puuhaihmiset tietävät, että hauholaisuutta on helppo markkinoida.

- Hauholaisuus saa vastakaikua myös kesäasukkaissa. Suuri osa kesäasukkaista on täysillä mukana kotiseutuhengen vaalimisessa, Jouni Lehtonen kertoo.

Hämeenlinnasta löytyy vielä porukka, joka pelaa kaukalopallo viikoittain. Kuva: Markku Wiik

Kaukalopallo oli takavuosina erittäin suosittu harrastelajia – myös Hämeenlinnassa. Kaukopalloa pelattiin esimerkiksi puulakisarjoissa erittäin innokkaasti. Oli myös sarjatoimintaan osallistuneita seuroja. Tällä hetkellä rivit ovat harventuneet. Mutta yksi porukka jaksaa.

- Tämän porukan juuret ovat vuodessa 1987. Silloin homma alkoi Jääveikkojen nimellä. Nyt ollaan lajia kuntoilumuotona pitävä porukka, johon kuka tahansa voi liittyä. Että tervetuloa vaan treeneihin, porukan yksi puuhamies Markku Rumbin sanoo.

- Meillä kausi jatkuu, vaikka toiset tuntuvat jo lopettelevan.

Perjantai-iltaisin kello 21 kokoontuva reilun 20 harrastajan porukka pitää sisällään kaikenikäisiä alle kolmikymppisistä yli viisikymppisiin. Mukana on yhteiskunnan koko sosiaalinen kirjo duunareista johtajiin.

- Ei täällä taustoja kysellä. Kunhan kestää miehistä pukukoppihuumoria, niin se riittää. Ja osaa luistella, Jukka Heikkonen sanoo.

Puulaakiharrastaminen on siirtynyt pitkälle lätkän puolelle, mutta tämä porukka halua liikkua ilman, että kaukalossa taklataan ja poltetaan käämit kovissa kontakteissa.

- Se menee helposti kaverin jahtaamiseksi, jos pinna ei pidä, Juha Numminen ja Kai Heinonen tietävät.

- Meille riittää se, että liikutaan vauhdikkaasti ja pidetään hauskaa. Kaikki 50-minuuttiset pelataan, Jan Sibakov täydentää.

Ainoa asia joka kaveriporukkaa harmittaa on vuoromaksu:

- Hämeenlinnassa on valtakunnan suolaisimmat vuoromaksut tällaisissa harjoitushalleissa. Eri turnauksissa ja tapaamisissa ja netissä on näitä vuokria vertailtu. Me maksamme jo 150 euroa 50 minuutin vuorolta, kun monessa kaupungissa selviää muutamilla kympeillä, porukka pohtii.

He ovat kuitenkin valmiita maksamaan perjantain myöhäisillan liikuntasessiosta, kunhan väkeä riittää vähintään nykyinen määrä – päätä kohti summa pysyy vielä kohtuullisena.

- Meidän kausi kestää ainakin huhtikuuhun, ei tule äkkipysäystä niin kuin toisille näyttää käyvän, porkka virnuilee. Sitten siirrytään futiksen pariin ja elokuussa takaisin jäälle.

Kauppakeskus Goodman imee melkoisen osan keskustan yrityksistä, eikä ihan kaikille vapautuville tiloille löydy täyttäjiä. Kuva: Jaakko Virtanen

Yksi Hämeenlinnan historian suurimmista liike- ja toimitilojen taitekohdista koetaan ensi syksynä, kun Kauppakeskus Goodman avataan. Goodman imee melkoisen osan keskustan yrityksistä suojiinsa, eikä vapautuville tiloille näillä näkymin löydy kaikin osin täyttäjiä.

- Muutamia ulkopaikkakuntalaisia yrityksiä on kiinnostunut keskusta-alueen vapautuvista tiloista, samoin kaupungin laidoilta muutamia yrityksiä voi siirtyä keskustaan. Kokonaisuus on vielä hämärän peitossa. Voi olla, että sijoittajat etsivät vapautuville, jo hieman kulahtaneille tiloille uusia käyttötarkoituksia, Kehittämiskeskus Oy Hämeen yrityspalvelujohtaja Ari Räsänen sanoo.

