Elohopeahöyrylamppu tuottaa valoa sähköpurkauksista elohopeahöyryn ja loisteaineen avulla. Tienvarsien ja katujen valaistuksessa yleisesti käytetty lamppu edustaa jo 1930-luvulla kehitettyä tekniikkaa, joka siirtyy historiaan EU-direktiivin säädöksellä vuonna 2015.
- Elohopeadirektiivi tekee lopun lamppujen myynnistä ja koska niiden elinikä on nelisen vuotta, viimeiset poistuvat käytöstä vuoden 2019 aikana, Hämeenlinnan Valot Oy:n toimitusjohtaja Petri Mölsä laskeskelee.
- Hämeenlinnassa on jo kahteen kolmasosaan valaisimista vaihdettu korkeapainenatrium- ja monimetallilamput, joten vain kolmanneksessa on enää jäljellä elohopealamppuja.
Ilkivalta ei ole ongelma
Lediä mainostetaan energiatehokkaana ja huoltovapaana valonlähteenä, mutta vielä se ei ole saanut jalansijaa Suomessa yleisten alueiden valaistuksessa ainakaan suuressa mittakaavassa. Led-valot ovat ainakin toistaiseksi hankintahinnaltaan verrattain kalliita.
- Alalla seurataan led-valojen kehitystä hyvinkin kiinnostuneesti, mutta tällä hetkellä tekniikka ei ole esimerkiksi meidän kannaltamme kustannustehokasta.
Ulkovalaistuksille tehdään vuosittaiset tarkastukset ja lamput vaihdetaan kolmen vuoden välein. Esimerkiksi Kirkkopuiston kiitelty valaistus toimii monimetallilampuilla.
- Valot ovat aika toimintavarmoja ja yleisin vika on lampun palaminen. Itse valaisimissa on harvoin häiriöitä, Mölsä sanoo.
- Ilkivalta ei myöskään ole ongelma, vaikka yksittäisiä tapauksia joskus sattuu. Useimmat lamput ovat onneksi aika korkealla.
Pari spottia Sibeliukselle
Sibeliuksen puiston kunnostus alkoi kaadettavien puiden poistolla huhtikuun lopussa. Työt jatkuvat ja puisto on suljettuna koko kesäkauden. Urakan on suunniteltu valmistuvan vuoden 2013 loppuun mennessä ja siihen sisältyy myös tunnelmallinen valaistus.
- Puistossa olevat vanhat valaisimet säilytään, mutta patsaaseen tulee pari kohdevalaisinta, kaupungin viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen kertoo.
- Kadunvierusvalaisimia tullaan uusimaan ja suunnitelmissa on käyttää kadun suuntaan myös samankaltaista epäsuoraa valaistusta, kuin kirkon edessä on käytössä.