Kaupunkiuutiset

Kondiittorimestari Annamari Mikkola perustaa kaiken tekemisen yksilölliseen käsityöhön – massatuotantoon ei yrityksessä aiota lähteä. Kuva: Kari Karppinen

- Ihan kuin itselle tehtäisiin.

Se on kondiittorimestari Annamari Mikkolan tiivistelmä viime vuoden syksystä Hattulan Mervessä toimineen Konditoria Katarinaan toimintaperiaatteesta.

Omaleimaisten tuotteiden lisäksi kotiin kuljetuksiin erikoistunut konditoria avasi juuri myyntipisteen Hämeenlinnassa, kun Katariinan tuotteet tulivat osaksi Katinalan Lihakaupan tarjontaa Sibeliuskadulla. Liike toimii samalla tilaustuotteiden noutopisteenä, vaikka kotiinkuljetus kuuluu yrityksen palveluihin Hattulan ja kantakaupungin alueella.

Mikkolan aisaparina yrityksen käynnistysvaiheessa toimii Riina Palmu, joka otti virkavapaata opettajan työstään uuden yrityksen ylöslaittamiseen.

- Yhtään leivonnaista, kakkua tai piirakka ei tästä lähde ennen makutarkastusta. Jos tuote ei tyydytä tekijää, niin tehdään uusiksi. Joskus jopa monta kertaa, Mikkola selvittää tinkimätöntä linjaansa.

Viimeksi viime viikolla yksi taikina meni viidesti uusiksi, ennen kuin mestari itse hyväksyi lopputuloksen.

Naiskaksikon ideana on koko yritystoimintaidean syntymisestä alkaen ollut se, että tuotteissa ei ole "teollisen tuotannon näköä tai makua".

- Tähän saakka olemme pyöritelleet jokaisen leipomuksen omin käsin. Samalla tavalla jatketaan.

Lähitulevaisuudessa pestataan yksi ulkopuolinen työntekijä, kun Riina palaa omaan työhönsä. Sen suuremmaksi yritystä ei kasvateta, omaleimaisuudesta pidetään tiukasti kiinni.

Vanhojen reseptien etsintäkuulutus

"Kuin itselle tehtäisiin" sanontaan liittyy sellainen perusajatus, että kaikkien tuotteiden täytyy olla suussa hyvälle maistuvaista, ja myös erittäin laadukkaista raaka-aineista valmistettuja.

- Mihinkään nykypäivän kikkailuun emme lähde. Hyvä ja perinteinen makumaailma on jo nyt osoittautunut tehonsa, sillä varttuneemman väestön joukosta on kertynyt jo melkoinen asiakaskunta. Tuntuu se perinteinen maistuvan toki nuoremmillekin.

Mikkolan periaate on, että kaikki valmistetaan aidoista ja tuoreista raaka-aineista käyttäen voita, kermaa, kananmunia ja itse keitettyjä kinuski- ja suklaakastikkeita. Lisäaineet ovat boikotissa.

- Osassa raaka-aineita niitä väkisin on, mutta me lisää hippustakaan lisäaineita, emme ikinä!

- Jos joku ulkomainen hedelmä säilyy erilaisten kemiallisten keitosten ansiosta kuukausitolkulla saman näköisenä, niin meidän tuotteita ei vastaavilla seoksilla ryyditetä. Ehtaa kotimaista sen olla pitää, Annamari Mikkola painottaa hyvin voimakkaasti.

Omaleimaiseen makuun Annemari Mikkola sanoo päästävän, kun pohjana ovat kunnon raaka-aineet ja perinteiset reseptit

Sienipiirakan sienetkin ovat omin käsin lähimetsistä poimittuja.

Mikkolan ja Palmun kahvipöydällä on vanha keittokirja. Se on yksi ideamylly, josta pursuaa tiedonjyviä perinteisten leivontatuotteiden tekotavoiksi.

- Otamme suurella kiitollisuudella vastaan vanhoja reseptejä. Asiakkaiden kanssa olemme jalostaneet tähänkin saakka vanhoja tuotteita juuri siinä hetkessä käsillä olevaa yksittäistä tilausta varten. Palaute on erinomaista, naiset kehuvat.

Naisduo vakuuttaa, että yritys pystyy kilpailemaa laadun ohella myös hinnalla, kun kaikki tehdään itse.

Muutamien viikkojen päästä 101 vuotta täyttävä Helvi Vuorela on poikansa Markku Vuorelan mielestä hyvässä hoidossa. Helvi Vuorela asui pitkälle yli 90-vuotiaaksi omakotitalossaan.

– Vappuna tanssitaan – ja muutenkin näin keväällä pitää pyörähdellä.

Tämä oli yksi asukastoive, kun Uppsalankaaren Tiinulan pienkodin asukkaat kokoontuivat viikoittaiseen taloyhtiön kokoukseensa viime sunnuntaina.

Tiinulan pienkoti sijaitsee Voutilakeskuksessa, samoin kuin seinän takana sijaitseva Rukkilan pienkoti. Molemmissa asuu 13 muistisairasta asukasta.

– Yhdessä oleminen on kaikkein tärkeintä näissä viikkotapaamisissa. Työssä on yleensä niin kiireinen tahti, ettei koko porukan kattavia rauhoittumishetkiä tahdo arkipäivistä löytyä. Kaikki ovat kokeneet nämä noin tunnin mittaiset yhteiset tuokiot tarpeellisiksi, tiimin vetäjä Henna Pulkki

Tiinulan osastolta sanoo. Samaan aikaa Rukkilan väki istuu omassa yhteistilaisuudessaan.

Kahden pienosaston taloyhtiön kokoukset ovat säännöllisiä asukaspalavereita, joissa hoitohenkilökunta, osastojen asukkaat sekä heidän omaisensa keskustelevat edellisviikon tapahtumista, kokemuksista, sattumuksista sekä toiveista tulevaa varten. Kahvihetken aikana voi myös muistella menneitä ja laulaa koko porukalla. Tarvittaessa musiikkia tulee tietokoneelta.

Yhtiökokous-nimen asukaspalaverit saivat asukkailta itseltään.

Hämeenlinnan kaupunki palkitsi uuden toimintamallin kaupungin kehittämispalkinnolla. Vastaavia yhtiökokouksia voidaan järjestää missä tahansa ikäihmisten hoitopaikoista.

Jokaisesta kohtaamishetkestä tehdään muistio, jotta uudet ideat ja esitykset menevät myös eteenpäin, eivätkä jää pelkäksi kahvipöytäkeskusteluksi.

Palkinnon myöntämisperusteissa muun muassa todettiin, että asukkaiden aktiivisuus ja osallisuus on lisääntynyt ja myös omaisten palaute asukaspalavereista on ollut erittäin hyvää.

Idea kahvittelutapaamisiin lähti Tiinulan henkilökunnasta.

Osastojen muusta viriketoiminnasta vastaa ohjaaja, joka pitää asukkaiden mieltä pirteänä arkipäivinä.

Yhteishenki paranee

Viime sunnuntain kahvituokioon osallistuivat kaikki vuorossa olleet kolme hoitajaa, valtaosa asukkaista ja muutamia asukkaiden omaisia.

Kaikille oli tarjolla kahvia, keskusteluseuraa ja mahdollisuus puhua omista asioistaan. Jokainen ei jaksa osallistua aktiivisesti, mutta pelkkä läsnäolokin saa hyvälle mielelle.

– Kyllä täällä on hyvät oltavat. Muistisairaita hoidetaan hyvin ja henkilökunta on mukavaa, Markku Vuorela kehuu. Hän käy säännöllisesti tapaamassa pian 101 vuotta täyttävää äitiään Helvi Vuorelaa.

– Omat käymiseni pyrin ajoittamaan ruokailuaikoihin, jos äiti sattuu tarvitsemaan apua. Kovin usein en näissä yhteistapaamisissa ole viivähtänyt, mutta tapana tämä on vallan erinomainen, Markku Vuorela kehuu sunnuntai-iltapäivän kahvipöydän äärellä.

– Tällaisilla rauhoittumishetkillä on piristävä vaikutus meihin kaikkiin, Henna Pulkki sanoo, ja viittaa kädellään koko läsnä olevaan porukkaan.

Kevään eteneminen on kaikkien asukkaiden mieleen. Vuodenaika herättää myös muisteluksia ja toiveita.

– Vapputanssit nyt ainakin. Ja voidaan tanssia useamminkin, on yksi asukastoive.

– Varmasti tanssitaan, lähihoitaja Rantjih Prabhakaran lupaa asukkaille.

– Valitettavasti meillä on vähän miehiä, asukkaiden Raparperiksi "kutsuma" hoitaja harmittelee.

Heti perään muistellaan vanhojen kesälaulujen perään. Ehdotuksia yhteislauluista tulee useampia, yksi myös Helvi Vuorelalta, joka samalla ihmettelee, miksi tällä kertaa otetaan paljon valokuvia.

Ovet auki kesään

Kevät ja sen jälkeinen kesä tuo myös uusia tuulia pitkäaikaishoidossa olevien asukkaiden elämään. Ovet avautuvat osaston laajalle parvekkeelle, ulkoilemaan pääsee jokainen kykenevä entistä useammin.

– Kesäajaksi Uppsalankaaren asukkaiden ulkoiluttamiseen palkataan taas nuori. Tämä tietää merkittävää lisäystä talviaikaan verrattuna. Muuten olemme aika lailla Pysäkin vapaaehtoisten varassa, henkilökunnan aika ei tahdo riittää, Henna Pulkki kertoo.

Muulloin ulkoilluttamisvastuu on henkilökunnan ja aktiivisten omaisten varassa.

Voutilakeskuksen osastot ovat asukkaiden ja hoitajien kannalta nykyaikaiset. Suurimmat puutteet ovat varastotiloissa, kun osastoille ei tahdo mahtua kaikkia tarvittavia apuvälineitä.

– Hoitotyön kannalta tilat ovat joka tapauksessa hyvät, ollaanhan uudessa kiinteistössä. Asukkaat asuvat pääosin omissa huoneissa, vain muutamia on yhteisessä huoneessa. Pesu- ja wc-tilat ovat asukkaiden kannalta toimivia, joten siltä osin asiat ovat hyvällä mallilla, Henna Pulkki kehaisee Voutilakeskuksen tiloja.

Keräystempaus antoi hyvää mieltä Parolan koulun oppilaille, mutta varmasti myös Viipurissa sijaitsevan lastenkodin asukkaille. Oppilaskunnan palaverissa näkyvillä oli vain pieni osa lahjoitustavaroista.

- On tosi kivaa olla hyvässä mukana, kun tietää auttavansa heikommassa tilanteessa asuvia lapsia, Parolan koulun oppilaskunnan oppilaat julistavat kuin yhdestä suusta suuren tavaramäärän äärellä.

Auttamisen halu ja hyvä mieli osui tällä kertaa Viipurissa sijaitsevaan lastenkotiin, jonne lähti tällä viikolla Tapani Pitkäsen kuljettamana lastenvaatteita ja leluja. Oppilaskunta keräsi omasta ideastaan lähteneellä tempauksella kaikilta innostuneilta ison kuorman lähes uudenveroisia vaatteita ja leikkikaluja.

- Lähes kaikki oppilaat innostuivat asiasta. Moni olisi halunnut tuoda enemmänkin, mutta kuljetusmääräysten vuoksi emme saaneet lahjoittaa kuin yhden tavaran, oppilaskunnan lapset kertovat.

Oppilaskunta koostuu kaikista Parolan koulun luokkien edustajista. He toimivat yhteistoimintaelimenä koko kouluakin koskettavissa kysymyksissä.

Talven aikana oppilaskunta on tempaissut muun muassa leivontapäivällä ja jätskipäivällä. Oppilaskunnan aloitteesta suihkutiloihin hankittiin narikat.

Lue lisää paikallisuutisia huomenna lauantaina ilmestyvästä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisista!

Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtajanakin takavuosina toiminut emeritusprofessori Kari Uusikylä on valtakunnan kärkipään asiantuntijoita oppimisen ja luovuuden saralla.

Heti kärkeen on pakko todeta, että Uusikylä ei tykkäisi ylle painetusta, koska blogikirjoituksensa perusteella hän ei pidä lainkaan ihmisten luokittelemisesta eri tasoille.

"Yletön julkinen kilpailu paremmuudesta vie monelta itsetunnon, eikä huippupaikoista kilpaileminen edes johda hyvään elämään. Viisautta ja onnellisuutta ei voi mitata sijalukuina."

Näin kirjaa Uusikylä.

Samaan aikaan toisaalla: suomalaiset visionäärit ovat asettaneet yhdeksi tavoitteeksi Suomen nostamisen vuoteen 2020 mennessä osaamisessa maailman ykköseksi.

Uusikylä jatkaa: "Aitoja huippuyksilöitä on äärimmäisen vähän. Tasapainoinen, itsetuntoinen tavallisuus mahdollistaa hyvän elämän paremmin kuin pätemisen ja huipulle kiipimisen pakko."

Samaan aikaan toisaalla: lasten vanhemmat vaativat muksuilleen erikoiskouluja lasten osaamisen hiomiseksi maailman parhaiden kastiin. Hyvät lapset ja nuoret, ei yhtään paineita!

Suomalaisen lapsen pitää olla huipulla, olipa kyse urheilemisesta tai kokkaamisesta. 10-vuotiaan penskan täytyy osata vähintään välimerellinen keittiö italialaisine erikoisuuksineen, ranskalaisesta keittiöstä puhumattakaan. Tämänhän olemme jo tv:stä nähneet.

Jo takavuosina samainen professori totesi urheilusta: "Jos nuoria junioreita ryhdytään jaottelemaan lahjakkaisiin ja vähemmän lahjakkaisiin, hukataan huippulahjakkuuksia!"

Samaan aikaan toisaalla; vanhemmat patistavat nuoria kaikkeen mahdolliseen tehovalmennukseen ja -harjoitteluun, jotta vanhempien toiveet kansainvälisestä urasta toteutuisivat. Hyvät lapset ja nuoret, ei mitään paineita!

Uusikylän paljon ajatuksia herättävä teksti jatkuu: "Koulu on yhteisö eikä kilparata. Eikö meillä ole tarpeeksi masentuneita, ahdistuneita nuoria? Peruskouluamme ihannoidaan maailmalla, koska jokainen lapsi saa samat mahdollisuudet edetä opintiellä. Ennustan kuitenkin, että isku koulujen "tasapäistä keskinkertaisuutta" vastaan on tulossa. Ministeriön taannoiset suunnitelmat siitä, että koulutodistukset ratkaisisivat korkeakouluun pääsyn, ovat äärettömän vaarallisia."

Työelämässä on sama meininki. Kaikki mitataan sentteinä, sekunteina, myyntinä = euroina. On aivan sama, miltä tekijästä tuntuu, kunhan annetut tavoitteet täyttyvät. Ihmisen mielentilaa ei mitata muualla kuin lääkärin vastaanotolla, jos enää sielläkään.

Ihmisen kohdalla kysymys pitäisi olla elämästä, ei suorituksesta. Senkin Uusikylä pukee taitavasti sanoiksi:

"Elämisen tarkoitus ei saa olla muiden voittaminen ja pisteiden kerääminen. Viisautta, moraalia, luovuutta tai onnellisuutta on turha yrittää mitata sijalukuina tai prosentteina. Ne voi tunnistaa, jos tapaa eheän ihmisen. Sellaisesta huokuu sisäinen levollisuus, lempeys ja ihmisarvon kunnioitus.

Julkisuuden menestyjissä heitä on vähän, hoitokotien lukkojen takana enemmän."

Amen

Eilen se alkoi, ja tänään jo homma jatkuu. Käsillä on suomalaisen kevään hienoin karnevaali eli jääkiekkoilun MM-kisat. Tätä kirjoittaessa en tiedä, miten Leijonille kävi ensimmäisessä ottelussa Saksaa vastaan. Tohdin arvuutella, Suomi otti kisojen ensimmäisen voittonsa. Ja seuraavaksi Leijonia vastaan asettuu tänään illalla kello 20.15 Slovakia.

Slovakian jälkeen Leijonat kohtaa Ranskan – ja sen jälkeen aletaan kunnolla punnita Leijonamiehistöä, kun edessä ovat matsit USA:ta ja Venäjää vastaan.

Omissa papereissani Leijonat tulee alkusarjassa omassa lohkossaan toiseksi tai kolmanneksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Suomi kohdanneen puolivälieräottelussa uudelleen USA:n tai Venäjän.

Ilmainen uusinta

Leijonat on tällä kertaa matkassa hieman normaalia nimettömämmällä pelaajistolla. Tämä johtanee siihen, että vaikka joukkuehenki ja yhteistyön jääkiekko ovat kunniassa, ei Leijonat selvinne likikään tappiotta läpi alkusarjaa.

On enemmän kuin todennäköistä, että joko USA tai Venäjä tai luultavammin molemmat ottavat alkusarjassa voitot Leijonista. Ja tässä kohtaa ollaankin sitten aivan tämän turnauksen Leijonapelaamisen ytimessä.

Jo viime vuonna nähtiin, että valmentajavelho Jukka Jalonen on parhaimmillaan silloin, kun hänen joukkueensa kohtaa toistamiseen jonkun yhden ja saman vastustajan. Leijonat hävisi ensin pelin USA:lle, mutta toisessa kohtaamisessa Suomi ei antanut enää yllättää itseään.

Jalosen valmennustiimi teki ensimmäisen tappiollisen USA-ottelun jälkeen määrättyjä muutoksia Leijonien pelisuunnitelmaan viime keväänä. Uskon vakaasti, että tämä kaava toistaa itseään tänä keväänä. Joko USA tai Venäjä saa vastaansa huippuunsa viritetyn Leijonaryhmän puolivälieräottelussa.

Puolivälierävoittoa enempää en tohdi Leijonille tänä keväänä ennustaa. Mutta silläkin joukkue pääsee matkustamaan Helsingistä Tukholmaan, jossa käydään kisojen loppuvaiheet eli välieräpelit, pronssiottelu ja finaalimatsi. Ruotsin lohkosta välierävaiheeseen näyttäisi olevan vahvimmin tyrkyllä Kanada ja kotikisoja pelaava Tre Kronor. Tosin ruotsalaisilla on kovat paineet niskassaan. Viime vuonna Ruotsin kisat menivät aivan penkin alle.

Meidän Peliä

Vaikka Leijonilla ei ole käytössään NHL-pelaajia eikä edes kaikkia parhaita KHL-pelaajiammekaan, voi Suomi turvata omaan vahvaan peli-identiteettiinsä, Meidän Peliin. Meidän Pelin ovela ulottuvuus on siinä, että se toimii erinomaisesti pelitapana altavastaajan käyttöön.

Kyse on siitä yksinkertaisesta periaatteesta, että vähemmän taitavien pelaajien ei kannata antaa vastustajan taitavampien pelaajien pitää määräänsä enempää kiekkoa. Taitava veli venäläinen kyllä laittaa ennemmin tai myöhemmin kiekon verkkoon klap-klap -tyyliin, jos hänen viisikkonsa saa viljellä rauhassa pitkiä syöttöketjuja.

Päävalmentaja Jukka Jalosen suurin oivallus ja oppi suomalaiselle jääkiekkoilulle onkin siinä, että hän on kääntänyt pelitapa-ajattelussaan kiekkokontrolliperiaatteen päälaelleen. Jalonen on löytänyt pelin virtauksesta ne hetket, jolloin vähemmän taitavan osapuolen on mahdollista kontrolloida pelivälinettä.

Viitaluoma ja Hietanen

Hämeenlinnalaisessa jääkiekkoilussa on vuoden sisään tapahtunut hirmuinen määrä myönteisiä asioita. Yksi hyvä asia on johtanut toiseen hyvään asiaan ja niin edelleen. Positiivisen kierteen eräs kruunu on se, että Jalonen päätti valita MM-miehistöön HPK:n kapteenin Ville Viitaluoman.

Olin hengessäni ajatellut jo muutaman vuoden, että Viitaluoma olisi sellainen hyvä Euro Hockey Tourin tason keskushyökkääjä, mutta ei sen enempää. Nyt Viitaluoma pääsee kokeilemaan siipiään MM-tasolle.

Moittimatta sen kummemmin Viitaluomaa totean, että juurikin sentterit ovat suurin kysymysmerkki Leijonissa. Johtavana analyytikkona en ole varma, riittääkö Viitaluoman, Petri Kontiolan, Jarno Koskirannan ja J-P Hytösen taso MM-kisoissa. Viitaluoma pärjännee varsin hyvin hyökkäystoimissaan, mutta etenkin oman alueen puolustuspelaamisessa hänelle saattaa tuolla kiire. Ja tuo kiire on sitten vastaavasti pois hyökkäyspelaamisen jaksamisesta ja itseluottamuksesta.

Paljon vartijana tulee olemaan HPK-taustainen puolustaja Juuso Hietanen. Hänellä on kaavailtu isoa roolia ykkösylivoiman viivamiehenä. Jalonen jätti rohkeasti valitsematta tähän ruutuun kokeneen Petteri Nummelinin, ja Mikko Mäenpään pudottaminen kisakokoonpanosta oli suuri yllätys. Hietanen on kehittynyt vuosi vuodelta pelaajana. Etenkin KHL-pelit ovat tehneet hänelle hyvää. Pidän täysin mahdollisena, että Hietanen on kova luu ylivoimalla vastustajan siniviivalla.

Hannu Raitio sai tunnustusta "asiakaslähtöisenä ja ammattitaitoisena pitkän linjan vartijana, jonka kaltaisia toivoisi alalle lisää". Kuva: Toni Rasinkangas

Rauhallisesti lähestyvä. Positiivisen kuvan jättävä asiakaspalvelija. Yli 100 prosenttisen luotettava työntekijä. Ammattitaitoinen.

Kuvaus sopii kuin nakutettu Suomen Vartioliikkeiden Liiton valitsemaan vuoden 2012 ansioituneeseen vartijaan, hämeenlinnalaiseen Hannu Raitioon. Myymälävartijana Tiiriön Prismassa työskentelevä Raitio on viihtynyt työmaallaan jo 11 vuotta.

Raition työnkuva ei ole pelkästään vorojen väijymistä.

- Vaikka työ on seuraamista ja valvontaa, siihen kuuluu myös asiakaspalvelu. Välillä ostoskeskuksesta haeskellaan lapsia ja hukkuneita tavaroita tai täydeltä parkkipaikalta asiakkaan autoa, Raitio selventää.

Massasta poikkeavaa

Raitio kävelee useamman kilometrin päivässä seuratessaan ostoskeskuksen elämää.

- Tehtäväni on olla näkyvissä. Kun vartija huomataan, kynnys näpistää on huomattavasti korkeampi. Tässä työssä jäävät kasvot mieleen, välillä näkee "vanhoja tuttuja".

Näpistelijöitä on kahta tyyppiä.

- Useimmiten tilaisuus tekee varkaan. Tämän ryhmän ikähaitari liikkuu alle kahdeksanvuotiaista yli seitsemänkymppisiin. Jopa legohahmot ovat tarkkailussa. Kun lapset vievät pelkän sisällön, aikuiset nappaavat koko paketin.

Ammattivarkaat ovat sitten oma lukunsa.

Maata kiertäneen taskuvarasliigan toiminta päättyi Prismaan kaksi vuotta sitten. Samoin kävi suunnitellun ryöstön suhteen, jonka aikomuksena oli kuljettaa ostoskeskuksesta tavaraa ulos usean tuhannen euron edestä. Tekijät jäivät vartijoiden haaviin parkkipaikalla.

- Ammattilaisten iskut ovat vähentyneet viime vuosina, jotka työllistivät varsinkin kesäisin.

Harjaantunut silmä huomaa asiakaskäyttäytymisestä poikkeavan toiminnan.

- Kyllä se herättää huomioni, jos joku esimerkiksi kuikuilee toistuvasti olkansa yli tai tuijottaa suoraan kameraan.

Raition mukaan poikkeava käyttäytyminen ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että siihen liittyisi rikoksen aikeita.

- Voi olla, että ihminen ei vain halua tulla nähdyksi. Toki on myös tapauksia, jossa tekijä huomaa, että häntä seurataan, ja homma jää siihen. Varkaalla voi olla myös taustatuki, joka seuraa vartijaa.

Malttia tarvitaan

Adrenaliininjanoisten huimapäiden sijaan vartiointialalle tarvitaan lisää Raition tyylisiä rauhallisia työntekijöitä.

- Jonkun mielestä myymälävartijan työ voi olla loppujen lopuksi yksitoikkoista tai jopa tylsää. Väkivalta- tai kiinniottotilanteita on harvoin.

- Näpistäjät ottavat ennemmin jalat alleen, kuin jäisivät vääntämään. Kiinni jäädessään he useimmiten ymmärtävät asiallisen käyttäytymisen olevan parempi ratkaisu. Tilanteesta riippuen luovutamme asianosaisen sitten poliisin huomaan.

Raitio painottaa, että pieni jännitys kiinniottotilanteissa on vartijalle vain eduksi.

- Se pitää valppaana ja varovaisena. Liika huolettomuus voi kostautua, vaikka tilanteet selviävät 95 prosenttisesti puhumalla. Kyllä vartijakin voi saada käytöksellään tilanteen hankalaksi. Paras ase on puhe.

Raitio on työskennellyt Suomen suurimman yksityisen vartiointiliikkeen, Linnan Vartijoiden, leivissä 2000-luvun taitteesta lähtien. Yritys on toiminut alalla jo 45 vuotta.

Rami Aaltonen (vas.) pokkasi palkinnon apulaispoliisimestari Martti Salmelalta ja rikosylikonstaapeli Markku Joviolta.

Kun virkavallan kanssa on tekemisissä, siitä ei yleensä selviä ilman seuraamuksia. Ei selvinnyt hämeenlinnalainen Rami Aaltonenkaan uuden poliisitalon, Miekkalinna, nimikilpailun voitosta seuraamuksitta – hän sai ehdotuksestaan palkinnoksi visakoivusta käsin valmistetun poliisipampun. Päälle kahvit ja makeaa täytekakkua.

Aaltonen oli myös ensimmäinen "virallinen vieras" Miekkalinnan uudenkarheassa edustustilassa talon neljännessä kerroksessa.

- Se on nyt Miekkalinna, ei pelkkä poliisitalo, poliisitalon rakennuttamisen aikainen "projektimies", rikosylikonstaapeli Markku Jovio vakuuttaa.

- Miekkalinnan on otettu nimenä erittäin hyvin vastaan, niin tässä talossa kuin kansalaisten keskuudessa.

Paikalliset asukkaat ovat siis jo tätä mieltä, vaikka uusi ja ylväs Hämeenlinnan poliisitalo on ollut käytössä vasta parisen kuukautta.

Miekkalinna -nimen takana on siis hämeenlinnalainen yrittäjä Rami Aaltonen, joka voitti ehdotuksellaan kaikille avoimen nimikilpailun. Kisa järjestettiin jo vuonna 2011.

Yrittäjäkeksijä Aaltonen kirjoitti 30. elokuuta 2011 sähköpostitse Kanta-Hämeen poliisilaitoksen palautteeseen:

Ja tervehdys. Pari ehdotusta pelmahti mieleeni. Rakennushan tulee olemaan varsin jylhä ja Poltinahon suuntaan tuleva seinä linnamainen. Joten: Miekkalinna.

Uhmaavampi ja ylevämpi, miekka johdettu poliisin tunnuksesta.

Todellisuudessa samaa nimeä ehdotti kolme muutakin vastaajaa, joista Aaltosen nimi nousi voittajaksi arvonnan kautta.

Aaltosen toinen nimiehdotus oli Sinilinna. Kaikkiaan ehdotuksia tuli yli 200. Karsintojen jälkeen ehdolla oli viisi, joista talon henkilökunta valitsi.

- Se oli ihan spontaani ajatus, eikä mikään pitkään pohdittu juttu, Aaltonen kertoo Miekkalinnasta.

Miekkalinnan koulutustiloja on jo ehditty nimetä paikallisuutta kunnioittaen: Aulanko, Ahvenisto ja Hattelmala. Liikkuvan poliisin Hämeenlinnan yksikkö toimii Vanaja-tiloissa.

- Ne kaikki ovat muuallakin Suomessa tunnettuja hämeenlinnalaisia paikkoja, Markku Jovio selvittää.

Apulaispoliisimestari Martti Salmela sanoo Jovion vaalineen muutenkin paikallisuutta rakennusprojektin aikana.

- Suunnitteluvaiheessa "Make" halusi osoitteeksi Hattelmalantien, ei Turuntietä. Siihenkin peruste paikallisuudessa, sillä Turuntie löytyy muiltakin paikkakunnilta, Hattelmalantie paikallistuu heti Hämeenlinnaan, Salmela selvittää.

- Poliisi- ja virastotaloja on nykyisin tapana nimetä joka puolella Suomessa. Seinäjoella oikeus- ja poliisitalo on "Fallesmanni", Pietarsaaressa "Ebba Brahe", Rovaniemellä "Isomus" ison kultahipun mukaan, Markku Jovio kertoo valtakunnallisesta tavasta nimetä virastotaloja erisnimillä.

Kuka tahansa kiinnostunut voi ryhtyä ystäväksi, vakuuttavat ystävätoiminnan vetäjä Paula Kytöpuu ja vapaaehtoistoimija Marja-Liisa Nevanperä. Kuva: Heli Karttunen

Yksinäinen vanhus tai maahanmuuttaja saattaa kaivata juttuseuraa. Apua yksinäisyyteen löytyy SPR:n ystävätoiminnasta.

- Ystävätoiminnan kysyntä lisääntyy. Ovien takana on paljon yksinäisiä vanhuksia, jotka eivät itse osaa, tai heidän sukulaisensa eivät osaa hakea heille ystäviä. Joskus kotipalvelu kertoo tarpeesta, sanoo SPR:n Hämeenlinnan osaston ystävätoiminnan vetäjä Paula Kytöpuu, itsekin ystävätoimija jo seitsemättä vuotta.

Ystävien kysyntä mielenterveyskuntoutujillekin kasvoi, mutta yhdistyksen hallitus päätti, että toiminta keskittyy resursseista johtuen vanhuksiin.

Hämeenlinnassa SPR:n ystävätoiminnassa on 30 aktiivista vapaaehtoista. Kaikkiaan ystävätoimintaan koulutettuja on noin 50, sekä miehiä että naisia.

- Vapaaehtoiset ovat mukana ystävätoiminnassa oman elämäntilanteensa mukaan. Tapaamme pääsääntöisesti vanhuksia, yleensä kodeissa, mutta myös palvelutaloissa ja vanhainkodeissa.

Kuuntelua ja keskustelua

Ystävätoiminta on kuuntelua ja keskustelua. Joskus vapaaehtoiset ovat mukana asioilla.

- Toimimme henkisenä tukena.

Jokaiselle tarvitsijalle pyritään löytämään sopiva ystävä. Jotkut haluavat tavata ystävän kerran viikossa, jotkut kerran kuukaudessa. Tavoitteena on, että henkilöiden kemiat kohtaavat.

- Aina ei onnistu heti. Kun löytyy pari, jolla synkkaa, se on silloin palkitsevaa molemmille.

Kysymyksessä on vapaaehtoistoiminta, josta ei makseta palkkaa. Asiakkaille ei koidu kustannuksia. Kuka tahansa kiinnostunut voi ryhtyä ystäväksi.

- Itseäni motivoi halua auttaa. Monesti ihmiset ryhtyvät ystävätoimintaan jäätyään eläkkeelle.

Rikkautta elämään

Eläkeläinen Marja-Liisa Nevanperä on ollut ystävätoimijana jo vuodesta 1988.

- Minulla ei ollut omaa mummia, ja vanhuksilta saa todella paljon oppia ja elämänviisautta. Vanhukset ovat ihania. Minulle ystävätoiminta on ollut rikkaus, Nevanperä myhäilee.

Vuosien varrella ystäviä on ollut useita.

- Neljä vanhusta on jo nukkunut pois. Olen ollut hautajaisissa mukana, ja minua on kohdeltu kuin kunniavierasta.

Monelle vanhukselle kahvihetki ystävän kanssa on tärkeä hetki, johon panostetaan. Usein ystävyyssuhde syvenee todelliseksi ystävyydeksi.

Tällä hetkellä Nevanperällä on kaksi ystävää.

- Toinen heistä on pitkäaikaisin ystäväni. Hän on ollut ystäväni jo vuodesta 1989.

Toiminta jatkuu vireänä

SPR käynnisti ystävätoiminnan jo vuonna 1959. Silloinkin toiminta lähti akuutista tarpeesta. Hämeenlinnassa ystävätoiminta alkoi vuonna 1963. Vapaaehtoisten toimintaa tuetaan yhteisillä kokoontumisilla, ystäväilloilla ja tarvittaessa työnohjauksella.

Hämeenlinnassa SPR järjestää koulutuksia noin kerran vuodessa. Kurssilla harjoitellaan kohtaamistilanteita, sekä käydään läpi SPR:n toiminnat periaatteet. Ystävätoimijoita sitoo vaitiolovelvollisuus.

Tällä hetkellä ystävävälitys päivystää aina keskiviikkoisin kello 11–13 numerossa 0400 711 045. Viestiä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen spr.ystavat@aina.net.

Ystävätoiminnan juhlakonsertti järjestetään Hämeenlinnan kirkossa maanantaina 6.5. kello 19. Konsertissa esiintyvät Elina Orkoneva ja Osku Paappanen sekä Vanajan Nuorisokuoro, Hämeenlinnan Mieskuoro, Antti Paranko ja Tri Angeli. Lippuja saa myös ovelta. Lisäksi SPR:n Hämeenlinnan osasto järjestää Avoimet ovet -tapahtuman tiistaina 7.5. kello 13–15 osoitteessa Palokunnankatu 20 A.

Tukevasti 8-bittisen Nintendon ääreen istahtaneen Antti Kosken suunnitelmana on kehittää Pelihuone Enter Suomen suurimmaksi retropelien kaupaksi. Kuva: Toni Rasinkangas

Palokunnankadulla sijaitsevan Pelihuone Enterin elämää nähnyt näyteikkuna suorastaan pakottaa raottamaan liikkeen oven ja astumaan sisään.

Jos ei lapsuus palaa virkeänä mieleen, niin ainakin sisäinen napero kahmaisee tiukasti otteeseensa. Hyllyt ja seinä notkuvat niin retro-, konsoli- ja lautapeleistä kuin elokuvista ja figuureista.

Oven vierestä löytyvät niin ikään ennen vanhaan kolikoilla toiminut arcadepeli ja takavuosina telkussa vilkkunut Speden nopeustesti. Uusien pelikonsolien lisäksi tutustua saa myös vanhaan Nintendoon tai näyttävään Warhammer-pelipöytään.

- Alun perinkin tarkoituksena oli tehdä olohuonemainen pelikahvila ja -liike, jossa voi paitsi pelata, myös testata pelejä ennen ostamista. Toki tänne voi tulla myös lukemaan pelilehtiä tai vain höpöttelemään kahvikupposen ääreen, kauppias Antti Koski kertoo.

Nuoret ja nuoret aikuiset ovat ottaneet omakseen toista vuotta kaupungissa viihtyneen pelikaupan. Joka toinen tiistai pidettävä lautapeli-ilta 50 neliömetrin liikkeessä on vetänyt tuvan täyteen kerta toisensa jälkeen.

- Kantikset ovat jo muodostuneet. Joka viikko näkee myös uusia kasvoja.

Koskea ilahduttaa, että liike kiinnostaa myös iäkkäämpää väkeä. Syynä siihen saattaa olla retrohenkisesti varustettu näyteikkuna.

- On täällä käynyt eläkeläisiäkin kahvilla ja kyselemässä vanhoja klassikkoja, kuten Fortuna-peliä.

Retropelien kunkuksi?

Kosken mukaan kysytyimpiä ovat edelleen konsolipelit. Retropelien ystäviä hemmotellaan, kun niiden tarjonta laajenee Enterissä merkittävästi tämän kuun aikana.

- Tavoitteena on olla Suomen suurin yksityinen retropelikauppa. Muun muassa 8-bittisen Nintendon, Super Nintendon ja Segan pelit ovat edelleen hyviä ja nostalgiaa herättäviä.

Liikkeessä paitsi tarjotaan, myös ostetaan asiakkailta kaikenlaisia konsolipelejä 1980-luvulta lähtien, sekä kaikkia niihin liittyviä oheistarvikkeita.

- Retropelin arvo voi nousta kympistä satasiin, jos paketissa on mukana alkuperäiset ohjekirjat ja julisteet. Meillä voi myös vaihtaa vanhat ja hyväkuntoiset pelit uusiin.

Kahden miehen unelmana perustettu Pelihuone on paikka, jossa 31-vuotias Koski elää omaa nuoruuttaan.

- Unelmana olisi, että joku päivä täällä olisi useampi pöytä, joiden ääressä voisi tahkota eri aikakausien pelikoneita.

Videokasetit palaavat

Kauan sitten muodista poistuneet VHS-elokuvat alkavat herätä jälleen eloon keräilijöiden keskuudessa.

- Monet ovat ihmetelleet, että vieläkö niitä myydään. Vielä muutama vuosi sitten niillä ei ollut mitään arvoa. Harrastus alkaa jälleen virota.

Koski arvioi, että viiden vuoden päästä parin euron leffan arvo voi nousta jopa viiteenkymppiin.

- Hyväkuntoisia klassikoita ei kannata roudata kaatopaikalle. Vaarana on, että myöhemmin saattaa nousta poru kurkkuun. Jos niistä haluaa päästä eroon, me otamme niitä mielellämme vastaan, Antti Koski huomauttaa.

Hämeenlinnan kaupungin katuvaloista vain yksi kolmasosa hehkuu enää elohopeahöyrylampuilla, joiden myynti lopetetaan EU-direktiivillä vuonna 2015.

Elohopeahöyrylamppu tuottaa valoa sähköpurkauksista elohopeahöyryn ja loisteaineen avulla. Tienvarsien ja katujen valaistuksessa yleisesti käytetty lamppu edustaa jo 1930-luvulla kehitettyä tekniikkaa, joka siirtyy historiaan EU-direktiivin säädöksellä vuonna 2015.

- Elohopeadirektiivi tekee lopun lamppujen myynnistä ja koska niiden elinikä on nelisen vuotta, viimeiset poistuvat käytöstä vuoden 2019 aikana, Hämeenlinnan Valot Oy:n toimitusjohtaja Petri Mölsä laskeskelee.

- Hämeenlinnassa on jo kahteen kolmasosaan valaisimista vaihdettu korkeapainenatrium- ja monimetallilamput, joten vain kolmanneksessa on enää jäljellä elohopealamppuja.

Ilkivalta ei ole ongelma

Lediä mainostetaan energiatehokkaana ja huoltovapaana valonlähteenä, mutta vielä se ei ole saanut jalansijaa Suomessa yleisten alueiden valaistuksessa ainakaan suuressa mittakaavassa. Led-valot ovat ainakin toistaiseksi hankintahinnaltaan verrattain kalliita.

- Alalla seurataan led-valojen kehitystä hyvinkin kiinnostuneesti, mutta tällä hetkellä tekniikka ei ole esimerkiksi meidän kannaltamme kustannustehokasta.

Ulkovalaistuksille tehdään vuosittaiset tarkastukset ja lamput vaihdetaan kolmen vuoden välein. Esimerkiksi Kirkkopuiston kiitelty valaistus toimii monimetallilampuilla.

- Valot ovat aika toimintavarmoja ja yleisin vika on lampun palaminen. Itse valaisimissa on harvoin häiriöitä, Mölsä sanoo.

- Ilkivalta ei myöskään ole ongelma, vaikka yksittäisiä tapauksia joskus sattuu. Useimmat lamput ovat onneksi aika korkealla.

Pari spottia Sibeliukselle

Sibeliuksen puiston kunnostus alkoi kaadettavien puiden poistolla huhtikuun lopussa. Työt jatkuvat ja puisto on suljettuna koko kesäkauden. Urakan on suunniteltu valmistuvan vuoden 2013 loppuun mennessä ja siihen sisältyy myös tunnelmallinen valaistus.

- Puistossa olevat vanhat valaisimet säilytään, mutta patsaaseen tulee pari kohdevalaisinta, kaupungin viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen kertoo.

- Kadunvierusvalaisimia tullaan uusimaan ja suunnitelmissa on käyttää kadun suuntaan myös samankaltaista epäsuoraa valaistusta, kuin kirkon edessä on käytössä.

Pekka Reijo onpelannut viimeiset vuodet etäpelejä, mutta Toto Groton siirtyminen kaviouralle vetää miehen ravikatsomoon.

Toto Groton sukujuuret puoltavat varsan kehitystä huippuravuriksi.

- Tuntui tosi hienolta, kun vihdoin pääsin silittelemään ja rapsuttelemaan omaa hevosta. Omalta se tuntuu, vaikka omistan siitä vain pienen osan, sadasosan viipaleen, hämeenlinnalainen raviurheilun harrastaja Pekka Reijo sanoo.

Hänellä on nyt osakkuus sukujuuriltaan erittäin potentiaalisesta tulevaisuuden huippuravurista, Toto Grottosta.

Pekka Reijo sijoitti kymmenien asiasta innostuneiden kanssa viime vuoden loppukesästä muutamia satasia viime toukokuussa syntyneeseen varsaan.

- Onhan se aivan toista olla ravihevosen osaomistaja, kuin pelkkä pelaajaa ja sivustakatsoja. Mielenkiinto kasvaa hurjasti.

- Kunhan Toto Grotto juoksee kilpaa, mahdollisesti jo ensi vuoden kaksivuotislähdöissä, olen varmasti paikalla. Muuten raviradalle lähteminen on yhä harvinaisempaa, kun ravipelejä voi pelata netissä, kioskeilla ja pelikahviloissa, Pekka Reijo selvittää noin 40 vuotta jatkunutta hevos- ja raviharrastustaan.

- Tulemme seuraamaan tarkasti varsan kehitystä ravuriksi, jos siitä sellainen kehittyy. Samalla ehkä saadaan toto-vinkkejä suoraan hevosen suusta, Pekka Reijo selvittää pilke silmäkulmassa omistajien näkökulmaa.

Hevosen omistajaksi hän oli päätyä jo takavuosikymmenenä, kun käsillä oli menestynyt suomenhevosen jälkeläinen. Silloin homma jäi, mutta ei enää:

- Itse sain vinkin tällaisesta mahdollisuudesta ravilähetyksiä seuratessani. Lähdin netin kautta mukaan ja nyt olen päässyt käymään jo tallilla tapaamassa virkeää ravurinalkua.

