HPK:n elämänlanka ei ole vielä katkennut suhteessa pudotuspeleihin, kiitos joukkueen ottaman voittoputken. Tänään elämästä ja kuolemasta taistelevan Pallokerhon vieraaksi Rinkelinmäelle saapuu Tappara.
Kerho on kehittänyt huikean loppukirin Liigan runkosarjan lopussa. Kohtuullisen vaikeissa olosuhteissa joukkue on parhaillaan peräti viiden ottelun voittoputkessa. Voitosta voittoon edennyt hieman alle kaksiviikkoinen on johtanut siihen, että HPK on yhä iskuetäisyydellä pudotuspelipaikkaan.
Pallokerholla on tämän päivän Tappara-ottelu mukaan lukien tähteellä kolme ottelua ja sarjataulukossa 78 pistettä. Teoriassa Kerho voi vielä saavuttaa kolme joukkuetta: HIFK:lla on jäljellä enää kaksi ottelua ja pisteitä helsinkiläisillä on kasassa 85. Ilves pelaa vielä kolme matsia, sillä on kasassa 84 pistettä. Pelicansilla pisteitä on 86 ja pelaamatta myös kolme peliä.
Sen sijaan seitsemäntenä olevaa Bluesia, jolla on 87 pistettä HPK ei voi tavoittaa edes teoriassa, sillä vaikka Pallokerho ottaisi täydet yhdeksän pistettä lopuista kolmesta pelistään ja espoolaiset häviäisivät kaikki omansa, tasapisteissä paremmuuden ratkaisee kolmen pisteen otteluvoitot.
Kerhon unelmaa pääsystä pudotuspeleihin hankaloittaa merkittävästi se tosiasia, että joukkueella on mainittuja kolmen pisteen voittoja ratkaisevasti vähemmän kuin mainituilla päävastustajilla. Tasapisteiden sattuessa HPK jää sarjataulukossa sekä HIFK:n että Ilveksen että Pelicansin taakse.
Otteluohjelmat ovat Pallokerholla, HIFK:lla, Ilveksellä ja Pelicansilla suurin piirtein yhtä kovat. Kerho kohtaa kotonaan tänään klo 16 Tapparan, sitten on edessä vieraspeli Raumalla Lukkoa vastaan ja sokerina pohjalla mahdollinen ratkaiseva kotimatsi ensi viikon torstaina HIFK:ta vastaan.
HIFK kohtaa JYPin kotona ja siis HPK:n vieraissa.
Ilves pelaa tänään kotonaan Bluesia vastaan, piipahtaa välissä Oulussa Kärppien vieraana ja päättää runkosarjan kotonaan Lukkoa vastaan.
Pelicans pelaa tänään Kärppiä vastaan vieraissa, sitten TPS:n vieraana Turussa ja lopuksi on kotipeli Ässiä vastaan.
Lähtemättä ja sortumatta sen kummemmin ennustamaan, siitä on lähdettävä, että Pallokerhon on voitettava sekä Tappara että Lukko. Minimivaatimus kyseisistä peleistä on viisi pistettä. Parilla täydellä kolmen pisteen voitolla on mahdollista, että viimeisellä kierroksella matkaa on pisteissä enää yksi HIFK:hon, nollasta kolmeen pisteeseen Ilvekseen ja kahdesta viiteen pisteeseen Pelicansiin.
Laskuopissani ennen viimeistä kierrosta Kerho tarvitsee apuja muilta eli lähinnä JYPiltä HIFK:ta vastaan, Bluesilta ja Kärpiltä Ilvestä vastaan sekä Kärpiltä ja TPS:ltä Pelicansia vastaan. HPK:n onneksi JYP ja Blues pelaavat vielä rajusti ja tiukasti sijoituksistaan ja Kärpät on muuten kova. Yhtälön heikko lenkki on TPS, joka pelaa enää kasvonsa säilyttääkseen, joka tarkoittaa pelisuorituksen ailahtelemista laidasta laitaan.
Yhtä kaikki, kevään jatkopelien kohtalo ei ole enää Pallokerhon osalta täysin sen omissa käsissä, mutta silti hämeenlinnalaiseen jääkiekkokevääseen on saatu mielenkiintoa ja jännitystä yllin kyllin.
Pelaajat ja Pasi Arvosen valmennustiimi ansaitsevat kiitoksen ja hatunnoston tästä liki sensaatiomaisesta ja sinnikkäästä loppuspurtista, jolla joukkue on ilmoittautunut mukaan taistoon pudotuspelipaikasta aivan kalkkiviivoilla.
Kerhon kausi on ollut ennätysmäisen hankala, sen aikana joukkueen sielu on revitty moneen kertaa rikki. Palaan tarkempaan analyysiin tapahtuneesta sen jälkeen, kun sesonki on kokonaan paketissa, mutta jo nyt kirjaan tähän joitakin solmukohtia.
Joukkue ei oikein missään vaiheessa toipunut päävalmentaja Kai Raution varhaisista potkuista. Vastuuseen nousseella Arvosella on ollut aikalailla tekemätön paikka itseluottamuksensa menettäneen pelaajiston kanssa.
Ja kun HPK alkoi vihdoin saada langanpäästä kiinni, neljän ottelun voittoputkessa joukkueeseen tupsahti kummallisella tavalla muutama Jokereiden nuori pelaaja. Se episodin jäljiltä Pallokerho hävisi kahdeksan matsia yhdeksästä. Vaan erikoisin on tämä viimeinen jakso, jossa kasassa on viisi voittoa viidestä ottelusta. Voitot ovat tulleet tasan jälkeen, kun kapteeni Ville Viitaluoma poistui rivistä Ruotsiin adjutanttinsa Jere Sallisen kanssa.
Ehkä Viitaluoma joutui kapteenina ottamaan liikaa roolia ja vastuuta Raution erottamisjupakassa. Kenties kävi niin, että niin kauan, kun Viitaluoma oli joukkueessa mukana, tietyllä tapaa tapaus Rautio kummitteli taustalla. Viitaluoman lähdön myötä muut pelaajat vapautuivat pelaamaan ja valmentajat valmentamaan voittavaa jääkiekkoa.