Kaupunkiuutiset

Olavi Vuorisen kokoama Tarmon 110-vuotishistoriikki esittelee Tarmon urheilijoita eri vuosikymmeniltä. Yläkuvassa miesten 4x800 m hopeajoukkue vuodelta 1973: Pekka Kiviharju, Heikki Itkonen, Olli Karhi ja Mikko Moisio. Alhaalla vasemmalla Johannes Kerälä kiekonheitossa. Alhaalla oikealla vuoden 1977 18-vuotiaiden SM-hopeajoukkue: Matti Fagerlund, Ilkka Korkiamäki ja Juha Myllö. Kuva: Markku Wiik

Hämeenlinnan Tarmon 100-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 2003 entisten Tarmolaisurheilijoiden tavatessa toisensa esiin nousi ajatus vastaavien tapaamisten järjestämisestä useamminkin. Urheilumies ja valmentaja Olavi Vuorisen aloitteesta saikin alkunsa T-klubi, joka on kuluneen kymmenen vuoden aikana koonnut yhteen Tarmon riveissä kilpailleita entisiä yleisurheilijoita.

- Klubi-idea oli alun perin Olavi Vuorisen ja kaikki, jotka aluksi olimme mukana, olimme olleet Vuorisen valmennuksessa eri vuosikymmeninä, mainitsee T-klubin sihteeri Ilkka Korkiamäki.

- Klubi on siis yhdistänyt eri-ikäisiä tarmolaisia ja kaikki Tarmon toiminnassa joskus mukana olleet ovat nykyään tervetulleita klubin jäseniksi, miettii hallituksen jäsen Johannes Kerälä.

Juhlat tulossa

T-klubi täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja syntymäpäiviä juhlitaan Hämeenlinnan Raatihuoneella lokakuun 4. päivänä 10-vuotisseminaarin ja juhlaillallisen merkeissä.

Seminaarin esiintyjistä voi jo nyt mainita jalkapalloilija Aki Riihilahden ja juoksija Hannu Hämäläisen. Petri Keskitalo juontaa juhlaseminaarin. Seminaarimaksu on 30 euroa.

- Seminaari on tarkoitettu eri lajien urheiluvalmentajille ja kaikille muillekin nuorten valmennuksesta kiinnostuneille. Valmentajille olisi tärkeää tavata eri lajien valmentajia. Tervetuloa hankkimaan lisää valmennustaitoa ja tukemaan nuorten urheiluvalmennusta, toivottaa klubin sihteeri Korkiamäki.

T-klubilaisille vuosikokoontumisten yhteydessä on aina muutakin ohjelmaa, kokoontumispäivänä on saatettu kisailla Kaurialan kentällä tai lenkkeillä Ahvenistolla tai Aulangon maisemissa.

Valmennusseminaareja

- Yhdistyksen perusajatuksiin on kulunut Tarmon urheilijoiden tukeminen stipendeillä, T-klubin puheenjohtaja Olavi Vuorinen kertaa.

- Lahjoitettavat varat kerätään pääasiassa jäsenmaksuilla, mutta myös valmennusseminaarien osallistumismaksuista kertyy jaettavaa. Ryhdyimme järjestämään vuosikokouksen yhteyteen valmennusseminaareja, kun tajusimme, että meillä on Klubissa runsaasti tietoa urheilulääketieteestä ja valmennuksesta. Suuret kiitokset Hämeenlinnan kaupungille yhteistyöstä tapahtumien järjestelyissä. Mehiläinenkin tuli merkittävällä panoksella mukaan ja myös muutamat muut firmat ovat tukeneet toimintaamme, Vuorinen kiittelee.

Valmennusseminaareja on järjestetty yhteensä 8 vuodesta 2006 lähtien ja osallistujia niissä on ollut yli 600. Stipendejä yleisurheilijoille on jaettu kuluneiden vuosien aikana 30.000 euron arvosta.

Stipendejä nuorille

Kesän tulosten perusteella jaetaan menestyneille junioreille pääasiassa lahjakorttityyppisiä stipendejä. Innostuneita nuoria on Tarmossa paljon, hyvä juniorityö on tuottanut tulosta. Pieniä urheilukoululaisia on runsaasti ja heitä on noussut nuorisosarjoihin. Yleisurheilu on nouseva laji ja Tarmon urheilukoulussa ja nuorten ryhmissä osallistujamäärä on lisääntynyt.

- Toimintaan on ilmoittautunut kesäksi mukaan yli 300 nuorta. Se on hyvä, suuresta massasta nousee lahjakkuuksia, tietää hallituksen jäsen Johannes Kerälä.

T-klubissa on jäseniä 70, jäsenmaksu vuodessa 40 euroa. Enemmistö jäsenistä on miehiä, naisia toivotaan myös mukaan toimintaan. Tietoa klubista ja sen toiminnasta löytää tutustumalla yhdistyksen kotisivuihin.

Jatta Pöyhönen-Wiik

Tämän suuren kivipaaden alla lepää kaupungin ensimmäisen sanomalehden Hämäläisen vuonna 1858 perustanut lehtori Gustaf Erik Euren.

Vanha hautausmaa Turuntien varrella on nykyään yksi Hämeenlinnan puistoista ja suojeltu kulttuurihistoriallinen kohde. Kun linnan kupeesta Saaristen virkatalon maille kuningas Kustaa III:n määräyksestä muuttanut kaupunki sai uuden kirkon vuonna 1798, perustettiin hautausmaa kulkutautivaaran takia hiukan kauemmas asutuksesta Kaurialan pelloille.

Aluksi haudat merkittiin puuristeillä, mutta hautakiviä alettiin käyttää 1820-luvulla. Hautausmaan hallitsevin piirre on Nordenswan-suvun empiretyylinen kappeli, jonne on laskettu lepoon muiden muassa vain 34-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin kuollut taidemaalari Victorine Nordenswan (1838-1872). Kappelin vieressä on maaherra Carl Otto Rehbinderin (1797-1873) muistomerkki ja sukuhauta.

Muita vanhalle hautausmaalle haudattuja tunnettuja henkilöitä ovat lehtori ja kansanvalistusmies Gustaf Erik Eurén (1818-1872), Jean Sibeliuksen isä, lavantautiin menehtynyt kaupunginlääkäri Christian Sibelius (1821-1868), runoilija Paavo Cajanderin vanhemmat Frans ja Maria sekä kirkkoherrat Olof Churberg (1811-1872) ja Mathias Churberg (1780-1852) . Olofin isä Mathias oli suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka pani alulle kaupungin ensimmäisen pankkilaitoksen 1840-luvulla.

Vuosien 1963 ja 2004 välillä hautausmaalta on kadonnut 16 luetteloissa ollutta hautakiveä. Kookkaita hautakiviä on jäljellä vain kymmenkunta ja säilyneet ristit sekä paadet ovat 1800-luvun puolivälistä. Joukossa on myös venäjänkielisiä muistomerkkejä ja vuonna 1918 kaatuneiden saksalaisten sotilaiden muistoksi pystytetty monumentti, joka siirrettiin vuonna 1962 Sibeliuksen puistosta eli entisestä Tähtipuistosta. Toimenpide aiheutti kiivaan kansalaiskeskustelun, sillä jotkut pitivät sitä hautarauhan rikkomisena.

Kulkutautien aikaa

Suurten sukujen ja merkkihenkilöiden hautojen keskellä törmää myös vähäisempiin muistomerkkeihin, joissa saattaa olla vain merkintä viidestä veljeksestä tai kokonaisesta perheestä lapsineen. Kulkutaudit koettelivat Hämeenlinnaa kovalla kädellä 1800-luvulla ja joidekin tietojen mukaan alueelle olisi kaivettu jopa 400 vainajan joukkohauta. Hautausmaata laajennettiinkin useaan otteeseen ja vuonna 1850 myös Suomen kasarmia vastapäätä sijainneen lääninlasaretin tontille.

Lääkintöylihallituksen pääjohtaja K.F. von Willebrand totesi vuoden 1866 virkamatkallaan hautausmaan sijainnin äärimmäisen huonoksi kulkutautien leviämisen takia. Kolera raivosi Hämeenlinnassa ja kovan maaperän vuoksi haudat oli kaivettu liian matalalle, mikä oli helteisinä kesäpäivinä jopa ohikulkijoiden aistittavissa.

Kuvernööri Rehbinder ehdotti uuden hautausmaan paikaksi Poltinahoa, mutta sotaväen harjoituskenttää ei senaatti siihen tarkoitukseen myöntänyt. Vuonna 1872 vihittiin käyttöön Ahveniston hautausmaa. Vanha hautausmaa jäi puistoksi, jonka suyrakunta luovutti kaupungille vuonna 1906. Alue on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, jonka suojelusta päätettiin vuonna 1963.

Nyt se tarjoaa mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän kävelyretken menneisyyteen aivan uuden ja uljaan Hämeenlinnan kainalossa.

Lähteet: Häme-Wiki sekä Tmi Lauri Peltonen: Pikkutorin, Suomen kasarmien ja vanhan hautausmaan asemakaavoitus, rakennushistoria ja kaupunkikuva -raportti.

Onko tämä uusi IBAN-tilinumero nyt sitten viimeinkin se lopun aikojen tunnus, joita kaikkien hurskaiden sielujen tulisi kaihtaa?

Kesän aikana on korvattava lopullisesti vanhat tilinumerot uusilla IBAN-koodeilla. Ne koostuvat kaksikirjaimisesta maatunnuksesta, kaksinumeroisesta tarkistenumerosta ja "täytenollilla oikean pituiseksi täydennytystä tilinumerosta". Uudessa tilinumerossa on tällöin 18 numeroa. Haistakaa kukkanen. Miksi ei saman tien 58 numeroa? Ja täytenollia! Haluatteko tietää, mihin voitte täytenollanne työntää?

Minulla on ollut suuria vaikeuksia muistaa edes vanhan tilini tunnusta, koska numerot kuuluvat tajuntani mustaan aukkoon. Muistuu mieleen loistavan Ponille kyytiä -sketsisarjan jakso, jossa kaksi tanssisaliyrittäjää piti palaveria veroneuvojan kanssa. Aina kun veroneuvoja alkoi puhua numeroista, naiset nukahtivat. Minä olen samaa maata. Arjen numerot, yhteenlaskut ja jakojäännökset kuristavat kurkkuani ja vetävät silmäni kieroon.