- Se oli liikuttava tilanne, kun kohdattiin, Reijo myöntää.

Toto Grotto on hoidossa Forssassa Kimmo Keskisen tallissa. Hevosen sukujuuret kiertävät hyväsukuisiin amerikkalaissyntyisiin ravureihin, joten ennakko-odotukset myös tulevaisuuden menestyksen osalta ovat olemassa. Samalla on toivoa siitä, että pelimenestyksen rinnalle voi tulla voittorahoja.

Ensimmäisellä sijoituksella pääsi omistajaksi, ja samalla varsalle taattiin ensimmäisen vuoden hoito sekä tarvikkeet eläinlääkärimenoja ja mahdollisia harjoituskärryjä myöten.

- Seuraavana vuonna maksusijoitus on puolet alkupääomasta. Kallista tämä ei ole, kun omistaja on paljon, Pekka Reijo vakuuttaa. Tarkkaa Toto Grotton omistajamäärää ja sijoituspanosta hän ei suoraan kerro, mutta vakuuttaa osakkuuden olleen pienen sijoituksen, muutamia satasia.

Yhteisomistajuudesta haetaan uutta potkua raviurheiluun

Vielä vuosikymmen sitten Suomen pääraviradalla Vermossa kävi keskiviikkoraveissakin helposti 3 000–4 000 katsojaa ja ravipelien harrastajaa. Nyt tuottaa tuskaa houkutella 500 katsojaa paikan päälle.

Raviharrastajien määrä ei ole vähentynyt. He vain eivät vaivaudu enää paikan päälle, vaan seuraavat kilpailulähtöjä ja pelaavat vetoja netissä, kioskeilla ja pelikahviloissa.

- Tästähän seuraa käytännössä se, että raviradat näivettyvät. Kohta raveja ei kannata järjestää lainkaan, kun raviradat pyörivät miinuksella. Jotakin on keksittävä lajin jatkon turvaamiseksi. Sen vuoksi lähdin vetämään tällaista yhteisomistushanketta, Henri Schalin kertoo Toto Grotto -varsan hankintapäätöksen alkutilanteesta.

Jo aikaisemminkin hevosenomistajana toiminut Schalin päätteli, että omistaja tulee aina paikalle, kun huippuravuri kilpailee. Tällä tavoin raviratojen katsomoihin saadaan uusia ihmisiä. Hän ottaa esimerkin muusta urheilukentästä:

- Kun jääkiekossa perheen poika pelaa, paikalle saapuvat yleensä vanhemmat ja isovanhemmat, vaikka muuten eivät lajia katsomosta seuraa. Kun omistaa vaikka "viipaleen" hevosesta, veri vetää omistajana myös ravikatsomoon.

- Teoreettisesti se menee niin, että sata omistajaa tuo raviradalle mukanaan vähintään yhden ihmisen perheestään ja yhden tuttavapiiristään, kun ravuri kilpailee. Kolme sataa uutta ihmistä käyttävät raviradan palveluja ja ehkä myös pelaavat. Siitä kertyy väkisin tuottoa niin raviradalle kuin lajille yleensä, Schalin pohtii yhteisomistajuudenkoko lajille tuomia etuja.

Toto Grotton kohdalla Henri Schalin päätti, että nyt hankitaan sukujuuriltaan huippuravuriksi potentiaalinen varsa, ja päätyi Toto Grottoon. Sadan omistajan hankkiminen tuntui alkuun aika kovalta haasteelta, mutta tv:n kautta saavutettu julkisuus tuotti lopulta helposti tarvittavan omistajakunnan. Loppupelissä osakkuuden tavoittelijoita oli enemmän kuin myytävää.

- Tällaisella yhteisomistajuudella ravurin hankinta- ja hoitokulut saadaan painettua yksilökohtaisesti pieniksi. Hevosen ylläpitohan on suhteellisen kallista, jos siitä vastaa yksin. Toto Grottoon päästiin käsiksi parin sadan alkupanostuksella. Ensimmäisin vuoden jälkeen kustannus on osakasta kohti 8,30 euroa kuukaudessa. Se ei enää kaada kenenkään taloutta, Schalin kertoo toiminta-ajatuksen.

Schalin uskoo, että Suomeen mahtuu merkittävästi enemmän tällaisia yhteisomistajahevosia. Tällä hetkellä toisilleen entuudestaan tuntemattomien omistajien kesken jaettuja hevosomistajuuksia on yhden käden sormilla luettava määrä. Yhteisomistajuus sinällään vanha asia, mutta aikaisemmin omistajuus on jakautunut pienten, entuudestaan tuttujen kaveriporukoiden kesken.

- Omistajaporukalle järjestetään muutakin yhteistoimintaa, tästä tulee uusi "kaveriporukka".

Yhteisomistajuus on tuttua myös ratsuhevosten hankinnassa. (HäSa)

Juhani Tamminen luennoi hipstereille: ”Keep your fucking ears open”

Juhani ”Tami” Tamminen sai valtavan näköispatsaan.

Tami teki sen taas – asusta jälleen nettihitti.

Tami myy kalapaidan.

Tamminen haluaa kalapaidan Venäjä-otteluun.

Tami: ”Mä en matki ketään.”

Jääkiekkoasiantuntija Juhani Tami Tamminen esitteli illan ottelun aikana Don Tami –tyylin uusinta luomusta.

Olen pelannut Gordie Howea ja Alexander Ragulinia vastaan, ja tiedän mitä kaukalossa oleminen tarkoittaa : If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen.

Individual effort.

Hockey is a momentum game. The puck didn’t bounce our way.

Stylisti paljastaa: Tämä on Tamin illan tyyli!

Missit: Hän on kuumin Leijona!

Leijonat paljastavat: Nämä biisit soivat pukukopissa!

Valko-Venäjä on norsu Globenissa.

Kurri Savon Sanomille: Summanen oli tahra touhuun.

Leijonaluotsi Jalosen ärtyneisyys puhuttaa faneja.

2. erä - hampaaton hitsari pelasi kuin nero..

Kaikki yllä olevat otsikot on lainattu eri tiedotusvälineistä.

Entisenä pelkästään urheilutoimittamiseen keskittyneenä skriivarina on hämmentynyt olo. Helsingissä pelataan julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan jääkiekon MM-kisojen alkupelejä.

Iltapäivälehtiä ja tv-oikeudet ostaneen MTV3:n (+muutaman muun tiedotusvälineen) otsikoinnin perusteella kyse on kuitenkin aivan jostain muusta.

Pääasiassa Tammisesta – Juhani Tammisesta.

Siitä samasta miehestä, joka paasaa isänmaallisuudesta ja leijonasydämestä. Itse hän ei kylläkään osaa kokonaista virkettä rakkaalla suomen kielellä.

Individual effort.

Urheilemisella ei enää jääkiekon MM-kisoja markkinoida?

Vielä vuosi sitten Maikkari varusti koko urheilutiiminsä mauttomasti Talvisodan henkeen. Telkkarioikeudet saanut media valjasti myös Jääkiekkoliiton muka isänmaalliseen viritykseen. Ylimielisyydessään ylivertainen lajiliitto ei selvästikään aisti koko kansan tuntoja. Lajin takana ei ole suinkaan koko Suomi, vaikka toistuvasti niin väitetään. Kyselytutkimuksen mukaan liki puolta kansasta eivät meneillään olevat MM-kisat juurikaan kiinnosta.

Myös MTV3:n toimittajat toistavat koko Suomi pysähtyi, koko Suomi on takana, koko Suomi seurasi.

Ei pysähtynyt, ei ole takana eikä seurannut.

Eräs Facebook-ystäväni kiteytti asian paremmin kuin Tamminen koskaan jääkiekko-ottelun:

”Jos suomalaisen jääkiekon kommentoinnin syvin olemus kiteytyy Juhani Tammisen asukokonaisuuksiin, niin mieluummin seuraan uppopalloa. Jos yksikään mies tässä universumissa kutsuu itse itseään Aurinkokuninkaaksi, ja tuolla asukokonaisuudella käy yrityksissä konsultoimassa paremman tulevaisuuden puolesta, niin voi jumalau...”

Jos ei puhuta Tammisesta, puhutaan pelikirjasta.

Itse olen sillä vanhakantaisella kannalla, että penkkiurheilijan mielestä urheilussa ratkaisee edelleenkin lopputulos. Sentit sekunnit, maalit.

Eivät muotivirtaukset eivätkä pelikirjat.

NUPIT KAAKKOON. Harri Kosken Mad Professor -vahvistin on paitsi laadukas, myös harvinaisen tyylikkään näköinen. Tuotteiden ulkoasut ovat ammattilaisten käsialaa ja toimitusjohtajalla itselläänkin on teollisen muotoilijan koulutus.

Harri Koski hätkähti hiukan itsekin löytäessään Mad Professor -firmansa Kauppalehden menestyjien ykköspaikalta. Lehden tietopalveluihin kuuluva analyysiyksikkö Balance Consulting pistää suomalaiset vientiyritykset vuosittain paremmuusjärjestykseen tietyn luokituksen mukaan. Pisteitä ropisee, jos puulaaki on menestyvä, kannattava, vakavarainen ja maksuvalmiudet ovat kunnossa. Oma osuutensa lienee silläkin, että kitaravahvistimia ja -pedaaleja valmistavan Mad Professorin liikevaihdosta 98,1 prosenttia tulee ulkomaanmyynnistä.

– Jotakin on varmaankin tehty oikein, kun paalupaikka annettiin, toimitusjohtaja Harri Koski tuumaa.

– Tulos kertoo myös siitä, että olemme iloisia suomalaisia veronmaksajia. Mekin voisimme monen muun yrityksen tavoin kierrättää veronmaksuamme vaikkapa USA:n yksikön kautta, mutta emme ole halunneet sitä tehdä.

Messuilla alvariinsa

Tuotemerkin ideoinut ja käynnistänyt Koski asuu ja pitää toimistoa Turengissa, kun taas tehdas, tuotekehittely ja varasto löytyvät Tampereelta. Yli miljoonan euron liikevaihtoon yltänyt yritys perustettiin kymmenen vuotta sitten.

– Ulkomaankauppa oli alusta asti ideana, koska Suomessa markkinat ovat kovin pienet.

– Yksi taitava käsityöläinen saattaisi itsensä elättää vastaavan tuotteen kotimaan kaupalla, mutta siihen se sitten jäisikin.

Koski aloitti markkinointinsa viemällä vahvistimensa musiikkimessuille Tukholmaan ja Dallasiin.

– Messukäynnit ovat tällä alalla kaiken a ja o. Jenkeissä maahantulotarkastuksessa minulta alettiin udella, miksi käyn siellä yhtenään.

