Muutama vuosi sitten leppäkoskelaisen Jussi Kulosen pihalla käyneet kunnan edustajat kehottivat miestä vähentämään pihakoristuksiaan.
– He muotoilivat asian jotenkin siihen tapaan, että minun olisi hyvä hieman vähentää romujeni määrää. Ladat vain eivät ole romuja, ne ovat pihakoristuksia samaan tapaan kuin joillakin pihatontut. Minä pidän tätä Lada-farmina, autot ovat sentään suorissa riveissä osin vuosimallien mukaan. Pysyväisnäyttelystähän tässä on oikeastaan kyse, selvittää Kulonen miltei vakavalla naamalla.
Tuolloin Kulosen pihassa oli 55 idän ihmettä pääosin Ladaa mutta joukossa myös Mosseja, Wartburgeja ja Polonezeja. Nyt autoja on enää nelisenkymmentä, joista kymmenkunta on kavereiden ja valtakunnallisen Polonez-kerhon, FSO-Klubin omistamia autoja. Lisäksi joukossa on Honda Civic ja Dodgen tila-auto. Kummallekin on Kulosella selitys.
– Tarvitsin seitsemän hengen tila-auton, eikä sellaista idän autoissa käytännössä ole. Civicissä on puolestaan takaosa, joka näyttää yhtenäiseltä lasipinnalta, siksi sitä kutsutaan lasiperäksi. Ennakoin siitä jonkinlaista legendaa, joten pakkohan sellainen oli pihalle hankkia. Civicin erikoisuus on lisäksi Hondamatic automaattivaihteisto.
Kulonen ei ole täysin varma, onko hänen Lada-kokoelmansa maan määrällisesti suurin.
– Kattavin se luultavasti on, koska minulla muun muassa Samaroita. Jyväskylässä eräällä 18-vuotiaalla kaverilla on jo parikymmentä Ladaa, joten perässä tullaan kovaa. Jotkut ladaharrastajat pitävät ainoina oikeina Ladoina vain kanttimallisia perinteisiä Ladoja, minulla on jopa Suomessa valmistettu Euro-Samara. Keräilyarvoa niillä ei ole samaan tapaan kuin perinteisillä Ladoilla, mutta ehkä vielä joskus sekin aika tulee.
Polonezilla kaksi kertaa pihan ympäri
Iso osa Kulosen autoista on ajokuntoisia, mutta vain muutama tieliikenteeseen katsastettu. Tämän kesän käyttöautona on Lada 1200 S vuosimallia 1982, joka on museorekisteröity tänä keväänä.
– Töihin en sillä raaski ajaa, se on sunnuntaiajossa.
Ladoista kenties harvinaisin on vuoden 1983 mallin 1500S, joita oli muutama vuosi sitten rekisterissä enää 15 kappaletta. Kulosen peli on vielä kaiken lisäksi ajokuntoinen. Ylivoimaisesti haastavin auto on punainen Polonez, jolla Kulonen on parin vuoden aikana onnistunut ajamaan moottorin sammumatta kaksi täyttä kierrosta pihan ympäri.
– Koriltaan auto näyttää ihan hyvältä, mutta teknisesti se on täydellinen susi, joka hajoaa sitä mukaa kuin yritän sitä korjata. Mysteeri oli esimerkiksi öljypumpun akselin vääntyminen, sellaisen ei uskoisi olevan mahdollista.
Kulonen ei kaikkia Polonezeja lyttää. Harmaalla ulkoasultaan romunoloisella yksilöllä mies kävi viime kesänä Ikaalisissa ja pääsi vielä takaisinkin.
Yksi pihan erikoisuuksista on FSO-Klubin puheenjohtaja Ossi Bergin omistama Daewoo FSO Polonez Atuplus 1,4 Gli 16 v, jossa on Polonezin kori, Daewoon kojelauta ja Roverin 100 hevosvoiman 16v-moottori.
– Kävin ostamassa auton Puolasta 250 eurolla. Tullissa vähän ihmettelivät, kun toin auton rajan yli, mies naureskelee.
Kulonen ei ole valmis maksamaan autoistaan yleensä 500 euroa enempää.
– Hyväkuntoisia Ladoja alkaa olla harvassa, hinnat saattavat nousta tuhansiin euroihin. Esimerkiksi itäsaksalaiset Trabantit ovat nykyisin kovasti arvokkaita autoja.