Juuri ilmestyneen Katupeili-lehden kannattava voima on esitellä Hämeenlinnan nykyistä kulttuurielämää monipuolisesti ja tuoreesti, ei lietsoa kulttuuripoliittista keskustelua ja kiistelyjä. Katupeili nro 9 ilmestyi tabloidi-lehtenä vuonna 1982. Aikaa seuraavan numeron ilmestymiseen eli numero 10:een kului siis parikymmentä vuotta.
Kaksi valtasuuntausta, joissa Hämeenlinnan kulttuuri näkyy kuitenkin muita vahvemmin, ovat kirjallisuus ja musiikki. Joten ne otettiin myös lehden rungoksi.
Idea uudesta Katupeilistä virisi Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen hallituksessa varmaankin Helena Marttiselta ja Lotta Jaanulta. Puheenjohtaja ja muu hallitus innostuivat ideasta.
Katupeilin suunnitteluryhmään nimettiin neljä taideyhdistyksen hallituksen jäsentä: Sibelius-opiston vararehtori Helena Marttinen, musiikinopettaja, Taideyhdistyksen historian hyvin hallitseva Lotta Jaanu, kirjailija ja elokuvan tunteva Pekka Rautalahti ja toimittaja Maija Kauppinen. Viimeksi mainittu lupautui kokomaan lehden.
Kaikkia Katupeilin juttuja sitoo yhteen kulttuuria monipuolisesti tuntevan ja sitä harrastavan europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen kirjoitus kulttuurikokemusten elämää parantavasta ja pidentävästä vaikutuksesta. Eli Sirpan sanoin: ”Taide tarjoaa kicksejä ilman haitallisimpia sivuvaikutuksia ja Taide tarjoaa ihmiselle yhteisöllisyyden kokemuksia ja mahdollisuuksia tutustua vieraisiin kulttuureihin ja elämäntapoihin, olivatpa taiteen tekijä ja kokija samasta kaupungista tai vaikkapa eri maanosista.”
– Katupeilin kokoaminen oli mielenkiintoinen kokemus toimittajalle, joka seitsemän vuotta sitten muutti Helsingistä Hämeenlinnaan. Jo se, miten mieluusti hämeenlinnalaiset kirjailijat, muusikot ja kulttuurista kiinnostuneet tai sitä harrastavat suostuivat kirjoittajiksi, haastateltaviksi, valokuvattaviksi, yllätti. Samoin nopeus, millä lehden sisältö hyväksyttiin, taitettiin, oikoluettiin ja painettiin. Hämäläinen hitaus lieneekin vain myytti, Maija Kauppinen uskoo.