Olen tehnyt musiikkia puoliammattilaisena aika kauan, mutta nuotteja en ole opetellut. Osittain siksi, että alalla on Paul McCartneystä lähtien useita muitakin ummikkoja, jotka ovat saaneet sävellyksensä eteenpäin vain yksinkertaisesti tallentamalle teoksensa jollakin formaatilla. Haluaisin osata lukea nuotteja, mutta kun niitä ei näköjään opi ilman, että joku alkaa puhua neljäsosista ja kahdeksasosista. Ja silloin se on moro.

Voisi kuvitella, että kaavakkeidenkin täyttö sujuisi kynämieheltä kuin tanssi. Älkää kuulkaa luulkokaan. Stressaan verolilmoituksen täyttöä, hikoilen verta ainakin kuukauden ja lykkään pumaskan tutkimista viimeiseen mahdolliseen päivään. Erinäisten järjestelyjen jälkeen toimitus kestää korkeintaan viisi minuuttia, kun kirjaan ylös kotitalousvähennyksen tai jonkun hankkimani härvelin kustannukset. Totta puhuakseni alan rukoilla ja lahjoa vaimoa lupauksilla erilaisista työsuorituksista. Toden totta, kaivaisin mieluummin viikon ojaa kuin täyttäisin veroilmoituksen.

Emäntähän sen homman sitten lopulta hoitaa ja minä vedän vain puumerkkini alle. Se on täytetty, tuumaan polleana, kunnes yhteiskunta taas alkaa ahdistella jollain muulla kaavakkeella.

Huolellisesti varjelemani idylli muuttuu taistelukentäksi, jolla pätevät vain viidakon armottomat lait. Miksi kaikista asioista pitää aina tehdä sellainen numero?

Mikko Rousi (vas.) ja Risto Pekola kantavat huolta nykyisen ydinkeskustan tulevaisuudesta. Kuva: Markku Wiik

Hämeenlinnan ydinkeskustan painopiste muljahtaa ensi syksynä monta piirua moottoritien suuntaan. Lokakuussa avattava Kauppakeskus Goodman imaisee melkoisen osan kävelykatu Reskan ja muun ydinkeskustan kaupallisista toimijoista moottoritien katteelle.

Nykyinen torin ympäristöön ja Reskalle keskittynyt keskusta-alue on vaarassa autioitua. Tuhannen taalan kysymyksiä ovat, mitä jatkossa tapahtuu Reskan alueelle, ja riittävätkö väkiluvun kasvu sekä kaupungin yleinen elinvoimaisuus vanhan keskustan kehittämiseen moottoritien katteen rinnalla.

Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistyksen puheenjohtajan Risto Pekolan ja Kiinteistöliiton Kanta-Hämeen toiminnanjohtajan Mikko Rousin mukaan on huolestuttava kehityssuununta koko Hämeenlinnan kaupungille, jos luottamus- ja virkahenkilöt eivät pysty päättämään keskustaan liittyvistä ratkaisuista rivakampaan tahtiin kuin tähän saakka on nähty ja koettu.

Risto Pekola näkee asian niin, että kaupungin nykyisen strategian ja päätöksenteon välillä on suuri ristiriita. Tulevaisuuteen on rakennettu tavoitteita ja mielikuvia, mutta päätöksentekopolulla ei edetä askeltakaan strategian tavoitteiden suuntaan.

- Valmistelevan portaan virkaiältään nuorempi sukupolvi on onneksi tuonut selvästi uutta draivia valmisteluun. Toivottavasti tämäkään kehityspolku ei jää valmisteluasteelle, Risto Pekola näkee valoa tulevaisuudessa.

Mikko Rousi on puolestaan huolestunut luottamushenkilöiden riittämättömästä tietämyksestä ja tiedonjanosta, mikä osaltaan koko ajan hidastaa nykyisen keskusta-alueen kehittämistä.

- Vallalla on enemmän luuloja kuin tietoa.

- Tuntuu, etteivät kaikki poliittiset päättäjät ole kiinnostuneet tulevaisuuden turvaamisesta ja kehittämisestä. Tämä hetki on luottamushenkilöillä hallussa, mutta mielenkiintoa tulevaisuudessa menestyvään Hämeenlinnaan toivoisi olevan enemmän.

Logistiikkaa ja ansaintaa

Kaksikon mielestä kantakaupungin ydinkeskustan tulevaisuus tiivistyy kolmeen sanaan: logistiikkaan, ansaintalogiikkaan * ja kaavoitukseen.

- Kaikkien hämeenlinnalaisten on hyvä muistaa, että myös niin sanottujen liitoskuntien tulevaisuuskin on tiukassa kytköksessä kantakaupungin menestykseen ja vetovoimaisuuteen. Tarvitsemme tulevaisuudessa nykyistä elinvoimaisemman keskustan, Risto Pekola painottaa.

Ansaintalogiikan vaikutuksilla hän tarkoittaa sitä, että kaikki liittyy kaikkeen yksityisestä ihmisestä mahdolliseen suurinvestoijaan, pienyrittäjään, kauppaketjuun tai tavarankuljettajaan saakka.

- Tarvitaan myös taloudellinen pärjääminen niin pienyrittäjille kuin suurinvestoijalle. Tämän kokonaisketjun oivaltaminen on elintärkeä ratkaisuista päätettäessä.

- Kyse ei ole suinkaan yksittäisten yrittäjien tai sijoittajien nykyistä isommasta roolista, vaan koko Hämeenlinnan ja varsinkin keskustan tulevaisuudesta. Tätä kautta Hämeenlinnan kaupunki saa lisäresursseja kaikkien palveluiden kehittämiseen, Risto Pekola jatkaa.

Hän nostaa esille myös keskusta-alueen monipuolisuuden, johon sijoittuvat niin ihmiset, tiivis asuminen ja palvelut viihtyisään ympäristöön.

- Sellainen tavoitehan siellä strategiassa seisoo.

Nyt on päällä pattililanne

Risto Pekola ja Mikko Rousi kokevat nykyisen kehittämistilanteen seisahtaneena, koska kukaan ei uskalla tehdä päätöksiä.

- Kaikki tuntuvat odottavan vain seuraavia vaaleja tai isoa kertaratkaisua, jollainen oli aikanaan katteen rakentamispäätös. Sen jälkeen on odotettu, selvitetty, odotettu, selvitetty, odotettu…

Mikko Rousi sanoo päättäjien odottavan kiinteistösijoittajien ratkaisuja, kiinteistösijoittajat odottavat poliittisia päätöksiä, poliittiset päättäjät odottavat virkamiesten esityksiä...piiri pieni pyörii loputtomiin.

- Pattitilanne, suma seisoo.

Osayleiskaava toisi selvyyden esimerkiksi siihen, mitä, mihin ja miten paljon sallitaan keskustaan vielä rakentaa.

Pekola ja Rousi ovat yksituumaisesti sitä mieltä, että ydinkeskustan pysäköintiratkaisu on liikkeelle paneva voima, olipa päätösten lopputulema mikä tahansa; torinaluspysäköinti, maan päällinen parkkihalli/halleja tai muu pysyvä pysäköintiratkaisu.

Pekola ja Rousi palaavat hämeenlinnalaisittain korkeita tunteita synnyttävään asiaan–henkilöautojen pysäköintiin. Toisten mielestä parkkipaikkoja on jo runsaasti, uusia ei tarvita kun keskusta tyhjenee. Toiset näkevät uusien pysäköintitilojen tarpeen keskustan positiivisen kehityksen kannalta ratkaisevana.

- Keskusta-alueelle kaavaillaan asutettavan tuhansia uusia asukkaita. Varsinkin lisä- ja täydennysrakentaminen tuovat väkisin eteen pysäköintiongelman, Rousi muistuttaa. Jo nyt on tarve lisärasiteparkkipaikoista.

- Pysäköintiin liittyy koko ydinkeskustan logistiikan järjestäminen nykyistä paremmin. Ei ole kenenkään etu, että kävelykadulla seisoo päivästä toiseen liikkeisiin tavaraa tuovia tai hakevia paketti- ja kuorma-autoja, tai polkupyörällä on mahdoton pyöräillä keskustan alueella, Rousi pohtii.

- Vasta se tieto saa rakennuttajat/investoijat liikkeelle, kaksikko huomauttaa. Näin tapahtui jo Lahdessa ja Mikkelissä.

Hunajaparoni Markku Niemisen ura hakee vertaistaan. Nelivuotiaana mehiläistenhoidon aloittanut mies täyttää pian 66 vuotta. // Kuvat Markku Wiik

Kun on lähes viidentoista miljoonan työläisen – ja melko monen kuningattarenkin – pomo, arki on melkoista ahertamista.

Iittalassa asuva Hunajaparoni Markku Nieminen elää parhaillaan vuoden kiireisintä aikaa.

- Mehiläisten työskentelyolosuhteet ovat parhaimmillaan silloin, kun maassa on kosteutta ja lämpötila on hieman alle hellerajan. Tällä hetkellä pesillä meinaa olla liian kuumaa, Nieminen tuumii.

Hunajaparoni kiertää jokaisella, 150 pesällään, noin kerran viikossa – ja seuraa hän säätiedotuksiakin.

- Hellepäivät ovat pahoja, sillä kasvit pelkäävät kuivuvansa, eivätkä laske kosteutta meteen, Nieminen kertoo.

Kisällistä mestariksi

Hunajaparoni oli vain neljävuotias, kun hän aloitti mehiläistenhoidon isänsä renkinä.

- Isä neuvoi, että minun pitää juosta muun perheen luo mansikkapellolle, jos näen ison mehiläisparven. Aika paljon tuli juostua, Nieminen kertoo.

Shellin baarin kaverit keksivät alkaa nimittää Niemistä Hunajaparoniksi aikuisiällä. Mies on toiminut tähän mennessä jo yli kuusikymmentä vuotta mehiläistenhoitajana.

- 1990-luvulla myin kertaalleen kaikki pesäni, mutta hankin uusia tilalle heti seuraavana päivänä.

- Nykyisin vietämme osan syksyä ja talvea Espanjassa vaimon kanssa. Siellä elämämme on hyvin erilaista, koska meillä on vapaa-aikaa. Voimme kutsua ystäviä syömään ja pelaamme korttia.

- Täällä ollessamme olemme aina kiinni mehiläisissä tai hunajan jatkojalostuksessa.

Niemisen mehiläisarmeija tuottaa nykyisellään tuhansia kiloja hunajaa. Osa hunajasta myydään eteenpäin, osasta jalostetaan tuotteita oman Hunaja-Aitta -merkin alla.

Myös tytär Anu Talus on mukana yrityksen toiminnassa. Talus vastaa myynnistä ja hän on perustanut yrityksen yhteyteen myös hyvinvointihoitola Hyvän Olon Aitan.

- Vävypoikanikin on jonkin verran mukana toiminnassa. Opetan hänelle mehiläisten hoitoa ja katsotaan, miten kärpänen puree, Markku Nieminen sanoo.

Paroni kestää satakin pistosta

Nieminen kirjoittaa Hunajaparonin tittelikseen myös virallisiin papereihinsa.

- Pesillä ollessani minulla on kaksi päähinettä ja kaksi päällekkäistä asua. Voin saada satakin pistosta, mutta se ei haittaa vielä mitään, mies sanoo.

Hänen ja mehiläisten välinen symbioosi jatkuu maaliskuulta syyskuun puoliväliin.

Paroni puhuu hunajasta esimerkiksi ihon ihmeaineena. Hän itse käyttää hunajaa niin teehen, pullan päälle kuin saunassakin.

- Saunahunaja hoitaa kipeitä jäseniä, Nieminen perustelee.

Luonnonlait huolehtivat siitä, että Hunajaparonin alaiset toimivat tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

- Kuhnurit eivät jää turhaan syömään talviksi, vaan kuolevat aina kauden jälkeen. Kuningattaret elävät kaksi-nelivuotiaiksi, Markku Nieminen kertoo.

Leila Itkonen

Tykysten vapaaehtoiset Veijo Paananen (vas.), Lea Autere ja Pekka Kujansuu odottavat Katuman lavalle vähintään sataaviittäkymmentä tanssijaa. Tausta lavan omistavan Vanajan Paukun puheenjohtaja Martti Jaakkola. Kuva: Kari Karppinen

Katuman lava Katumajärven rantamaisemassa kuuluu tällaisiin pienlavoihin, jotka tanssittivat tuhansia ja taas tuhansia tanssipareja aina 1990-luvun lamaan saakka. Tuli talouslama–ja tuli karaoke. Tanssilavojen kävijämäärät laskivat.

Katuman lavalla järjestetään kuitenkin kuluvan suven aikana seitsemät kaikille avoimet tanssit.

Vielä 1980-luvun lopulla Katumalla tanssittiin 36 eri kertaa yhden kesäsesongin aikana!

Tanssien järjestysvastuussa ovat alkaneena kesänä yhdistykset Tykyset ja Liikkeellä kaiken ikää -yhdistys. Kesäkauden avajaiset ovat ensi sunnuntaina.

- Talvikaudella järjestämme tansseja Turengin Kuumolassa, kesällä pyörähdellään Katuman lavalla. Meidän pienen yhdistyksen voimavarat eivät riitä useampaan järjestämiskertaan, Tykysten puheenjohtaja Pekka Kujansuu sanoo.

Sunnuntai-iltapäivätanssien kasaan kurominen edellyttää vähintään 15 vapaaehtoisen talkoopanoksen, kun tarvitaan lipunmyyjää, puffetinpitäjää, järjestysmiestä ja liikenteenohjaajaa.

- Tarvitaan myös tanssittavaa musiikkia hyvin soittava yhtye. Siitä on paljon menestys kiinni, Kujansuu sanoo

Tykyset järjestää tansseja osin oman toiminnan rahoittamiseksi, osin "rakkaudesta lajiin".

- Kaikki eivät suinkaan tanssi, mutta ovat mielellään hankkimassa yhdistykselle käyttövaroja. Suurin osa kiertää jollakin tavoin kulttuurin pariin, kun käymme teattereissa. Myös liikuntaan jaetaan jäsenistölle tukieuroja, rahastonhoitaja Veijo Paananen selvittää.

Pekka Kujansuu ja Lea Autere tunnustautuvat myös tanssijoiksi.

- Se kuuluu olennaisesti asiaan, Lea Autere sanoo.

Hurjia lukuja

Katuman lavan omistaa Vanajan Paukku, joka vuokraa lavakiinteistöä myös hää-, syntymäpäivä- sekä yritysjuhliin. Paukkulaiset pitävät lavaa talkoovoimin kunnossa, juuri äskettäin ulkoterassi uusittiin oman väen voimin. Vanajan Paukku pyöritti tansseja viimeksi 1970-luvulla, mutta yhdistyksen toiminnaksi se kävi liian raskaaksi.

Katuman lava rakennettiin vuonna 1947 lukuisten muiden suomalaislavojen tapaan kauniiseen rantamaisemaan, eivätkä luonnonolosuhteet ole siitä miksikään muuttuneet. Yhteiskunta ympärillä on sen sijaan kokenut myllerryksiä.

- Lamavuodet 1990-luvulla veivät tanssiyleisön, eikä se ole näille pienlavoille takaisin löytänyt, Paukun pitkäaikainen puheenjohtaja Martti Jaakkola pohtii.

- Pubeihin rantautunut karaokevillitys vauhditti kehitystä.

Katuman lavalla ei ole enää vuosiin ollut vakituista koko kesäkauden tanssien järjestäjää. Jaakkolan mukaan vaatisi 2–3 vuotta, ennen kuin tanssiva kansa uskoisi lavatanssien tulleen jäädäkseen. Sitä ennen pitäisi toimia tappiolla. Se ei innosta ketään.

- Katuman lavalla on suurimmissa tapahtumissa ollut 2 000–2 500 ihmistä. Se on hurja väentungos näin pieneen paikkaan.

Eino Grön veti vielä viisi vuotta sitten vajaat tuhat tanssijaa, sen jälkeen on askellettu pienemmillä väkimäärillä.

Salla Varenti kokee etuoikeudekseen mahdollisuuden toimia hevostalliyrittäjänä Aulangon perinteikkäässä kulttuurimaisemassa. Kuva: Juhani Karvonen

Hyvä ja tiivis yhteishenki, monipuolinen toiminta ja ainutlaatuinen ympäristö ovat tunnusomaisia piirteitä vuoden ratsutalliksi valitussa hämeenlinnalaisessa Aulangon Ratsastuskoulussa.

Ratsutallin yrittäjä Salla Varenti on innokas ratsastuksenopettaja ja kilparatsastaja.

Suomen Ratsastajainliitto palkitsi Aulangon Ratsastuskoulun Vuoden Tallina 2013.

Liiton perusteluina tunnustukselle oli muun muassa se, että tallilla kokoontuu säännöllisesti neljä kerhoa.

- Kerhoissa lapset hoitavat hevosia ja ylipäätään harjoittelevat hevostaitoja. Kerhoissa ei ratsasteta, vaan ohjaajat järjestävät kerholaisille hevostaitojen opettelun lisäksi muuta liikuntaa, esimerkiksi poniagilitya ja retkiä, sanoo Varenti.

Tallilla pidetään kahdesti viikossa perheen pienimmille soveltuvia minitunteja. Nuori Suomi -hevoskerhot kokoontuvat kolmesti ja vikellysryhmät kahdesti viikossa.

- Tuntiratsastajia kannustamme kilpailemaan sekä talli-, seura-, alue- että kansallisissa kilpailuissa. Halukkailla motivoituneilla ja etenemishaluisilla ratsastajilla on mahdollisuus päästä este- tai kouluvalmennusryhmiin, sanoo Varenti.

Yhteishenkeä vaalittava

- Meillä on tallissa erityisen hyvä yhteishenki, jonka pohja on luotu pitkän ajan kuluessa. Niin tuntiratsastajat kuin yksityiset hevosenomistajatkin ovat tasa-arvoisia. Jokaisella on samat oikeudet ja velvollisuudet.

Hyvä ilmapiiri ei säily vaalimatta. Tasa-arvoisuuteen osaltaan kuuluu, että tuntiratsastajillakin on mahdollisuus saada valmennusta.

- Kaikilla ei ole tilaisuutta hankkia omaa hevosta. Tavoitteellinen tuntiratsastaja saa halutessaan oman hevosensa, jonka kanssa hän oppii hevosen elämää.

Hevoseen tutustuminen eläimenä on Varentin mukaan tärkeää.

- Hevosen pitää olla itsessään houkutteleva. Se on usein perusta pitkäaikaiselle, molemminpuoliseen – hevosen ja ihmisen – luottamukseen perustuvalle harrastukselle.

Itse ratsastus ei ole kaikille enää se harrastuksen suola.

- On ihmisiä, jotka haluavat tulla katselemaan tai harjaamaan hevosia tai vaikkapa haravoimaan piha-aluetta ja tutustumaan sitä kautta hevosten elämään. Kaikkeen ei ole tarpeen asettaa hintamerkintää.

- Entistä enemmän harrastajat arvostavat yhteyttä hevoseen ja haluavat tutustua eläimeen. Harrastaja haluaa etsiä hevosesta kaveria, painopiste ei ole enää pelkästään ratsastuksessa. Minusta suuntaus on hyvä.

Janne Ilmasen mukaan markiisit ovat kasvattaneet suosiotaan, kun ihmiset ovat alkaneet panostaa terasseihinsa. Kuva: Toni Rasinkangas

Sibeliuksenkadulla sijaitsevan Laatu-Kaihdin-liikkeen toimitusjohtajan Janne Ilmasen mukaan sähköistetyt markiisit ja verhot ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina.

- Siihen on selkeä syy; ihmiset ovat alkaneet panostaa terasseihinsa takavuosia enemmän.

Onhan Mikko Alatalokin laulanut, että markiisin alla on aina kesä.

Terassimarkiisi suojaa paitsi paahteelta, myös tuulelta ja sateelta. Ikkunamarkiisi taas voi vähentää koneellisen ilmastoinnin tarvetta jopa 80 prosentilla.

- Markiisilla saa katettua oleskelutilaa talon ulkopuolelle, ja samalla viilennettyä myös sisätiloja.

Markiisikankaat ovat suunniteltu myös kestämään näiden leveyspiirien olosuhteita.

- Ne ovat vettä ja likaa hylkiviä sekä home- ja uv-suojattuja. Alumiinirunko kestää aikaa siinä määrin, että siihen voi vaihtaa uuden kankaan vielä monen vuoden päästä.

