Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Tänään: Samuli Edelmann herkistelee Sirkuksessa

$
0
0
TUNNELMANLUOJA. Perjantaina Sirkuksessa esiintyvä Samuli Edelmann on näyttelijäuransa lisäksi kaikkien aikojen myydyimpiä suomalaisia miesartisteja.
Perjantaina ravintola Sirkuksessa esiintyy näyttelijä-laulaja Samuli Edelmann.
 
Teatterikorkeakoulussa opiskellut Edelmann on noussut kansan suosioon laulajana jo 90-luvulla.
Edelmannin läpimurtokappaleena tunnetaan vuonna 1991 syntynyt biisi Pienestä kii. Vuonna 1995 syntyi hittibiisi yhdessä Aikakone-yhtyeen laulajan Sanin kanssa. Kappale kantaa nimeä Tuhat yötä ja on edelleen suosittu kotimaisen musiikin keskuudessa. Muita tunnettuja Edelmannin esittämiä kappaleita ovat Aurinko, Kaikki tahtoo, Karavaanari, Juhlat alkakoon, Jos sä tahdot niin, Nukkumatti ja ”Ei mitään hätää”.
 
Koko uransa aikana Edelmann on kaapannut kolme Emma-palkintoa, kerran Vuoden miestulokas -palkinnon sekä kaksi kertaa Vuoden artisti -palkinnon. Lisäksi Samuli Edelmann on tyylikkään näyttelijäuransa lisäksi kaikkien aikojen myydyimpiä suomalaisia miesartisteja.
 
Samuli Edelmann ravintola Sirkuksessa pe 29.11. Ovet avautuvat klo 22.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles