Tervakosken Puuhamaassa jos missä toivotaan lämpimiä ja aurinkoisia kesäpäiviä.
– Olemme Suomen sääherkin huvipuisto, sateisuus ja viileys näkyvät heti kävijämäärissä. Viime kesänä jäimme budjetoidusta kävijämäärästä juuri kehnojen säiden takia, kenttäpäällikkö Antero Salmenoja huomauttaa.
Puuhamaa avaa ovensa 3.6. ja on auki 11.8. saakka. Ainoan poikkeuksen tekee lauantai 8.6, jolloin Puuhamaa on varattu yksityistilaisuudelle.
Viime kesänä Puuhamaa sai uuden vesiliukumäen. Täksi kesäksi ei vesipuiston puolelle ole luvassa mitään uutta, mutta puiston yleisilme kuitenkin jonkin verran uudistuu.
– Infopiste, joka on ollut sisäänkäynnin yhteydessä, muutetaan keskeisemmälle paikalle puistossa, minkä ansiosta asiakaspalvelumme paranee. Sisäänkäyntialue muuttaa muotoaan.
Tunkua kesätöihin
Salmenojan mukaan Puuhamaa on Puuhamaa, eikä sitä voi verrata muihin vesi- tai huvipuistoihin.
– Etelä-Suomi on markkina-aluettamme. Ulkomaalaisten kävijöiden osuus on marginaalinen.
Puuhamaa otti täksi kesäksi 140 nuorta kesätyöntekijää, joista puolet on uusia. Puuhamaa on Hämeenlinnan seudulla merkittävä kesätyönantaja.
– Hakijoita oli 350–400, joista noin 250 haastateltiin. Edelliskesän työntekijöillä on aina etuoikeus seuraavan kesän työpaikkoihin. Työllistämme monista muista kesätyönantajista poiketen vuosittain myös kymmenkunta alle 16-vuotiasta nuorta, sanoo Salmenoja.