Hämeenlinnalaisen artistin Heidin Kyrön menneen kesän suosikkibiisi Tiibetin hiekkaa saa syksyn aikana visuaalisen ilmeen, kun viime viikolla kuvattu musiikkivideo pääsee julkisuuteen. Tiibetin hiekkaa on soinut soittolistojen kärkisijoilla viikkokausia.
Tiibetin hiekkaa on niin ikään hämeenlinnalaisten Sana Mustosen (sanat) ja Janne Saksan (sävel) käsialaa. Kaksikko esiintyy myös musiikkivideolla. Kappale on keväällä julkaistulla Uutta, vanhaa – ja jotain sinistä -nimisellä maksisinglellä.
Single on puolestaan yksi osa Heidin Kyrön 20-vuotisen juhlavuoden merkkipaaluista.
– Teen nyt juuri sitä, mitä olen 3-vuotiaasta asti haaveillut. 20 vuotta sitten minulla oli unelma, joka on toteutunut. 20 vuoden päässä on myös unelma, josta en vielä hiisku mitään, Heidi Kyrö hymyili salaperäisesti lauantaisen kuvassession aikana Paasikiventien varren leikkipuistossa kaupungin keskustassa.
Heidi Kyrö sijoittui toiseksi Tangomarkkinoilla vuonna 1993, mikä sai hänen uransa nousukiitoon. Kyrö oli tuolloin vasta 15-vuotias. Uransa aikana hän on julkaissut kahdeksan albumia ja kiertänyt Suomea ristiin rastiin. Päälle on yritystoiminta, teatteri- ja tv-työt.
– Suurin haaste monipuolisessa työnkuvassa on pitää oma korvienväli kirkkaana, kun jokainen viikko ja päivä on erilainen, osin ennakoimatonkin. Mutta mielenkiintoista, erittäin mielenkiintoista tällainen työskentely on, Kyrö sanoo.
– Tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen siitä, että keikkoja on koko ajan kiitettävästi.
Seuraava albumi on luvassa ensi vuoden lopulla, sen kanssa Heidi ei sano pitävänsä turhaa kiirettä.
”Aamuinen näkemys”
Tiibetin hiekkaa musiikkivideon käsikirjoituksesta vastaa Miikka Anttila, jolla on vankka tausta harrastajateatterimaailmasta. Anttilaan teki viime keväänä vaikutuksen biisin kokonaisuus.
– Sain lahjaksi Heidin levyn. Kuuntelin lähes koko yhden illan pelkästään Tiibetin hiekkaa -kappaletta. Kun aamulla heräsin, oli mielessä kirkkaana millainen musiikkivideo kappaleesta pitäisi tehdä. Soitin samoin tein Heidille ja esitin idean. Tässä sitä ollaan, Anttila kertoo.
– Sehän on rakkaustarina, tiivistää Anttila videon sisällön.
Mielenkiintoista tässä musiikkivideossa on, että tehdään paikallisin ammattivoimin, mutta puhtaasti talkoilla. Videon ohjaa elokuvaohjaa Miika Hakala ja kuvauksesta huolehtii Tomi Pietilä.
– Tämä on ensimmäinen tämän tyylilajin videon, aikaisemmat ovat rock-musiikkiin pohjautuvia, kymmeniä musiikkivideoita ohjannut Miika Hakala kertoo.
– Näitä tehdään jatkossa nykyistä enemmän, laulaja itse pohtii.