Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Runski-messuilta virikkeitä lapsiperheille

$
0
0
 Runski-messut Ruununmyllyn koululla torstaina 29.8. saavat koulun ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan puhaltamaan yhteen hiileen, vakuuttavat koulun rehtori Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuori ja varhaiskasvatuskeskuksen johtaja Eija Riikonen. Kuva: Heli Karttunen
Hämeenlinnan Ruununmyllyn koulun pihalla ja tiloissa järjestetään torstaina 29. elokuuta kello 15–18 koko alueen yhteiset Runski-messut. Varhaiskasvatuksen ja koulun yhteistyössä järjestämä messutapahtuma on laatuaan ensimmäinen. Tapahtuman ideana on jakaa asukkaille tietoa harrastusmahdollisuuksista, paikallisista yrityksistä sekä lapsiperheiden palveluista.
 
Mukaan on ilmoittautunut jo lähes 40 toimijaa, joista noin puolet on eri harrastusten esittelijöitä.
Koulun salissa muun muassa esitellään Uppsala-talon toimintaa, vanhemmuus- ja kasvatuskouluttaja Juhani Vahtokari luennoi sekä keskustelee kasvatuksesta, ja lisäksi paikalle on kutsuttu lasten- ja nuorten - sekä elämänlaatulautakunnan jäseniä.
 
Messuilla on toiminnallisia pisteitä kaiken ikäisille, Auto ilves jakaa turvaliivejä ekaluokkalaisille, ja esimerkiksi syksyn ilmoittautuminen partiotoimintaan on mahdollista messujen aikana.
 
- Toivomme tapahtumasta kohtaamispaikkaa alueen asukkaille, Ruununmyllyn varhaiskasvatuskeskuksen johtaja Eija Riikonen sanoo.
 
Ideariihen satoa
 
Messut ovat osa Hämeenlinnan kaupungin lapsiperheiden palveluiden yhdistämiseen liittyvää pilottihanketta
 
Kaupunginhallitus päätti keväällä 2013 siirtyä vuoden 2014 tammikuun alusta lähtien yhteen palvelualueeseen, mikä käytännössä merkitsee varhaiskasvatuksen, opetuksen ja lasten kasvua tukevien palveluiden yhdistämistä yhdeksi toimialaksi saman johtamismallin alle.
 
Tavoitteena on saada palvelut asiakkaan kannalta sujuvammiksi, yhtenäistää eri toimijoiden arvomaailmoja ja hyödyntää yhteisesti eri alojen tietotaitoa. Samalla työntekijöiden näkökulmat asioihin laajenevat.
 
- Kaikki tekevät samaa kasvatustyötä, ja on hyvä, jos perheet saavat mahdollisimman paljon palvelua samasta paikasta, Ruununmyllyn koulun rehtori Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuori kiteyttää.
 
Muutoksen kokeilijoina ovat olleet Iittala, Hätilän alue sekä Ruununmylly. Varhaiskasvatus- opetus ja lasten kasvua tukevien palveluiden yhteisten työpajojen ja teemaryhmien jälkeen ruununmyllyläisille syntyi idea alueen omista Runski-messuista.
 
- Messut ovat askel käytännönläheisemmän yhteistyön suuntaan, Riikonen sanoo.
 
Toiveiden tynnyri
 
Keväällä esikoululaisten ja ekaluokkalaisten tutustumisillassa 13.5. ihmiset saivat jättää "toiveiden tynnyriin" viestejä siitä, mitä he alueelta toivoivat. Työryhmä huomioi suunnittelussaan esitettyjä toiveita.
 
Kaksi asiaa nousi ylitse muiden:
 
- Lapset toivoivat lisää piha-alueiden liikuntapaikkoja, ja jo olemassa olevien parantamista. Aikuiset taas toivoivat yhteistä toimintaa perheille, ja messut vastaavat siihen toiveeseen tapahtumana, sekä antavat tietoa alueen toimintatarjonnasta, Holkeri-Salmesvuori kertoo.
 
Samalla haetaan yhteisöllisyyttä.
 
- Toivomme, että samalla perheet tulisivat tutuiksi toisilleen. Keräämme kokemuksia näiltä messuilta, ja sen mukaan tapahtumalle suunnitellaan jatkoa, Riikonen sanoo.
 
Monista muista messutapahtumista poiketen on Runski-messut maksuton tapahtuma, tietoisesti. Järjestäjien toiveena on, että ihmiset saapuisivat paikalle kävellen tai pyörällä, sillä parkkitilasta on pulaa.
 
- Näillä messuilla ei rahasteta. Ainoastaan koulun vanhempaintoimikunta myy buffetissaan makkaraa ja kahvia, summaa Riikonen.
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles