Kauppakeskus Tavastila oli Hämeenlinnan keskustan kauppakeskuksista katetyömaan siltaremonttien aikana pyörremyrskyn silmässä. Liikennejärjestelyt ympärillä vaihtuivat tiuhaan viimeisen vuoden aikana.
Siltojen avauksen uskotaan tuovan uutta ilmettä myös kaupungin vanhimpaan kappakeskukseen. Aivan lopullisessa kuosissaan katujärjestelyt eivät vielä toki ole.
Tavastilan liikkeissä rakennetaan kahden tempauspäivän ajaksi poikkeuksellisia tarjouksia, jotka eivät liity suoraan loppusuoralla olevaan ale-kauteen.
– Kauppakeskuksen yrityksiltä tullut palaute kertoo viime aikojen kaupankäynnin vuoristoradasta. Liikennejärjestelyt ovat vaikuttaneet selvästi keskuksen kävijämääriin. Liikenteellinen sekamelska ei ole kuitenkaan lannistanut, vaan on etsitty uusia ratkaisumalleja, kauppakeskuksen tiedottaja Miikka Anttila kertoo.
Hänen mukaansa myös asiakaspalaute on keskittynyt pitkälti liikennekysymyksiin, kun lähes joka päivä kauppakeskuksen kulmilla ajettiin eri väylää kuin edellispäivänä.
– Nyt meidän 25 eri liikkeen kauppakeskukseen on taas helppo tulla, Miikka Anttila huokaisee helpotuksesta, kun sillat avattiin parisen viikkoa sitten liikenteelle uusien liikennejärjestelyjen mukaisina.
Siltaremonteista johtunut väliaikainen ”kriisivaihe” synnytti Anttilan mukaan koko keskustan yrityksissä uudenlaista yhteistyöhakuisuutta ja yrittäjien avoimempaa keskinäistä vuorovaikutusta. Samalla etsittiin uusia toimintatapoja.
– Hankalammat tilanteet avaavat silmiä uudella tavalla. Yrittäjät ovat myös löytäneensä toisensa uudella tavalla ja vapautuneemmin.
– Kaupunkikeskustayhdistys on tehnyt tämän kehitysvaiheen aikana erinomaisen hyvää työtä keskustan yritystoiminnan virkeänä pitämiseksi, Anttila kehuu.