Tätä kirjoittaessani tiedossani ei ole, miten eilen Oulun Raksilassa kävi. Ottelua ennen ajattelin, että kaikkien pudotuspelisarjojen arvaamattomin ottelu on aina se ensimmäinen. Silloin etenkin altavastaajan on helpointa tehdä onnistunut ryöstöretki vihulaisen kotiluolaan. No, yhtä kaikki, käsillä oleva Pallokerhon ja Kärppien paras seitsemästä -sarja on vielä kovin nuori. Kaikki on mahdollista suuntaan, jos toiseen.
Meneillään oleva kiekkokevät on voimisteluttanut ajatteluani kovasti Kerhon osalta. Muiden ja omillakin huulillani on kysymyksiä, joihin toisiin löytyy vastauksia, toisiin ei.
Mitä HPK:lle tapahtui, kun keräsi itsensä ja ampaisi pohjamudista ponnistaen 10 (tai 11) ottelun voittoputkeen? Mikä vaikutus sillä oli, kun kärkipelaajat Ville Viitaluoma ja Jere Sallinen lyötiin lihoiksi juuri ennen maineikkaan voittojen sarjan alkamista? Miten niin monet Pallokerhon pelaajat ovat voineet niin radikaalisti nostaa pelaamisensa tasoa? Miksi Pasi Arvosen pelikirjan sivut alkoivat tuottaa vasta tasan siinä kohtaa säännöllistä ja voittavaa hoopeekoolaista pelitapaa, kun oikeastaan koko organisaatio hieman nosti kädet pystyyn sen merkiksi, että pudotuspelipaikka on luisunut joukkueen ulottuvilta?
Kerhon kummallinen kauden alku kääntyi yhtä erikoiseksi lopuksi. Jahka kausi aikanaan on paketissa, koko sesongin mittaista analyysia tehdessä ei voi missään vaiheessa unohtaa sitä, että päävalmentaja Kai Rautiolle annettiin potkut niin varhain. Ja potkujen anatomia oli varsin poikkeuksellinen, kun niissä harvinaisella tavalla vastuuta joutuivat ottamaan pelaajat kapteeni Viitaluoman johdolla. Kuten Viitaluoma itse myönsi Urheilusanomien ansiokkaassa haastattelussa, hänen oma osansa oli suuri ja ennen muuta hankala.
En voi pitävästi tätä sanoa, mutta tuntumani on, ettei joukkue ja sen ryhmädynamiikka koskaan toipuneet siitä, että pelaajisto ja etenkin sen kapteeni joutuivat kantamaan liian ison vastuun ja ristin Raution potkuista. Ilmapiiri puhdistui vasta, kun suurin vastuunkantaja, kapteeni itse, poistui joukkueen keskuudessaan. Raamatullisesti ilmaisten asiat saattoivat palata normaaliksi vasta, kun kapteeni sovitti joukkueen synnit lähtemällä Ruotsiin pelaamaan.
Viitaluoman läsnäolo teki nähdäkseni joukkueen säällisen valmentamisen mahdottomaksi päävalmentaja Arvoselle. Viitaluoma oli jo yhden koutsin kohdalla näyttänyt peukaloaan alaspäin. Sellaisen pelaajan kontolle on kertynyt liikaa valtaa ja vastuuta, koko porukan katseet kohdistuvat ylen määrin häneen. Arvonen valmensi joukkuetta tarpeettoman paljon Viitaluoman kautta; sittemmin hän on vapautunut valmentamaan koko joukkuetta, koko kollektiivia. Koko joukkueen valmentaminen on sittemmin näkynyt muun muassa voittavana pelitapana lyhytsyöttöpelaamisineen jäällä.
Olemme kaikki tienneet esimerkiksi Teemu Rautiaisen potentiaalin pelaajana. Mutta se, millä tasolla hän pelasi mainitut 10 peliä, oli jotain sellaista, johon sekoittuu niin paljon urheilemisen mystiikkaa, että alta pois. Eikä Rautiainen ole ainut Pallokerhon pelaaja, joka on lähennellyt omia huippupelaamisensa rajojaan tänä kevään. Rautiaisen esimerkki on vain kaikkein ilmeisin.
Jääkiekkoilijan pitää olla valmistautunut fyysisesti, teknisesti, taktisesti ja psyykkisesti yltääkseen omaan huippusuoritukseensa. Rautiaisen ja kumppaneiden suurin muutos on tapahtunut psyykkisellä puolella. Se on sitten vetänyt mukanaan fysiikan ja tekniikan. Ja samalla kun Rautiaisen ympärillä pelaavat muut neljä pelaajaa ynnä veskari ovat myös parantaneet psyykettään, fysiikkaansa ja tekniikkaansa, on alkanut syntyä kauden parasta yhteistyön jääkiekkoa – eli myös taktinen elementti on alkanut toimia.
Mitä kaikkea esimerkkinä käyttämäni Teemu Rautiaisen korvien välissä onkaan tapahtunut tässä muutaman viikon sisässä, siitä osa jää aina kaikkien sanojen ja määritelmien ulkopuolelle. Emme voi tietää. Kyse on urheilun yhdestä hienoimmasta ulottuvuudesta: mysteeristä.
Urheilun hienoimpiin tarinoihin – jollainen HPK:n tämän kevään nousu kiistatta suomalaisella 2000-luvun jääkiekkoilun lähihistoriassa on – kuuluu aina mysteeriulottuvuus. Peleihin, sarjoihin, joukkueisiin, pelaajiin ja valmentamiseen liittyy aina ripaus selitysten ja ymmärryksen tuolle puolelle karkaavaa ainesta.
Omassa retoriikassani käytän kieli poskessa ilmaisua: yksin jääkiekkoilun jumalat tietävät, mistä kaikkineen on kyse.