Lasten Liikunnan Tuki järjestää Hämeenlinnassa tänä kesänä ensimmäistä kertaa 6–9-vuotisten lasten Toiminnallista kesää koko kesä–heinäkuun ajan Ahveniston uimarannalla. Ortelan toimipiste on avoinna kesäkuun lopulle saakka.
Päiväohjelmaan kuuluu ohjattua liikuntaa (useita lajeja), leikkejä, pelejä, retkiä lähimaastoon ja uintia. Hintaan sisältyy päivittäin lounas ja välipala. Arkipäivisin lapset voivat olla ohjatussa toiminnassa kello 7.30–16.30 välisenä aikana.
Aikaisemmin kesätoiminnat ovat huilanneet kiivaimman lomakuukauden, heinäkuun, mutta kasvaneen kysynnän seurauksena toiminta jatkuu nyt heinäkuun loppuun saakka.
Toiminnallinen kesä on tavallaan jatkoa koulujen iltapäivätoiminnoilla. Ohjaajina ovat iltapäivätoiminnan koulutetut ohjaajat. Heidän lisäkseen LTT työllistää 26 alle 18-vuotiasta nuorta, mikä on kohtuullisen suuri kesätyöllistettyjen nuorten määrä Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa.
– Kaupunki tukee nuorten työllistämistä, mutta kesätoiminnan jatkuminen heinäkuun loppuun saakka turvaa myös iltapäivätoiminnan ohjaajille loma-ajan, yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Liedes kertoo.
Kesäkuun alkupäivinä Ahvenistolla on ollut päivittäin mukana noin 25 lasta, Ortelassa hivenen vähemmän. Jo nyt on varattu paikkoja heinäkuun ajaksi.
Lasten Liikunnan Tuelle alkanut kesä on jo toiminnan 20:s. Juha Liedeksen laskujen mukaan vuosien aikana yhdistys on ehtinyt työllistää 400 nuorta hämeenlinnalaista. Samana aikana kesätoimintoihin on osallistunut noin 5 500 lasta.
– Mielenkiintoista on se, että melkoinen osa nykyisistä lastenohjaajista on saanut ensikosketuksen yhdistyksen toimintaan osallistumalla lapsuudessaan itse johonkin LLT:n ohjattuun toimintaan, yhdistyksen henkilöstökoordinaattori Esa-Pekka Viinikka kertoo.
Uimakouluja on luvassa
Toiminnallisen kesän ohella liikuntaleikkikoulu toimii heinäkuun lopulle saakka.
Kesän lajikirjooon kuuluvat myös esimerkiksi pakour, cheerleader sekä melonta lyhyempinä harrastusjaksoina.
LLT järjestää myös uimakouluja heinäkuun aikana. Uimakouluja järjestetään Ahveniston uimarannalla, Lammin Sankolan uimarannalla sekä Hauhon Hiedenrannan uimarannalla.
Rantauimakoulut ovat tarkoitettu vuonna 2008 ja sitä ennen syntyneille. Alkeisuimakoulu on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat uida enintään 10 metriä.
Uimakouluista ja muista kesätoiminnoista löytyy lisätietoja yhdistyksen kotisivuilta: www.lastenliikunnantuki.fi