Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Jukka Perko tulkitsee supisuomalaisia sävelmiä

$
0
0
Niin tangoista kuin virsistäkin innoitusta ammentanut saksofonisti Jukka Perko on sovittanut suomalaisten rakastamista kappaleista big bandille soveltuvia jazzversioita. Kuva: Ari K. Ojala
Puolustusvoimien ainut jazztapahtuma MILjazz on vuodesta 1996 lähtien esitellyt kiertueillaan suomalaisten sotilasmuusikkojen monipuolisuutta. Idean isä on mikkeliläinen prikaatinkenraali Olli Nepponen. Vuodesta 1998 tapahtuman johtajana on ollut Panssarisoittokunnan päällikkö, musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkola. 
 
Tulevana sunnuntaina Linnanpuistossa esiintyy Savon Sotilassoittokunnan Big Band, Panssarisoittokunta ja Varusmiessoittokunnan Show Band.
 
- Savolaiset ovat olleet mukana aivan alusta asti, joten heidän ohjelmistossaan on makupaloja sen 18 vuotta kestäneen MILjazz-historian matkan varrelta, Mikkola tietää..
 
- Heidän solistinaan on kansainvälisestikin tunnettu trumpetisti Esko Heikkinen, joka puhaltaa korkealta ja kovaa.
 
Haastavaa settiä
 
Panssarisoittokunnan solistina on suomalaisen jazzin terävimpään kärkeen kuuluva saksofonisti Jukka Perko. Kahdella Emmalla ja Yrjö-palkinnolla palkittu Perko nousi tunnetuksi vuonna 1985 Porin Jazzeilla ja pari vuotta myöhemmin hänet nähtiin The Dizzy Gillespie 70th Anniversary Bandin kiertueilla niin Euroopassa kuion Yhdysvalloissakin. Vuonna 1993 hän perusti yhdessä Severi Pyysalon kanssa yhden suomalaisen jazzin menestyneimmistä kokoonpanoista, Perko-Pyysalo Poppoon.
 
- Kun aloimme pohtia Panssarisoittokunnalle solistia tälle vuodelle, tulimme ajatelleeksi, että miksemme pyytäisi saman tien yhtä maan kuuluisimmista saksofonisteista, Mikkola kertoo.
 
- Perko on koonnut ja sovittanut suomalaisista sävelmistä ohjelmiston, jossa on jazzversioita Satumaa-tangosta Säkkijärven polkkaan sekä Akselin ja Elinan häävalssiin.
 
Mikkola kuvailee soittokuntansa settiä oikein kunnon jazziksi, jossa tutut kappaleet syttyvät aivan uudenlaiseen lentoon.
 
- Ohjlema on erittäin haastava, joten sitä on treenattu tunnollisesti. Lisäksi kyseessä on Panssarisoittokunnan viimeinen keikka isolla kokoonpanolla, joten annamme varmasti kaikkemme.
 
Nuorta voimaa
 
Sunnuntain puistokonsertin päättää Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Show Band, jonka ohjelmistossa on reipasta soulia, rockia ja funkia.
 
- Tämä tällä hetkellä Lahdessa toimiva soittokunta sitten siirtyy vuoden 2015 aikana Panssariprikaatiin, Mikkola sanoo.
 
- He tarjoilevat oikein kunnon menomusiikkia ja nuorta energiaa. Porukka on nimensäkin mukaisesti show band ja on saanut näillä kiertueilla ylesiön hullaantumaan ja pistämään tanssiksi.
 
MILjazz su 9.6. klo 14 Linnanpuistossa. Vapaa pääsy.
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles