Janakkalan musiikkipäivien päänäyttämöille nousee tänä vuonna niin kokeneita konkareita kuin nuoria taiteilijoita.
Tulevaisuuden lupaus, turenkilaislähtöinen viulisti Linda Suolahti ei halua olla klassinen pönöttäjä. Kiipulan Kustaanhovissa esiintyvä 24-vuotias taiteilija kertoo olevansa parhaimmillaan saadessaan olla vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa.
- Klassisen musiikin puolella esiintyjät tuppaavat olemaan usein jalustalla. Itse otan kontaktia yleisöön pohjustamalla kappaleet asiaan liittyvällä tarinalla, sekä juttelemalla esityksen jälkeen ihmisten kanssa.
Suolahden tyyliin ei kuulu myöskään heilua lavalla Linda Lampeniuksen tapaan. Tuskin se edes viulistille sopisi, kun esiintymisrepertuaariin kuuluu muun muassa Bachin, Paganinin ja Sibeliuksen sävellyksiä.
- Pianotaiteilija Timo Koskinen saa heilua sitten minunkin puolestani, ensi vuodeksi Saksaan tai Englantiin vaihtoon suuntaava vuoden nuori taiteilija naurahtaa.
Vahvoilta naisilta
Muistojen bulevardille yleisön johdattavat Turengin kirjaston aulassa Alina Arlin ja musiikkipäivien taiteellinen johtaja sekä harmonikkajyrä Reijo Ahonen.
Naisten päivän kunniaksi luvassa on vahvojen naisartistien, kuten Edith Piafin, Laila Kinnusen ja Anna Puun, materiaalia eri vuosikymmeniltä. Arlin kertoo varsinkin ranskankielenlausumisen olleen täsmähionnassa.
- Laulan ensimmäistä kertaa harmonikkasäestyksellä. Biisit kääntyvät omaan maailmaansa, mutta ne ovat täysin tunnistettavia, englanninkielisen soololevynsä pian julkaiseva ahkera keikkailija kertoo.
Reijo Ahosen mukaan idea laulu-harmonikka-duosta oli kreisinpuoleinen.
- Jostain syystä yhdistelmä kuitenkin toimii, hän hymyilee.
Järjestyksessään 24. Janakkalan Musiikkipäivien konserttien sarja tuo mukanaan 45-vuotisjuhlaansa viettävän turkulaisduon Matin ja Tepon. Pyhän Laurin kirkossa äänensä avaa suomalaisen mieskuorotaiteen pioneeriryhmä Ylioppilaskunnan Laulajat.
Musiikkipäivien kyljessä soi myös jazz, kun Mikko Innanen & Innkvisitio sekä ranskalainen Vincent Courtois pistäytyvät Janakkalassa Vapaat Äänet -kiertueellaan. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.janakkalanmusiikkipaivat.com/.
Janakkalan Musiikkipäivät 8.–16.3.2014