Kankaistenjärvi lienee edelleenkin maakunnan kirkasvetisin, mutta viime vuosina sen rantojen asukkaat ovat huomanneet selviä muutoksia huonompaan suuntaan. Kankaistenjärvi on paikallisten ihmisten mukaan selvästi rehevöitynyt ja suojeluyhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan sen suurin fosforikuormitus on tullut UPM:n hakkuualueelta. Tällä viikolla järvellä oli käynnissä koekalastus.
– Kalastus on yksi osa perusselvitysprojektia, jota teemme Linnaseudun Leader-rahoituksen tukemana, Kankaistenjärven suojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Pekka Honkala kertoo.
– Yhdessä osassa kartoitettiin ojavesiä ja tutkittiin, mikä järveä kuormittaa. Nyt selvitetään kalaston rakennetta sekä kuntoa ja syksyksi on tarkoitus saada aikaan vielä julkaisu järvestä yleensä.
Siika kasvaa
Koko viikon jatkuvaa koekalastusta oli keskiviikkona suorittamassa Pro Agrian kalatalousneuvoja Petri Mäkinen, jolla oli apunaan harjoittelija Mikko Tiainen sekä yhdistyksen talkoolaisia.
Toimenpiteessä järvi ruudutetaan 100 neliömetrin lohkoihin, joista tietokone arpoo kalastuksessa käytettävät pyyntiruudut. Niihin lasketaan 30 metrin pituiset ja 1,5 metrin korkuiset verkot, joissa silmänkoko vaihtelee 5 millistä 55:een. Viikon aikana lasketaan noin 40 verkkoa.
– Lyhyesti sanottuna koekalastuksessa selviää kalakannan rakenne. Lisäksi otamme näytteet raskasmetalleista ja säteilyistä, Mäkinen selittää.
– Kalastolle kuuluu hyvää, sillä Kankaistenjärvessä on isoja ahvenia paljon sekä myös kookkaita petosärkiä, jotka nekin syövät pienempiään ja pitävät särkikannan aisoissa. Esimerkiksi Hauhon vesistä kokonaan kadonnutta muikkuakin löytyy Kankaistenjärvestä ja viime vuonna istutetut siiat ovat kasvaneet hyvällä vauhdilla.
Sinilevää puurona
Kirkasvetinen Kankaistenjärvi ei ole mikään kalamiesten supermarketti.
– Aika karun puolelle menee kalaston suhteen, Mäkinen sanoo.
– Täältä on nyt saatu puolta kiloa per verkko, joka on kyllä pieni saalis. Rehevillä järvillä verkkoon kertyy helposti sellaiset 4-5 kiloa.
Suojeluyhdistyksen aktiivit ovat mittailleet järven näkösyvyyttä, joka on vähennyttyäänkin vielä 3-4 metrissä.
– Järven tila on sinänsä hyvä, mutta tulevaisuus huolestuttaa. Veden väri on kuitenkin selvästi ruskettunut ja rannat rehevöityneet, Honkala arvelee.
– Verkot ja laiturit ovat limoittuneet. Sinileväähän täällä on ollut aikojen alusta asti, mutta viime aikoina sitä on ollut ihan puurona rannassa.
Kankaistenjärven suojeluyhdistys esittelee toimintaansa Hangasmäen kyläjuhlassa la 27.7. klo 17 alkaen Kyyrölän savipajalla. Nettisivut www.kankaistenjarvi.fi.