Lienee jonkin verran tunnettua, että veljeni Toni Sihvonen kuuluu Oulun Kärppien liigajoukkueen valmennustiimiin. Kärppien pelatessa Hämeenlinnassa tai muuten vain kauden mittaan yöpyessä täällä maantieteellisistä syistä meillä on tapana aina treffata lyhyesti Tonin kanssa.
Viime tiistaina Kärpillä oli seuraavana päivänä edessään puolivälieräsarjan neljäs ottelu Pallokerhoa vastaan Rinkelinmäellä.
Tällä kertaa menin istumaan hetkeksi iltaa paitsi veljeni kanssa paikalla oli myös muun Kärppien valmennusjohto eli päävalmentaja Lauri Marjamäki, apuvalmentaja Mikko Manner ja maalivahtikoutsi Ari Hilli ynnä joukkueen lääkäri Jukka Tikanto.
Pohjoisen miesten matkue oli ottanut vinkistäni vaarin ja suunnannut iltaolusille Birgeriin. Kun saavuin paikalle, tunnelma seurueessa oli rauhallinen mutta aavistuksen jännittynyt. Johtoasema ottelusarjassa 3–0 toki antoi selkänojaa, mutta viimeisen ja ratkaisevan voiton ottamista HPK:sta ei tunnuttu pidettävän todellakaan läpihuutojuttuna.
Herrat valmentajat alkoivat suorastaan kipunoida, kun puhe kääntyi Kerhoon. Kärppien miehiä oli suorastaan korvennut, kun heiltä oli ehtimiseen kysytty, miksi Kärpät on niin vaisu Pallokerhoa vastaan. Ei kuulemma ollut ollut! Sanoivat Kärppien pelanneen erittäin hyvin, mutta kun vastassa oli vielä paremmin pelaava joukkue, niin minkäs teet, kuului kuin yhdestä valmentajin suusta.
Marjamäki, Manner, Sihvonen ja Hilli pitivät HPK:ta kevään ylivoimaisesti kuumimpana joukkueena. Siinä Birgerin kadulle päin antavassa kulmaikkunapöydässä nousi suorastaan maltillinen meteli, kun koutsit ylistivät ja alleviivasivat, miten hyvää lätkää Pallokerho oli pelannut jo lähes kuukauden päivät siihen mennessä.
Perusteellisia kun ovat työssään, Manner ja Sihvonen olivat lentäneet jo aiemmin paikanpäälle tarkkailemaan säälipleijarikierroksen ottelusarjaa Jokereiden ja Kerhon välillä. Kärppien valmentajien mukaan HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen oli antanut 6–0 löylyn vastustajan kokemattomalle päävalmentajalle Tomek Valtoselle ja Pallokerhon yritteliäät pelaajat olivat peitonneet Jokereiden miljoonamiehet pahan kerran.
Mannerin sanoin Kerhon viisas ja sitoutunut yhteistyön jääkiekko oli ottanut niskalenkin Jokereiden vailla järjen hiventä olleesta kamppailujääkiekosta.
Oli mielenkiintoista kuunnella – pysyttelin itse vain kuunteluoppilaana, koska yhtäältä analyytikkona ja toisaalta Pallokerhon juniorivalmentajana jääväsin itseni kannanotoilta –, miten pieniksi atomeiksi Kärppien valmentajat olivat purkaneet HPK:n pelaamisen. Kiveäkään ei ollut jätetty kääntämättä.
Rohkeaa ja paikoin jopa hieman riskialtista ja kuitenkin kasassa pysyvää lätkää, kuului yleisarvio Kerhosta. Maksimaalisesti itsestään kaikkensa irti saavia pelaajia, jotka rikkovat rajojaan, mutta pysyvät kuitenkin riittävästi yhteisesti sovitussa pelitavassa.
Kaikista Kärppien valmentajien sanoista kuulsi valtava arvostus ja kunnioitus Pallokerhon tekemisiä kohtaan.
Tuntuivat tietävän myös, miten pelaa vaikkapa peliä keskustan kautta tekevä puolustaja Petteri Nikkilä; missä on Borna Rendulicin vahvuudet; miten yllätyksellinen on Ville Järveläinen; mitä pitää varoa, kun kiekko on kokeneella Marko Tuulolalla; miten vaikea on ohittaa Juuse Saros ilman maskipelaamisen aputoimia; ja niin edelleen.
Vaikka Kärppien koutsit olivat tuon tunnin hetkensä ikään kuin vapaalla, ei seuraavana päivänä edessä ollut peli antanut heille rauhaa. Veljeni koetti jossain kohtaa koota analyysia viktoriaanisesta koulujärjestelmästä suhteessa Steiner-kouluun avovaimolleni, mutta ehkä sekin oli vain kohteliaisuus herrasmieheltä, sillä hyvin pian puhe kääntyi taas jääkiekkoiluun:
Miten HPK viljelee määrättyjä nopeita harppuunahyökkäyksiään, kun laituri karkaa rohkeasti jo etukäteen… Miten Kerho tohtii kesken puolustusalueen puolustuspelinsä toisessa erässä vaihtaa hyökkääjää niin, että jäälle astuva uusi hyökkääjä aiheuttaa pulmia Kärppien pakeille… Miten Nikkilästä tulee välillä ikään kuin varasentteri, kun kiekko on Tuulolalla…
Vaikka sitten koko sarja meni voitoin 4–0 oululaisten nimiin, ei mikään vie HPK:lta Kevään Joukkueen titteliä. Kevään väri oli todellakin: oranssi.