Käsillä oleva lehti meni painoon ennen eilistä HPK:n sarja-avausta, joten en pääse kommentoimaan sitä. Tosin tässä kohtaa kautta mieluummin hahmottelenkin isompaa kuvaa. Kerhon pelaamista on syytä kommentoida vasta sitten, kun olen nähnyt kourallisen matseja.
Uudelle päävalmentajalle Kai Rautiolle pitää median ja yleisönkin puolelta antaa aikaa näyttää kyntensä. Sanon tämän kokemuksella, jonka olen saanut johtavana suomalaisena jääkiekkoanalyytikkona yhdeksän vuoden aikana. Nyt käsillä on siis 10. eli juhlakausi osaltani alalla. Joskus aloitellessani sorruin siihen, että näin joltakulta joukkueelta vain pelin tahi kaksi, ja jo kiirehdin laskemaan tuomioni. Monesti menin metsään hätäilyni tähden. No, oppia ikä kaikki.
Viime kausi nappiin
Olen aistinut, että kannattajat ja kaupunkilaiset laajemminkin ovat lataamassa toiveikkaita odotuksia Pallokerhon vaiheille alkanutta sesonkia silmällä pitäen. Ainahan se tuppaa käymään niin, että nälkä kasvaa syödessä.
Hyvä viime kausi nostatti jääkiekkotunnelman Hämeenlinnassa ennalleen liki niihin lukemiin, joista täällä saatiin nauttia 2001 – 2007, Jukka Jalosen ja Timo Lehkosen aikakaudella.
Vaikka menestys ei toki ollut samaa luokkaa kuin 2000-luvun alussa, fiilis Rinkelimäellä peleissä oli erinomainen. HPK seurana eteni viime talvena kaikilla rintamilla. Lopputulemana oli, että ydintuote eli ottelutapahtuma oli sitä mukaa viihdyttävä ja puhutteleva, että väki palasi sankoin joukoin lehtereille otteluja seuraamaan.
Kasvaneet odotukset
En halua olla pahan ilman lintu, mutta haluan alleviivata sitä, että kannattajien pitää ja kannattaa suhtautua Kerhon lähitulevaisuuteen maltilla. Toki odotuksia entistä paremmasta saa viljellä, mutta ei olisi pahitteeksi harrastaa määrättyä realismia.
Täytyy muistaa, että sarjan kärkisijoja tavoittelee 13 muutakin organisaatiota. Myös niissä tehdään rajusti ja hartiavoimin töitä paremman tulevaisuuden eteen. Kaikki eivät voi voittaa tai saavuttaa edes omaa maksimiaan vuodesta toiseen.
Näkisin mielelläni, että täällä Hämeenlinnassa yllettäisiin jatkossa suosikkiseuramme kannattamisessa aivan uudelle tasolle. Tasolle, jolle ei oikeastaan ole vielä missään seurassa eikä missään palloilulajissa Suomessa ylletty: visiossani kannattamisen laatu ja määrä eivät olisi kiinni yksittäisten ottelujen tai edes joidenkin peliputkien lopputuloksista.
Viime kaudessa oli tässä suhteessa jotain ainutlaatuista Hämeenlinnassa. Joukkue sekä voitti että hävisi matseja, mutta illasta toiseen Ritariareena täyttyi mukavasti katsojista. Ehkä kyse oli siitä tavasta, jolla joukkue hävisi sitten kun se hävisi. HPK kaatui saappaat jalassa kaikkensa antaen.
Sellaiset häviöt yleisö sulattaa mielellään eikä hylkää joukkuetta. Tämän trendin soisi jatkuvan nyt kaudella 2013–2014.
Avainkohdat
Tuottaakseen hyvän tuloksen ja säilyttääkseen kannattajien suosion Pallokerhon on nähdäkseni onnistuttava seuraavissa asioissa.
Ensinnäkin pelityylin on oltava sopiva suhde työteliäisyyttä ja perinteikästä HPK:n lintumäkeläistä taitojääkiekkoa. Toiseksi Ville Viitaluoman ykköstroikan on oltava tutun tehokas. Tähän osastoon voidaan luottaa varmasti. Ykkösketjun pitää saada tulosta aikaan paitsi tasaviisikoin myös ennen muuta ylivoimalla. Modernit lätkämatsit ratkotaan nykyään pitkälti erikoistilanteissa.
Kolmas tärkeä seikka on, että joukkueen runko eli sellaiset taitavahkot duunaripelaajat kuten Juha Kiilholma, Tuomas Vänttinen ja Ossi-Petteri Grönholm pitävät vähintäänkin edellisen kauden tasonsa. Tämän osaston taitavimmalta kaverilta Jesse Saariselta odotan aiempaan enemmän tehoja hyökkäyspäässä.
Neljäs ja mielenkiintoinen ulottuvuus on maalivahtikysymys. HPK on matkassa verrattain nuorilla veskareilla. Tämän ulottuvuuden takuumies on molarikoutsi Kari Lehtonen, joka kyllä osaa konstinsa.
Viides mutta ei suinkaan vähäisin kohta on se, että ottavatko seuran omat nuoret pelaajat yhä isompia ruutuja ja kehitysaskeleita joukkueen sisällä. Ilman tämän osaston entistä voimakkaampaa pelillistä panosta Pallokerhon tulevaisuus olisi liian epävakaalla pohjalla.