Hattulan kunnalle jätettiin maanantaina yli 400 ihmisen allekirjoittama kuntalaisaloite Parolan tekonurmikentän valaistuksen järjestämiseksi. Lisäpontta hankkeelle antaa se, että kuntalaisaloitteen puuhaihmiset ovat saaneet mukaan yrityksen, joka rakentaisi valaistuksen omakustannushintaan.
- Harrastajamäärien kasvu niin jalkapalloilussa kuin muissakin lajeissa on Hattulassa jatkuvaa. Tarvitsemme ehdottomasti lisää käyttötunteja. Valaistuksella kautta myös pystyttäisiin pidentämään ja tarjoamaan lisää harrastusmahdollisuuksia, kuntalaisaloitteen ideoinut Kirsi Pitkonen sanoo.
Hän kertoo olevansa kolmen palloilevan lapsen äiti ja Parolan Visan aktiiveja, joka on erittäin huolestunut hupenevista harjoitusmahdollisuuksista sekä harrastuksen kallistumisesta.
- Kun joudumme turvautumaan esimerkiksi Hämeenlinnan Säästöpankki-Areenan hallivuoroihin, se nostaa kustannuksia merkittävästi, Pitkonen kertaa vanhempien tuntoja.
Hattulan puolesta aloitteen vastaanottaneet kunnanjohtaja Heidi Rämö ja sivistysjohtaja Jari Wihersaari lupasivat laittaa aloitteen heti valmisteluun ja kustannuslaskentaan, mutta aikataulusta ei tässä vaiheessa voitu luvata mitään.
- Liikkumiseen panostaminen kannattaa aina, varsinkin nuorten liikuntainnostuksen ylläpitäminen tietää taloudellisiakin säästöjä kansanterveyden parantumisen ansiosta, Rämö totesi vastaanottaessaan kuntalaisaloitteen.
Vuonna 2005 avattua Parolan keinonurmikenttää käyttää nykyisellään satoja jalka- ja pesäpalloilijoita, yleisurheilijoita ja kuntoilijoita. Käyttökausi päättyy kuitenkin syyskuussa, kun pimeys estää iltakäytön. Pelkästään Visalla on 15 jalkapallojoukkuetta.
- Valaistuksella kausi saadaan nykytalvien aikana jopa ympärivuotiseksi. Tarvetta tällaisella mahdollisuudella on, koska Hattulassa on muutenkin erittäin vähin tiloja palloilulajien harrastajille, Parolan Visan toiminnanjohtaja Jarmo Lehtonen toteaa.
Valaistushankkeen pontimena on juuri lisäharjoitusmahdollisuuksien saaminen.
- Ilman valaistusta iltakäyttö on jo turvallisuussyistä mahdotonta, Kirsi Pitkonen toteaa.
Kuntalaisaloitteen tekee mielenkiintoiseksi se, että paikallinen kiinteistötekniikan yritys JSL-Tech on lupautunut rakentamaan valaistuksen omakustannushintaan. Pontimena on juuri paikkakunnan nuorten harrastusmahdollisuuksien tukeminen.
- Hinta-arviota on mahdotonta sanoa ennen kuin määritellään haluttu valaistuksen taso. Nykytekniikalla valaistus voidaan järjestää vaikka minuutin tarkkuudella tai luonnon valaistusolosuhteiden mukaan, Antti Kauppi JSL-Techistä sanoo.