Keskustasta vapautuu vuoden lopulla noin 12 000 neliömetrin toimitilat. Goodmaniin valmistuu puolestaan noin 26 000 neliön liiketilat.

Muuten Hämeenlinnan toimitilamarkkinoilta kuuluu hyviä uutisia.

- Logistisesti erinomaisella paikalla sijaitsevasta Yrityspuisto Moreenista on juuri vapautunut monikäyttöisiä toimitiloja ja parhaat viedään päältä, Räsänen vakuuttaa. Hämeenlinnassa on meneillään myös poikkeuksellisen runsaasti hoiva-alaan liittyviä rakennushankkeita.

Tuoreen toimitilamarkkinakatsauksen mukaan Hämeenlinna on pärjännyt erittäin hyvin kilpailussa uusista yrityksistä. Hyvän sijainnin ja Moreenin hyvän rakennettavuuden ansiosta mahdollisuudet menestyä myös jatkossa ovat olemassa. Jatkossa pärjääminen kilpailussa yrityksistä edellyttää aikaisempaa suurempaa joustavuutta tonttitarjonnassa ja kaavoituksessa sekä kykyä nopeisiin yrityksiä palveleviin ratkaisuihin.

Toimistojen markkinavuokrat (brutto, ALV 0) Hämeenlinnassa ovat pääasiassa välillä 9–12 €/m2/kk. Uudisrakennuksissa vuokrat ovat tasossa 15–20 €/m2/kk.

Toimistojen markkinahinnat vaihtelevat suuresti sijainnista, kunnosta ja koosta riippuen välillä 500–1 500 €/m2.

Seudun toimitilamarkkina on keskittynyt selvästi kantakaupunkiin. Entisissä naapurikunnissa, nykyisissä Hämeenlinnan muissa taajamissa on kuitenkin aktiivista toimintaa varsinkin hallimarkkinoilla.

Kantakaupungin rinnalla etenkin Iittalan taajamassa on piristymisen merkkejä. Lasimäelle ja keskustaan on vahvasti vireillä kehityshankkeita, jotka toteutuessaan tuovat merkittävästi uusia toimitiloja tarjolle.

Toimitilojen kysyntä on ollut kantakaupungissa tasaista. Kysyntä on valtaosin pienten tilojen vuokrauskysyntää. Ydinkeskustassa on tarjolla runsaasti tyhjiä toimistoja. Toimistojen kysyntää on vähän.

Pikagallup työyhteisössä ja kaveripiirissä – kuinka Sinä haluaisit päättää maallisen vaelluksesi?

Ylivoimainen enemmistö on siltä mieltä, että niks naks, äkkiä ja aavistamatta. Saappaat jalassa.

Osa kommentoijista piti moista lähtöä vastenmielisenä, kun ei ehtisi hyvästellä omia rakkaitaan ja kavereitaan, muistella elettyä aikaa, hymyillä muistoille.

Kuten arvata saattaa, kukaan ei halua viettää viimeisiä vuosia toisten ihmisten käänneltävänä ja ruokittavana korkealaitaisessa sängyssä, mahdollisesti koko maailmasta erkaantuneena ja muistamattomana kehona.

Mutta näinkin meidän monen taival lopulta päättyy.

Toive on, että kun voisi itse päättää, mitä tv-kanavaa katsoo, kenen kanssa puhuu, mihin harrastajapiiriin viimeisillä voimillaan voisi hakeutua.

Ihmiset kokevat kiusallisena sen, jos ei pysty enää huolehtimaan itsestään, ei syömään, ei käymään vessassa tai pesulla, mutta järki pelaa kuin elämän parhaina päivinä.

Oman tahdon ja toimintakyvyn säilyttäminen sinne viimeiselle portille asti koetaan ensiarvoisen tärkeänä, elämisen mielekkyyden kannalta ratkaisevana. Meistä tuntuu tosi tuskalliselta, jos päänuppi pelittää kirkkaasti, mutta keho ei enää pysy toiveitten mukana. Se aiheuttaa valtavaa henkistä tuskaa.

Me pelkäämme vahvasti myös sitä, että pää pettää ennen kuin keho. Jalat vievät, mutta pää ei osaa kertoa, minne pitäisi mennä. Tähän ilmiöön olemme saaneet tottua julkisuuden kautta koko ajan kasvavassa määrin, kun muistisairaat lähtevät kodeistaan ja hoitopaikoistaan omille tiedostamattomille retkilleen.

Eräs lääkäri totesi muutamia vuosia sitten kahdenkeskisessä keskustelussa, että tulevaisuudessa fyysisiä sairauksia pystytään hoitamaan nykyistäkin paremmin, ihmisen elinikää venyttämään pitemmäksi. Valitettavasti pääkopan sisällä ei vastaavia hoitomenestyksiä ole luvassa. Yhä useammasta tulee eläviä ja käveleviä kehoja, tai niitä kanssakulkijoiden hoidettavia sänkypotilaita.

Samainen lääkäri pohtikin, onko tässä enää järkeä kehittää elinikää pidentäviä hoitomuotoja, kun kehon omistaja ei tiedä viimeisistä vuosikymmenistään yhtikäs mitään.

Hyvä kysymys.

Uskon, että valtaosalla meistä ihmiskunnan kulkijoista on harras toive, että voisimme lähestyä kuolemaa arvokkaasti vanhentuen.

Jospa saisi elää ja olla niin hyvässä fyysisessä ja henkisessä iskussa, että voisi vaikka tehdä viimeisen tarvitsemansa kauppareissun itse kävellä hissutellen, tai autossa istuen.

Ja jos se lähtö tulee saappaat jalassa, niin hyvä olisi pistää asiat perheen ja kaveripiirin kanssa siihen jamaan, ettei kenenkään tarvitse muistella: "Miksen minä sanonut…"

Harvapa taitaa olla niin onnekas.

Järkyttävimmillään viikatemies korjaa lapsia ja nuoria, joilla pitäisi olla elämänpolku vasta ensiaskeleillaan. Siihen ei ehdi valmistautua.

Tässäpä voisi olla syytä pohtia tätä päivää, ei huomista, ei ylihuomista, vaan menossa olevaa hetkeä. Tuntea, nauraa, itkeä, pitää kaverisuhteet yllä. Kiukuta ja purnata vähemmän, olla juuri nyt tyytyväinen.

Jospa voisi olla onnellinen…

Patikkakerho ei säitä tai sadetta pelkää

Ulkomailta lisäpontta

Omilla jaloilla liikuttava

Kenen käsi on vielä pystyssä?

Vapaasukellus vei Paula Heinosen mukanaan

Aikaistunut kevät tekee hallaa talvivälinemyynnille

Suolijärven Saukot polskuttavat sunnuntaisin

Tänään: Suklaasydän vie 1960-luvulle

Saisiko olla kuppi teetä?

Nuorten katukännääminen on vähentynyt

"Tästä saa näköaloja"

Hattula-Tyrvännön Reserviläiset saivat polttopuunsa moottoritien rampilta

Toiveissa toinenkin vaunu

Kuin laineita hiuksissa

Näpertämistä riittää

Hyvä kuolema –paneelikeskustelu saattohoidosta

Steelers taistelee paikasta liigaan

Kannustusta kaivataan

Loppuun asti, Kerho!

Muistikavereille on kasvava tarve

Erityistuen tarve tunnistetaan kouluissa vahvuuksia herkemmin

Pitää ruokkia

Vaatii halua

Tuokiokuvia luonnosta

Illallistamalla historiikki

Kotiseutuhenki sykkii

Kustannushanke aikataulussa

Kaikkien kausi ei ole vielä ohi

Hämeenlinnan keskustaan tulossa raju toimitilamuutos

Elä hetkessä, tässä ja nyt...