– Olen käynyt firman perustamisen jälkeen 17 kertaa USA:ssa. Vaikka internet ja sosiaalinen media ovat arvokkaita työkaluja, vahvimmat kontaktit syntyvät naamakkain messutapahtumissa.

Ammattilaisten suosima

Mad Professorin valmistamat vahvistimet ja pedaalit ovat korkealuokkaisia, uniikkeja ja verrattain kalliita.

– Monien valmistajien tuotteet perustuvat vanhojen mallien kopiointiin, Koski kertoo.

– Me olemme halunneet välttää kaikki edeltäjien virheet ja ongelmat, joita on ollut esimerkiksi erilaisten laiteyhdistelmien kanssa. Tyypillinen asiakkaamme on joko ammattilainen tai vakava musiikin harrastaja, joka suhtautuu asiaan intohimoisesti.

Kosken tekemä pitkäjänteinen työ alkoi kantaa kunnolla hedelmää muutama vuosi sitten. Tuote oli messuvieraille jo tuttu ja arvostusta kertyi.

– Saimme ison diilin Guitar Center -ketjulle, jolla on 240 myymälää USA:ssa. Sen iso markkinointikoneisto hyödyttää meitä jo maailmanlaajuisestikin.

– Myös Japani alkaa olla meille merkittävä markkina-alue. Kaukoitä on koko ajan kasvussa, kun taas Etelä-Euroopassa on aika hiljaista.

Ohdakkeinen alku ja vaikeat vuodet ovat nyt taakse jäänyttä elämää yritykselle, jota moni saattoi pitää suurenhulluna ideana.

– Jos suomalaisista menestystarinoista tai niiden puutteesta puhutaan, niin mielestäni ihmiset luovuttavat liian helpolla, Koski sanoo.

– Pitää vain jaksaa uskoa omaan juttuun ja painaa töitä. Yhden yön tuhkimotarinat ovat aika vähissä.

Hanna van der Steen matkasi Kaliforniaan Suomen Rotaryjen stipendiaattina. Kahvila Hoffissa hän täydensi vielä Suomi-kuvien kokoelmaa Korttien Talon mallistosta.

Hämeenlinnalainen kirjailija Hanna van der Steen on parhaillaan Kaliforniassa Rotarysäätiön kustantamalla opintomatkalla. GSE-vaihto (Group Study Exchange) tarkoittaa kahden eri maasta olevan rotarypiirin keskeistä opintoryhmien vaihtoa. Suomen Rotarypiirit lähettävät stipendiaatteja vuorovuosittain matkaan. Tällä kertaa vuorossa oli Sisä-Suomen piiri, johon kuuluvat mm. Lahti Tampere ja Hämeenlinna.

Matkalaiset, neljä stpendiaattia ja Rotaryja edustava ryhmän johtaja kiertävät Kaliforniassa Orange Countyn alueella, ainakin kaupungeissa nimeltä San Clemente ja San Diego. Opintomatka on osallistujille ilmainen, Suomen Rotarysäätiö hoitaa matkakulut kohdemaahan ja paikalliset Rotaryt vastaavat täysihoidosta perillä.

– Jokainen asuu viikon yhdessä perheessä ja sitten vaihdetaan taas viikoksi isäntäperhettä, kertoi Hanna van der Steen ennen matkaa.

– Matkaohjelmasta tiedän sen verran, että meillä on yhteistä ohjelmaa, käymme kalifornialaisissa Rotaryklubeissa pitämässä esitelmiä, minä tutustun kirjailijan ja mainostoimistotyöntekijän ominaisuudessa kyseisiin aloihin.

Hannan matkaa voi seurata hänen blogissaan www.hannakalifornia.tumblr.com.

Uusia kirjoja

Juuri ennen matkaa julkistettiin Hannan kirjoittaman varhaisnuorille suunnatun fantasiaromaanitrilogian päätöskirja, Lumous. Tähtisilmät-sarjan ensimmäinen osa Ennustus ilmestyi 2011, toinen osa Kirous 2012. Kirjoja saa paikallisista kirjakaupoista ja kirjastosta.

Tuottelias Hanna on työstämässä myös nuorille suunnattua mokakirjaa, joka julkistetaan kansainvälisenä epäonnistumisen päivänä 13.10.13. Mukaan ovat lupautuneet ainakin poliitikot Matti Vanhanen ja Alexander Stubb ja muusikko Jannika B. Projektista löytyy tietoa osoitteessa www.mikamoka.fi.

PALVELU JATKUU. Janakkalan OP:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Heikki Salmi (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Tapio Kostamo vakuuttavat, että palvelut säilyvät jatkossa kaikissa konttoreissa vähintään nykyiseen malliin, osin parantuen.

Viiden kantahämäläisen osuuspankin yhteishanke uuden Etelä-Hämeen osuuspankin perustamiseksi etenee niin, että pankkien päättävät elimet tekevät ratkaisunsa samalla kellonlyömällä ensi tiistaina.

Mikäli suunnitelmat hyväksytään, uusi pankki aloittaisi ensi vuoden alussa. Kaikkein eniten hanke on herättänyt keskustelua Janakkalassa. Asia on ollut esillä tammikuun puolesta välistä lähtien viikoittain useissa pankin järjestämissä avoimissa keskustelu- ja infotilaisuuksissa, asiakasilloissa ja hallintoelinten kokouksissa.

– Tuo tarkoittaa kaksi tai kolme tilaisuutta viikossa koko kevättalven ajan. Lisäksi olemme pyytäneet kaikkia asiasta kiinnostuneita käymään ja yksittäisiä keskusteluja on käyty todella paljon. Olemme suorastaan lypsäneet koko asiakaskunnan mielipiteitä menneen kevättalven ajan. Väitteet siitä, että keskustelua on tukahdutettu, eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa, emme voisi sellaista edes ajatella, sanoo pankin hallituksen puheenjohtaja Tapio Kostamo.

Hän kertoo, että aina kun on päästy keskustelemaan ja perustelemaan sitä, miten tällä voimien yhdistämisellä pystymme parantamaan pankin palvelukykyä ja palvelujen saatavuutta kaikille asiakasryhmille, hankkeelle on paljon ymmärrystä.

Janakkalassa päätöksen tekee 36-jäseninen edustajisto. Myönteiseen päätökseen tarvitaan 2/3 -osan enemmistö ja koko hankkeen voi kaataa 1/3 -osan vähemmistö.

– Emme missään nimessä aio tärvellä Janakkalan osuuspankin kilpailuetuja – kuten paikallisuutta, läheisyyttä, tuttuutta, paikallista täyden palvelun tarjoomaa, emme me nyt niin hulluja ole, Tapio Kostamo huomauttaa esitettyyn kritiikkiin.

– Uuden pankin perustamishanke on tutkittu tarkkaan, mutu-pohjalta ei tällaisia asioita ratkaista. Uuden pankin myötä asiantuntijapalvelut monipuolistuvat entisestään . Asiakkaiden tilinumerot ja henkilökohtaiset palvelut säilyvät ennallaan. Osuuspankki on edelleen vahvasti mukana paikallisessa elämässä ja tapahtumissa. Tavallinen henkilöasiakas ei edes huomaa muutosta, JOP:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Heikki Salmi jatkaa Kostamon linjalla.

Kaksikon mielestä jos avoimesti haluaa pohtia hanketta asiaperustein ja kuinka pankki voi parhaiten palvella kaikki asiakkaansa Janakkalassa kuin sen ulkopuolella tulevaisuutta peilaten, huomaa nopeasti hankkeen hyvät puolet. He sanovat, että palvelu- ja kilpailukyky on se kaikkien tärkein asia, jolle pankin menestys rakentuu.

Puheenjohtajakaksikon mielestä Janakkalassa asiaan sotkeutuu vahvasti kuntarakennekeskustelu:

– Sillä puolella tunteet jylläävät. Uusi pankki ei todellakaan ole mikään uhka Janakkalan kunnan itsenäisyydelle. Päinvastoin, vahva aluepankki pystyy turvaamaan täällä myös erikoisosaamista edellyttävät palvelut ja sillä on leveämmät hartiat hoitaa suurempia rahoitushankkeita ja siten turvata työpaikkojen syntymistä ja säilymista ja alueemme elinvoimaa, Kostamo ja Salmi painottavat.

– Toteutuessaan uusi pankki pystyy käytännössä rahoittamaan nekin hankkeet, mihin nykyisellä rakenteella hartiat eivät OP-leirissä välttämättä riittäisi. Ei Janakkala mihinkään unohdu, päinvastoin kiristyvässä kilpailussa kaikista pidetään hyvää huolta. Jos mahdollista, nykyistäkin parempaa.

Paikallisen leiman ja äänen kuuluminen turvaaminen varmistetaan aluepankissa vahvalla paikallishallinolla ja riittävillä kiintiöillä uuden pankin hallintoelimissä.

Tulevaisuuden turvaamista

JOP:n toimitusjohtaja Vesa Lehikoisen mukaan alueosuuspankkeja on Suomeen syntynyt jo 17 ja kaikissa niissä ohjaavana voima on palvelukyvyn kehittäminen. Tämä on hankkeen vetäjien mielestä nimenomaan kehittämis- ja panostamishanke.

– Suurempaa kokonaisuutta tarvitaan, jotta koko ajan lisääntyvän pankkisääntelyn ja byrokratian tuoma lisätyö voidaan tehdä järkevästi ja ohjata voimavaroja lisää asiakastyöhön. EU:n pankkikriisi aiheutti pankeille merkittävästi lisää töitä – ja tietysti kustannuksia.

Tilastojen mukaan pankkisäätely on aiheuttanut myös pankkien kesken markkinaosuuksien muutoksia, sillä kaikki pankkitoimijat eivät enää ole entiseen tapaan mukana esimerkiksi pien- ja maatalousyrittäjien rahoituksessa. OP-Pohjolassa on linjattu niin, että mukana ollaan. Tästä on seurauksena markkinaosuuksien kasvu ja lisääntynyt työmäärä.

Kyse on samalla palvelukyvyn varmistamisesta, mihin pienen pankin voimavarat eivät välttämättä riittäisi.

– Leveimmillä hartioilla pystymme palvelemaan myös jatkossa kaikkia asiakkaita heidän asiointikonttoreissaan, ei uusi pankki juoksuta asiakkaitaan yhtään mihinkään. Pankin asiantuntijat liikkuvat, eivät asiakkaat, Tapio Kostamo ottaa tiukan linjan.

Kostamo ja Salmi vakuuttavat, että missään vaiheessa ei ole edes keskusteltu henkilökunnan tai konttoriverkon vähentämisestä; Turengin ja Tervakosken konttoreiden asema on heidän mukaansa satavarmasti turvattu.

– Nyt ei fuusioida teollisuudesta tutuksi tulleella tehostamistarkoituksella, vaan perustetaan uusi pankki tulevaisuuden turvaamiseksi.

– Monet muualla valtakunnassa syntyneet alueosuuspankit ovat päinvastoin lisänneet henkilökuntaansa, Kostamo sanoo.

KOKOONTUMISPAIKKA. Vappuaattona "Kellonlyömät" kokoontuivat tuttuun tapaansa Vuorenharjun näkötornille.

TUOREIMMAT KALAJUTUT. Oskari Taponen 15 v. on tänä keväänä kiskonut komeita kalansaaliita Takasen järvestä. Näkötornille kokoontuneet pääsivät ihastelemaan reippaasti viiden kilon vonkaletta.

– Näkötornin rakentamisesta nämä tapaamiset ehtookellojen aikaan alkoivat, kertoo hauholainen Ulla Taponen.

– Ehtookellot merkitsevät pyhän alkamista.

Vuodesta 2008 lähtien hauholaisilla Raitin tienoon ja Hauhonselän rannan asukkailla on ollut tapana päättää arkinen viikko kuunnellen ehtookellojen soittoa Vuorenharjun näkötornilla.

”Kellonlyömät,” joskus vain muutama - joskus isompi joukko - hauholaisia saapuu paikalle omia aikojaan, ilman sen kummempia kutsuja tai sopimista, säikkymättä sen enempää pakkasia tai Hauhonselältä puhaltavia puhureita. Pimeään aikaan paikalle hiivitään myrskylyhdyn valossa, suvi-iltoina tornin juurella viihdytään kuuntelemassa myöhäisillan lintukonsertteja.

Väkeä tornilla on joka lauantai ympäri vuoden ja lisäksi vapun ja juhannuksen aattona. Tuokio on mainio tilaisuus tavata naapureita ja vaihtaa kuulumisia, kertomassa vaikka tuoreimmat kalajutut.

Näkötornin juurelle katetaan silloin tällöin herkkupöytä, nyyttikestiperiaatteella - kuten vappuaattona - räntäsateesta huolimatta makkaroineen, salaatteineen ja simajuomineen.

Leni Lustre-Peren mukaan kokoontumisen lähtökohtana on ehtookellojen perinteen ja merkityksen ylläpito.

Hän kertoo, että harjulla on kokoonnuttu jo viime vuosisadan puolivälin tienoilta alkaen jopa riimittelyyn saakka.

– Mäellä aikoinaan asustaneet nahkuri Robert Rinne, metsätyönjohtaja Heikki Peltonen, räätäli Nurmi ja maalari August Wikman tapasivat kevään korvalla kokoontua päivän paistatukseen mäelle tuulimyllyjen vierustalle. Samoille sijoille kuin nykyinen näkötori.

– Tarina kertoo, että herrat aloittelivat keväiset paistatuksensa jokseenkin vointiensa mukaisessa järjestyksessä: Rinne, Peltonen, Wikman, Nurmi. Niinpä vanha loru Kuu kiurusta kesään sai kyläläisten riimittelemänä uuden ilmiasun Kuu Rinnestä kesään, puolikuuta Peltosesta, Wikmanista vähäisen, Nurmesta ei päivääkään.

Hauhon tiilistä rakennettu kellotorni on valmistunut Adolf Fredrik Sirénin ollessa seurakunnassa kirkkoherrana 1854–1868.

Talkootyönä valmistuneen Vuorenharjun näkötornin rakentamiseen on saatu tukea Leader-hankkeesta.

Hämeenlinnan Hot Lips huokuu hiljaisuutta kuin hautakammio. Vuosituhannen vaihteessa Palokunnankadun seksikaupan puikkoihin hypänneen Petri Mikkosen mukaan asiakkaita käy päivittäin, mutta harvakseltaan. Kulta-ajat ovat takanapäin, ja raastavan epävarmuuden aikana on mahdotonta ennustaa tulevaa.

- Myynti on laskenut vuodessa 50 prosentilla. Alkaa olla niin hiljaista, ettei mitään rajaa, Mikkonen pyörittelee päätään.

Kyse ei ole enää 2013-luvulla häpeilevästä asiakkaasta, joka korvat punaisina ottaa jalat alleen ja suuntaa käpälämäkeen kaupan ovenkahvaa koskettaessaan. Mikkolan mukaan suurin syntipukki on lama.

- Muutama vuosi sitten rakennukseen tehtiin pintaremppaa, hupun alla kauppa kävi kovana. Ei se jännittämisestä voi olla kiinni. Se on selvä, että ihmiset laittavat nykyään vähäiset roposensa ennemmin ruokaan kuin syytävät ne pornoon.

Aikuisviihteen taistelutanner

Karuna kakkosena tulee sitten internet. Googlettamalla löytää kaikkea, joiden katsomisen rajana on vain oma kantti. Netistä on tullut aikuisviihteen taistelutanner, jossa kamppailu käy kiivaana. Tarjontaa riittää ähkyyn asti leffoista leluihin ja heti katsottaviin suoratoistovideoihin.

Verkkokaupoissa ja pornosivustoilla saa asioida vaivattomasti kotikoneelta käsin. Mielikuvat tietoturvan ja yksityisyyden säilyttämisestä saattavat johtaa harhaan. Moni sivusto vaatii rekisteröitymistä markkinointia varten, eikä joka ilmaissivustolla voi välttyä vakoiluohjelmilta tai viruksilta.

Mikkonen kuvaileekin kaupan kääntyneen päälaelleen.

- Nuoret aikuiset ostavat lähinnä öljyjä ja voiteita, keski-ikäisiä kiinnostavat välineet minivibroista perussauvoihin ja taskupimperoista keinovaginoihin.

VHS-aika oli pornoelokuvien kulta-aikaa. Nyt DVD-leffojen hinnat ovat laskeneet niin alas, ettei kauppiaille jää mitään käteen.

- Netistä saa katsoa pätkiä ilmaiseksi. Sen takia alan elokuvia menee kivijalkakaupassa vain murto-osa entisestään, kun ennen ne olivat hittituotteita.

- Verkkokauppojen valikoima on isompi. Sieltä saa ihan kaikkea ja halvalla. Netti tappaa kivijalkakaupat. Nykyiset nuoret viettävät aikaansa yhä enemmän netissä, jossa minun ikäluokkani maksaa lähinnä laskuja.

Hiljaista on myös privaattien striptease-esityksten suhteen. Ne eivät vedä ihmisiä seksikauppaan, jossa stripparit vaihtuvat viikoittain. Hot Lipsin tanssija ei halunnut kommentoida tilannetta.

- Vanhanaikaiset asenteet vellovat yhä. Yleisesti ottaen strippareita eli viihde-esiintyjiä pidetään edelleen huorina. Tämän takia he eivät halua julkaista kasvojaan tai ajatuksiaan missä tahansa mediassa, paitsi alan julkaisuissa, Mikkonen puuskahtaa.

Viimeistä viedään?

Mikkonen ei halua Kaupunkiuutisten julkaisevan hänestäkään kuvaa. Hän on harkinnut vakavasti alan vaihtoa, jolloin Hämeenlinnan viimeinen seksikauppa häviäisi katukuvasta.

- Kate vie kauppoja muutenkin keskustasta. Katson tämän vuoden loppuun, muuttuuko tilanne. Yrittäjät eivät saa muuta kuin velat niskaansa, kun he lähtevät lätkimään. Ei tässä tyhjän päälle jää, taksikortti on jo takataskussa.

Mikkosen näkökulmasta Hämeenlinna alkaa olla eläkeläiskaupunki. Hot Lips ei saanut kaivattua potkua kahden vuoden takaisesta remontistaan.

- Täällä oli parhaimmillaan neljä kauppaa. Kolme on lähtenyt, mutta sillä ei ole ollut juuri mitään vaikutusta. Asiakkaita hädin tuskin riittää.

Kauppias ei osaa sanoa, millä asiakkaan kiinnostuksen voisi herättää jälleen takavuosien tasolle.

- Kyllä se siltä näyttää, että lama on syönyt ihmisten seksihalut, Mikkonen naurahtaa.

Pikkupoikana hyppäsin pää edellä Apparan seiskapuolesta. Nyt ei meinaa nuppi kestää kiipeämistä kuistin katolle.

Ensimmäisiä hommia rintamamiestalon ostamisen jälkeen oli asennuttaa röttelöön varaava takka. Vaimo ilmoitti, että minun on painuttava tikkaita ylös katolle putsaamaan lumet nuohoojan tarkastusta varten. Kas kun ei pyytänyt meikäläistä hyökkäämään Venäjälle ja miehittämään Kremliä. Minä en nimittäin tykkää korkeista paikoista, mikä tarkoittaa mitä tahansa ylitse kahden metrin. No urheasti könysin tikkaita ylös lasten hiekkalaatikkolapio sidottuna narulla kaulaan ja sain kuin sainkin katon paljaaksi. Alas tullessa housunlahje tarttui räystääseen ja samalla kaulassa ollut lapio jäi jupattiin kattoaskelmiin. Emäntä seurasi prosedyyriä pihalta ja purskahti hersyvään nauruun. Itse en kyllä ymmärrä, mitä koomista on jyrkänteen reunalla keikkuvassa ihmisessä.

Eipä aikaakaan, kun vaimo keksi, että talon yläkolmioon on tehtävä luukku kattorakenteiden kunnon tarkastamiseksi. Oppinut mielipiteeni oli tietenkin välittömästi, että ehkä yläkolmioon ei ole tarkoitus mennä, koska luukkua ei alun perin ollut olemassa. Sinun ei pidä menemän yläkolmioon.

Joku perkeleen panukaila sitä kuitenkin suositteli, joten reikähän tehtiin. Ammattilaisethan sen sahasivat, mutta jouduin olemaan apupoikana ja kiipeämään pari kertaa kuistin katolle. Urakan tehnyt kuusikymppinen äijä nousi tikkaita kuin orava ja meikäläinen raahautui puola kerrallaan perässä naama valkoisena.

No nyt siellä on se reikä, josta joku kai kurkkasi sisään ja totesi tilanteen vakaaksi. Minä se en ainakaan ollut. Vaimon mielestä tarkistus olisi taas paikallaan, mutta en ole kovin vakuuttunut. Siellä on varmaan miljoona ampiaista.

Mistä tuommoinen kammo "korkeita paikkoja" kohtaan oikein tulla tupsahti? Lapsena sitä ei osannut kammota oikein mitään ja vielä armeija-aikoinakin sitä sentään tuli touhuttua kaikenlaista extremeä. Ehkä se on vain tottumattomuutta.

Mutta harjoituksen puute ei selitä sitä, että jotenkin pelottaa uiminen järvessä niin, ettei oikein uskalla montaakaan metriä laiturista etääntyä. Vaimo kiusaa ja haukkuu rantakäärmeeksi. Hyppään kyllä veteen rehvakkaasti, mutta sitten iskee joku lievä paniikki, että kohta tulee suurhauki ja puree persuksiin tai jotakin vielä pahempaa.

