Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all 557 articles
Browse latest View live

Kielinatseja ja muuta shaibaa

$
0
0
Leikittelen ajatuksella, että ihmiskunnan elo olisi ennalta määrättyä viihdettä. Välillä tuntuu siltä, että ympäröivä maailma olisi suoraan kuin tragikomedian käsikirjoituksesta. Draaman kaarien muutoksia seuraisi jokin käsityskykymme ylittävä, yltäkylläisyydessä elävä rotu. Tunteen on pakko olla todistettavissa, alla muutamia poimintoja.
 
Käytännössä kaikki ulkomaan uutiset tulevat vielä reilun viikon ajan Kaukasian länsiosasta Mustanmeren rannikkoseudulta. Kun urheilijat, taustajoukot ja turistit majoittuvat kaikkien aikojen kalliimmassa, mutta puutteellisessa talviolympiakylässä, ovat paikalliset ajettu kaupungin kaatopaikoille. 
 
Niihin kipataan myös kisaroskat sekä biojäte, mikäli jälkimmäiseen luokiteltuja kaikkia kulkukissoja ja -koiria eivät eläintensuojelijat onnistu lennättämään Moskovaan. Kumpi on sitten luontokappaleille kovempi tuomio: niskalaukaus vai elinympäristön vaihto subtrooppiselta vyöhykkeeltä paikkaan, joka sopisi ilmastoltaan paremmin talviolympialaisten kisanäyttämöksi? Balalaikka soi ja olympiahenki haisee. 
 
Toisten käydessä ikuisuuskamppailua ihmisoikeuksista (ja eläintenkin), kielinatseiksi tituleerattu osa pyhittää elämänsä sille, onko parhaillaan käynnissä olevien olympialaisten päänäyttämö suomalaiselta kieliasultaan Sotshi vai Sotši. 
 
Siinä missä Seppo Räty haukkui aikoinaan Saksaa paskaksi maaksi, Sotshissa ratkotaan kiekkokuninkuus Shaiba-areenassa.  Suomalaisten nykykielinikkarien ansiosta shaiba on taittunut suuhun sopivampaan muotoon saksalaisvastineesta scheisse. Katsokaa vaikka urbaanista sanakirjasta.
 
Kyllä kotimaastakin löytyy. Mestiksessä tahkoava turkulainen lätkäpumppu TuTo etsii riveihinsä playoff-pelaajia. Komiikka piilee siinä, että pudotuspeliveijareita seura etsii avoimella työpaikkatarjouksella työ- ja elinkeinoministeriön luotsaaman Mollin verkkosivujen kautta. 
 
Työkokemuksesta ei ollut ilmoituksessa mitään puhetta. Kiinnostavatko pudotuspelikiekko ja mahdollisuus menestykseen? Tässä olisi oiva paikka esimerkiksi rohkealle työnhakijalle ja kiihkeälle penkkiurheilijalle, joka tietää jääkiekosta kaiken. Pidä kiirettä, tällaisia tarjouksia näkee vain Hollywood-rainoissa.
 
Poliisit huristelevat laittomilla autoilla, vastikään uutisoitiin. Helsingin ja Pohjanmaan poliisilaitokset olivat ratsanneet katsastamattomia autoja, öh, katsastamattomilla autoilla. Sitä jutussa ei kerrottu, montako laitonta siviiliautoa olivat sinivuokot laittomilla menopeleillään pysäyttäneet. 
 
Mediassa on pyöritelty myös huumepoliisista, jonka epäillään kitkemisen sijaan kytkeytyneen isoon huumevyyhtiin. Kuulostaa aivan Karukosken elokuvalta, jonka roolista Jasper Pääkkönen saa vuonna 2025 uransa toisen Jussi-palkinnon. Entäpä seuraava uutisotsikko: palavasta autosta löytyi sammunut mies. No, se vaikuttaa lähinnä joltain Jäykät heput -sarjakuvan stripiltä.
 

Hauhon Lekassa osataan puutyöt

$
0
0
 Marco Syväntö (oik.) odottelee työpajassa opiskelujen alkua. Martti Nurminen opastaa. Kuva: Juhani Karvonen
Hauhon työpaja Lekassa ei pelätä puuta, mutta muihin materiaaleihin eivät työpajalaiset koske. Työpajan omat tuotteet ovat nyt linnunpönttöjä, muut hittituotteet muun muassa jakkarat, kukkalaatikot ja puupenkit.
 
- Metalliin emme koske, mutta tilauksesta teemme yksittäisiä pieniä huonekalujen korjauksia. Se on oikeastaan meidän leipälajimme, koska yritykset eivät yleensä ala yksittäisiä esineitä tekemään.  Kesä on meille vilkasta aikaa, koska tuolloin muun muassa mökkiläiset tarvitsevat kaikenlaista pientä tavaraa, sanoo Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen kehityspäällikkö Arto Mäkinen.
 
- Viime aikoina olemme korjanneet aika paljon vanhoja ikkunoita. Erilaiset keikkatyöt kuten pihojen kunnostukset ja siivoukset samoin kuin pienimuotoiset metsänhoitotyöt työllistävät työpajoja, jatkaa ohjaaja Martti Nurminen.
 
Omaa tuotantoaan työpaja myy Hauhon lisäksi muutamassa muussakin pisteessä.
Työpajalaiset tulevat työkokeiluun monesta syystä. Osalla jää esimerkiksi armeijan alkamisen tai päättymisen ja opiskelujen väliin aikaa. Osa tulee työttömyyden takia ja enenevässä määrin nuoria ohjautuu sosiaalisin perustein. Oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö, eri muodoissa, on koko ajan kasvussa.

Tyhjän päälle jää harva

Työpajatoiminta on hektistä ja työt- ja tilaukset hoidetaan tietyllä joustolla koska niin työpajalaisten määrä kuin heidän osaamisensa vaihtelee. Vuosittain 4H-yhdistyksen työpajoissa työskentelee eripituisia jaksoja noin 70 nuorta.
 
- Teemme sopimuksen vähintään kuukaudeksi ja enintään työkokeilijat ovat meillä lakipykälien mukaan maksimissaan kuusi kuukautta. Työkokeilijoista 70–80 prosenttia sijoittuu työpajan jälkeen työelämään tai pääsee opiskelemaan tai ylipäätään löytää paikan elämässään. Harva jää tyhjän päälle, sanoo Mäkinen.
 
Iittalalainen Marco Syväntö on menossa syksyllä opiskelemaan automaatioteknologiaa.
 
- Pääsin työpajaan välikuukausiksi, mikä oli hyvä juttu.
 
Mäkinen muistuttaa, että työpajatoiminta pitää sisällään paljon muutakin kuin vain työntekoa.
 
- Valmennamme nuoria myös arjen haasteisiin esimerkiksi rahan käyttöön. Olemme palkanneet yksilövalmentajan ja Hämeenlinnan työpajalla on kokki, joka auttaa nuoria oppimaan ruuan valmistamista.
 
Työpajan toimintaa rahoitetaan Hämeenlinnan kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen kautta tulevalla valtion työpaja-avustuksella sekä työpajan omalla tuotannolla.
 
- Oma tuotanto on tietyssä määrin edellytys. Toivomme että tulevaisuudessa saisimme yrityksiltä alihankintatöitä, mikä toisi vakautta toimintaamme etenkin talvisaikaan, työpajaohjaaja Nurminen toteaa.
 
Lekan yhteydessä toimii myös kierrätyskeräysasema, joka vastaanottaa muun muassa elektroniikkaromua.
 
- Tosin romusta on joskus vaikea puhua, koska kierrätykseen tuodaan hyvin pienivikaisia jopa ehjiä kodinkoneita, sanoo Mäkinen.
 

Tuulosessa satsataan hyvinvointiin monella tasolla

$
0
0
Seppo Pellikka kyllästyi joutenoloon ja satsasi hyvinvointikeskukseen Tuuloksessa. Kuva: Juhani Karvonen
Entinen kodinkonekauppias Seppo Pellikka kyllästyi viime vuonna joutenoloon. Mies oli myynyt kodinkonekauppansa liiketoiminnat ja oli viihtynyt eläkkeellä muutaman vuoden.
 
- Aika kävi pitkäksi, joten päätin kokeilla jotakin muuta. Kaupan perustaminen ei ollut ajatuksissa, siinä riskitkin ovat yleensä aika isot. Tuulosen kuntosali laitteineen oli ollut jo jonkin aikaa ollut myynnissä. Olin ennen myynyt ihmisille mielihyvää viihde-elektroniikan muodossa, nyt myyn mielihyvää hieman toisessa muodossa.
 
Kuntosalin lisäksi Pellikka on avannut ryhmäliikuntatilan, jossa viimeisipänä liikuntamuotona on aloitettu kuntonyrkkeily.
 
- Meillä on myös kahvakuulaa, pilatesta, zumbaa, kiinteytysjumppaa, niska- ja selkäjumppaa sekä venyttelyjä neljänä päivänä viikossa. Oma tytär Veera vetää päiväjumpat ja antaa fysioterapeutin palveluita ja tekee asiakkaille saliohjelmat. Lisäksi kuntosalin yhteydessä on tilat, fysioterapeutille hierojille, joita on kaksi. Solariumiin pääsee avainkortilla.

Tyky-päiville tarjolla paketti

Pellikan suunnitelmissa on ryhtyä tarjoamaan yrityksille tyky-päiväpaketteja.
 
Kauppakeskuksen omistuksessa oleviin tiloihin kuntokeskuksen viereen on vuosi sitten valmistunut sauna pukuhuoneineen sekä kokoustilat noin parillekymmenelle hengelle. Tiloissa on mahdollisuus kokeilla myös infrapunasaunaa. Saunatiloissa on myös poreamme. Kauppakeskuksen kautta on mahdollisuus varata aika Lasermaxx-kaupunkisotaan.
 
- Tyky-päivässä voi käyttää hyväksi ryhmäliikuntatiloja, kuntosalia ja kaikkia muitakin hyvinvointipalveluitamme. Kuntosalin ja ryhmäliikuntatilan ohella hyvinvointikeskus kattaa myös parturi-kampaamon, kauneus- ja jalkahoitolan. Minulla on vuokratuolit alan yrittäjille.
 
- Tuulosessa on oikeastaan kaikki mitä tarvitaan viihtymiseen hotellista ja erikoiskaupoista hyvinvointipalveluihin saakka. Se oli oikeastaan yksi hyvä syy miksi aloin liiketoiminnan Tuulosessa. Kantakaupungissa vastaavaa kokonaisuutta ei ole. Hyvinvointikeskuksen asiakkaat ovat enimmältä osin Tuuloksesta, Lammilta ja Hauholta.
 

Senioritanssijat kaipaavat Hämeenlinnaan kunnon tanssipaikkaa

$
0
0
 Hämeenlinnasta Turengin Kuumolaan ei noin vain piipahdeta, miettivät Tykyset -yhdistyksen vapapuheenjohtaja Liisa Lotti sekä puheenjohtaja Pekka Kujansuu. Kuva: Heli Karttunen
Tanssiminen on monelle ikäihmiselle tärkeä virkistyksen lähde. Hämeenlinnalainen Tykyset -yhdistys järjesti sunnuntaitansseja Palokunnantalolla miltei kymmenen vuoden ajan, mutta vuoden 2011 jälkeen VPK ei enää uusinut vuokrasopimusta.
 
Tansseja järjestetään nyt Turengin Kuumolassa, mutta paikka ei ole sijainniltaan paras mahdollinen. Seniori-ikäiset tanssijat toivovat, että Hämeenlinnan kaupungilta löytyisi sopiva tila lähempää keskustaa.
 
- Me olemme tyytyväisiä tähän tilaan, mutta koska tämä on Hämeenlinnan ulkopuolella, tänne tulemiseen tarvitaan aina autoa tai kimppakyytiä. Osa on jäänyt pois sen vuoksi. Palokunnantalolla oli helppo käydä, koska se sijaitsi aivan keskustassa, varapuheenjohtaja Liisa Lotti painottaa.
 
Tällä hetkellä yhdistyksen tansseissa käy kerrallaan noin 150 tanssinharrastajaa, joten ihan pienestä porukasta ei ole kyse. Tanssijoiden ikähaarukka on 50–90. Osa käy tanssimassa myös Idänpään torpalla, mutta sinne mahtuu maksimissaan 80 henkeä.
 
- Haluamme nostaa arvokeskusteluun, kuinka tärkeää tanssiminen on, Tykyset -yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Kujansuu puolestaan sanoo.
 
Palokunnantalo, "Letkun Vintti", on varta vasten tanssisaliksi tehty.
 
- Tanssilattialla toivutaan suruista ja murheista. Esimerkiksi Palokunnantalolla kävi muutama omaishoitaja. He piipahtivat tunniksi tanssilattialle, ja saivat taas arkeen uutta potkua, Kujansuu kertoo.
 
-  Kuumolaan ei noin vain piipahdeta. Tuolloin Lyseon johto tarjosi Lyseon salia käyttöömme, mutta siellä pöytiä ja tuoleja pitäisi siirtää joka kerta, eikä siellä ole keittiötä, joten se ei meille soveltunut, Lotti pahoittelee.

Liikuntaa ja iloa

Tanssista on hyötyä paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Kujansuu luettelee tanssin hyviä terveysvaikutuksia: tanssi parantaa kestävyyttä, lihasvoimaa, notkeutta, koordinaatio- ja reaktiokykyä sekä joustoa. Myös ryhti paranee ja vartalonhallinta kasvaa.
 
- Tanssi on lääkettä, se jopa lisää hyvän HDL-kolesterolin määrää ja pienentää muun muassa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen, Kujansuu kertoo.
 
Askelkuvioiden opettelu ja toisto rassaavat myös sopivasti aivoja, millä on merkitystä muistisairauksien ehkäisyssä.
 
- Kun perusaskeleet ovat kunnossa, tulee mahdollisuus luovaan toimintaan, jossa mies vie ja nainen seuraa. Kun molemmat onnistuvat, mikä riemu siitä seuraakaan!
 
Tanssi on myös helppo tapa löytää ihmissuhteita ja saada kontakteja toisiin ihmisiin.
 
- Sosiaalinen puoli on tanssin yksi parhaita puolia. Tanssin kautta olen saanut paljon ystäviä ja tutustunut samanhenkiseen porukkaan, Lotti pohtii.
 
- Tanssijoita yhdistää mielestäni huumori ja iloisuus. Harvoin tanssilattialla näkee hapannaamoja, Kirsti Kulusjärvi lisää.

Kasvava joukko

Yhdistys järjestää päivätansseja Hämeenlinnan senioreille kymmenisen kertaa vuodessa. Tänä vuonna Kuumolassa tanssitaan seitsemän kertaa ja kesällä kolmesti Katuman lavalla. Tansseihin voi tulla, vaikkei askelkuvioita osaisikaan. Toisaalta, esimerkiksi Vanajaveden Opisto järjestää useita eritasoisia tanssikursseja, jos omat taidot arveluttavat.
 
- Kasvava joukko ikäihmisiä huolehtii terveydestään tanssimalla, ja tanssiliikunnan merkitys kasvaa iän myötä, Kujansuu sanoo.
 
Moni harrastaa tanssia viikoittain. Intohimoisimmat käyvät tanssimassa muuallakin, kuten Läyliäisissä, Viialassa ja Forssassa. Kesäisin myös tanssilavat vetävät väkeä.
 
- Aika käy pitkäksi, jos on viikonkin ilman tanssia. Tämä on tärkeää, ja täällä tavataan myös ystäviä, Kirsti Kulusjärvi tähdentää.
 
Myös musiikki on tärkeä elementti.
 
- Meillä käytetään aina hyviksi havaittuja tanssiorkestereita. Tärkeintä on, että rytmi on hyvä, Liisa Lotti summaa.
 
Seuraavat tanssit järjestetään Turengin Kuumolassa, Kuumolantie 11, sunnuntaina 16.2. kello 14–17.30.
 

Roskaaminen loppui Käikälässä valvontaan

$
0
0
Käikälässä roskaaminen loppui, kun Kiertokapula otti kameravalvonnan käyttöön viime vuonna. Kuva: Juhani Karvonen
Kiertokapulan ylläpitämä Käikälän jätepiste on siistiytynyt sen jälkeen kun Kiertokapula ilmoitti lokakuussa laittavansa automaattisen kameravalvonnan pisteelle.
 
- Meillä on toiminta-alueellamme noin 270 pistettä, joista vuosittain joudumme sulkemaan 1–2 roskaamisen takia. Alttiita roskaantumiselle ovat ne pisteet, jotka sijaitsevat suojaisissa paikoissa, sanoo käsittely- ja logistiikkapäällikkö Matti Niittymäki.
 
Vuosien varrella pahvi- ja paperi-, metalli- ja lasijätteen sekaan on päätynyt kaikkea mahdollista muun muassa remonttijätettä, kodinkoneita, huonekaluja ja muoveja. Aika ajoin piste on ollut suorastaan törkyinen, sillä osa kansalaisista on tuonut jättänyt roskansa jäteastioiden ulkopuolelle.
Kiertokapula otti kameravalvonnan käyttöön viime vuonna.  
 
