Nykyisin moni on riippuvainen sosiaalisesta mediasta. Internet, sähköposti, kotisivu, e-kirja, blogi, digilehti, Instagram, Twitter, Facebook, IRC-Galleria, YouTube...
Nuoruudessani näitä termejä ei ollut edes olemassa. Muistan yhä elävästi ensikosketukseni tietokoneisiin. Se oli 80-luvulla, yläasteen (nyk. yläkoulun) atk-luokassa. Tietokone oli mikro, näytöt mustia ja teksti vihreää. Nykyiset xyz-sukupolven edustajat saattavat bongata noita muinaismuistoja satunnaisesti vanhoista tv-sarjoista ja elokuvista.
Mietin silloin, mitä noilla vehkeillä muka tehdään. Koneet olivat niin hitaita, että hommat sujuivat nopeammin ihan manuaalisesti.
Periaatteessa tänä päivänä lähes jokainen osaa jo käyttää tietokonetta. Paitsi tietysti ne vanhan kansan jäärät, jotka eivät "moisiin laitteisiin" koske, kuten eivät myöskään kännykkään... Lähes kaikki kansalaiset osaavat myös surffailla netissä ja käyttää sähköpostia.
Tähän on tultu: elämä on verkossa, bittiavaruudessa. Nykypuhelinten nettiyhteys on mahdollistanut sen, että olemme koko ajan tavoitettavissa. Monelle on muodostunut riippuvuus sosiaalisesta mediasta: jos et ole somessa, et ole olemassa. Ihmiset päivittävät tekemisiään reaaliajassa, eivätkä huomaa, kuinka elämä jää oikeastaan elämättä.
Esimerkiksi konsertissa kännykkäkamerat käyvät, tilaisuus tallennetaan ja välitetään kavereille saman tien. Tyypillistä on, että toisilleen viestejä välittävä kaveriporukka on jopa samassa tapahtumassa. Konsertti välittyy laitteen läpi, mutta jääkö itse elämys ohueksi, kun sen katsoo kameran linssin läpi keskittymättä kunnolla itse tapahtumaan? Eikö olisi vaihteeksi kiva kuunnella musiikkia ihan livenä?
Eikä ole ensimmäinen kerta kun näen lapsiperheen, jossa äiti tai isä jatkuvasti näppäilee puhelintaan huomaamatta, että lapsi vierellä tahtoo huomiota. Monelle elämä virtuaalitodellisuudessa on muodostunut tärkeämmäksi kuin itse arkitodellisuus.
Sosiaalinen media on mullistunut viime vuosina niin paljon, etten ainakaan minä tahdo enää pysyä mukana. Tunnustan. En ole koskaan twiitannut, enkä ole laittanut videoita YouTubeen. En ole myöskään kirjoittanut yhtään kommenttia keskustelupalstoille. Olen toki palstoja lukenut, ja jokunen videokin on tullut katsottua...
Sosiaalisesta mediasta on tullut myös tärkeä kansalaisvaikuttamisen väylä, ja sen kautta on jo käynnistetty kansannousuja. Toisaalta se on myös mielipiteiden tunkio, jossa kuka tahansa voi sanoa lähes mitä tahansa, jolloin mielipiteet menettävät merkityksensä.
Kehitys kehittyy ja mukana on oltava, halusi tai ei. Tämänkin kolumnin kirjoittamiseen olen käyttänyt apuna nettiä. Palvelut siirtyvät pikkuhiljaa verkkoon, ja tulevaisuudessa someilu (?) on joka kansalaisen perustaito.
Joku tolkku olisi kuitenkin hyvä säilyttää, ettei virtuaalitodellisuus hallitse koko elämäämme.