Älkää naurako. Ilmiö taitaa olla yleinen kalastusta harrastavien keskuudessa. Kun on aikansa kiskonut koukuista irti kaikenlaisia synkästi tuijottavia muljakkeita, ei kerta kaikkiaan tee mieli viipyä niiden valtakunnassa minuuttia kauempaa.

Ja sitten on vielä tämä veroilmoitusten täyttäminen. Voi Herra Isä.

Hauhotaloa tuetaan muuan muassa ostamalla nimikkotuoleja. Tuolien nimikilpiä nikkaroivat paikoilleen Pentti Maaranen, Ilpo Kukkola ja Veikko Tuominen.

Liki päivälleen vuosi sitten hauholaiset järjestöt ja yksityiset henkilöt päättivät ostaa perinteistä rikkaan Hauhotalon Hämeenlinnan kaupungilta pitäjäläisten omaksi juhla- ja kokoontumistaloksi. Hanketta varten perustettiin oma osakeyhtiö.

Päätöstä ei ole kaduttu, päinvastoin. Talolla riittää käyttäjiä. Sana mainiosti kokoontumispaikasta kiirii, sillä Hauhotaloa vuokraavat nykyisin myös kauempaa tulevat tarvitsijat.

- Tämä vuosi on toimittu jo aktiivisesti, viime vuosi meni vielä hieman tavoille totutellessa, Hauhotalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Tuominen sanoo.

Jos riittää talolla käyttäjiä, niin riittää myös tekemistä Hauhotalon puuhanaisilla ja -miehillä, aktiivisia toimijoita kun vapaaehtoistöissä ole koskaan liikaa.

- Kevään aikana vuokraajia on ollut vähintään joka viikolle, parhaille useampi. Nyt tahti alkaa näyttää hyvältä, mutta enemmän mahtuu, taloyhtiön sihteeri Arto Salminen kertoo.

Vuokralaiset ovat kaiken a ja o, sillä ilman vuokratuloja ei taloa pystytä ylläpitämään.

Talossa järjestetään kaikkea mahdollista häiden ja elokuvanäytösten väliltä, sinne sopivat niin yritykset, yhdistykset kuin yksityisten perhejuhlat.

Jalalla koreasti

Kesälomasesongin jälkeen Hauhotalossa on tarkoitus pistää jalalla koreasti harva se viikko, sillä taloyhtiö aikoo ryhtyä päivätanssien järjestäjäksi. Lattialle uskotaan riittävän tanssahtelijoita kauempaakin kuin Hauhon taajamasta.

- Herätellään vähän vanhoja muistoja, Tuominen myhäilee.

- Nyt taloon hankitaan oma ruokailukalusto, joten sekin ongelma on poispyyhkäisty juhlajärjestelyjen tieltä, Veikko Tuominen kertoo uunituoreesta ratkaisusta.

Hauhotalon osakeyhtiön takaa löytyy toistakymmentä paikallista yhdistystä sekä runsaasti yksityisiä ihmisiä. Alkuun myytiin 250 osaketta, muutama on jäljellä, sekä nimikkotuoleja juhlasaliin sijoitettavaksi. Nimikkotuoleja voi ostaa edelleen vaikka ja kuinka paljon, sillä kaikki tuolien selkänojat eivät vielä kiillä metallilevykkeen voimasta.

- Osa yksityisistä on ostanut periaatteensa puolesta useamman tuolin, Veikko Tuominen tuumaa tuolien nimikilpiä kiinnittäessään.

Pitäjäläisten oma juttu

Hauholla talosta on muodostunut myös hyvin voimakkaasti paikallinen identiteettikysymys, sen vuoksi talon puolesta tehdään talkoita ja lahjoitetaan varoja.

Yksi esimerkillisimmistä talon eteen töitä tehneestä on paikkakunnan entinen apteekkari Raili Tikkanen, joka lahjoitti juuri Hauhotaloon kolme ilmalämpöpumppua.

- Varmasti saadaan merkittävät lämmityssäästöt ensi talvesta alkaen, sillä lämmitys on suurin menoerä, Salminen sanoo.

Samaan uskoo Hauhon entinen kunnanjohtaja Pentti Maaranen, joka on myös aktiivisesti Hauhotalon talkoissa mukana. Energialasku isossa talossa kun on ylivoimaisesti raskain maksuerä.

Entisen kunnan entinen johtaja huolehti myös siitä, että Hauhon kunnan aikoinaan saamat lahjat ja muistoesineet ovat tarkasti tallella Hauhotalon uumenissa. Hämeenlinnan kaupungilla ei ole niiden perään mitään hinkuakaan, sillä ne ovat hauholaisten saamia tunnustuksia ja muistamisia.

- Näistä täytyy pystyttää vielä kunnon näyttely. Taulujakin on varastossa vaikka kuinka paljon, joille ei ole vielä näyttelytilaa järjestetty, Maaranen ja Tuominen kertovat näyttävimpien muistolahjojen äärellä.

Taloa itseään korjataan pitkälle talkoovoimin. Par´aikaa taloon on tiivistetty ulkovarastosta puolilämmintä tilaa, minne tilaisuuksien järjestäjät voivat varastoida tarjoomuksiaan piiloon liialta talvikylmältä.

- Äänentoisto on nyt uusittu kokonaan, ja se varmasti on laatutavaraa, Arto Salminen kertoo.

Hauhotaloon mahtuu kerrallaan noin 200 ihmisen vierasjoukko istumapaikoille ruokailemaan. Suuriin yleisötilaisuuksiin väkeä mahtuu huomattavasti enemmän.

Mira Toivonen (vas.) vastaanottaa päivitetyn passikuvasarjansa Marko Tammelalta. Kuva: Toni Rasinkangas

Ydinkeskustassa kävelykatu Reskan ja Kasarmikadun risteyksessä toimiva Kuvapalvelu on palvellut kaupunkilaisia samoilla sijoilla jo 30 vuotta. Pekka Tammelan perustama perheyritys aloitti Kodakin edustajana vuonna 1983.

Toisessa polvessa Kuvapalvelua luotsaava Marko Tammela on nähnyt alan muutokset ja myllerrykset. Hän aloitti isänsä opissa vuonna 1988.

- Selkein muutos oli minilab-koneiden tulo, joilla kuvat pystyttiin teettämään tunnissa paikan päällä. Sitä ennen ne vielä lähetettiin kehitettäväksi Vantaalle isoon valmistamoon.

Alan nousukausi oli melkoinen ennen 1990-luvun lamaa, jota ennen Kuvapalvelulla oli myymälät myös Turengissa, Lammilla, Parolassa ja Riihimäessä. Nykyisin yrityksellä on toinen myymälä Sibeliuksenkadulla.

Ensimmäiset digimaistiaiset

Monet jättivät hyvästit filmirullan pujottelulle APS-kameran esiin marssimisen myötä vuonna 1996.

- APS-kasetin sai vain sujauttaa kameraan. Samalla se mahdollisti valokuvaamista kolmella eri kuvakoolla.

Tammela kuvailee maailman muuttuneen, kun ensimmäiset maistiaiset digistä saatiin 2000-luvun alussa.

- Se oli uutta ja ihmeellistä, kun kuvat sai siirtää kamerasta suoraan tietokoneelle.

Digikamera ei kuitenkaan rantautunut heti kansan pariin. Järjestelmäkameroista 99 prosenttia meni yrityksille.

- Hinnat olivat huikeat. Harrastelijakamerat maksoivat 10–20 tuhatta markkaa.

Ammattilaiskameroiden hinnat olivat halvimmillaan 150 000, kalleimmat hipoivat puolta miljoonaa.

Digikameroiden- ja kuvaamisen yleistyessä ihmiset ajattelivat, ettei heidän tarvitse enää asioida valokuvausliikkeissä. Paperikuvan merkitys korostui jälleen, kun niiden digiversiot eivät olleetkaan ikuisia.

- Tietokoneita hajosi tai muistikortti temppuili. Ei paperikuva ole kadottanut hohtoaan, vaikka albumeihin päätyykin murto-osa otoksista. Ihmiset kuvaavat enemmän kuin koskaan aiemmin.

"Ympyrä on sulkeutunut"

Kuvapalvelu on osa Suomen suurinta yksityistä ketjua, Fotoliigaa. Yrityksen runkona alusta asti ollut studiokuvaus on lisääntynyt. Kuvapalvelussa ikuistetaan niin juhla-, tuote- kuin mainoskuvat.

Monesti Tammiselta kyselläänkin, mitä valokuvaajan arkeen kuuluu.

- On ollut päivä, jolloin olen kuvannut samana päivänä timanttisormuksen, pikkulapsen ja panssarivaunun.

Erikoiskuvia painetaan niin kankaalle, keramiikkaan kuin kakunkin päälle. Viralliset passikuvat saa heti kättelyssä mukaan. Yhteistyökumppanin Sinisentalon kehystämöpalvelutkin löytyvät kerrosta ylempää.

Kameramyynti on edelleen oleellinen osa valokuvausliikkeen toimintaa, mutta kilpailu on kovaa.

- Nettikaupoissa hintoja pystytään pudottamaan, mutta palvelu jää siellä aika vähäiseksi.

Digiaikana nuorten aikuisten kiinnostus filmikameraa kohtaan on lisääntynyt.

- Joka päivä näytille tuodaan vanhoja kameroita ja kysellään filmiä, jolle kuvataan edelleen. Voisi sanoa, että ympyrä on sulkeutunut.

Katariinassa etsitään entisajan aitoja makuja

Vappuna jalalla koreasti!

Parolan koulun oppilaskunta tempaisi keräyksellä

Keitä löytyykään lukkojen takaa?

Leijonat ponnistaa altavastaajana MM-kisoihin

Hannu Raitio palkittiin vuoden vartijana: "Puhe on paras ase"

Miekkalinna-nimen keksijälle Rami Aaltoselle tarjottiin pamppu ja kakkua

"Ystävätoiminta on ollut rikkaus"

Antti Koski elää omaa nuoruuttaan

Elohopea poistumassa kaupungin lampuista

Iha-haa-haa, huippuravuri?

Yhteisomistajuudesta haetaan uutta potkua raviurheiluun

Talvisota vai muotinäytös?

Kauppalehti rankkasi Turengin Hullun Proffan vientiyritysten ykköseksi

Hanna lähti Kaliforniaan

Etelä-Hämeen Osuuspankin perustaminen ratkeaa tiistaina, vain Janakkalassa näkyvää vastustusta

Hauhon näkötorni on kohtaamispaikka

"Lama on syönyt ihmisten seksihalut"

Kun aikuista miestä pelottaa

Hauhotalo voi hyvin pitäjäläisten hoteissa

Paperikuva ei ole menettänyt hohtoaan