- Olemme hankkineet muutaman siirrettävän kameran, joita viemme pisteille pariksi kuukaudeksi. Tähän mennessä saadut kokemukset ovat olleet hyvät, kameroiden ennaltaehkäisevä vaikutus on ilmeinen. Käikälässä roskaaminen loppui siihen paikkaan, kun tiedotimme kameravalvonnan käyttöönotosta. 

Homo Tavasticus

$
0
0
Katsotaanpa seuraavaksi, mitä tietosanakirjassa sanotaan. Hämeenlinnalainen (Homo Tavasticus) on kantahämäläisten heimoon kuuluva, persjalkainen nisäkäs, joka elää Hämeenlinnaksi kutsutussa taajamassa, mutta jota harvoin tavataan elävänä sen keskustassa.
 
Hämeenlinnalainen on vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta pyrkinyt kasvattamaan vaikutuspiiriään suurten metropolien puristuksessa ja on viime vuosina alistanut valtaansa useita alkuasukasheimoja.
 
Laajentumispyrkimyksiä vastustaa vain enää urheiden hattulalaisten kylä, joka kieltäytyy alistumasta Hämeenlinnan määräysvaltaan ja keskittyy perinteisiin askareisiinsa eli hyötyeläinten kasvattamiseen, mehiläisten hoitoon ja pilkkikalastukseen. Lujaa hanttiin laittavat myös janakkalalaiset gootit, mutta lienee vain ajan kysymys, kunnes hämeenlinnalaisen elämäntyylin yltäkylläisyyden houkutukset lannistavat tämän turmeltumattoman metsäkansan.
 
Hämeenlinna on tunnettu useista rakennelmistaan, joiden käyttötarkoituksen salaisuus ei ole säilynyt jälkipolville. Tällaisia ovat Ahvenistolla sijaitseva, korkealle nouseva betoniluiska, keskustan kävelykadun jatkeella seisovat murikat sekä P-tunnuksella varustetut, autiot holvistot.
 
Viime vuosina kaupunki on jatkanut tätä rakennusperinnettä uudella moottoritien katteella. Rakennelma ei edellisistä poiketen kuitenkaan ole täysin hyödytön. Tamperelaiset ja helsinkiläiset, jotka aikaisemmin ovat työ- ja lomamatkoillaan ohittaneet Hämeenlinnan, voivat tulevaisuudessa nyt alittaa sen.
 
Hämeenlinnalaisen murre on lähes kokonaan kadonnut satunnaisia mää- ja sää-ilmaisuja ja hernekkeittoa järverrannalla -tyyppisiä loppukahdennuksia lukuun ottamatta. 
 
Työelämässä käytetään enimmäkseen kahta perussanontaa. Epämieluisan työtehtävän saa heivattua harteiltaan kipakalla tokaisulla "ei kuulu mulle" ja asiakaspalvelussa tekee usein lähtemättömän vaikutuksen väsyneesti huokaistu toteamus "älä multa kysy, mää oon vaan töissä täällä".
 
Hämeenlinnalaisen uroksen ylävartaloa leimaa kumarainen ryhti, jonka tunnusmerkkinä on ahvenmainen köyry hartianseutu.  Alaraajoissa huomattavaa ovat noin 45 asteen kulmassa ulospäin sojottavat jalkaterät, joiden asento kielii ennen aikojaan tapahtuneesta ukkoutumisesta.
 
Selkäpuolella on helposti tunnistettavissa loivasti laskeutuva takamuksen alanne, kansanomaiselta nimeltään rehjuperse. 
 
Kun pirkanmaalaiset ovat ominaisesti jo keskisuomalaiseen suuruudenhulluuteen taipuvaisia ja päijäthämäläiset leimallisesti paskantärkeitä kauppasaksoja, on hämeenlinnalainen säilyttänyt luontaisen maalaisuutensa ja muutosvastarintansa. Asiantuntijoiden arvioista huolimatta tämä arka ja sisäänpäinkääntynyt heimo on onnistunut lisääntymään kasvavalla vauhdilla, joten rotu ei voi olla täysin vailla miellyttäviäkin piirteitä.

Ismo Savimäki on nyt director cantus

$
0
0
 Kanttori Ismo Savimäki ei aluksi suunnitellut suuntautuvansa kuorojen johtamiseen, mutta nyt siitä on tullut hänen toinen luontonsa. Kuva: AP Sarjanto
Seurakunnan kuoroja johtava Ismo Savimäki on nyt oikein virallisestikin laulun johtaja. Tuomiokapituli on myöntänyt hämeenlinnalaiselle kanttorille arvonimen director cantus, joka annetaan ansiokkaasta palvelusta.
 
- Nimityksen alkuperä juontuu tietääkseni Turun tuomiokirkkoon, jossa oli sekä director cantus että director musices, Savimäki sanoo.
 
- Joskus 1970-luvulla Viisasten kerhossa kysyttiin, että ketä suomalaista voi ammatin puolesta kutsua tirehtööriksi. Oikea vastaus oli sitten director cantus. Onhan se hienoa saada tällainen tunnustus siitä, että joku jossain arvostaa.

Kohta 20 vuotta

Pohjanmaan Haapajärvellä kasvanut Savimäki on opiskellut Kuopiossa ja valmistunut Helsingissä. Hämeenlinnaan hän tuli vuoden 1994 maaliskuussa Kuhmoisten seurakunnasta. Suunnitelmissa oli kaikkea muuta kuin kuoroguruksi ryhtymistä.
 
- Tulin kanttoriksi Vanajaan, jossa minua kiehtoivat erityisesti vanha kirkko ja sen upeat urut, Savimäki muistelee.
 
- Hoitooni annettiin kuitenkin lapsikuoro, jonka kaikki jäsenet kaikkosivat, kun uudesta johtajasta ilmoitettiin. Rupesin etsimään laulajia kiertämällä kouluissa ja asetin kuorolle selkeät tavoitteet.

Kuin sivupersoona

Loppu onkin historiaa. Kuorotoiminta elpyi ja kasvoi vuosien varrella laulajien vartuessa aina uusin kokoonpanoin nykyiseen mittaansa. Savimäki johtaa kuutta kuoroa 7-vuotiaista Mintuista aikuisiin ja homma on vienyt miehen sydämen.
 
- Pahoin pelkään, että taidan olla aina vaan yhä huonompi urkuri, Savimäki tuumaa.
 
- Kaikkea haluamaansa ei yksinkertaisesti ehdi tekemään. Se on pitänyt hyväksyä.
 
Hillityn oloinen ja hiljaiseltakin vaikuttava kanttori muuttuu kuoroharjoituksissa dynaamiseksi sähikäiseksi, jolta löytyy huumoria, paloa ja kannustusta vaikka muille jakaa.
 
- Kuorolaulussa minut sytyttää musiikki itsessään ja yhdessä tekemisen sekä kokemisen tunteet, Savimäki tuumaa.
 
- Yhdessä laulaessa tapahtuu jotain vähän mystistäkin, joka on kaiken tämän nykypäivän teknisen virtuaalimaailman ulkopuolella. En usko loppuun saakka trimmaamiseen, vaan siihen, ettei ääntä voi pakottaa. Kuorolaulu on luomutaidetta, johon parhaimmillaankin kuuluu tietty keskeneräisyys ja inhimillisyys.
 

Kuka on kylän karaokemestari?

$
0
0
 Karaokeisäntä Aki Heikkilä rohkaisee kaikkia mukaan kilpailemaan kaupungin mestaruudesta Albertin kellarissa. Kuva: AP Sarjanto
Karaokea lauletaan Hämeenlinnassa innokkaasti, mutta kilpailuja järjestetään lajissa äärimmäisen harvoin. Nyt Albertin kellarissa otetaan selvää, kuinka taitavia tulkitsijoita kylästä oikein löytyykään.
 
- Minun tietääksensi Hämeenlinnassa ei ole koskaan järjestetty kilpailua kaupungin mestaruudesta, karaokeisäntä Aki Heikkilä pohtii.
 
- Olen laskeskellut, että pelkästään keskustassa lauletaan neljässä paikassa ja viikonloppuisin karaokea vedetään yli kymmenessä mestassa. 
 
