Savolaisen Henkka on pitkään ollut tärkeä ja näkyvä osa Hämeenlinnan musiikkielämää, vaikka onkin asunut jo yli 15 vuotta pääkaupungissa. Taitavaan basistiin, soitonopettajaan ja laulajaan törmää jatkuvasti keikoilla, konserteissa ja Sibelius-opiston käytävillä. Syntymäkaupunki on vahvasti hänen arjessaan mukana ja täällähän kaikki sai alkunsa,
- Basso on ollut mun soitin jo nuoresta pitäen, mutta en oikein muista miksi, Savolainen sanoo.
- Kuuntelin aluksi W.A.S.Pin ja Kissin kaltaisia bändejä, ja korkeakulttuuri tuli kuvaan vasta myöhemmin.
Musiikkiopistossa ei ollut sähköbasson opetusta, mutta sinne Savolainen 15-vuotiaana suuntasi.
- Mut laitettiin Varjolan Tommin tunneille. Avattiin siinä kitaralaukut ja huomattiin, että meillä on erilaiset soittimet. Musiikki oli kumminkin yhteinen asia ja sitä sitten soittimilla tulkittiin.
- Nykyään ei ole ollenkaan harvinaista, että basisti ottaa esimerkiksi saksofonistilta tunteja. Mulle se oli hedelmällistä aikaa, koska musisointi muistutti jo heti kättelyssä bändihommaa. Myöhemmin sain bassonsoiton opettajaksi Petri Mäkiharjun.
Out of Line
Musiikkiopiston kesäleirillä 18-vuotias Savolainen tapasi ensimmäistä kertaa pianisti Jussi Liimataisen ja rumpali Jari Salmisen, joista tuli pitkäaikaisia "rikostovereita". Kolmikko sukelsi yhdessä jazzin maailmaan.
- Olin tutustunut jo levyjen kautta Jaco Pastoriuksen ja Pekka Pohjolan fuusiojuttuihin, joita soittelin autossa kaseteilta, Savolainen muistelee.
- Teimme aluksi LinnaJazzeissa keikkaa Tavast Five -kokoonpanolla, mutta pian syntyi sitten Out of Line -niminen trio, joka on edelleenkin hengissä aina tilanteen mukaan. Esiinnyimme myös Porin Jazzeissa LinnaJazz Trion nimellä 2000-luvun alussa.
Nykyään Savolaista työllistää soitonopetuksen lisäksi oma Trace Element -yhtye, joka on erilaisin kokoonpanoin toiminut jo kymmenen vuotta. Bändi esittää cover-materiaalia, ja bassoa soittava Savolainen on myös laulusolisti.
- Laulajaa tarvittiin ja minä olin porukan innokkain. Nykyisin esiinnymme yleensä kvartettina, mutta joskus tehdään duohommia samalla nimellä.
- Ohjelmistosta löytyy Suomi-rokkia, poppia ja diskoa. Mukana pitää aina olla myös juuri sillä hetkellä tapetilla olevaa nykymusaa, joten korvat on pakko pitää höröllä koko ajan. Kierrämme yökerhoissa ympäri maata, mutta valtaosa keikoista on kuitenkin pääkaupunkiseudulla.
Ogeli ja Stadia
Savolainen muutti 1998 Helsinkiin opiskelemaan sähköbassoa silloisessa Oulunkylän Popjazz-opistossa. Pari vuotta myöhemmin hän vaihtoi Stadiaan ja valmistui vuonna 2006 bassonsoiton opettajaksi.
- Valmistuttuani aloin määrätietoisesti käydä laulutunneilla ja aloitin 2010 Metropoliassa pääaineena pop-jazzlaulu. Valmistun linjalta opettajaksi tulevana jouluna.
- Sibelius-opistossa olen opettanut bassoa jo vuodesta 1999 ja sahannut tätä väliä pari kertaa viikossa. Lisäksi mulla on ollut Hämeenlinnassa omia keikkoja ja esiintymisiä esimerkiksi Hämeenlinna Big Bandin solistina. Se on ollut todella juhlallista, kun on saanut vapautua soittimen varresta ja keskittyä pelkästään lauluun.
Visiitit vanhaan kotikaupunkiin vain lisääntyvät, sillä syksyllä Savolainen aloittaa myös pop-jazzlaulun opettajana.
- Olen innoissani. Laulupuoli on niin erilainen maailma, siinä pitää olla kroppa ja mieli avoimena, hän pohtii.
- Se on erittäin fyysistä hommaa, josta voi ammentaa kaikenlaista myös soitinopetukseen. Toivon, että opetukseen hakeutuu todellinen väenpaljous, sillä nyt ollaan liikkeellä hyvällä asialla.