Yksi Hämeenlinnan historian suurimmista liike- ja toimitilojen taitekohdista koetaan ensi syksynä, kun Kauppakeskus Goodman avataan. Goodman imee melkoisen osan keskustan yrityksistä suojiinsa, eikä vapautuville tiloille näillä näkymin löydy kaikin osin täyttäjiä.
- Muutamia ulkopaikkakuntalaisia yrityksiä on kiinnostunut keskusta-alueen vapautuvista tiloista, samoin kaupungin laidoilta muutamia yrityksiä voi siirtyä keskustaan. Kokonaisuus on vielä hämärän peitossa. Voi olla, että sijoittajat etsivät vapautuville, jo hieman kulahtaneille tiloille uusia käyttötarkoituksia, Kehittämiskeskus Oy Hämeen yrityspalvelujohtaja Ari Räsänen sanoo.
Keskustasta vapautuu vuoden lopulla noin 12 000 neliömetrin toimitilat. Goodmaniin valmistuu puolestaan noin 26 000 neliön liiketilat.
Muuten Hämeenlinnan toimitilamarkkinoilta kuuluu hyviä uutisia.
- Logistisesti erinomaisella paikalla sijaitsevasta Yrityspuisto Moreenista on juuri vapautunut monikäyttöisiä toimitiloja ja parhaat viedään päältä, Räsänen vakuuttaa. Hämeenlinnassa on meneillään myös poikkeuksellisen runsaasti hoiva-alaan liittyviä rakennushankkeita.
Tuoreen toimitilamarkkinakatsauksen mukaan Hämeenlinna on pärjännyt erittäin hyvin kilpailussa uusista yrityksistä. Hyvän sijainnin ja Moreenin hyvän rakennettavuuden ansiosta mahdollisuudet menestyä myös jatkossa ovat olemassa. Jatkossa pärjääminen kilpailussa yrityksistä edellyttää aikaisempaa suurempaa joustavuutta tonttitarjonnassa ja kaavoituksessa sekä kykyä nopeisiin yrityksiä palveleviin ratkaisuihin.
Toimistojen markkinavuokrat (brutto, ALV 0) Hämeenlinnassa ovat pääasiassa välillä 9–12 €/m2/kk. Uudisrakennuksissa vuokrat ovat tasossa 15–20 €/m2/kk.
Toimistojen markkinahinnat vaihtelevat suuresti sijainnista, kunnosta ja koosta riippuen välillä 500–1 500 €/m2.
Seudun toimitilamarkkina on keskittynyt selvästi kantakaupunkiin. Entisissä naapurikunnissa, nykyisissä Hämeenlinnan muissa taajamissa on kuitenkin aktiivista toimintaa varsinkin hallimarkkinoilla.
Kantakaupungin rinnalla etenkin Iittalan taajamassa on piristymisen merkkejä. Lasimäelle ja keskustaan on vahvasti vireillä kehityshankkeita, jotka toteutuessaan tuovat merkittävästi uusia toimitiloja tarjolle.
Toimitilojen kysyntä on ollut kantakaupungissa tasaista. Kysyntä on valtaosin pienten tilojen vuokrauskysyntää. Ydinkeskustassa on tarjolla runsaasti tyhjiä toimistoja. Toimistojen kysyntää on vähän.