Nykyään Tampereen teatterissa näyttelevä Risto Korhonen teki Riku Suokkaan johtajakaudella Hämeenlinnassa mahtavia roolisuorituksia. Erityisesti kaupunkilaisten mieleen ovat varmasti jääneet roolit menestyskappaleissa Ladies Night ja Autiotalo. Tampereella Korhonen on nähty suurissa ja vaativissa rooleissa, kuten Cyrano De Bergeracina Edmund Rostandin klassikossa.
Hämeenlinnan kesäteatterissa Korhonen on ollut aikaisemminkin, mutta ei aivan viime vuosina.
- Minulle joku jo leikillään sanoikin, että ei tule enää Kaupunginpuistoon, jos en palkkaa Korhosta, kesäteatterin tuottaja Martti Töttölä myhäilee.
- Yrittänyt olen aikaisemminkin, mutta nyt onnisti, kun sain miehen viimein kiinni ja neuvottelupöydän ääreen. Minulla on ensi kesäksi näpeissä loistava näytelmä ja tarvitsen siihen loistavat näyttelijät.
Väkkärä ja perusmies
Tulevana kesänä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa nähdään siis Okko Leon Orkesteri – The Everlast, josta on jo uumoiltu kassamagneettia. Tällä hetkellä KOM-teatterissa menevä esitys on saanut kehuja niin katsojilta kuin myös kriitikoilta ja teoksen ympärille on kehkeytynyt kuunnelma, kirja sekä elokuva. Lavalle astuvat Korhosen lisäksi Marika Heiskanen, Risto Korhonen, Matti Onnismaa, Kalle Pylvänäinen ja Sauli Suonpää.
Marika Heiskanen on Teatteri Siperian taiteellinen johtaja, joka viime kesänä näytti taitonsa niin naisena kuin miehenäkin Hämeenlinnan Kesäteatterissa. Tänä vuonna hän saa päästää irti sisäisen kauneutensa ja herkkyytensä, mutta ennen muuta humoristisen puolensa.
Suurin osa hämeenlinnalaisista muistaa Matti Onnismaan myös Hämeenlinnan teatterin Ladies Nightista.
- Marika on oikeasti hauska ihminen ja todella taitava komedienne, Töttölä sanoo.
- Onnismaan Matti on taas loistava vastapeluri Ristolle. Ohjaajan kannalta on tärkeää löytää nöihin rooleihin aivan erirytmiset miehet. Risto on vauhdikas mikkihiiri ja Matti taas oikein perusrauhallinen suomalainen mies.
Kalle Pylvänäinen on helsinkiläinen näyttelijä, joka on aiemminkin noussut Kaupunginpuiston lavalle. Porukan kuopus, Sauli Suonpää, aloitti teatteriuransa Hämeenlinnassa ja asuu täällä edelleenkin, mutta viime vuosina hän on työkseen käynyt hurmaamassa Helsingin kaupunginteatterin yleisöä.