Suunnittelua ja räätälöintiä

Vaikka ajat ovat muuttuneet, on vuonna 1989 perustetun Laatu-Kaihtimen tavoitteena tarjota edelleen asiakkailleen mahdollisimman monipuolista palvelua.

- Nykypäivänä asiakaspalvelu vain korostuu. Tartumme toimeen asiakkaan tarpeet huomioiden, on kyseessä sitten yksityisasuntoon tai julkiseen tilaan suuntautuva projekti.

Ilmasen työ on paljon muutakin, kuin pelkkää myyntiä ja markkinointia.

- Se on myös suunnittelua ja räätälöintiä, sellaista mittatilaustyötä. Yli puolet työajasta kuluu taas erilaisia asennuksia tehdessä.

Valtaosa kantakaupungin liiketiloja somistavista markiiseista ovat yrityksen perustaneen Matti Ilmasen sekä hänen poikiensa Jannen ja Mikko Ilmasen käsialaa.

- Keskustalon reilun 50 markiisin urakka oli viime vuoden isoin projekti, vaikkei itse asennukseen mennyt meiltä kahdelta kuin nelisen päivää. 15 vuotta sitten asentamamme rungot pysyivät entisellään.

Keskustalon markiisit ovat yksi esimerkki tekniikan kehittymisestä. Ne avautuvat ja sulkeutuvat aurinkoautomatiikan turvin, mutta ne voi myös ohjelmoida toimimaan halutulla tavalla.

- Niin verhot kuin markiisit ovat varustettu nykyään radiolähettimillä ja vastaanottimilla, joiden ansiosta niitä voidaan ohjata kaukosäätimellä. Toki perinteisiä käsikammella veivattavia tuotteita on yhä tarjolla.

Laatu-Kaihdin on tiettävästi Suomen ainoa suunnittelu- ja toteutuspalvelua tarjoava kaihdinalan yritys, jolla on oikeudet myös sähköasennuksiin.

- Enää ei tarvitse aina tehdä sähköjohtojen läpivientejä ulkoa sisälle, vaan markiisin voi kytkeä pistorasiaan.

Vastaa lisälasia

Maailma on ehtinyt muuttua paljon siitä, kun Janne Ilmanen hoiti ensimmäisen isomman asennusurakkansa 18-vuotiaana.

- Isä antoi käsipaketissa neuvoja, kun asensin hikihatussa verhoja Hausjärven koululle. Sitä ennen olin ollut näissä hommissa hanttimiehenä, Ilmanen naurahtaa.

Kehityksen tuulet ovat puhaltaneet markiisien ohessa myös sälekaihtimiin ja verhoihin. Molemmat saa asennettua säätölaitteineen ikkunoiden väliin.

- Verho ja puinen säle imevät lämpöä. Ikkunan väliin asennettuina ne eivät varastoi lämpöä entiseen tapaan, kun ne ovat pykälää lähempänä ulkotilaa.

- Yhtälailla kaihdin vastaa yhtä lisälasia eli on myös hyvä lämmöneriste kolealla kelillä.

KIPPIS! Hämeenlinnalaiset ravintola-ammattilaiset Ville Nurminen (vas.), Mikko Setälä ja Juhani Karjalainen ovat valtakunnan eliittiä mitä drinkkien sekoittamiseen tulee.

Hämeenlinnalaiset juomanlaskijat ovat vuosien varrella olleet kovaa valuuttaa erilaisissa SM-mittelöissä. Nyt paikalliset osaajat ovat suorastaan valloittamassa valtakunnallista huippua, kun Public Cornerin Mikko Setälä, Nightlifen Ville Nurminen ja Vanajanlinnan Juhani Karjalainen etenivät FBSK:n drinkinvalmistuksen mestaruuskisojen finaaleihin.

Viime viikolla Tampereella järjestettyjen karsintojen jälkeen Setälä ja Karjalainen pääsivät viiden finalistin harvalukuiseen joukkoon tekniikkasarjassa.

– Tässä lajissa arvioidaan työvälineiden, lasien ja koristeiden käsittelyä, Karjalainen selittää.

– Roiskeet eivät tietenkään tule kuuloonkaan, eivätkä jääpalat saa lennellä ympäriinsä. Tuloksena on oltava klassisen näköinen ja makuinen drinkki, johon raaka-aineet on lisätty määrältään täsmällisesti ja oikeassa järjestyksessä.

Yrttejä ja chiliä

Nurminen ja Setälä kisaavat lokakuussa järjestettävissä loppukilpailuissa parhaan juomasekoituksen mestaruudesta.

– Tämän vuoden karsinnoissa kilpailtiin pitkään lasiin tehdyillä drinkeillä, Nurminen kertoo.

– Valmistin viskikatkeron ja vaniljan yhdistelmän, koska halusin löytää voimakkaita makuja, joilla erottua muista kilpailijoista.

Rohkeat makuyhdistelmät ja kokeilut ovatkin kuuluneet drinkkien maailmaan jo pitkään. Tuoreet raaka-aineet ovat tulleet keittiöiden kautta myös baareihin ja esimerkiksi Setälän jatkoon vieneessä sekoituksessa oli ainesosina absinttia, limeä, chiliä ja korianteria.

Vahvat perinteet

Täkäläiset ovat kautta vuosien kunnostautuneet drinkkikisoissa. Suomenmestaruuksia ovat Setälän lisäksi voittaneet ainakin Jarkko Salonen ja Antti-Pekka Hirvi. Karjalainen taas valittiin Vuoden ravintolapäälliköksi PRO2013-kilpailussa, jossa Salonen oli Vuoden baarimestari.

– Perinteet ovat vahvat ja olemme pärjänneet näissä kuvioissa tosi hyvin, vaikka täältä kilpailuihin osallistuneiden määrä on ollut vähäinen, Setälä tuumaa.

– Tänä vuonna kolme hämeenlinnalaista SM-kisojen finaaleissa on erittäin kova juttu, joka varmasti tuo lisäarvoa paikalliselle ravintolakulttuurille.

YHTEISTYÖN VOIMAA. TT-Volleystä ja HPK:sta olivat toukokuisena keskiviikkoiltana Hämeenkaaressa harjoittelemassa Karoliina Silokangas (ylärivi vasemmalta), Sanni Vallin, Laura Hildén, Karoliina Friberg, Reetta Pekkala, Ari Viitala, Ville Heikkilä, Noora Venho, Attilio Ruggieri ja Michaela Madsen sekä Sanni Salmi (alarivi vasemmalta), Irina Lehtonen, Moona Mäkelä, Aino Prittinen ja Katja Kylmäaho.

HPK-naisten toiminnanjohtajan Ville Kalliomäen mukaan Hämeenlinnassa on onnistuttu tekemään suomalaisittain harvinaisen kova juttu. Kaksi lentopalloseuraa on hankkinut yhteisen valmennuksen ja avannut junioripelaajille avoimen väylän ylöspäin.

Capriotti ja Ruggieri

HPK-naiset ja TT-Volley ovat lyöneet hynttyitään yhteen tänä keväänä ja jakaneet samalla kulujaan. Kumpikaan seura ei olisi yksin pystynyt kahta päätoimista valmentajaa palkkaamaan. Nyt molempien seurojen valmennusta johtaa italialainen kaksikko, Mario Daniele Capriotti, 41, ja hänen apulaisensa Attilio Ruggieri, 42.

Kalliomäki kuvaa yhteistyötä niin, että TT-Volleylläkin on nyt oma liigajoukkue ja HPK:lla omat juniorijoukkueet.

– Italialaisen valmennusfilosofian mukaan ikäluokassaan kehittyneimmät junioripelaajat pääsevät harjoittelemaan vanhempien pelaajien kanssa. D- ja E-tytöistä kootaan vielä tekniikkakoululaisten ryhmä erikseen. Kesken kauden pelaajat voivat liikkua joukkueesta toiseen kehityksensä mukaan, Kalliomäki selvittää.

Myös seurojen tavarat ja huolto ovat vastedes yhteisiä, ja peliasuistakin tulee yhtenäiset.

Kun uusi liikuntahalli valmistuu Pullerille, lentopalloilijoiden on tarkoitus saada salista oma lohkonsa, jossa voi harjoitella monta joukkuetta samaan aikaan. Uuteen halliin lentopalloilijat ja HPK-naisten toimisto siirtyvät Hämeenkaaresta syyskuun alkupuolella.

– Haaveena olisi jossain vaiheessa saada palkattua vielä yhteinen seuratoimihenkilö, Kalliomäki sanoo.

HPK-naiset ja TT-Volley saavat urakoida koko väkensä voimin uudessa hallissa elokuun avajaistapahtumassa, kun seurat järjestävät talkoovoimin Suomi-Belgia-ottelut.

Suomen parhaat olot

Seurojen yhteisen taipaleen Kalliomäki kehuu alkaneen hyvin.

– Suuri kiitos TT-Volleylle, että he näkivät asian laajasti. Nyt molemmat seurat saavat kahden ammattitaitoisen ja kokeneen valmentajan myötä myös voimavalmentajan, tekniikkavalmentajan, tilastoijan ja vierasjoukkueiden skouttaajan.

Hämeenlinnassa on Kalliomäen mukaan pian muutenkin ainutlaatuisen hyvät mahdollisuudet lajille.

– Meillä on pian Suomen parhaat tilat ja lisäksi kuntosali, ravintoterapeutti ja yksityinen lääkäriasema tukenamme. Myös kaupunki on meidän takanamme, ja Hämeenlinnan urheiluakatemian ansiosta koululaiset pääsevät harjoituksiin aamuisinkin. Toiveena on, että urheiluakatemia ulottuisi koskemaan myös yläkoululaisia, sillä sen ikäisten olisi hyvä päästä mukaan valmennukseen.

Pelaajia valmentajiksi

TT-Volleyn puheenjohtaja Ari Viitala on hänkin innoissaan uusista kuvioista.

– Tämä on ainutlaatuinen tilanne ja loistava tilaisuus viedä lajia ja seuratoimintaa eteenpäin. Jo nyt koen, että olemme saaneet aikaiseksi jotain sellaista, mitä ei muualla Suomessa ole tehty.

Hämeenlinna on perinteinen lentopallopaikkakunta, ja näin saamme lajin kaupungissa taas nousuun. Kiinnostusta ja intoa kyllä löytyy. Uusi halli on vielä piste i:n päälle, Viitala sanoo.

Valmentajia ringissä on kaikkiaan kymmenkunta. Liigajoukkueessa pelaava Anna Boricheva valmentaa C-tyttöjä, ja viime liigakauden kesken loukkaantumisen takia jättänyt Marina Skender ottaa nuoremmat C-tytöt huomaansa.

Muina valmentajina ovat Jani Lehtonen, Sakari Somerpalo, Sami Stenius, Laura Sinkkonen, Reetta Helminen, Riikka Rasimus, Jukka Paakkola ja Laura Lappalainen sekä Viitala itse.

HPK:n liigajoukkueeseen äskettäin Salon LP Viestistä tullut keskipelaaja Michaela Madsen, 20, on seuraväen tapaan innoissaan kaikesta, mitä Hämeenlinnassa on tänä keväänä tehty.

– Hienoa, että on saatu tällainen systeemi. On tärkeää, että nuoret pääsevät hyvään valmennukseen ja oloihin. Myös uutta hallia odotan tosi innolla, olen kuullut siitä vain hyvää. Ja meillä on ensi kaudella hyvä liigajoukkue, Madsen hymyilee.

Ruoka on kallista. Suomessa ruokakori on kallistunut viimeisen vuosikymmenen paljon vauhdikkaammin kuin muualla Euroopassa.

Se siitä EU-edusta, jota muistelen mainostetun liittymisen aikoihin. Kuka poliitikoista tunnustaa vielä tämän väitteen kuuluneen omaan perusteluvalikoimaansa, kun jäsenyyttä haettiin?

Ei yksikään.

Ruoka on kallista, koska se on kotimaista, Suomessa tuotettua. Näin kaupan keskusliikkeet perustelevat.

Mutta kun lukee tuottajien edustajien argumentointia, niin ei se ruokaketjun ensimmäinen ja tärkein lenkki ole saanut sellaisia korotuksia kuin kuluttaja joutuu pussistaan kaivamaan. Kummallista.

Menevätkö ruokalaskussa kulutetut eurot sitten jonnekin bonuksiin ja pisteisiin? Ja tietysti niihin hehtaarihalleihin, jossa heikompihermoinen eksyy jo ennen kuin ehtii perimmäiseksi sijoitetulle ruokaostoksille. Sitä ennen pitää kaapata ostoskärryyn kaikki mahdollinen jalkalampusta sukkahousuihin ja keittiöjakkaraan saakka.

Yhtään ostosta en ole bonuksilla tehnyt. Ihan käypää valuuttaa kassalla vaativat.

On tietysti aivan yltiöpäistä ja typerää ajatella, että satoja miljoonia maksavat etukorttijärjestelmien kustannukset pistettäisiin suoraan kuluttajahintoihin. Haavekuvia, mitään ymmärtämättömien höpinöitä!

Seuraava osuus sisältää tuotesijoittelua (tämä on tv:stä lainattu).

Elintarvikkeiden kotimaisuus on osin harhakuva. Turun Sinappi kiersi huutolaispoikana Ruotsin ja Puolan kautta takaisin, kun kansa boikotoi ”kotimaisuuden” leimalla ratsastamista. Unilever teettää ruskean grillimakkaran kuorrutuksen jatkossa Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä. Luvassa on kymmenkunta työpaikkaa.

Suomen Elintarviketyöläisten liitto on niitannut verkkosivujensa sisällöksi muita vastaavia tuotteita: HK:n Amerikan pekoni tehdään Puolassa, Atrian vastaa ”Suomalainen pekoni” Ruotsissa, Jenkki-purukumi Hollannissa, Elovena-kauramurot Saksassa, Jyväshyvän Paussi-keksit Ranskassa ja Tshekissä sekä Arla Ingmanin raejuusto ja Ingmariini-levite Ruotsissa. Vaasan paahtoleivät ja isoäidin pitko tehdään Virossa, Poutun lasagne Ranskassa ja Herkkumaan voileipäkurkut Saksassa.

Elovenan tyttökuvassakin on niin suomalainen meininki, että...

Kaikkea ne saksalaiset keksivät.

Kotimaisuuden mielikuva ei ole enää suomalaisuuden tae, vaikka sillä mainonnassa ratsastetaan.

Kotimaisuus on elintarvikkeissa välttämätön hyve, jolla pyritään vaikuttamaan ostopäätöksiin. Arlan maitojupakka HOKin hyllyillä on suht´ tuoreessa muistissa. Arlan maidot miellettiin ”happamiksi” ruotsalaisiksi, vaikka vain pieni osa oli tuontimaitoa. Boikottihan siitä seurasi.

Arla muuten muutti brändiään keväällä, ja siirtyi kokonaan suomalaisen maidon myyntiin. Kotimaisuus on kuluttajalle tietyissä asioissa tärkeä, vaikka ostajaparkaa huijataan mielikuvilla mennen tullen.

Maukasta ja terveellistä suuhun pantavaa osataan tehdä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Onnekkaana olen päässyt maistamaan.

Hinnalla on merkitystä, paljon onkin. Harvalla siinä bonukset ja plussat pyörivät mielessä, kun se kaiken ratkaiseva hintalippu kertoo karun totuuden kansalaisen budjetin pitävyydestä.

Kaikki eivät elä valtion ja kuntien esimerkin mukaan – velaksi.

LEIKKIÄ. Ahveniston uimarannalla liikutaan monimuotoisesti. Kahvilarakennuksen remontti on viivästynyt toiminnan tukikohdan sijoittumista toiminnan pääpaikalle, joten ruokailemassa käydään vielä muualla.

Lasten Liikunnan Tuki järjestää Hämeenlinnassa tänä kesänä ensimmäistä kertaa 6–9-vuotisten lasten Toiminnallista kesää koko kesä–heinäkuun ajan Ahveniston uimarannalla. Ortelan toimipiste on avoinna kesäkuun lopulle saakka.

Päiväohjelmaan kuuluu ohjattua liikuntaa (useita lajeja), leikkejä, pelejä, retkiä lähimaastoon ja uintia. Hintaan sisältyy päivittäin lounas ja välipala. Arkipäivisin lapset voivat olla ohjatussa toiminnassa kello 7.30–16.30 välisenä aikana.

Aikaisemmin kesätoiminnat ovat huilanneet kiivaimman lomakuukauden, heinäkuun, mutta kasvaneen kysynnän seurauksena toiminta jatkuu nyt heinäkuun loppuun saakka.

Toiminnallinen kesä on tavallaan jatkoa koulujen iltapäivätoiminnoilla. Ohjaajina ovat iltapäivätoiminnan koulutetut ohjaajat. Heidän lisäkseen LTT työllistää 26 alle 18-vuotiasta nuorta, mikä on kohtuullisen suuri kesätyöllistettyjen nuorten määrä Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa.

– Kaupunki tukee nuorten työllistämistä, mutta kesätoiminnan jatkuminen heinäkuun loppuun saakka turvaa myös iltapäivätoiminnan ohjaajille loma-ajan, yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Liedes kertoo.

Kesäkuun alkupäivinä Ahvenistolla on ollut päivittäin mukana noin 25 lasta, Ortelassa hivenen vähemmän. Jo nyt on varattu paikkoja heinäkuun ajaksi.

Lasten Liikunnan Tuelle alkanut kesä on jo toiminnan 20:s. Juha Liedeksen laskujen mukaan vuosien aikana yhdistys on ehtinyt työllistää 400 nuorta hämeenlinnalaista. Samana aikana kesätoimintoihin on osallistunut noin 5 500 lasta.

– Mielenkiintoista on se, että melkoinen osa nykyisistä lastenohjaajista on saanut ensikosketuksen yhdistyksen toimintaan osallistumalla lapsuudessaan itse johonkin LLT:n ohjattuun toimintaan, yhdistyksen henkilöstökoordinaattori Esa-Pekka Viinikka kertoo.

Uimakouluja on luvassa

Toiminnallisen kesän ohella liikuntaleikkikoulu toimii heinäkuun lopulle saakka.

Kesän lajikirjooon kuuluvat myös esimerkiksi pakour, cheerleader sekä melonta lyhyempinä harrastusjaksoina.

LLT järjestää myös uimakouluja heinäkuun aikana. Uimakouluja järjestetään Ahveniston uimarannalla, Lammin Sankolan uimarannalla sekä Hauhon Hiedenrannan uimarannalla.

Rantauimakoulut ovat tarkoitettu vuonna 2008 ja sitä ennen syntyneille. Alkeisuimakoulu on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat uida enintään 10 metriä.

Uimakouluista ja muista kesätoiminnoista löytyy lisätietoja yhdistyksen kotisivuilta: www.lastenliikunnantuki.fi

ILMALENTO. Hirvilammentien radan hyppyrit eivät ole korkeita, mutta kunnon vauhdissa auto lentää niistä metrikaupalla. Ohjauksessa rytmitys on tärkeää ja kilpailussa radoilla tarvitaan useita ”nostajia” keikauttamaan kumoon menneet ajoneuvot taas pystyyn.

HIIHTOMAAN MAISEMISSA. Ohjaamista varten rakennetuilla näköalatelineillä seisova Ville Kankaanpää arvelee, että aika harvat kaupunkilaiset tietävät pienoisautoradan olemassaolosta.

MENOPELIN SISÄLLÄ. Polttomoottorilla kulkevan, 1:8 -koon pienoisauton tankkiin mahtuu 125 millilitraa löpöä. Sillä voi huristella 8-11 minuuttia, joten kisoissa välitankkausten sujuvuus on ratkaisevaa.

HUOLELLA VAALITTU. Hirvilammentien crossirataa kunnostettiin keväällä talkoovoimin. Savipohjaisen maan pitää olla tiukkaan tampattu ja lähes kivetön, eikä radan pintaa saa päästää liikaa kuivumaan.

Polttomoottorilla kulkeva pienoismalli luukuttaa kuuttakymppiä kohti tiukkaa neulansilmää. Vroom!

Vanhan Härkätien haminoilta, Parolantien ja Marssitien välistä erkanevan Hirvilammentien varrelta löytyy pienoisautoilijoiden paratiisi. Vanhan Hiihtomaan tontille rakennetulla crossiradalla voi päristellä tiistaisin, torstaisin ja viikonlopun päivinä.

– Ahveniston Autourheilijat vuokrasivat tontin ja rata avattiin 2000-luvun puolivälissä, seuraan kuuluva Ville Kankaanpää kertoo.

– Toiminta on välillä päässyt hiipumaan, mutta viime syksynä otettiin ryhtiliike harrastuksen elvyttämiseksi ja toukokuussa järjestettiin isot talkoot.

Vastaavia ratoja löytyy kaikista isoista kaupungieista ja vähän pienemmistäkin paikkakunnan harrastajien innokkuudesta riippuen. Crossirata voi olla kivituhkaa, tekonurmea tai savea, kuten Hirvilammentiellä. Se eroaa asvaltoidusta on-road -radasta muodoillaan ja hyppyreillään.

– Radalta pitää poistaa kaikki kivet, jotka saattaisivat rikkoa autoja. Tarvitaan myös jonkinlainen kastelujärjestelmä, sillä liikaa kuivuessaan pinnassa ei ole enää pitoa.

– Keväällä ajelimme jyrsimellä koko radan auki ja sen jälkeen tasoitimme sen bobcatilla ja tärylätkällä tiiviiksi ja kovaksi kestämään kulutusta.

Nostalgian imua

Radalla saa ajaa 1:8-kokoisia ja sitä pienempiä sähkö- tai polttomoottoriautoja.

Polttomoottoriautoissa on 125 millilitran tankki, jonka varassa ajoneuvo pystyy huristelemaan 8-11 minuuttia. Kun kilpailut ovat pituudeltaan puolesta tunnista tuntiin, ovat välitankkaukset merkittävässä roolissa. Vehkeiden huippunopeus on säädöistä riippuen 60-100 kilometriä tunnissa.

Autourheilijoiden pienoisautoilijoita edustava Kankaanpää innostui harrastuksesta muutamia vuosia sitten.

– Minulla oli pikkuskidinä jotain autoja, jotka eivät kunnolle edes toimineet, hän muistelee.

– Tulin tänne uteliaisuuttani katsomaan ja kipinä syttyi. Joku kumma nostalgiakin tässä imaisee mukaansa. Lajissa kiehtoo kilpailun ja teknisen puolen yhdistyminen. Kustannukset oikeisiin autoihin verrattuna ovat todella pienet, joten elämän ruuhkavuosien keskellä olevalle perheelliselle tämä on erinomaisen hyvä autourheiluharrastus.

Avuliasta väkeä

Kankaanpää arvelee, että kaupunkilaiset eivät oikein ole edes tietoisia radasta ja lajin harrastusmahdollisuuksista Hämeenlinnassa.

– Täällä viihtyy vaikka koko perhe oikein hyvin. Itselläni on 4- ja 8-vuotiaat tyttäret, jotka ovat olleet radalla mukana. Ei tämä ole pelkästää poikien touhua.

– Totuus on, että harrastukseen kuuluu paljon kaikenlaista tekniikkaa, mutta siihen löytyy varmasti apua. Asiaan enemmän perehtyneet opastavat mielellään, sillä näissä piireissä henki on avoin ja ystävällinen.

Hirvilammentie RC-rata esittelee toimintaansa kesäkuun loppupuolella avoimien ovien päivällä, joka pitää sisällään kalustoesittelyjä, kisanäytöksiä ja RC-kirpputorin. Tapahtuman yksi vetonauloista on päivän alussa järjestetty kuntapäättäjien kamppailu, jossa Sari Rautio ja Iisakki Kiemunki ottavat kauko-ohjaimet käteensä ja käyvät suorastaan eeppiseksi ennustetun taistelun siitä, kumman ajokki jää pölyä nielemään.

Midsummer RC Madness, avoimet ovet -tapahtuma la 28.6. klo 12-16 Hirvilammentien pienoisautoradalla.

Suomalaiset ovat kärsineet kautta aikojen hieman tyhmän maineesta. Nyt siitä on sitten jo kirjoitettu kirjakin, suomalaisesta tyhmyydestä. Toimittaja Heini Kilpamäki törmäsi 1800-luvun pilalehteen hakiessaan aihetta kulttuurihistorian gradulleen (HäSa 2.6.). Aineistoa tutkimukseen löytyi yllin kyllin. Kilpamäen mukaan suomalainen tyhmyys voi olla myös vapauttavaa ja hauskaa.

Tunne tyhmyydestä lienee juurtunut meihin suomalaisiin jonnekin hyvin syvälle, sillä matkan varrella kaikenlaiset rotuteoriat ovat antaneet ajatukselle pontta. Olemme rikkaita tyhmyydessämme, samalla tavalla kuin kielessämme on runsaasti kirosanoja.

Täällä tyhmyyden erityispiirteitä ovat kännitoilailut ja populaariviihteen hölmöt Turhapuro-hahmot, joita ei muualla ihan ymmärretä. Miksiköhän?

J.K. Paasikivikin sanoi aikoinaan, että Suomen kansa on tyhmä kansa. Tätä mantraa muistaa ainakin oma isäni toistaa, jos tulee puhetta maamme politiikasta, venäläisten valtaamista rantatonteista tai muusta ajankohtaisesta aiheesta, johon liittyy olennaisesti se, että suomalaiset antavat höynäyttää itseään asiassa kuin asiassa.

Demokratiassa kansan tyhmyys on poliitikoille harmittava ongelma: tyhmätkin saavat äänestää. Sen vuoksi onkin tärkeää, että kansanäänestykseen päätyvät vain toissijaiset asiat. Tärkeämmät asiat päätetään puolueiden pienissä piireissä ilman, että kansalla on niihin mitään sanomista.

On myös pidettävä visusti huolta, ettei vaikkapa joku Nato-kysymys päädy kansan päätettäväksi, eihän siitä mitään tulisi. Tai sitten täytyy vain järjestää riittävän monta äänestystä, kunnes saadaan oikea tulos.

Onneksi nyt on niin, että suurin osa tyhmistä jättää kuitenkin äänestämättä.

Maailmalta kantautuu viestiä, että tyhmät toimittajatkin korvataan kohta roboteilla. Ei muuta tarvitse kuin syöttää avainsanat, ja kone tekee jutun, tuosta vaan. Tosin ei niillä toimittajien kirjoittamilla jutuilla kohta ole enää muutenkaan virkaa. Kun paperilehtien lukeminen vähenee, ihmiset valikoivat netistä vain heitä itseään kiinnostavia aiheita.

Toimittaja sentään yrittää jäsentää tietoa, mutta netin informaatio voi olla mitä vain. Maailmankuvat kaventuvat, ja omille näkemyksille haetaan tukea vertaisverkoista. Jos luottaa pelkästään netin epämääräisten lähteiden suoltamaan tietoon, voi päätyä kauas totuudesta.

Koska kone on siis virheetön ja viisas, ja ihminen tyhmä, joten lataan robotin kirjoittamaan kolumnini loppuosan. Se ladataan Tästä: ...Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum....sjdh hfao osth eöokxxxxxxxxxxxxx-------Ohjelma ei vastaa-------Emme juuri nyt saa yhteyttä palvelimeen----------------------------------------------------------------------

Heli ja Mette Pajanen ovat opastetulla kalareissulla lähes samoilla viivoilla. Metelle kerta on ensimmäinen ja Heli on kokeillut virvelöintiä viimeksi teininä. Kuva: Leila Itkonen

Kuuluisat kalanaiset, kuten presidentinrouva Jenni Haukio ja malli Saimi Hoyer ovat oivia esimerkkejä siitä, että kalastus ei ole vain miesten juttu.

- Meidän reissuillemme lähtevät naiset ilmoittavat usein haluavansa vain katsella, mutta muuttavat mielensä reissun varrella, Hämeenlinnan Kaupunkikalastuksen pomo Niklas Lankisch kertoo.

Heli Pajanen ja Pajasen tytär Mette, 12, ovat päättäneet oppia jigaamaan kunnolla.

- Jigaaminen on kuin virvelöintiä, mutta syötin annetaan laskeutua pohjaan ennen kuin siimaa aletaan kelata, kalastusopas Arto Parviainen neuvoo.

Liikkeelle lähdetään Vaakunan rannasta, ja Heli ja Mette pääsevät heittämään virveliä vain muutaman sadan metrin päässä.

Ensimmäinen ahven = kuvanoton paikka

Naiskalastajat ovat sen verran harvinainen näky, että pyöräilemässä ja kävelemässä olevien kaupunkilaisten päät kääntyvät.

Aloittelijoiden mielissä on käynyt etukäteen, että entä jos uistin ei lennä muutamaa metriä pidemmälle tai saaliiksi tulee pelkkää kaislaa?

Kalastus vaatii kärsivällisyyttä, eikä katse saa harhailla. Kun kala tarttuu jigiin, vastaveto on tehtävä heti.

Kala tarttuu ensimmäisenä Mette Pajasen jigiin. Nuori kalanainen ja ahven poseeraavat pian kameralle.

Hetken kuluttua Mette huudahtaa taas: kala!

Vaan ei sittenkään…

- Konkareillakin jää välillä jigi pohjaan. Jos niin ei käy kertaakaan,

kannattaa miettiä, onko tehnyt jotain väärin, Arto Parviainen sanoo.

Into tarttuu

Linnan lähettyvillä kala ei tunnu syövän lainkaan, joten kalastusoppaat ohjaavat veneen Aulangolle päin.

Oppaat kertovat, että vuorokauden ajallakin on kalastuksessa merkitystä.

- Esimerkiksi kuha syö parhaiten, kun korkeapaine on jatkunut useamman päivän ajan, Niklas Lankisch kertoo.

Puhe tyssää taas kala-huudahdukseen.

Mette ja Heli Pajanen ovat yhtä hymyä, ja kalastusoppaat arvioivat, että Vanajasta noussut hauki saattaa olla jopa kolmikiloinen.

- Kalajuttuja voi aina vähän pyöristää, miehet virnistävät.

Heli Pajanen kertoo, että hän arasteli etukäteen vain sitä, josko kalareissulla on laitettava mato koukkuun. Se, ettei jigatessa käytetä matoja, oli Pajaselle positiivinen yllätys.

Hän ja tytär puhuvat jo Mierolan sillan luo onkimaan menosta.

- Ongellakin voi saada lähes kaikkia Suomessa esiintyviä kalalajeja, ja oikeat madot voi korvata keinomadoilla, kalastusoppaat kannustavat.

