Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Hämeenlinnaan oma Kotijoukkue

$
0
0
Seppo Ojala (vas.), Sirpa Virtanen ja Mika Helminen aloittivat Hämeenlinnan Kotijoukkueen riveissä. Suomen Kotijoukkueen hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi sanoo olevansa tukemassa käynnistämisvaihetta, sen jälkeen yritys toimii pitkälle paikallisin voimin.  Kuva: Kari Karppinen
- Hämeenlinna on tulevaisuuden kasvukeskus. Liikennevirrat ovat tutkitusti Hämeenlinnan kannalta edullisia. Kaupunkikeskustaan muuttaa tulevaisuudessa entistä enemmän ihmisiä myös lähiympäristöstä. Suomen kaupungistuminen ja palvelujen keskittyminen ovat vasta alkutaipaleella, kiinteistövälitysliike Suomen Kotijoukkueen hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi perustelee ketjun laajentumista Hämeenlinnaan.
 
Hänen mukaansa valtakunnallisen yrityksen johdossa Hämeenlinnan toimipisteen avaamista pohdittiin vakavasti vuoden verran. Hämeenlinnaan avataan huhujen mukaan vielä lisää uusia alan yrityksiä lähitulevaisuudessa.
 
Viime viikolla ovensa avanneen Hämeenlinnan Kotijoukkueen yrittäjinä toimivat Seppo Ojala ja Mika Helminen, molemmat alalla Hämeenlinnassa jo kannuksensa hankkineita alan toimijoita.
 
Kaksikon lisäksi yritykseen palkataan kaikkiaan neljä tai viisi työntekijää tämän vuoden loppuun mennessä. Tässä vaiheessa palkkalistoilla on kaksi kiinteistönvälittäjää.
 
Kotijoukkue on vuonna 2009 perustettu franchising-periaatteella toimiva ketju, jolla on nyt toimipaikka kuudella eri paikkakunnalla.
 
- Tavoitteena on, että kahden vuoden päästä meillä on 20 toimipistettä valtakunnan kasvukeskuksissa. Tarkoituksena on saavuttaa 10 prosentin siivu asuntomarkkinoilta, Sarajärvi pohtii.
 
Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa valtakunnallisen Realin varatoimitusjohtajana.
 
Nuorten urheilua tukemassa
 
Valtakunnallisen Kotijoukkueen toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että yritys sijoittaa kolmasosan liikevoitostaan nuorten urheiluun ja liikuntaan. Sarajärvi on tunnettu jalkapallomies, joka yrittää nostaa tänä syksynä Seinäjoen Jalkapalloklubin liigatasolle. Hän on myös HJK:n osaomistaja.
 
- Nuorten liikunnan kautta linkitymme vahvasti ympäröivään yhteiskuntaa, Sarajärvi perustelee.
 
Samaa periaatetta noudatetaan jatkossa myös Hämeenlinnassa.
 
- Kun yritystoiminta lähtee kunnolla vauhtiin, tuemme varmasti paikallista junioriurheilua, Seppo Ojala sanoo.
 
Hämeenlinnan markkinatilannetta yrittäjäkaksikko pitää nyt melkoisen haastavana.
 
- Myyntiajat ovat pidentyneet etenkin isojen asuntojen osalta, Mika Helminen sanoo.
 
Alan kovassa kilpailutilanteessa yritys aikoo pärjätä nimen omaan palvelulla.
 
- Kotijoukkueen idea on juuri "joukkuepelaaminen", olemme kaikki täysillä tukemassa asiakkaan tavoitteita ja palvelemassa mahdollisimman läheisesti. Ei kiinteistönvälityksessä voi keksiä mitään uusia jippoja, tämä on palveluala mitä suurimmassa määrin. Sen vuoksi panostamme henkilöstön rekrytoinnissakin juuri palvelualttiuteen, Seppo Ojala painottaa.
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles