Hämeenlinnalainen kuvanvalmistaja Sirpa Hiukkamäki heijastaa seinälle valokuvia Voutilakeskuksen toimintahuoneessa. Paikalla on neljä vanhusta omaisineen. Tutut nuoruusajan valokuvat kirvoittavat vanhusten mieliin muistoja asioista ja tapahtumista, jotka ovat jo ehtineet painua unholaan.
Hiukkamäki järjestää Voutilakeskusessa vapaaehtoisprojektina vanhuksille Muistojen helminauha – valokuvaterapeuttista toimintaa. Sama joukko on kokoontunut nyt neljä kertaa. Maanantaina 8.7. oli päättötilaisuus, jolloin jokainen kurssilainen sai muistoksi oman kuvakollaasin.
Voutilakeskuksen Uppsalankaaren palveluvastaava Anu Kinnunen on tyytyväinen kurssin antiin.
– Jollain lailla jatkamme tätä toimintaa kurssin jälkeenkin, Kinnunen lupaa.
Elämä kuvina
Omaiset ovat keränneet kurssille vanhusten lapsuuden- ja nuoruudenaikaisia valokuvia. Hiukkamäki on skannannut kaikki kuvat, valinnut niistä sopivat, ja koonnut jokaiselle oman kollaasin. Joukossa on myös tuoreita valokuvia.
– Iso kiitos omaisille ja talolle, ilman heitä ei tämä kurssi olisi onnistunut.
Kurssille osallistuvan Vieno Leimusen kuvakollaasi sisältää kuvia kotipaikasta Somerolta.
– Kurssi on tuntunut mukavalta, Leimunen myhäilee.
Käsityöt ovat olleet Leimusen leipäpuu, mikä näkyy paitsi uusissa, myös nuoruusajan kuvissa.
– Tuossa kuvassa näkyy isän kansallispuku, jonka olen tehnyt, Leimunen muistelee.
Muistot palautuvat
Voutilakeskuksessa Hiukkamäki työsti kurssi-ideaa yhdessä Uppsalankaaren osaston ohjaajan Sonja Mertasen kanssa. Omaisilta ja hoitajilta saadun palautteen perustella koko ryhmä on virkistynyt, moni juttelee aiempaa enemmän ja hakee katsekontaktia.
– Muistot ovat selkeästi nousseet vanhusten mieliin. Puhetta ja tarinoita on tullut paljon, Mertanen kertoo.
Sysäyksen kurssille Hiukkamäki sai vieraillessaan Voutilakeskuksessa anoppinsa luona. Hän on soveltanut alun perin taide- ja valokuvaterapiakursseilta saamiaan ideoita sekä anoppinsa että oman äitinsä kanssa.
– Muidenkin ihmisten kannattaa tehdä omaistensa kanssa vastaavaa, Hiukkamäki neuvoo.
Aktivointia kuvilla
Hiukkamäki on työskennellyt 30 vuotta kuvien kanssa. Hän on myös käynyt useissa taide- ja valokuvaterapiakoulutuksissa ja tehnyt töitä niin lasten, vanhusten, vammaisten kuin vankienkin parissa. Valokuvien käyttö terapeuttisen toiminnan apuna on yleistynyt. Tällä hetkellä Suomessa ja Kanadassa tehdään eniten monimuotoista terapiatoimintaa valokuvien avulla.
– Olen tehnyt ikäihmisten kanssa töitä, mutta nyt ensi kertaa muistisairaiden kanssa. Toimintamalleja on valtavasti ja niitä kannattaa hyödyntää. Hyvää kannattaa jakaa ja jalostaa.
Viimeaikaisten tutkimusten valossa tietyt aivojen osat aktivoituvat kuvien kautta. Tavoitteena on vaikuttaa taiteella ja muistoilla dementiaa vastaan, ja terapia näyttää ihmeellisesti toimivan.
Valokuva on oiva keino.
– Jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi, huomatuksi ja hyväksytyksi omilla ehdoillaan, Hiukkamäki summaa.