Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Kaurialan lukio juhlii pitkin vuotta

$
0
0
JUHLAVUOSI. Kaurialan lukion oppilaat Jussi Keinonen (vas.), Laura Tuomi, Emili Männistö, Lauri Vase ja Ida Rannikko ovat toteuttamassa juhlavuoden tapahtumia.
Hämeenlinnalainen Kaurialan lukio juhlii 90 toimintavuottaan neljällä eri juhlaviikolla kevään ja syksyn aikana. Tapahtumaviikkojen aikana esille nousevat niin entiset kuin nykyiset oppilaat eri teemojen ympärillä. Ensi viikolla liikutaan taiteen ja kulttuurin ympärillä teemalla ”Luovuutta läpi vuosien”.
 
Lukion 90-vuotispääjuhla on toukokuussa. Toukokuussa on myös tiedeviikko.
 
– Syys- ja marraskuussa ovat vielä omat teemaviikkonsa, joten syksyn uudet oppilaat pääsevät myös juhliin mukaan, rehtori Tuomo Iltanen kertoo taustaa juhlien jakamiselle pitkin vuotta.
 
Noin 600 ihmisen kouluyhteisö järjestää ensi viikon esillä olevan taidenäyttelyn, ja viikon aikana joka aamu on eri taitelijoiden haastattelutilaisuuksia sekä torstaina ”Iltainen musiikkikahvila”.
 
Tapahtumat ovat yleisölle avoimia.
 
– Onhan se tosi hienoa, kun omat työt pääsevät ammattitaitelijoiden töiden rinnalle, Laura Tuomi sanoo ensi viikon taidenäyttelystä, jossa esillä on muun muassa Heli Huotalan, Mikko Myöhäsen, Maria Niemen ja Anne Tammisen töitä.
 
Taiteilijahaastattelujen kautta nuorille pyritään selkeyttämään ammattitaiteilijan työtä ja arkea sekä edessä avautuvia mahdollisuuksia. Haastateltavina on muun muassa kuvataiteen, tanssin ja kirjallisuuden ammattilaisia.
 
– Samaan aikaan esitellään myös vanhoja ja nykyisiä oppilastöitä. Kädenjälkien perusteella voi jokainen päätellä, onko maailma niin hirveästi muuttunut esimerkiksi 50 viimeisen vuoden aikana, kuvataideopettaja Piritta Malinen sanoo.
 
Nykyisiin oppilaisiin kuuluva Lauri Vase huomauttaa, että kulttuurin esille nostaminen rikkoo yleistä mielikuvaa Kaurialan lukion ”tiedeprojekteihin keskittyvänä oppilaitoksena”.
 
– Onhan meillä täällä paljon muutakin kuin sitä tiedettä. Se me halutaan näyttää myös ulospäin, juhlamusikaalin tekoon osallistuva Jussi Keinonen sanoo.
 
Juhlamusikaali luotaa historiaa ja nykypäivää musikaalin keinoin – samalla historia ja nykypäivä käyvät musiikillista vuoropuhelua. Hanna Sirénin käsikirjoittaman teoksen ensimmäiset harjoitukset ovat alkaneet, viimeisiä koelauluja on vielä edessä.
 
– Musikaali on melkoinen ponnistus, kun roolejakin on kymmeniä. Täydellä höyryllä harjoittelemme huhtikuusta alkaen, musiikin lehtori Minna Pitkänen toteaa. Pääjuhla on 17. toukokuuta.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles