Hämeenlinnan Hot Lips huokuu hiljaisuutta kuin hautakammio. Vuosituhannen vaihteessa Palokunnankadun seksikaupan puikkoihin hypänneen Petri Mikkosen mukaan asiakkaita käy päivittäin, mutta harvakseltaan. Kulta-ajat ovat takanapäin, ja raastavan epävarmuuden aikana on mahdotonta ennustaa tulevaa.
- Myynti on laskenut vuodessa 50 prosentilla. Alkaa olla niin hiljaista, ettei mitään rajaa, Mikkonen pyörittelee päätään.
Kyse ei ole enää 2013-luvulla häpeilevästä asiakkaasta, joka korvat punaisina ottaa jalat alleen ja suuntaa käpälämäkeen kaupan ovenkahvaa koskettaessaan. Mikkolan mukaan suurin syntipukki on lama.
- Muutama vuosi sitten rakennukseen tehtiin pintaremppaa, hupun alla kauppa kävi kovana. Ei se jännittämisestä voi olla kiinni. Se on selvä, että ihmiset laittavat nykyään vähäiset roposensa ennemmin ruokaan kuin syytävät ne pornoon.
Aikuisviihteen taistelutanner
Karuna kakkosena tulee sitten internet. Googlettamalla löytää kaikkea, joiden katsomisen rajana on vain oma kantti. Netistä on tullut aikuisviihteen taistelutanner, jossa kamppailu käy kiivaana. Tarjontaa riittää ähkyyn asti leffoista leluihin ja heti katsottaviin suoratoistovideoihin.
Verkkokaupoissa ja pornosivustoilla saa asioida vaivattomasti kotikoneelta käsin. Mielikuvat tietoturvan ja yksityisyyden säilyttämisestä saattavat johtaa harhaan. Moni sivusto vaatii rekisteröitymistä markkinointia varten, eikä joka ilmaissivustolla voi välttyä vakoiluohjelmilta tai viruksilta.
Mikkonen kuvaileekin kaupan kääntyneen päälaelleen.
- Nuoret aikuiset ostavat lähinnä öljyjä ja voiteita, keski-ikäisiä kiinnostavat välineet minivibroista perussauvoihin ja taskupimperoista keinovaginoihin.
VHS-aika oli pornoelokuvien kulta-aikaa. Nyt DVD-leffojen hinnat ovat laskeneet niin alas, ettei kauppiaille jää mitään käteen.
- Netistä saa katsoa pätkiä ilmaiseksi. Sen takia alan elokuvia menee kivijalkakaupassa vain murto-osa entisestään, kun ennen ne olivat hittituotteita.
- Verkkokauppojen valikoima on isompi. Sieltä saa ihan kaikkea ja halvalla. Netti tappaa kivijalkakaupat. Nykyiset nuoret viettävät aikaansa yhä enemmän netissä, jossa minun ikäluokkani maksaa lähinnä laskuja.
Hiljaista on myös privaattien striptease-esityksten suhteen. Ne eivät vedä ihmisiä seksikauppaan, jossa stripparit vaihtuvat viikoittain. Hot Lipsin tanssija ei halunnut kommentoida tilannetta.
- Vanhanaikaiset asenteet vellovat yhä. Yleisesti ottaen strippareita eli viihde-esiintyjiä pidetään edelleen huorina. Tämän takia he eivät halua julkaista kasvojaan tai ajatuksiaan missä tahansa mediassa, paitsi alan julkaisuissa, Mikkonen puuskahtaa.
Viimeistä viedään?
Mikkonen ei halua Kaupunkiuutisten julkaisevan hänestäkään kuvaa. Hän on harkinnut vakavasti alan vaihtoa, jolloin Hämeenlinnan viimeinen seksikauppa häviäisi katukuvasta.
- Kate vie kauppoja muutenkin keskustasta. Katson tämän vuoden loppuun, muuttuuko tilanne. Yrittäjät eivät saa muuta kuin velat niskaansa, kun he lähtevät lätkimään. Ei tässä tyhjän päälle jää, taksikortti on jo takataskussa.
Mikkosen näkökulmasta Hämeenlinna alkaa olla eläkeläiskaupunki. Hot Lips ei saanut kaivattua potkua kahden vuoden takaisesta remontistaan.
- Täällä oli parhaimmillaan neljä kauppaa. Kolme on lähtenyt, mutta sillä ei ole ollut juuri mitään vaikutusta. Asiakkaita hädin tuskin riittää.
Kauppias ei osaa sanoa, millä asiakkaan kiinnostuksen voisi herättää jälleen takavuosien tasolle.
- Kyllä se siltä näyttää, että lama on syönyt ihmisten seksihalut, Mikkonen naurahtaa.