Vuoden 2014 Karaokemestari-kilpailussa järjestetään karsinnat kahtena iltana 5.-6. maaliskuuta. Mukaan voi ilmoittautua 27. helmikuuta mennessä poikkeamalla Albertin kellarissa tai sähköpostitse osoitteeseen karaokemestari2014@gmail.com
 
- Karsinnoissa kilpailijat saavat esittää kaksi omavalintaista kappaletta, jotka heidän tulee kertoa ilmoittautumisen yhteydessä, Heikkilä neuvoo.
 
- Aika perinteistä suomalaistahan täällä on tapana laulaa, mutta aina löytyy joukosta yllättäjiä.

Neljä tuomaria

Kilpailussa on paikallisista musiikkialan vaikuttajista koostuva tuomaristo, joka antaa lauluista pisteet ja kilpailijalle myös palautteen esityksestä. Tuomareina ovat Elina Arlin, Ismo Savimäki, Jukka Friman ja AP Sarjanto.
 
Finaalissa torstaina 27. maaliskuuta kisaavat karsintojen parhaat, jotka saavat esittää kaksi kotimaista ja yhden ulkomaisen kappaleen oman valintansa mukaan. Voittajaa saa palkinnoksi pokaalin ja 100 euron rahapalkinnon. Mitalisijoille on luvassa lahjakortteja.
 
- Nyt koitetaan saada lisää ihmisiä karaoken maailmaan ja viritellä vähän kilpailuviettiä, Heikkilä sanoo.
 
- Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa, joten tästä kisasta saa totisuus olla kaukana.
 
Karaokemestari 2014 karsintakilpailut 5.-6.3. klo 19 Albertin kellarissa. Vapaa pääsy.

Ystävänhiihto on peruttu

$
0
0
Lauha talvi teki tepposet perinteiselle Ystävänhiidolle, eikä sitä järjestetä 1. päivä maaliskuuta.
 
– Katsoimme muiden järjestäjien kanssa tulevien päivien sääennusteita ja usko loppui. Ensi viikonloppuun ja alkuun luvataan jopa + 5 c lämpötiloja. Taitaa loputkin lumenrippeet kadota silloin. On näiden Ystävänhiihtojen järjestäminen ollut joskus aiemminkin vaikeaa, mutta ei näin vaikeaa, Mika Sutinen Hämeen Sanomista kertoo.
 
– Jäällä nyt voisi jotenkin hiihtää, mutta ei sielläkään ole lunta, paremminkin loskaa. Emmekä oikein meidän nimissä uskalla lähettää heikentyville jäille ihmisiä hiihtämään. Luonto voitti tällä kertaa, mutta ensi syksynä lähdetään taas patikoimaan Evon maastoon Ystävänpatikan merkeissä, Sutinen jatkaa.

Kenen joukoissa EU:ssa seisot?

$
0
0
Se on sitten vaalivuosi, taas. Tiesittehän toki sen, että kevään korvalla äänestetään meppejä sinne kuuluisaan Brysseliin.
 
Aina äänioikeutta käyttäneenä käyn vaalipömpelissä todennäköisesti tälläkin kertaa.
 
Mutta millä perusteella valitsen ehdokkaani? Kas, siinäpä pulma!
 
Mitä me tavalliset kansalaiset siitä EU-parlamentista ja sen tekemistä päätöksistä todellisuudessa tiedetään?
 
 
Suomessa käyrät kurkut ja Itämeren delfiininlaskijat, erilaiset maataloustuet sekä tervadirektiivit.
Uskallan väittää, että suurin osa suomalaisista on ihan ulalla, metsässä, pusikossa, hukassa koko EU:n kanssa. Siitä pärrätään, ja sitä haukutaan, mutta mitä se todellisuudessa on, miten siellä toimitaan, ollaan pihalla.
 
Tunnustan – hakusessa on monta asiaa myös itsellä.
 
Entinen Hesarin päätoimittaja, keskustalaisena EU-parlamenttiin pyrkivä Mikael Pentikäinen totesi taannoin sanomalehti Kalevan haastattelussa, että ”EU:sta on tehty monimutkainen häkkyrä, jota tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää. Pankkiunionia ymmärtääkseen pitäisi olla kaksinkertainen tohtori. Euroopan asioista puhutaan euroslangilla, jota tavalliset ihmiset eivät ymmärrä”.
 
Näin siis maan johtavan sanomalahden ex-päätoimittaja, käsittääkseni kohtuullisen tietäväinen mies. Pystyykö edes toimittajan taidoilla varustettu ammattipoliitikko sitten avaamaan meille tuon ihmeiden maailman, joka tuo pelkkää auvoa ja silkkiä kaikille suomalaisille? Tuskin, koska ovat sitä yrittäneet muutkin toimittajat sekä muut korkeammin oppineet.
 
Pitääkö Suomeen perustaa EU-asioista suomentava toimisto, koska nykyiset virkamiehet ja tiedottajat selvittävät asioista niin, että tavallisen hämäläisen harjastukan hilse vain pölisee tukan hulmutessa tiedon huristaessa Brysselistä kohti Pohjoisnapaa.
 
Mitähän me rivikansalaiset saamme tulevien EU-vaalien seurauksena?
 
Ainakin torikahveja (ehkä hernerokkaa!), tulitikkulaatikoita, kyniä, heti roskikseen meneviä prosuureja.
 
Mitä kuulemme vaalien jälkeen meppien tekemisistä? Mitäpä olette kuulleet esimerkiksi edellisvaalien menestyjästä Mitro Revosta ja hänen poliittisista saavutuksistaan? Mitä hän on saanut aikaan, mitä asioita ajanut, missä viiteryhmässä hän touhuaa? Kuka kertoisi selkokielellä sen?
 
Vastaavan kysymyksen voi esittää useamman mepin kohdalle.
 
Muutamat euroedustajat toki profiloituvat selvinä vaikuttajina, ”oikeina” tekijöinä ja uurastajina.
Ja onhan tässä vielä tämä rintamalinjajako. Suomalaisen puolueen edustaja tuntuu voivan edustaa varsin erilaista viiteryhmää, kun astuu Brysseliin koneeseen. Ovatko espanjalaisten ja suomalaisten aatemaailmat vastaavia, vaikka puolueen nimi niin antaisi ymmärtää? Kenen joukoissa seisot – puolalaisten vai kreikkalaisten, ”demareiden” vai ”keskustalaisten”.
 
Ota näistä nyt selvää!
 
Siinä se äänestäjän homma onkin. Ja ehdokkaiden työsarka selvittää, millaista soppaa tässä hämmennetään.

Suomalaisuuden polttopisteessä

$
0
0
LÄPI HARMAAN KIVEN. Antti Vihinen tahtoo kammeta Hämeen linnan alueen historiallisena kulttuurikohteena sille kuuluvalle paikalle suomalaisessa matkailukartassa. Eli ensimmäisten joukkoon.
1980-luvun Manse-rokkari vaihtoi kosketinsoittimet valtiotieteisiin, väitteli tohtoriksi Sibeliusta vihanneesta musiikkitieteilijästä, johti yli 10 vuotta Lahden Sibeliustaloa ja nyt hän on nostamassa Hämeen linnan aluetta uusiin ulottuvuuksiin.
 
Antti Vihinen sanoo olevansa pesunkestävä tamperelaispoika vaatimattomista oloista, karjalaisevakon ja sotaveteraanin jälkeläinen.
 
– Isä oli rautatieläinen ja äiti postissa virkailijana, joten merkkifarkuista ja muista ylellisyyksistä ei ollut meidän perheessämme tietoakaan.
 
– Siitä olen erityisesti isälleni kiitollinen, ettei hän pistänyt minua rasvamonttuun töihin, vaan antoi kirjoja luettavaksi ja kuuntelutti kotona musiikkia. Isäni kiinnostus kulttuuriin ei ollut ideologista, vaan tulee pikemmin hänen sukunsa vahvoista pelimanniperinteistä.
 
Musiikki veikin nuorta Anttia muutaman vuoden ajan 1970-luvun loppupuolelta lähtien. Hän oli kosketinsoittajana ja sanoittajana kulttisuosiota nauttineessa yhtyeessä Sidi & Hermottomat.
 
– Teimme muutaman vuoden ajan levyjä sekä keikkoja ja opin tuntemaan monia elämäni kannalta merkittäviä henkilöitä, kuten Juice Leskisen, Vihinen kertoo.
 
– Vuoden 1985 paikkeilla homma alkoi vaan tympiä. En ole koskaan ollut kovin lahjakas viinan kanssa läträäjä, joten lähdin opiskelemaan Saksaan.
 
Muurien murtuessa
Vihinen lähti Berliinin yliopistoon opiskelemaan kieliä, musiikkia ja kirjallisuutta, mutta huomasi innostuksensa laskevan nopeasti. Opintoneuvojan kehotuksesta hän kävi kaikilla mahdollisilla luennoilla gynekologiasta meteorologiaan, kunnes huomasi kansainvälisen politiikan luennot kiinnostaviksi. Hän valmistuikin lopulta valtiotieteen maisteriksi.
 
– Saksassahan elettiin 1980-luvun lopulla valtavan kiinnostavia aikoja, käynnissä oli Itä-Euroopan murros ja Berliinin muuri oli kaatumassa. Saksalaisessa yhteiskunnassa oli käynnissä itsetutkiskelu ja analyysi, jota oli kiehtovaa olla seuraamassa.
 
– Luin aivan äskettäin julkisuuteen tulleita, suomalaisten diplomaattien raportteja silloisesta tilanteesta. Ne sisältävät aivan uskomattomia hölmöyksiä ja Saksojen yhdistymistä pidettiin täysin mahdottomana asiana. Meille tavallisen kansan parissa eläville opiskelijoille yhdistyminen oli päivänselvää.
 
Eliitin iloliiterissä
Vihinen palasi Suomeen 1990-luvun alussa ja työskenteli muutaman vuoden Sibelius-Akatemian kansainvälisten suhteiden sihteerinä. Sen jälkeen hän oli perustamassa Suomi-instituuttia Berliiniin, kunnes hän lähti 1999 johtamaan Sibeliustaloa ja sen rakennushanketta Lahteen.
 
– Hanke pani koko kaupungin sekaisin ja jakoi poliitikot yli puoluerajojen, Vihinen muistelee.
 
– Rakentamisesta oli päätetty toukokuussa 1998 yhden ostetun äänen enemmistöllä. Yksi valtuutetuista vaihtoi mielipiteensä ja sai kaupunginjohtajalta sitten tehtäväkseen 300 000 markkaa maksavan imagoselvityksen. Tästä lahjuksesta kaupunginjohtaja myöhemmin tuomittiin.
 
Sibeliustalo oli johtajalle tuulinen paikka. Vastustajat näkivät sen läpimätänä hankkeena, josta tehtiin vain kallista ”iloliiteriä eliitille”.
 
– Minun lähtökohtani oli alusta saakka se, että Sibeliustalo voi toimia vain koko kansalle kuuluvana paikkana, jossa olisi kaikenlaista musiikkia ja kokousbisnestä.
 
– Varasin avajaisviikolle Jari Sillanpäälle kolme konserttia, jotka kaikki myytiin hetkessä loppuun. Korkeakulttuurin kannattajat haukkoivat henkeään ja yksikin käyrätorvensoittaja kuvaili ääni väristen taloa nyt saastuneeksi.
 
Vuonna 2000 Vihinen julkaisi väitökirjansa, jonka aiheena oli musiikintutkija Theodor Adornon Sibelius-kritiikki. Sibeliustalon johtajana hänen tähtihetkensä oli EU-huippukokouksen saaminen Lahteen vuonna 2006.
 
– Se oli kyllä täysin minun lapseni. Asiasta eivät ennakkoon tienneet edes lahtelaiset kansanedustajat.
 
Historian näyttämö
Vuonna 2010 otti virkavapaata Sibeliustalosta, kun hänet kutsuttiin professoriksi Karlsruhen ammattikorkeakouluun Saksaan. Samana vuonna hän erosi johtajan pestistään.
 
– Lähdettyäni Lahdesta siellä alkoi kuohunta, enkä enää halunnutkaan palata siihen erimielisyyksien pesään. Virallisesti syynä olivat näkemyserot talon tulevaisuudesta.
 
– Olin Saksassa kolme vuotta ja tarkoitus oli muuttaa sinne pitemmäksikin aikaa, mutta vaimon työtehtävien takia palasimme Suomeen.
 
Viime vuoden syyskuussa Vihinen aloitti Linnaniemen kehittämishankkeen määräaikaisena projektipäällikkönä.
 
– Hanke herätti mielenkiintoni, koska Suomessa ei ole kauhean monta näin kulttuurihistoriallisesti merkittävää kohdetta.
 
– Mikä tahansa kaupunki Suomessa ottaisi tällaisen alueen riemusta kiljuen. Se todella ansaitsee vielä paljon suurempaa kiinnostusta, kuin se on tähän mennessä saanut.
 
Vihinen näkee linnan tulevaisuuden erilaisten tapahtumien näyttämönä.
 
– Määrä ei korvaa laatua ja juuri historiaan liittyviin laadullisiin mahdollisuuksiin kannattaa satsata. Hämeenlinnassa ovat suurmiehet oikeasti eläneet ja täällä ollaan suomalaisuuden ja historian polttopisteessä. Se kun saadaan ihmisten tietoisuuteen, kaikki muu seuraa perässä.

Tänään: Pauninmaan vetonaulana on omalaatuinen luonto

$
0
0
KOMEAA KALLIOTA. Pauninmaan jyrkkäseinäinen kallio tarjoaa seikkailuja koko perheelle.
OMIA POLKUJA. Veikko Liimatainen on rakentanut kallionseinämään oman reitin.
ULKOILUREITILLÄ. Kallion päällä tuntuu miltei Lapilta.
OMANLAISENSA MAISEMA. Pauninmaan luonto on omalaatuinen.
Parikymmentä vuotta sitten Veikko Liimataiselle tuli perintönä omalaatuinen ja erikoinen maa-ala Tervakosken Rehakasta. Kivisellä ja kallioisella palstalla on muun muassa jyrkkäseinäisiä kallioita. Oman tyttären ajatuksesta Liimataiselle syntyi ajatus rakentaa Pauninmaasta luontokohde, joka tarjoaa seikkailuja koko perheelle.
 
– Täällä voi laskea mäkeä kahdesta liukumäestä, joista pisin on 40 metriä. Kesäisin on mahdollisuus kiipeillä kallion seinämillä sinne rakennettuja reittejä pitkin. Kodassa on tilaa noin 30 hengelle ja katetussa tilassa noin 50–60 hengelle. Lapsille on jännitysluola ja napakelkka. Seikkailumetsässä loimuavat kannot. Maisemapatikka on noin kilometrin pituinen reitti, jonka varrella luontorastitehtäviä.
 
Liimatainen on panostanut elämyksiin. Kallion rinteille Liimatainen on rakentanut portaikkoja, joita pitkin seinämillä voi liikkua. Kallion seinämässä on iso kieleke, jonka alle on muodostunut luonnostaan suojaisa oleskelupaikka, jonne Liimatainen on rakentanut muun muassa penkit. Hän on vetänyt kallion päälle 300 metriä vesijohtoputkea.
 
– Rei’itin putken kahden millin rei’illä. Syötän porakaivosta vettä putkistoon ja vesi valuu rei’istä kallion reunan ylitse. Näin syntyy komeaa paannejäätä. Viime vuonna täytin putkiston vedellä noin 70 kertaa. Vettä kului satoja litroja. Noin 95 prosenttia vedestä menee hukkaan eli valuu maahan.
 
Jotta paannejään saa kasvamaan kallion reunalta maahan, riittää ilta-askaretta aina päivätyön päälle.
 
Tänä talvena paannejäät ovat liki main jääneet muodostumatta. Liimatainen rakensi tontille jääkodankin, jonka hän jäädytti vedellä.
 
– Kota oli hieno, kun sen sisällä paloivat ulkotulet. Jäät ovat nyt sulaneet kodan päältä.
 
Tapahtumia moneen lähtöön
Liimatainen tarjoaa Paininmaata erilaisiin tilaisuuksiin. Muonitus onnistuu sopimuksen mukaan.
 
– Täällä käy esimerkiksi päiväkotiryhmiä. Hirviseurueet ovat juhlineet täällä. Pauninmaassa järjestetään kaikille avoimia tapahtumailtoja, lauluiltoja, partiolaisten retkiä, Tyky-päiviä, päiväkotien ja peruskoulun luontoretkiä ja luontopäiviä sekä syntymäpäiväjuhlia. Muutaman kerran talven aikana olen järjestänyt koko perheen liikuntatapahtuman. Tämän talven viimeinen tapahtuma on tänä lauantaina. Yritän saada sen verran lunta ravituksi kasaan, että liukumäet olisivat ainakin kunnossa. Napakelkkaa tuskin saadaan pyörimään.
 
Koko perheen liikuntatapahtuma on 23.2. klo 17–20.

Jouhittaminen sujuu jouhevasti

$
0
0
KISÄLLIVAIHEESSA. Lasse Suurkari on harjoitellut jouhittamisen jaloa taitoa työhuoneessaan Harvialan kartanon konttorirakennuksessa. Sana on jo kiirinyt muusikkopiireissä, sillä palvelua ei ole ollut pitkiin aikoihin saatavilla Hämeenlinnan seudulla.
Irlantilaista musiikkia soittavan Ants in the Pants -duon Lasse Suurkari ja Ilona Alaleppilampi ovat vuokranneet työhuoneen Harvialan kartanon konttorirakennuksesta. Pariskunta on käynnistellyt pienimuotoista yritystoimintaa jouhittamalla viulun jousia. Jousella eli rokalla on suuri vaikutus viulun sointiin sekä soittomukavuuteen.
 
– Tässä on 17 vuotta tehty keikkaa ja koska Ilonalla on hyvin voimakas soittotyyli, roka on vaatinut jouhituksen kolme kertaa vuodessa, Suurkari kertoo.
 
– Sitä varten on sitten jouduttu matkustelemaan Tampereelle, Helsinkiin tai Turkuun. Joskus asia on huomattu viime tipassa ja siinähän sitten riittääkin probleemaa.
 
Muusikot juttelivat murheistaan tervakoskelaislähtöiselle soitinrakentajalle Jukka Mäkelälle, joka muitta mutkitta lupasi opettaa heille jouhittamisen jalon taidon.
 
– Suuntasimme toivioretkelle Petäjäveden Kintaudelle, jossa vietimme hauskan viikonlopun asian parissa. Koska täällä meidän kotiseudullamme ei tällaista palvelua löydy, ajattelimme ryhtyä sitä tarjoamaan.
 
– Muutamia tilaustöitä on ehditty tehdä ja eletään jonkinlaista kisällivaihetta. Toimimme nimellä Turenki Violins ja katsotaan, mitä kaikkea tässä vielä keksitään.
 
Raatoja maailmalta
Jousien jouhet ovat lähes poikkeuksetta peräisin hevosen hännästä ja arvostuimmat raaka-aineet tulevat Mongoliasta.
 
– Yleensä hännät ovat peräisin oreilta, koska tammat pissaavat hännälleen. Jotkut kyllä tykkäävät siitäkin efektistä, Suurkari muotoilee.
 
– Jouhittamisessa kärsivällisyys on tärkeää, koska maailmalta tulevat jouset saattavat olla missä kunnossa tahansa. Olen tilannut Euroopasta jousenraatoja, joita laittelemme täällä kuntoon.
Kulahtaneesta saadaan vielä ihan kunnollinen ja kieroutunut jousi voidaan aika usein lämmittämällä elvyttää.
 
Työ on luonteeltaan yksinkertaista, mutta aikaa vievää ja huolellisuutta vaativaa. Jouhia kastellaan, kammataan ja lämmitetään.
 
– Jouhittamisen hintaa on vaikea sanoa, koska se riippuu niin paljon tilanteesta, mutta 40 eurosta ylöspäin lähdetään.
 
Aarteita ullakoilta
Suurkari kertoo käyneensä lapsena viulutunneillla, mutta valitsi sitten teininä soittimekseen hiukan seksikkäämpänä pitämänsä kitaran. Nyt hän on alkanut taas kiinnostua viuluista.
 
– Jouhittamisen ohessa olen alkanut kunnostaa vanhoja viuluja, joita on löytynyt ihmisten vinteistä. Viuluhan koostuu purettavista osista, joten jos vain laatikko on ehjä, niin soittimesta voi saada vielä ihan kelpo pelin.
 
– Ullakolta löytyviä otan lahjoituksena vastaan tai saatan hyvästä yksilöstä jotain maksaakin. Tietenkin jos asiakas haluaa pitää viulun, voimme fiksata sen soittokuntoon. Mikäs sen mukavampaa, jos suvun perintökalu saa taas jonkun käsissä ihan uuden elämän.
 
turenkiviolins@gmail.com, puh. 045-862 5704

Riskiryhmille vielä rokotuksia

$
0
0
Influenssaepidemia on alkuvaiheessa ja riskiryhmässä oleville rokotetta annetaan vielä terveysasemilla. Muille kuin riskiryhmässä oleville ei rokotetta ole tarjolla.
 
Riskiryhmään kuuluva voi soittaa omalle terveysasemalle ja varata ajan rokotteen pistämiseen.
 
Influenssan oireita ovat korkea kuume, yskällä, nuhalla ja lihassäryt ympäri kehoa. Sairastuneelle suositellaan lepoa, runsasta juomista ja tarvittaessa kuumetta alentavaa lääkettä, mieluiten parasetamolia.

Hyväntekeväisyys harrastuksena

$
0
0
AKTIIVISIA NAISIA. LC Hämeenlinna/Liinujen jäseniä kahvittamassa Kauppakeskus Tuuloseen avatun Tokmannin asiakkaita. Vasemmalta oikealle Karoliina Kärkäs, Sisko Hirviaho ja Eeva-Liisa Kaloinen.
- Lions Club Hämeenlinna/Liinut perustettiin Tuuloksessa 22.4.2010 auttamaan nuoria, ikäihmisiä ja perheitä tilanteissa, joissa heidän elämässään on vaikeuksia. Yhdistyksemme tarkoitus on hyväntekeväisyys, kertoo LC Hämeenlinna/Liinut -yhdistyksen puheenjohtaja eli presidentti Vieno Jantunen.
 
Lions-maailmassa puheenjohtajaa kutsutaan presidentiksi, ja tehtävä vaihtuu kausittain.
Liinut kuuluvat maailmanlaajuiseen Lions-organisaatioon. Klubeja on yli 200 ympäri maailmaa ja jäseniä 1,3 miljoonaa.
 
Erilaisia auttamisen muotoja
- Hankimme hyväntekeväisyyteen rahaa eri tavoin, esimerkiksi myymme joulukortteja ja joululevyjä, järjestämme kahvituksia ja myymme kesäteatterilippuja. 
 
- Viime syksynä lahjoitimme ikäihmisille 106 paria liukuesteitä ja hankimme palvelutaloihin kaksi pyörätuolia. Osallistumme myös Koivikko-kodin ystävätoimintaan. "Tee hyvä teko"-kampanjaan osallistuimme keräämällä joululahjoja lapsille Hope-yhdistyksen kautta lahjoitettavaksi. Pari-kolme jäsentämme käy laulattamassa Tuuloksen Hoivatuulen asukkaita viikoittain.
 
- Lisäksi koulutamme opettajia Lions Quest -ohjelmassa. Se on eräänlainen terveen kasvun ohjelma, joka on toiminnassa yli 50 maassa, opetusmateriaalit on käännetty 30 kielelle. Se on yksi maailman eniten käytetyistä elämäntaito- ja ennaltaehkäisyohjelmista. Tähän mennessä on koulutettu yli 420 000 kouluttajaa käyttämään Lions Questia ja yli 12 miljoonaa nuorta on hyötynyt ohjelmasta, esittelee Lions-presidentti Jantunen yhdistyksen monipuolista toimintaa.
 
Aikaansaava yhteisö
LC Hämeenlinna/Liinujen jäsenmäärä on kolmisenkymmentä, jäsenmaksu kaudessa 85 euroa. Hallintoon ja omaan toimintaan käytettävä raha kerätään jäseniltä. Liinut on naisten Lions-järjestö, jäsenien ikäjakauma on 30–70 vuotta. Kokoontumistilat sijaitsevat Tuuloksen Kapakanmäellä, jossa kokouksia järjestetään kerran kuukaudessa. 
 
- Mitään rahoitusta tai avustuksia emme saa, vaan kaikki se raha, joka yleisöltä kerätään, käytetään hyväntekeväisyyteen.
 
- Uudet jäsenet ovat tervetulleita toimintaan, käsipareja tarvitaan, Vieno Jantunen vakuuttaa.
 
- Toivomme, että uusi jäsen on aktiivinen nainen lähiseudulta, mieluiten Ydin-Hämeen alueelta, koska silloin on lyhyt matka osallistua toimintaan. Olemme pirteä, energinen ja aikaansaapa yhteisö. Edustamme monia eri ammatteja, joten toiminta on helppoa, osaajia löytyy moneen lähtöön.
 
Jäseneksi halutessaan voi ottaa yhteyttä presidentti Vieno Jantuseen vieno@taivi.fi tai sihteeri Sisko Hirviaroon sisko.hirviaro@hotmail.com. Yhteyshenkilöt vaihtuvat 1.7. ja sen jälkeen yhteystiedot löytyvät myös osoitteesta: http://www.e-clubhouse.org/sites/hameenlinnaliinut.
 
 
Jatta Pöyhönen-Wiik

Tänään: Yksi Jouko, Anu Vahtero ja Antsit AP-klubilla

$
0
0
Ensi keskiviikkona Albertin kellarissa esiintyvät Jouko Mäki-Lohiluoma (kuvassa), Anu Vahtero yhtyeineen sekä Ants in the Pants & AP Sarjanto. Ehtoon aloittaa Yhden Joukon yhtye, jossa Herra Heinämäen lato-orkesteristakin tuttu Mäki-Lohiluoma soittaa samanaikaisesti rumpuja (bassorumpu, virveli, ”hi-hat”, aksenttipelti), bassoa, kitaraa, huuliharppua –ja laulaa.
 
Kakkospaikalla esiintyy klubilaisten lempilaulajatar Anu Vahtero, joka kumppaneineen tarjoaa tuttuun tapaan värikkään, monipuolisen ja hauskan setin juurevaa musiikkia.
 
Illan päättävät Ants in the Pants ja klubi-isäntä AP Sarjanto yhteisellä ohjelmistollaan, josta löytyy hiihtolomaviikolle sopivaa folktykitystä ja irkkuralleja.
 
AP-klubi ke 26.2. klo 20 alkaen Albertin kellarissa. Vapaa pääsy.

Ei paskempaa!

$
0
0
Olisit sinäkin joskus ylpeä itsestäsi. Lienee lohdullista kuulla salaisuus, että meillä kaikilla on lahjoja johonkin. Puhun geeneihin nakutetusta kyvystä olla jossain asiassa parempi kuin toinen.
 
Meillä on välillä tapana narista, ettemme osaa mitään. Siitä huolimatta, vaikka olisimme tasaisen hyviä lähes kaikissa, tai yksi ylitse muiden jossain erityisosaamisessa. Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka ovat ylittäneet täydellisyyden rajan kaikissa kuviteltavissa olevissa asioissa – ainakin omasta mielestään. 
 
Onkohan geeneihimme kirjoitettu myös, ettemme ikinä voi olla liian hyviä, tai ainakaan tarpeeksi. Tosi hyvin onnistunut asia on korkeintaan "ei paskempi". Nöyryys ei ole paha asia lainkaan, kunhan se ei muutu alistuneisuudeksi. "Ei myö nyt niin vitun kovia olla mutta aika kovia kuitenkin", Ismo Alanko tuumi suomalaiseen tapaan huippusuositun Hassisen Koneen aikaan. Rapakon takana majailevat jenkit on opetettu olemaan ylpeitä kaikesta mitä tekevät, meni syteen tai saveen.
 
Lahjakkuuden sanotaan olevan perinnöllistä, mutta siihen vaikuttavat myös ympäristö ja kulttuuri. Me suomalaiset olemme kuitenkin sisukkaita. Ei me anneta periksi vaikka kuinka hajottaisi. Voisimme myös joskus antaa itsellemme luvan olla ylpeitä itsestämme, muutoinkin kuin talviolympialaisten aikaan.
 
Olen usein kuullut puolivitsinä, että vain lahjattomat treenaa. Joku saattaisi hokea, ettei yhteyskunta pyöri sillä tavalla, että me kaikki olisimme lahjakkaita. No ei varmaan sillä oletuksella, että niin sanotut lahjakkaat lepäisivät laakereillaan. Hämeen ammattikorkeakoulussa valmistuneessa dokumentissa ilmaistaan selkeästi, että pelkillä lahjoilla ei menesty. Tarvitaan halua ja tahtoa paiskia töitä kuin mielenvikainen tavoitteidensa eteen, kuten eräs amerikanitävaltalainen bodari, näyttelijä ja kuvernaattori sanoisi. Arnoldin menestysreseptiin kuuluvat myös virheiden tekeminen ja niistä oppiminen, sääntöjen rikkominen (lain rajoissa), itseluottamus ("älä välitä, mitä muut sinusta ajattelevat, tunnet itsesi parhaiten") sekä olla kuuntelematta negatiivisia ihmisiä ("monestiko joku on sanonut, ettet voi tehdä niin tai näin").
 
Nyrkkeilylegenda Muhammad Ali sanoi aikoinaan, että vain tuska vie huipulle. Teet sitten mitä tahansa. Vaikka vain vatsalihaksia, joiden laskemisen olympiavoittaja ja kolminkertainen ammattilaisten maailmanmestari Ali aloitti vasta sitten, kun maitohapoissa uitettu sikspäkki alkoi kirkua armoa. Monesti on spekuloitu aika raa´asti, että maailma on keskinkertaisuuksia täynnä.
 
Ero lahjakkaan ja lahjakkaan välillä saattaa olla hiuksenhieno. Käytännössä toinen heistä on joko laiskempi, tai toinen on vain onnistunut lyömään itsensä läpi tässä ajassa ja paikassa. Huipulle on vaikea päästä, mutta vielä vaikeampi siellä on pysyä. Huipulla nimittäin tuulee, mikä johtunee osaksi siitä, ettei siellä ole ryysistä.

Tuttu eläinlääkäri palasi Hätilään

$
0
0
Heikki Sirkkola on toiminut eläinlääkärinä Hämeenlinnassa vuodesta 1986. Välillä hän on omistautunut opetustyölle ja oppikirjojen kirjoittamiselle, mutta nyt on uusi tukikohta jalkalistoja ja muita pikku ruuvauksia vaille valmis. Kuva: AP Sarjanto
Pitkän uran jo eläinlääkärinä ja alan opettajana tehnyt Heikki Sirkkola ei oikein itsekään muista, miksi hän loppujen lopuksi ammattinsa valitsi.
 
- Ei minulla ole siitä aavistustakaan, Sirkkola tunnustaa.
 
-  Lapsena kyllä tykkäsin olla sukulaisten luona maalla ja siellä näin ensimmäisen kerran eläinlääkärin. Ehkä se ajatus jostain sieltä on tullut.
 
Ylioppilaskirjoitusten ja armeijan vuonna 1976 jälkeen hän joka tapauksessa lähti suoraan Giessenin yliopistoon Saksaan.
 
- Se oli sellainen seikkailu. Mulla oli saksankielestä ehdot, kävin Saksassa kielikursseilla ja tutustuin mukaviin ihmisiin, jotka houkuttelivat palaamaan sinne.
 
- Nyt on kielitaito pahasti rapistunut, mutta ymmärrän kyllä sikäläisten puhetta edelleen aika hyvin.

Yksinäistä hommaa

Sirkkola valmistui vuonna 1982 ja neljä vuotta myöhemmin hän tuli Hämeenlinnaan. Tarkoituksena oli tyehdä töitä vain isompien elukoiden kanssa, mutta toisin kävi.
 
- Aivan sattumalta löysin loistavan paikan Turuntie ykkösestä, joten perustin sinne Kanta-Hämeen eläinklinikan. 
 
- Tein kuitenkin myös koko ajan hommia tuotantoeläinten ja hevosten kanssa.
 
Kymmenisen vuotta sitten Sirkkola myi klinikkansa Serban Ursachille ja lähti uusille urille.
 
- Klinikalla oli ihan älyttömän kivaa, mutta halusin vielä päästä kokeilemaan jotakin muuta. Eläinlääkärin työ on vähän sellasta yksinäisen miehen homma, joten lähdin alan opetushommiin Koulutuskeskus Salpaukseen ja Ahlmanin ammattiopistoon.
 
- Opettaminen tuntui mukavalta, koska oppilaat olivat äärettömän motivoituneita, aikuisia ihmisiä. Joukossa saattoi olla teho-osaston hoitajina toimivia kovian luokan ammattilaisia tai muuta huippuporukkaa, joiden kokemuksista saattoi oppia paljon.

Käsikirja taas tulossa

Sirkkola on kirjoittanut useita eläinlääketieteellisiä oppikirjoja. Eläinten lääkintä ja hoito on käsikirja eläintenhoitajille, Sairaan kipee vuohi antaa neuvot vuohien lääkinnästä sekä kasvatuksesta ja yhteistyössä Pirkko Kivikarin syntyi teos Alpakkakasvattajan käsikirja. Tällä hetkellä Sirkkolan pöytälaatikossa muhii yleisteos Lehmän taudeista ja niiden hoidosta.
 
- Kirjojen tekoon liittyy valtavasti tiedon keruuta, googlettelua ja vanhojen teosten kahlaamista, Sirkkola kertoo.
 
- Tykkään kyllä hankkia tietoa ja uutta tulee koko ajan. Pieneläinpuolella mennään jo niin korkealla ja kovaa, että en enää pysy kaikkein viimeisimmän kehityksen kärryillä. Eläinlääketiedehän kulkee jopa ihmislääketieteen edellä, koska kaikki jutut testataan ensin eläimillä.

Rokotuksia ja poroja

Pari viikkoa sitten Sirkkola avasi vastaanoton apteekin talossa Hätilässä. Eläinlääkärin ovi löytyy talon takapuolelta.
 
- Huomasin sattumalta, että tilat olivat vuokrattavana. Minulla on näitä vanhoja tuttuja asiakkaita ja täytyhän sitä tavaroillekin joku paikka olla, eläinlääkäri tuumaa. 
 
- Aika pienesti tässä mennään. Minulla ei esimerkiksi ole röntgeniä, mutta voin antaa rokotuksia ja lääkehoitoja, ottaa näytteitä ja tehdä pieniä leikkauksia. Kevättä kohti taas kollikissojen kastraatioita riittää. Väliilä teen sitten ihan muuta keikkaa ja löydän itseni Jällivaarasta tekemässä porotutkimusta.
 

Karjalanpiirakka on tekijänsä näköinen

$
0
0
Raatilaiset pääsivät maistelemaan kahdeksan eri leipojan makumaailmaa. Voittajan erotti muista hiukkasen muita tuhdimpi, rehellinen maku. Raadissa olivat mukana Leena Nyysti, Aki Kaivola ja Jari Päivärinta (kuvassa) sekä Vesa Kaloinen ja sihteerinä Marjo Seppälä. Kuva: Marjatta Hinkkala
- Maistuu aidolle, on makua ja tuhdisti pureskeltavaa, kommentoi raati seudun karjalanpiirakkakisassa voittajapiiraita. 
 
Raadissa makuja maistelivat toimittaja Leena Nyysti, MTK-Lammi-Tuuloksen puheenjohtaja Aki Kaivola, Kiinteistö Oy Kanta-Hämeen liikekiinteistön toimitusjohtaja Jari Päivärinta ja kauppakeskuksen isäntä Vesa Kaloinen, sihteerinä Marjo Seppälä. 
 
Makutestissä kommentteja kirvoittivat maku ja koostumus niin puurotäytteessä kuin ruiskuoressa. Jonkin verran myös ulkonäkö, rypytyksissä ei juurikaan oltu säästelty.
 
Piirakkakilpailu oli osa lauantaina Tuulosessa järjestettyä lähiruokatapahtumaa. Päivän hulinoissa mukana oli lähiseudun tuottajia mehuineen, leipineen, mämmeineen ja keittoineen. Yleisöä kauppakeskukseen riitti jonoiksi asti pitkälle iltapäivään.

Kuoreen kätketty

Tulosten valmistuttua voittajapiirakoiden leipojaksi paljastui kahdeksan leipurin joukosta tuuloslainen Hilkka Saksa. Palkinnoksi hän sai sadan euron lahjakortin valitsemaansa liikkeeseen kauppakeskus Tuulosessa. 
 
Lähiruokatapahtumaan tuomansa leivonnaiset hän sanoi leiponeensa varhain lauantaiaamuna. Erityisen tärkeänä hän pitää ohueksi kaulittua rukiista kuoritaikinaa.
 
- Tavallaisella kaulimella kaulitsen, joten vähän työlästekoisia piirakat ovat, Hilkka Saksa pohtii. 
 
Karjalaiset sukujuuret omaavana hän kertoo saaneensa hyvät opit äidiltään ja mummoltaan. Piirakat kuuluivat lauantaihin, erityisesti niitä leipoi mummo.
 
- Itse leivon piirakoista useimmiten perunatäytteisiä, niistä pitää koko perhe. 
 
Seudun parhaista piirakoista kisasi kahdeksan leipojaa. Tiukassa arvostelussaan raati palkitsi kunniamaininnalla Tarja Miettisen Tuuloksesta ja Ritva Vivolinin Hauholta. 
 

Erityistuen tarve tunnistetaan kouluissa vahvuuksia herkemmin

$
0
0
Niina Mero (vas.) piti uunituoreen Lahjakkuus-dokumentin tekniset langat käsissään. Päivi Pukkila on yksi videolla esiintyvistä asiantuntijoista. Kuva: Toni Rasinkangas
Hämeen ammattikorkeakoulu julkaisi hiljattain Youtubessa lahjakkuutta käsittelevän dokumentin.
Reilu 40-minuuttinen Lahjakkuus – potentiaalista voimaksi on Hamkin multimedia-assistentin Niina Meron käsialaa.
 
- Dokkari sai alkunsa tarpeesta. Opettajat ovat törmänneet työssään siihen, että lahjakkuutta ei pystytä tunnistamaan koulussa riittävästi, Mero kertoo.
 
Dokumentissa esitellään keinoja, joiden avulla lahjakkuutta opittaisiin tunnistamaan. Asiantuntijoina toimivat Päivi Pukkila, Anita Olkinuora ja Jaakko Helander Hamkin ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. 
 
Lahjakkuus on kyvykkyyttä, joka ilmenee eri ihmisissä eri tavoin. Pukkilan ja Huiput kehiin -hankkeen projektipäällikön Tuomas Eerolan mukaan koulussa menestyvät oppilaat jäävät usein vaille huomiota.
 
- Nykypäivänä keskitytään tukea tarvitsevien oppilaiden tsemppaamiseen. Samalla oletetaan, että niin sanotut huippuoppilaat pärjäävät omillaan.
 
Lahjakkuus ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteistä. Pukkilan mukaan arvosanat eivät aina kerro koko totuutta oppilaasta.
 
- Jokin erityislahja saattaa jäädä esimerkiksi oppimisvaikeuksien varjoon, ellei sitä osata etsiä avarakatseisesti, Pukkila sanoo.
 
Pukkila korostaa, että oppilasta tarkkailemalla hänestä voi oppia enemmän kuin koemenestystä seuraamalla.
 
- Vahvuudet voivat löytyä muualta kuin koulusta, esimerkiksi harrastuksista. Niitä voisi hyödyntää koulunkäynnissä, sillä kaikille ei sovi samat opintopolut.

Pitää ruokkia

Lahjakkuutta on tutkittu erilaisin testein jo ammoisista ajoista lähtien.
 
- Kynä ja paperi -testit ovat hankalia arvioida. Siinä missä ne paljastavat tietyn lahjakkuuden, jokin toinen saattaa jäädä ulkopuolelle, lehtori Pukkila selventää.
 
Myös itsearviointi voi tuottaa vaikeuksia.
 
- Moniko peruskoululainen, tai vaikka aikuinen, tietää olevansa lahjakas, jos häntä ei ole ikinä kannustettu?
 
Vaikka lahjakkuus voi olla perinnöllistä, vaikuttavat siihen väistämättä myös ympäristö ja jopa koko kulttuuri. Yliopettajan Olkinuoran mukaan lahjakkuutta pitää ruokkia, jotta se voisi kasvaa. 
 
- Alisuoriutujatkin voivat olla lahjakkaita, kunhan he löytävät ympäristön, jossa lahjakkuus kehittyy. Kyse ei ole yhden asian harjoittelusta, vaan koko persoonan kasvusta.

Vaatii halua

Menestyminen ja lahjakkuus eivät kulje käsi kädessä, kuten monesti mielletään. 
 
- Ne ovat kaksi eri asiaa. Huippuosaajaksi tullaan vasta määrätietoisen harjoittelun ja työn jälkeen. Tarvitaan myös halua kehittyä, Olkinuora huomauttaa.
 
Esimerkiksi yleislahjakas saattaa selvittää peruskoulun tekemättä läksyjä. Vaikeudet alkavat jatko-opinnoissa vaatimustason noustessa, jos totuttu työtahti pysyy samana.
 
- Perusopetuksesta jatkokoulutukseen siirtyvän nuoren ajatuksista ei olla aina selvillä. Ohjauskeskustelun lisääminen voisi olla yksi apu lahjakkuuksien tunnistamiseen, Pukkila ja Eerola pohtivat.
 
Huiput kehiin, Kilta ja Yhdessä -hankkeiden kanssa puolessa vuodessa valmistunut dokumentti on kerännyt paljon positiivista palautetta puskaradion ja sosiaalisen median kautta.
 
- Aihe näyttää kiinnostavan ihmisiä, mikä on hienoa. Dokumentti on tarkoitettu paitsi opettajille, myös kaikille vanhemmille ja jokaiselle omasta lahjakkuudestaan sekä sen kehittämisestä kiinnostuneille, käsikirjoituksesta, kuvaamisesta ja leikkaamisesta vastannut Mero kertoo.
 
Viewing all 557 articles
Browse latest View live