Renko-viikon kyläpäivää vietettiin viime torstaina Nummenkylässä Hämeen Härkätien varressa. Nummen koulun pihalle oli kerääntynyt runsaasti kyläläisiä ja kesärenkolaisia. Koko ikänsä seudulla asunut Rauni Salo sanoo menon ja meiningin piristyneen viime aikoina kovasti.
– Nummenkylä on nykyään vilkas ja virkeä paikka, kun uusi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Reija Nevala on pistänyt tuulemaan, Salo kiittelee.
– Oli hienoa, että saimme vuokrattua lakkautetun koulun Hämeenlinnan kaupungilta yhdellä eurolla. Nyt vastaamme vain sen käyttö- ja korjauskustannuksista ja voimme järjestää siellä erilaisia tapahtumia.
Salon ylistämä Nevalakin astelee paikalle ja antaa tunnustusta takaisin kyläläisille.
– Ihmiset ovat olleet aktiivisia ja ottaneet osaa tähänkin tapahtumaan. Monista taloista emännät ovat leiponeet tarjottavaa, Nevala kertoo.
– Elokuun 24. päivänä järjestämme täällä koululla Jazz-piknikin ja olemme myös yhtenä taukopaikkana Härkätien juoksussa. Tarkoituksena on, että kerran kuussa olisi joku isompi happeningi.
Eemeliä ihailtiin
Koulun päädystä löytyy kutomohuone. Anitta Haavisto ja Irma Mäenpää kertovat, että tiloissa käy harrastamassa kymmenisen ihmistä, joista suurin osa on lähiseudulta.
Koulun pihalla Erkki Tyrväinen lausuu runoja ja lettuja paistellaan. Näytteillä on Mika Santalan upeasti kunnostamia autovanhuksia sekä komea rivi vuosikertatraktoreita.
Antti Jokela omistaa niistä kaksi, vuoden 1966 John Deeren ja vuosimallia 1961 olevan Manin. Merkit ovat saksalaisia ja täällä harvinaisia..
– Molemmat ovat ajokunnossa ja niitä ulkoilutetaan kuin vanhuksia ikään, Jokela sanoo.
– Kun tähän hommaan pöllähdin kymmenisen vuotta sitten, olen hommannut traktorin vuodessa. Jotenkin vaan niistä tykkään ja stressinpoistajiksi joku niitä sanoo.
Alueella seisoskeli kaikkien ihailun kohteena myös Jukolan kirjastokoira Eemeli, joka emäntänsä Marika Leivosen kanssa asustaa ihan nurkilla, eli Viialankulmalla.