Lastentarvikkeiden valikoima Hämeenlinnassa laajeni, kun hattulalainen Elena Bitsenkova avasi uuden Lastentarvike mama -liikkeen aivan ydinkeskustaan kauppakeskus Linnaan.
- Olen tuonut Hämeenlinnaan uusia tuotebrändejä ja vaunumerkkejä, kuten amerikkalaisia rattaita, tanskalaisia vaunuja ja australialaisia hoitolaukkuja, tuore yrittäjä kertoo.
Bitsenkova uskoo lastentarvikealan kasvuun.
- Ala on kehittyvä. Koko ajan markkinoille tulee uusia merkkejä ja innovaatioita.
Yleinen taloudellinen tilanne on saanut ihmiset kierrättämään tuotteita tavanomaista innokkaammin, mutta ihan kaikkea ei kierrätetä.
- Hoitotarvikkeet, tuttupullot ja turvaistuimet hankitaan useimmiten uusina.
Paikallista palvelua
Liikkeen tuotevalikoimasta löytyy muun muassa rattaita, vaunuja, turvaistuimia, leluja, hoitotuotteita, itkuhälyttimiä ja apneamonitoreja. Kasarmikadun puolelta autolla voi tulla suoraan oven eteen sovittamaan turvaistuinta tai vaunuja.
- En usko kertakäyttökulttuuriin. Haluan panostaa laadukkaisiin tuotteisiin ja palveluun.
Kaupungissa on jo yksi ison maahantuojan ketjuun kuuluva lastentarvikeliike. Bitsenkova toivoo, että nyt kasvaneen tuotevalikoiman myötä hämeenlinnalaiset keskittäisivät ostoksensa paikallisiin yrityksiin.
- Tarkoituksenani on, että täältä Hämeenlinnasta saa samoja tuotteita kuin Helsingistä tai Ideaparkista. Toisen liikkeen kanssa täydennämme toisiamme.
Kipinää yrittäjyyteen
Idean yrityksen perustamiseen Bitsenkova sai oman lapsensa syntymän myötä. Aluksi hän mietti lastenvaatekaupan perustamista, mutta luopui kuitenkin ideasta.
- Yrittäjyyden kipinä kuitenkin jäi.
Kun paikallinen lastentarvikeliike lopetti, Hämeenlinnassa lastenvaatekauppa Viola&Max:n omistaja Anu Iso-Kokkila-Vähänen kannusti ystäväänsä perustamaan oman yrityksen.
- Haluan kiittää Uusyrityskeskusta ja muita yrittäjiä, jota ovat auttaneet liikkeen perustamisessa, Bitsenkova kiittelee.