Hämeenlinnan Kaupunkikalastus järjestää ryhmille ja yrityksille tarkoitettuja kalastusretkiä Vanajavedellä. Kesän aikana tarjolla on myös jigikalastuksen peruskursseja yksittäisille ihmisille.

Lisätietoja osoitteessa www.kaupunkikalastus.fi

Leila Itkonen

Kaisu Nurminen (vas.), Eemeli Nurminen, Jenni Niininen, Aamu Will, Henna Nurminen ja Lilli Matinkari sekä shetlanninponit Rusko ja Jippo valmistautuvat tulevan lauantain hevostapahtumaan hyvillä mielin.

Hämeenlinnan alueen ratsastusseurat ja -tallit esittäytyvät kaupunkilaisille tulevana lauantaina. Kaupunki Ratsaille -tapahtumassa Kaupunginpuistossa on mahdollisuus tutustua erirotuisiin hevosiin ja poneihin sekä seurojen ja tallien toimintaan. Luvassa on muun muassa kärryajoa, talutusratsastusta ja tallien esittelyä. Myös Aulangon Ratsukilta tulee paikalle perinneasuissaan.

- Miellä on tapahtumassa kaksi pikkuponia, aasi, isompi poni kärryajelutukseen sekä hevonen talutusratsastukseen, Kissankulman Eläinpihan yrittäjä Kaisu Nurminen kertoo.

Kissankulman Eläinpiha on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä harrastetalli, jossa järjestetään muun muassa ratsastustunteja, leirejä, maastoretkiä ja puuhapäiviä. Tallilla asustelee 28 hevosta, joista puolet on pikkuponeja. Tilalla on myös muita eläimiä.

- Meillä laji on nimenomaan hauskaa ja rentoa harrastamista. Meille on tullut asiakkaaksi paljon aikuisia, ja täällä käy myös paljon pieniä lapsia sekä perheitä. Eläinpiha on kuin pienimuotoinen maatila, ja se on meidän juttu.

Alkukesä on talliyrittäjille kiireistä aikaa, mutta Nurminen lähti kuitenkin mielellään mukaan hämeenlinnalaisen Marianne Aallon organisoimaan hevostapahtumaan.

- Suuri kiitos Mariannelle, ilman häntä ei tapahtuma toteutuisi. On kiva nähdä myös toisia talliyrittäjiä. Asiakkaita riittää varmasti kaikille, sillä jokainen tarjoaa vähän eri konseptia. Jos on miettinyt harrastamisen aloittamista, tapahtumassa voi kysellä suoraan yrittäjiltä, mitä kaikkea talleilla on tarjota, Nurminen valaisee.

Lajia tutuksi

Aktiivinen estetuomari ja stewardi Marianne Aalto sai kipinän hevostapahtuman järjestämiseen vuodenvaihteessa saatuaan valmiiksi maaseutumatkailun ammattitutkintonsa.

- Mietin, että yleensä messutapahtumiin ei voi viedä hevosia ja näyttää, millaista ratsastus on, joten ajattelin, että lajille voisi luoda oman tapahtumansa. Tavoitteena on lajin esittely. Ihmiset saavat kierrellä, katsella ja taputella hevosia, Aalto visioi.

Aalto kutsui Hämeenlinnan alueen ratsastusseurat koolle idean tiimoilta. Tapahtumaan innostuivat mukaan Hämeen Ratsastajat, Kanta-Hämeen Ratsastajat, Tawast Riders, Ratsastusseura Verraton, Mäentaustan Ratsastajat sekä Alaspään Ratsastuskeskus, Aulangon Ratsastuskoulu, Mäentaustan Talli, Kissankulman Eläinpiha, Saajan Talli, Ratsutalli Verraton ja Jaatalli.

- Samalla voimme myös lisätä alueen seurojen välistä yhteistyötä.

Hevostapahtumaa ovat tukeneet Hämeenlinnan kaupunki ja Ratsastajainliiton Hämeen alue. Paikan päällä on myös puffetti. Yleisön toivotaan varaavan pikkurahaa mukaan.

- Alueelle ei pääse autolla, koska se on suljettu muulta liikenteeltä. Ilmaista lannoitetta on tarjolla, joten puutarhaihmisten kannattaa varata oma ämpäri mukaan, Aalto vinkkaa.

Kaupunki Ratsaille -tapahtuma Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa la 14.6. klo 12–15.

Kaisa Kalliomäki tulkitsi tuomariston mielestä kaikki kolme lauluesitystään ykkössijan arvoisesti. Kuva: Markku Wiik

Virossa oli laulava vallankumous, Italiassa laulava nunna Christina voitti sikäläisen Voice-kisan, laulava talonmies Sepi Kumpulainen hurmasi aikanaan omalla huumorillaan, Mikko Lagerström ihastuttaa Radio Suomen kuulijoita laulavana puutarhurina.

Laulava pitsakokki löytyy puolestaan Alvettulasta. Kyläkaupan myyjänä ja erinomaisten pitsojen pyörittäjänä tuhansille asiakkaille tutuksi tullut Kaisa Kalliomäki osaa takuuvarmasti myös laulaa.

Kaisa voitti perjantaina MM-karaokekarsintojen Alvettulan osakilpailun. Hän jatkaa samalla kohti syksyn MM-finaaleja Tukholmassa. Välikarsintoina ovat vielä aluefinaalit ja Suomen finaali, josta selviää yksi nainen ja yksi mies karaoken MM-loppukilpailuun.

- Menen tietysti laulamaan myös aluekilpailuun, Kaisa vakuutti työmaansa pihamaalla heti kisan ratkottua.

Mahdollisesti toinenkin kisa

Kyläkauppias Marianne Niiranen jäi perjantaiyönä pohtimaan, josko järjestäisi syyskesän hämärissä vielä toisen karsintakisan, koska kiinnostuneita esiintyjiä tuntuu riittävän.

- Karaoke on meillä suosittua. Tänne tullaan kauempaakin laulamaan.

Kaisa Kalliomäen tavoitteena on päästä laulajana ja musiikin tekijänä uralla eteenpäin. Kuusi vuotta Alvettulassa asunut ex-helsinkiläinen viihtyy kotimaisemissaan, mutta musiikki kiehtoo myös.

- Olen musisoinut koko ikäni. Laulan, soitan kitaraa, pianoa ja vähän mitä tahansa. Olen mukana myös Methanol Inc. bändissä. Lisäksi teen tekstejä, sävellän ja sovitan, Kaisa kertoo hengästyttävän pitkästä luettelosta musiikin saralla.

Kun omalla työpaikalla Alvettulan kyläkaupalla on joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina karaokeilta, Kaisa on tietysti illan vetäjä, kuinkas muuten!

- Nyt valitsin esittämäni kipaleet ihan tunteella. Tykkään kaikenlaisesta musiikista. Mieliala ratkaisee, millaista haluan kuunnella tai esittää, Kaisa selvittää.

"Kotikentällä" ei merkitystä

Hänellä oli siis selvä kotikenttäetu MM-karsinnassa, koska karaokekisa järjestettiin hänen omalla työpaikallaan.

Lopputulokseen tällä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta, sillä tuomaristo AP Sarjanto, Kaisu Kyllönen sekä Seija ja Pekka Aartela olivat täysin yksituumaisia siitä, että Kaisa ansaitsi kolmella tulkinnallaan voittonsa.

MM-karsinnassa ideana on, että jokainen laulaja esittää kolme omavalintaista laulua. Alvettulan kisassa oli mukana kaksitoista asiasta innostunutta solistia. Karsintakiertue kiertää ympäri Suomea aina ensi syksyyn saakka, jolloin vuorossa ovat vielä alueelliset karsinnat ja lokakuun puolivälissä valtakunnallinen finaali karsinnoista sadalle parhaaksi karsinnoissa arvioidulle.

Tuomaristo puntaroi esiintyjien laulutekniikkaa, tulkintaa sekä lavakarismaa ja viihdearvoa. Osallistujilla ei saa olla aikaisempia levytyksiä ja hänen täytyy olla vielä amatöörin kirjoissa.

Tuomaristo suositti Alvettulasta eteenpäin aluefinaaliin kaikkiaan viittä laulajaa. Pisteissä korkeimman potin saalistaneen jälkeen aluefinaaliin ovet ovat avoinna Tarja Alatalolle, Ilkka Siiralle, Unto Savelalle sekä Aimo Flinkmanille.

Miestrio tukeutui pitkälle perinteiseen suomalaiseen tangolinjaan sekä kotimaisiin hitaisiin kappaleisiin, naisduo tulkitsi myös englanniksi. Ja hyvin vetikin.

- Varsinkin naiskaksikolta vahvoja tulkintoja, tuomarikvartetti vakuutti.

Kaikki kaksitoista osallistujaa eivät varmaan olleet mukana mielessään Tukholman MM-finaali, mutta joka tapauksessa suuresta rakkaudesta lajiin.

Jännityskin paistoi osassa esityksiä, sillä onhan se eri asia laulaa tuomaristolle, kuin vetäistä mielikappale pelkästään ravintolan karaokeyleisölle. Ravintolamaailma kesäisenä perjantai-iltana ei välttämättä ole kaikkein paras paikka päästä laulajana esille, kun taustahäly paisuu illan myötä vaikuttavaksi tekijäksi. Mutta sitähän se on – esiintyminen ravintolassa.

Dopingtestit jäivät tekemättä, joten hylkäyksiä ei ole luvassa jälkikäteenkään. MM-kiertueen sääntöjen mukaan osallistuja ei saa olla alkoholin vaikutuksen alaisena.

Haluatko öristä, laahustaa ja olla yltä päältä tekoveressä? Kaikki zombeista kiinnostuneet ovat tervetulleita Pelihuone Enterin järjestämään Zombie Walk -tapahtumaan perjantaina 13. 6.

Zombie Walk on amerikasta lähtöisin oleva alakulttuurin muoto jossa samanhenkiset, esimerkiksi kauhuleffoista tykkäävät ihmiset kerääntyvät kulkemaan ennalta sovitun reitin zombeiksi pukeutuneena, eläytyen rooliin parhaansa mukaan. Zombie Walk ei ole mielenosoitus tai protesti, kysymys on yksinkertaisesti hauskanpidosta ja samanhenkisten ihmisten kanssa hengailusta.

