Valtatie 12 levähdyspaikka Tuuloksessa on jostain syystä jäänyt roskaajien suosikkikohteeksi. ELY-keskuksen aluevastaavan Risto Loikkasen mukaan roskaamisen estämiseksi kaikki keinot on käytetty.
– Seuraava keino olisi levähdyspaikkojen sulkeminen, mutta sellainenkin maksaa, eikä meillä ole liikoja rahoja käytettävissä. Joskus näitä paikkoja on suljettu, mutta harvinaista se on, sanoo Loikkanen.
Tampereen suuntaan olevalla levähdyspaikalla oli muutama vuosi ruokailukatos, joka purettiin.
– Katoksen vieressä oli roskis, mutta katokseenkin kertyi roskaa ja lisäksi se oli jo huonokuntoinen. Harvensimme hieman tien ja levähdyspaikan välistä metsikköä näkyväisyyden parantamiseksi, mutta roskaamiseen ei sillä juurikaan ollut vaikutusta.
Murheenkryyni
Loikkasen mukaan Tuuloksen levähdysalue on ELY-keskukselle murheenkryyni, jossa roskaamista on poikkeuksellisessa mittakaavassa.
– Meillä on hoidossa aika monta levähdyspaikkaa, mutta muualla ei vastaavaa ongelmaa esiinny samassa määrin. Takavuosina Lopella laitoimme yhdelle levähdysalueelle roskikset, jotka täyttyivät jatkuvasti. Kun otimme ne pois, roskaaminenkin vähentyi. Tuuloksessa ei tämä ole toiminut. Alueurakoitsija saa jatkuvasti siistiä levähdysalueita. Joskus takavuosina levähdysalueelle oli kipattu jopa kuution verran kylpyhuoneremontin purkujätteitä.
Teknisesti kameravalvonta olisi hyvinkin mahdollinen keino. Käytännössä ELY-keskus ei siihen ole kuitenkaan lähtenyt.
– Valvontanauhojen katselu olisi ilmeisesti vain poliisille sallittua. Kamaravalvonta olisi hankala ja ehkä kalliskin menetelmä.