Janakkalan Teatteriseurueen junnuryhmän näytelmä ”Yks Lasse vaan” käsittelee koulukiusaamista. Näytelmän päähenkilö on 9-vuotias Lasse, joka on ihan tavallinen poika, tosin kasvissyöjä vanhempiensa aatteiden mukaan. Koulun kovikset ovat ottaneet Lassen silmätikuksi, eikä kuvitteellinen Pikku Pirukaan jätä Lassea rauhaan. Onneksi on Anneli, joka haluaa olla Lassen ystävä, vaikka helppoa se ei aina ole.
Esitys pohjautuu Marjo Niemen kirjoittamaan lastennäytelmätekstiin nimeltään Pikku Piru, joka on julkaistu 2006. JaTSin Junnuryhmän muokkaama tulkinta soveltuu kouluikäisistä aikuisiin ja ihan isovanhempiin saakka.
Aihe nuorten oma idea
Rooleissa nähdään muun muassa Lassena Eino Ahonen, Pikku Piruna Minttu Mäkelä, opettaja Kilpeläisenä Tytti Hyvärinen ja Annelina Aino Vähäuski. Kaikkiaan esityksessä on mukana 14 nuorta, iältään 7–13 -vuotiaita. Ohjauksesta, sekä käsikirjoituksesta yhdessä näyttelijöiden kanssa vastaa Maarit Helenius.
– Näytelmän aihe syntyi nuorten ehdotuksesta, ja sitä lähdettiin työstämään heidän kokemustensa pohjalta, sekä kiusaajina että kiusattuina, ohjaaja Maarit Helenius kertoo esityksestä.
Näytelmän viesti on, että jokainen on arvokas ihan omana itsenään.
– Syksyllä pikkuhiljaa kasattiin materiaalia ja tehtiin pieniä harjoitteita. Kevään mittaan harjoiteltiin lisää, mutta kiire tuli. Ensi-ilta kuitenkin sujui hyvin, ja jopa ylitti odotukset, Helenius suitsuttaa.
Näytelmä sai ensi-iltansa Turengin Vaparilla keskiviikkona 16.4.
Yks Lasse vaan -näytelmän tulevat esitykset Turengin Vaparilla ke 7.5 klo 19 ja la 10.5. klo 15. Liput 10/5 euroa.