Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Nummenkylässä on nyt O´Malley ja Herttuatar

$
0
0
Kulkukissasta Minna Mäenpään (vas.)perheen kotimirriksi kotiutuneesta Paavosta sukeutui O´Malley. Reija Nevala tutki kissan lihaksi myöten. Kuva: Markku Wiik

 

Eivät mourunneet Rengon Nummenkylän kissat kuin kollit maaliskuussa, kun kylän ensimmäinen kissanäyttely järjestettiin sunnuntaina kylätalossa. 
 
Näyttelyyn tuodut kissimirrit olivat mieluumminkin arkoja tarkkailijoita, kuin röyhisteleviä ja pöyhisteleviä katteja.
 
Kissanäyttely oli yksi kyläyhdistyksen uusista ideoista saada ihmiset liikkeelle yhteiseen kylätaloon tapaamaan toisia kyläläisiä.
 
– Ideoimme koko ajan uutta. Luvassa on heti pääsiäisenä pupunäyttely, mutta vuoden mittaan touhutaan yhdessä hyvin erilaisten tapahtumien kanssa. Lemmikit nyt vain sattuvat kiinnostamaan monia, kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja kissanäyttelyn tuomari Reija Nevala sanoo. Nevala itse on muuten koirankasvattaja ja toimi ensimmäistä kertaa kissojen arvostelijana.
 
Kylätalolla tapahtuu nykyisin viikoittain, kun 4H-yhdistys ja kansalaisopisto pyörittävät omia toimintojaan, yhdessä osassa taloa kolkutetaan kangaspuita ja kylän nuorisolle on omia harrastusiltoja pari kertaa viikossa.
 
– Tulevana kesänä on tarkoitus järjestää yhteinen juhannusjuhla aattoilta, Renkoviikolla kyläpäivä on nyt Nummenkylässä ja Sotkalinnakin työllistää jonkun verran, Nevala kertoo.
 
Vuoden mittaan tapahtumat rytmittyvät myös juhla- ja satokausien mukaan.
 
Legendaarisella Sotkalinnan tanssilavalla järjestetään ainakin yhdet kesätanssit, muuten lavaa käyttävät pääasiassa hää- ja synttärijuhlien järjestäjät. Lavan omistaa  nykyisin paikallinen Sotkalinnan säätiö.
 
O´Malley ja Herttuatar
 
– Se vain tassutteli vuoden 2011 marraskuussa meidän kotiimme. Siitä saakka se on meillä ollut ja ilmeisesti siis viihtynyt, Minna Mäenpää selvitti uroskissojen komeimmaksi kolliksi valitusta Paavostaan. Paavo on nyt kylän ylpeä O´Malley (O´Malley on kissahahmo kuuluisasta Aristokatit-elokuvasta, samoin Herttuatar).
 
– Lapsiperheessä riittää kyllä melua ja meininkiä, joten kovin arka se ei ole, utelias kylläkin, Mäenpää kertoo kulkukissasta kotimirriksi muuttuneesta Paavosta.
 
Oranssinvärinen maatiaiskolli sai palkinnoksi muutakin kuin kissankultaa, sillä tapahtuman yhteistyökumppanien ansiosta kotiin viemisenä oli muun muassa kunniakirja ja säkillinen kissanruokaa.
 
O´Malleyn pariksi kylän kissalauman johtoon valittiin Anu ja Helmiina Simolan omistama Marjatta. Marjatasta on elkeistä päätelleen Nummenkylän Herttuattareksi. Ainakin seuraavaksi vuodeksi, sillä silloin on vuorossa uusi kissanäyttely.
 
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles