Postikortti tekee uutta tulemistaan sähköisen viestinnän vastavoimana, ainakin jos Markku Laaksoon on uskominen. Paletin hallituksen puheenjohtaja on järjestämässä kuudetta kertaa Korttien tarinat -tapahtumaa Verkatehtaalle.
- En ole missään vaiheessa menettänyt uskoani postikortin toimivuuteen, Laakso sanoo.
- Esimerkiksi nuoret naiset käyttävät paljon kortteja silloin, kun he haluavat muistaa läheisiä ystäviään. Keräilyn kannalta postikortit ovat ohittaneet postimerkit jo aikaa sitten.
Tapahtumassa yleisö pääsee tutustumaan postikorttiin ilmiönä monesta eri näkökulmasta. Ilmainen tapahtuma on koonnut vuosittain yhteen keräilijöitä, taiteilijoita, kauppiaita ja kustantajia kaikkialta Suomesta. Verkatehtaalla on lauantaina nähtävillä myös Hämeenlinnan postimerkkikerhon ja Suomen postikorttiyhdistys Apollon näyttelyt.
Nuoret mukana
Tapahtuman teemana on tänä vuonna välittäminen, josta puhuu ja keskustelee runoilija-kirjailija Pia Perkiö Verkatehtaan toisen kerroksen ohjelmalavalla.
- Kortti on hyvä välittämisen keino, se kertoo siitä, että ihminen on antanut toiselle aikaansa, Laakso pohtii.
- Etenkin vanhuksille kortit ovat tärkeitä, koska ne ovat fyysisiä muistutuksia lähettäjästä. Vanhainkodeissa asukkaat usein sanelevat hoitajille, jotka sitten kirjoittavat terveiset postikortteihin.
Esillä on myös Kaurialan lukion ekaluokkalaisten kuvaamia postikortteja, joita Paletti on painanut.
- Markku on halunnut nuoret tällä tavalla alusta asti mukaan ja olemme olleet todella innoissamme, kuvataideopettaja Piritta Malinen kertoo.
- Meillä korttien kuvaaminen on osa starttipäivää, joka sijoittuu elokuun ensimmäisille viikoille.
Tämän vuoden teema sopi loistavasti, koska päivään liittyy ryhmäytymisen ja kaverin auttamisen ajatuksia. Nuorille välittäminen tuntuu merkitsevän pääsääntöisesti rakkautta, mutta sitä on tarkasteltu monesta näkökulmasta.
Martta ja Rudolf
Verkatehtaan toisen kerroksen taiteilijatorilla esittäytyvät lukuisat taiteilijat ja postikorttiseurat. Ohjelmalavalla on Perkiön ja kuvataiteilija Minna Immosen keskustelun lisäksi kahden suuren postikorttilegendan esittelyt: Raili Kuusjärvi kertoo Martta Wendelinistä ja Hämeenlinnan taidemuseon aiheena on Rudolf Koivu. Tietokirjailija Harri Kalha johdattaa kuulijat Ihme ja kumma -teokseensa, joka kertoo postikorttien kulttuurihistoriasta ja merkityksestä.
Laakso muistuttaa, että Korttien tarinat ei ole pelkästään mennyttä maailmaa tarkasteleva tapahtuma.
- Paletin kannalta postikortti on elävä asia ja haluamme katsoa tulevaisuuteen.
- Tämän takia tapahtumassa on mukana paljon merkittäviä taiteilijoista ja myös pieniä kustantajia.
Korttien tarinat -tapahtuma la 7.9. klo 10-16. Verkatehtaalla. Ohjelma alkaa klo 12.