Tapahtuma järjestetään Hämeenlinnassa jo toista kertaa. Viime vuonna samaan aikaan tapahtuma keräsi kaduille suuren määrän zombeja ja sivustakatsojia. Tänä vuonna tapahtumasta toivotaan vielä suurempaa ja karmaisevampaa.

Zombiet kokoontuvat Hämeenlinnan vanhan hautausmaan puistoon Turuntien varrella klo 18.

Kaikille osallistuville zombeille jaetaan hautausmaalla alennuslipuke liikkeeseen sekä lasipullo limua. Kävely alkaa klo 18.15, ja päättyy tapahtuman järjestäjän liikkeen eteen, osoitteeseen Palokunnankatu 14. Kävelyn jälkeen on luvassa lautapelejä, pelaamista ja hengailua.

Lisätietoja löytyy facebookista Zombie Walk Hämeenlinna.

Zombie Walk Hämeenlinnassa pe 13.6. klo 18.

Jalkapallokesä alkoi. Näin kai voi sanoa Brasiliassa käynnistyneiden MM-kisojen avauksen jälkeen, kun loppu häämöttää vasta 13. heinäkuuta. Silloin tiedetään, juhlitaanko Brasiliaa, Uruguayta, Argentiinaa, Belgiaa vai Espanjaa maailmanmestarina. Tai onhan siellä jokunen muukin yrittämässä.

Tässä lehdessä katsotaan kesää toki muiltakin kanteilta. Grillataan, vesiurheillaan, yleisurheillaan, hevostellaan, kasvatetaan puutarhaa...

Suomen kesä on monenkirjava. Onneksi, näin löytyy jokaiselle jotakin.

Jalkapallon MM-kisat on vaikuttava tapahtuma, monessa maassa kesäolympialaisten ohitse ajava urheilujuhla. 2014 kisojen alla väitettiin tutkimustuloksiin perustuen, että jopa yli puolet maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä seuraa jollakin tavoin kisatapahtumia. Se on paljon se. Neljä miljardia on luku, jossa on nollia enemmän kuin allekirjoittaneen päähän mahtuu.

Kisabudjetti on myös päätä huimaava summa. Brasilian valtio käyttää vähintään 8,6 miljardia (taas paljon nollia!) euroa kisajärjestelyihin. Se on mieletön summa, kun puhutaan urheilusta. Samaan aikaan läheskään kaikilla Brasilian kansalaisilla ei mene kovin hyvin. MM-kisat on oiva tilaisuus kertoa tämä muulle maailmalle.

Jokuhan tässä hommassa varmasti tienaa, kun Qatarin MM-hakuryhmäkin maksoi epäilyn mukaan useita miljoonia lahjuksina saadakseen kisat.

Itse olen päässyt kerran paikan päälle jalkapallon MM-kisoihin, kerran kesäolympialaisiin. Olympialaisissa vaikutuksen teki monipuolisuus, jalkapalloturnauksessa tunnelma ja katsomon lataus. On aivan uskomaton tunnetila, kun liki 100 000 ihmistä huutaa yhteen ääneen. Tuntuu, kuin nousisi ilmaan. Edes olympialaissa ei ollut vastaavaa.

Jalkapallo ei ole historiansa aikana koskaan ollut mikään toisarvoinen asia. Pahimmillaan lajin tulosten vuoksi on käyty sotia, on tapettu MM-kisoissa epäonnistuneita pelaajia. Pahinta laatua ovat myös jalkapallohuligaanit, joiden asema on kuitenkin kaventunut palloilevassa maailmassa. Onneksi.

Joka kerta MM-kisojen aikana kerrotaan sydänkohtauksista, onnellisista ja onnettomista tapahtumista, jotka ovat jollakin tavoin kytköksissä MM-tapahtumaan.

Avausilta antoi esimaksua juuri siitä, mitä on odotettavissa. Kiistanalaisia rangaistuspotkuja, viheltämättömiä rangaistuspotkuja, omia maaleja, suuria tähtiä. Juuri tällaiset yksityiskohdat saavat miljardit ihmiset tunnekuohun valtaan. Pienellä pallolla on paljon voimaa ison pallon asukkaisiin.

Yhdestä asiasta on pakko antaa jo nyt Ylelle kiitosta. Kaikki ottelut välittävä tv-kanava ei ole mennyt siihen halpaan kuin kaupalliset toimijat toisten lajien MM-tapahtumien kanssa. Studiossa istuvat syvällisesti lajia tuntevat kommentaattorit, eivät suinkaan pellepukuiset komeljantterit, joilla oma ego on isompi asia kuin itse laji tai tapahtuma.

Jalkapallossa on koko maailmaan vetoavaa kulttuuria, joka heijastuu myös lajissa vielä menestymättömään Suomeen.

KENRAALINRANTA. Linnankasarmin kupeessa avautuu sellainen lenkkimaisema, ettei paremmasta väliä. Kuntoilunkin voi hetkeksi unohtaa ja istahtaa vain ihailemaan.

NÄHTÄVYYS. Puistokomitean paviljongin avajaisia vietettiin tiistaina. Risukasojen alta kaivetut ja kevään aikana kunnostetut kivipenkereet ovat nyt täynnä istutuksia.

HELLEPÄIVÄN ILTA. Aurinko helli Hämeenlinnaa keskiviikkoehtoona ja Vanajan rantareitti täyttyi ulkoilevista kaupunkilaisista. Tämä perhe oli kalastushommissa rautatiesillan kupeessa.

IHMISIIN TOTTUNUT. Sorsat lekottelevat mielellään hotelli Vaakunan viereisessä Mahlian puistossa. Vesilnnuista rohkein tuli tekemään tuttavuutta pyöräilijän kanssa.

Hämeenlinnan ylistetyimpiä asioita on yli kuuden kilometrin mittainen kevyen liikenteen kierros, joka alkaa keskustasta ja jatkuu Linnanpuiston, Kaupunginpuiston ja rautatiesillan kautta Aulangolle, Sairionrantaan ja Varikonniemeen. Auringon hellimänä keskiviikkoiltana rannat olivat tulvillaan lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, kalastajia ja puistoissa istuvia ihmisiä. Vesireitilläkin näkyi monenlaista alusta pikaliippareista kanootteihin ja kirkkoveneisiin. Kalastuspuiston nuotiolla kärisivät makkarat, Sairiossa uiskenneltiin ja Linnanpuistossa jumpattiin.

Kovin kaukana ei ole se aika, jolloin rantareitistä ei ollut tietoakaan. Metsä-Serlan tehtaiden kohdalta ei läpikulkua ollut, eikä liioin kasarmialueen rannasta. Solmu aukeni, kun Valtion rautatiet teki Saironrantaan huoltotien ja antoi luvan kulkuväylän yleiseen käyttöön. Hämeenlinnaan perustettiin Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto vuonna 2001.

Levinnyt lupiini

Kansallisen kaupunkipuiston statuskin jo edellyttää, että rantareittiä vaalitaan huolella. Alue työllistää kaupungin väkeä viikottain.

– Ihan samoja töitä tehdään kun kaupungin viheralueilla muuallakin, puistomestari Vesa Vuorinen LinnanInfrasta kertoo.

– Paljon on puhtaanapitoa sekä nurmikonleikkuuta. Hoidettavista alueista löytyy puistoja, taajamametsää, ketoja ja niittyjä, joten skaala on todella laaja.

Reitillä tehdään kerran viikossa tarkastuskierros, jolla tutkitaan puutteita ja korjauskohtia.

– Nyt on erityisesti paneuduttu töhryjen poistoon ja vanhoja roskiksia on vaihdettu uusiin. Sairion suunnalla on lupiini päässyt leviämään ja sitä on kitketty, jottei se pääse valtaamaan radanvarren ketoja.

Puutarha kukkii

Tämän kesän aikana kaupungin luontopalvelut on maalannut syksyllä kunnostettuja siltoja ja maisemaulokkeita. Tiistaina vietettiin Kaupunginpuistossa puistokomitean puutarhan avajaisia. Rytökasojen alta kaivetut ja kunnostetut kivipenkereet ovat nyt täynnä kukkia.

Rantareitti on nykyiselläänkin jo ulkoilijan unelma, mutta tulevaisuudessa se saattaa muuttua vieläkin paremmaksi.

– Ei kai tällainen kohde koskaan tule täysin valmiiksi, Vuorinen pohtii.

– Hoito on jatkuvaa kehittämistä. Vanhan Korttien talon laituri kunnostetaan ja ideoita on olemassa myös uusista laitureista. Pohdinnassa on myös, mitä Kenraalinrannan tenniskentän paikalle tehdään tulevaisuudessa.

Harvoista asioista sataa kaupungille jatkuvaa postiivista palautetta, mutta rantareitti on yksi niistä.

– Tänä vuonna olemme saaneet kiitosta sekä Sairion puoleisten rantojen siistimisestä että Kaupunginpuiston näkymien avaamisesta.

10-vuotias T-klubi tukee nuoria urheilijoita

Juhlat tulossa

Valmennusseminaareja

Stipendejä nuorille

Hautausmaa katteen varjossa

Kulkutautien aikaa

Numeroiden nujertama

Päätöksillä on jo kiire

Logistiikkaa ja ansaintaa

Nyt on päällä pattililanne

Mehiläisten herra

Kisällistä mestariksi

Paroni kestää satakin pistosta

Lavatanssit seitsemän sortin kesävalikoimalla

Hurjia lukuja

Hevosharrastus voi olla muutakin kuin vain ratsastusta

Yhteishenkeä vaalittava

Paahteisen terassin pelastaja

Suunnittelua ja räätälöintiä

Vastaa lisälasia

Drinkkiosaaminen Suomen huippua

HPK ja TT-Volley - Mamma mia, mikä juttu

”Kotimaisia” elintarvikkeita

Lapsille löytyy ohjattua toimintaa läpi kesän

Hurjia hyppyjä Hirvilammentiellä

Tyhmiä (ja) robotteja

Kalastus on myös naisten juttu!

Ensimmäinen ahven = kuvanoton paikka

Into tarttuu

Hevoset valloittavat Kaupunginpuiston

Lajia tutuksi

Kaisa Kalliomäki on laulava pitsakokki

Mahdollisesti toinenkin kisa

"Kotikentällä" ei merkitystä

Tänään: Zombiet valtaavat Hämeenlinnan

Suomen suvi ja jalkapallokesä

Kaupungin keuhkoja vaalitaan huolella