Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

"Monenlaista soittajaa on nähty ja kuunneltu tuhansia tarinoita"

$
0
0
Timo Knuuttila uskoo soitinmyymälöiden selviytyvän taistelusta nettikauppaa vastaan. "Meillä asiakas voi kuitenkin testata soitinta, saa opastusta asiantuntijalta ja huollot sekä takuut pelaavat", hän sanoo.

 

Timo "Dave" Knuuttila on palvellut hämeenlinnalaisia soittajia ja musiikinharrastajia ikuisuuden, mutta nyt on vahdinvaihdon aika. TV-Sävelen myymälänhoitaja lähtee eläkkeelle toukokuun päätteeksi oltuaan samassa pestissä tasan 40 vuotta.
 
- Varmaan aika harvinaista, että ihmiselle tullaan kotiin tarjoamaan työpaikkaa, mutta niin minulle kävi, Knuuttila muistelee.
 
- Kauppias Tauno Tyrylä tuli toukokuussa 1973 meille kotiin Hämeentielle kysymään minua soitinmyymälän vetäjäksi. Siihen koukkuun sitten jäin. Monenlaista soittajaa on sen jälkeen nähty ja kuunneltu tuhansia tarinoita.
 
Kun Mietaa urkuja soitti
 
Matkan varrella Knuuttila on kokenut alan vaihtelut, trendit ja suoranaiset buumit. Uransa alussa hän pääsi vielä todistamaan harmonikkojen kulta-aikaa.
 
- Kun kaupungissa oli markkinat, isännät tulivat kylille ja rahaa oli taskussa. Meillä oli hyllyssä aina 30-40 hanuria, sekä uusia että vaihdokkeja.
 
- Kitarat olivat siihen aikaan Landolaa. Amerikkalaisia kitaroita oli vain helsinkiläisillä, mutta meillä hämeenlinnalaisilla ei ollut sellaisiin varaa. 
 
1970-luvun lopulla tulivat uudenlaiset, sähköiset kosketinsoittimet, joita kansa kutsui mutkattomasti uruiksi. Hiihtäjä Juha Miedonkin markkinoimia soittopelejä myytiin TV-Sävelessä satoja kappaleita vuodessa.
 
- Kitara on kuitenkin ollut vuosien varrella se kestosuosikki, jonka ympärillä homma on pyörinyt, Knuuttila pohtii.
 
- Sähkökitaroiden myynti lähti huimaan nousuun, kun Japanista ja myöhemmin Kiinasta alkoi tulla kopioita, joihin tavallisilla ihmisillä oli jo varaa.
 
Knuuttilan mieleen on jäänyt myös karaoke-laitteiden maihinnousu.
 
- Salmisen Hasan kanssa otettiin VHS-kasetilla pyöriviä juttuja jo 1990-luvun alussa, mutta arvelimme, ettei buumi ehkä kestä pitkään. 
 
- Suosio osoittautui kuitenkin kestäväksi ja oli kuumimmillaan kymmenisen vuotta sitten. Edelleen laitteita myydään paljon ja karaokea lauletaan niin laivoissa kuin baareissakin.
 
Rumpaleista tuli muusikoita
 
Tämän päivän trendeistä musiikkikaupan konkari nostaa esiin rumpujen ja lyömäsoitinten suosion lisääntymisen.
 
- Rumpalit ovat nousseet bändeissä taustalta eturiviin ja heitä on alettu arvostaa soittajina. 
 
- Nykyään rumpaleilla on mahdollisuus saada hyvää koulutus ja kovat nimet ovat tulleet tunnetuiksi.
 
"Dave" on itsekin kuokkinut sarkansa muusikkona, sillä hän teki ravintolakeikkoja 1960-lopulta aina vuosituhannen vaihteeseen saakka. Kitaraa hän on soittanut päivittäin ja aikoo jatkaa samaan tapaan myös eläkkeellä. Muita harrastuksia ovat melonta, kuntosali, matkailu ja "tilanhoito". 
 
- Jään hyvillä mielin eläkkeelle, koska jälkeeni jää hyvä remmi hoitamaan myymälää, Knuuttila sanoo.
 
- Ei muuta kuin kiitos kaikille ja soitellaan!
 
Daven läksiäiskahvit TV-Sävelessä pe 31.5. klo 12-17.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles