Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Ulostavaa takaisinvetoa

$
0
0

 

Eräs sananlasku kertoo, että on myöhäistä yrittää vetäistä takaisin, kun housuihin on turahtanut. Ei pidä sekään enää paikkaansa. Harvase päivä näemme lehdissä ilmoituksen, jossa kauppapaikat ilmoittelevat takaisinvedosta. Useimmiten syynä on juuri suolistolle sopimattomien eväitten tarjoaminen. Suomalaisen suolisto ei ole kestänyt tänne ulkomailta rahdattuja einesten aineksia. Niiden seassa saattaa olla jopa myrkyllisiä siemeniä. Takaisinveto on hiukan myöhäistä, kun housut ovat jo pyykissä.
 
Mikähän viehtymys meillä suomalaisilla on hakea tai ostaa kuratauteja? Usein unelmalomaa kaukomailla viettänyt on kertonut sivulauseessa, että hyvin meni, mutta kolme päivää oli ripuli. Senkö takia meille pitää rahdata niin paljon ruokaa ulkomailta, että köyhempikin saa saman lomamatkakokemuksen? Kauppa perustelee kaukohankintojaan saatavuudella ja erityisesti hinnalla. Ihan pätevä syy, mutta on kokonaistaloudellisesti arveluttava.
 
Ratkaisun avaimet eivät ole kauppojen sisäänostajilla, he toimivat kaupan ehdoilla. Kaupan ehtoja voi muuttaa vain asiakas. Mitäpä, jos tirkisteltäisiin ne erittäin pienellä painetut tekstit. Niistä saattaa löytyä lähtömaa. Ostettaisiin vain suomalaista, silloin joutuisi kauppa hankkimaan kotimaan evästä. Tuoreilta pieruilta vältyttäisiin. Monen juhlan jälkipyykin ovat aiheuttaneet vieraan vallan alla kasvaneet marjat. Mitä mieltä olette ohjeesta, että rajan takaa tuodut pakastemarjat on keitettävä ennen syöntiä? Keitetty mansikka tai vadelma on varmaan hieno juhlakakun koristeena.
 
Olen aina luullut ja vieläkin kuullut väitettävän, että yhteiskuntamme suojelee ihmisiä. Suojeleeko se myös näiltä vatsanpuruilta? Ei tunnu suojelevan. Juoksemme direktiivien, ulkoistamisten ja vapaan kaupan talutusnuorassa. Näillä verukkeilla on kuulemma pakko sallia kaikenlaisten eväiden pääsy Suomeen. Tähän pitäisi saada korjaus. Kaikki keinot on etsittävä, millä suomalaista laatutuotetta saataisiin kilpailukykyiseksi. Keino ei ole suomalaisen tuotteen polkumyynti, vaan verotusinnovaatioiden tai vastaavien maksujen käyttäminen maahan tunkeville tuotteille.
 
Kaikista eniten tähän asiaan voimme vaikuttaa me itse. Ostamme suomalaista ja lähituotetta, emme vain puhu niistä. Kymppi kuussa suomalaiseen tuotteeseen lisää työllisyyttä kymmenellä tuhannella työllistyvällä. Mikäli tämä ei huvita, niin yrittäkää pidätellä, ettei tarvitse vetää takaisin. Saattaa koittaa päivä, että ryyneissänne on sahanpuruja. Turha siitäkään on rutista, se on sitten puuhevosesta lähtöisin oleva skandaali. Toivottavasti puuhevonen oli suomalaisen puusepänteollisuuden tuote. 
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles