Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Lauluretki syntyi studiossa päivässä

$
0
0
LASTENLAULUJA LEVYLLE. Hämeenlinnan Seminaarin koulun musiikkiluokka 4B:n studiossa äänitetty Lauluretki-äänite valmistui muutama viikko sitten. Musiikkiluokkaa luotsasi opettaja Tuomo Kunnas.
Hämeenlinnan Seminaarin koulun musiikkiluokka 4B:n ensimmäinen studiossa äänitetty Lauluretki-äänite valmistui muutama viikko sitten. Päivä Oy:n kustantamalla äänitteellä on 14 lastenlaulua.
 
- Olen aikaisemmin äänittänyt oppilaiden musiikkia omilla välineillä omiin tarkoituksiin. Myyntiin emme ole koskaan äänitettä tehneet, sanoo musiikkiluokan opettaja Tuomo Kunnas.
 
Kunnas laskee neljän vuoden aikana oppilaiden käyneen lävitse noin 450 laulua.
 
- Sinänsä äänitteellä ei ollut mitään uutta laulua, vaan useimmat laulut olimme joskus esittäneet tai ainakin laulaneet. Toki näissä oma harjoittelemisensa oli. Studioäänitys oli tietysti lapsille uutta ja hieman jännittävää. Lauloimme tarkemmin, eikä yleisöäkään ollut paikalla. Etukäteen töitä oli tehtävä paljon, vaikka itse äänitys sujui päivässä.
 
Kunnas pitää tärkeänä, että lapset saavat laulaa nimenomaan lastenlauluja.
 
- Vierastan sitä, että lapset esittävät lauluja, joissa on selvästi aikuisille tarkoitetut sanat. Lapsi saisi olla lapsi myös lauluissa.
 
Musiikkiluokkien lakkautus hämmentää
Kaupunki päätti lopettaa musiikkiluokat. Eläkkeelle jäävä Kunnas on päätöksestä pahoillaan ja hämmentynyt.
 
- Päätöstä perustellaan tasa-arvolla. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella musiikkia, ei kukaan saa opiskella musiikkia. Minusta päätös ei ole oikein niitä kohtaan, jotka haluaisivat saada opetusta musiikissa. Kaikki eivät musiikkipainotteista opetusta edes kaipaa. Musiikki ei vie liikaa aikaa muita aineilta, olemme vuosien varrella nipistäneet sieltä täältä 5–10 minuuttia. Monesti lopetimme tunnit laululla. 
 
Kaikkiaan musiikkia oli 3-4 tuntia viikossa. Pienelle osalle oppilaista musiikista tulee ammatti, osalle musiikki jää harrastukseksi, mutta kaikille lapsille musiikkipainotteinen opetus antaa mahdollisuuden oppia kuuntelemaan ja nauttimaan musiikista esimerkiksi konserteissa.
 
Jokainen voi oppia musiikkia
Neljän vuoden aikana Kunnas teki pitkän matkan musiikin maailmaan oppilaidensa kanssa.
 
- Ensimmäisillä kerroilla lauloimme 23-äänisesti, nyt yksi- ja kaksiäänisesti. Äänenmuodostuksen harjoittelussa neljä vuotta menee nopeasti.
 
Pitkän kokemuksensa perusteella Kunnas uskoo, että lähes jokainen voi oppia laulamaan.
 
- Kyse on vain innosta ja harjoittelusta. Liian usein mietimme, mitä muut ajattelevat. Moni tuntuu pelkäävän esimerkiksi yhteislauluja eikä uskalla laulaa mukana pelätessään, mitä vieressä olijat kenties ajattelevat. Kun kaikki laulavat, tuskin siinä tilanteessa kovasti vieruskaverin ääntä kuunnellaan. Joillakin laulun lahja nousee esiin vasta harjoittelun myötä, eikä musikaalisuus ole pelkkää laulamista, sanoo Kunnas.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles