Paavo Orrella on hallussaan tiettävästi Suomen laajin antiikkiluukkujen keräilyvalikoima. Hänen verstaaltaan löytyy valehtelematta kolmisensataa valurautaista uuninluukkua. Varastoissa niitä majailee vielä 700 lisää.
Entinen parturialan opettaja innostui kunnostamaan katoavaa kansanperinnettä 1980-luvun alussa, kun oma koti oli rakenteilla Luolajaan.
- Tontilla oli purkutuomion saanut talo, josta löytyi hella Högforsin kauniskuvioisine valurautaluukkuineen. Päätin entisöidä ne itselleni.
Rakennusjätettä kaatopaikalle jättäessään Orre bongasi kymmenkunta taidokkaasti kuvioitua pystyuunin luukkua.
- Sain viedä ne sieltä luvan kanssa. Itse en niitä tarvinnut, mutta innostuin korjaamaan ne. Kyse oli kuitenkin käsityöläistaiteesta.
Orre päätti ottaa tavoitteekseen varjella jo lähes kadonnutta kansanperinnettä. Hän kokee, että suomalainen puulämmityskulttuuri täytyy saada talteen niin laajana, kuin se on enää mahdollista.
- Suomalainen valurautaluukku tuli tiensä päähän, kun valtava öljylämmitysbuumi alkoi 1950-luvun alussa. Kokonaisia uuneja, takkoja ja helloja hävitettiin oikein urakalla.
Näpertämistä riittää
Orren kokoelmasta löytyy niin pystyuuninluukkua kuin kaarevaa pönttö- eli leivinuuniluukkua. Hänen laskelmiensa mukaan luukkuja on valmistettu Suomessa viitisensataa erilaista mallia eriaiheisilla kuvioilla.
- Jos jollakulla pyörii niitä tarpeettomina nurkissa, ostan ne mielelläni. Kunnostettuani kauppaan osan, jotta saisin jotenkin harrastuskulut peitottua.
Orren harrastuksessa pikkunäpertämistä riittää, mikäli haluaa saada kuviot kunnolla esille.
- Teen kaiken muun paitsi sorvaus-, hitsaus- ja hiekkapuhallustyöt. Olen pikemminkin humanisti, kuin käsityöläisammattilainen. Suurin työ on irrottaa osat niin, että ne saisi helposti takaisin paikoilleen.
Uuninluukkujen korjaaminen ja entisöinti vaativat mielenkiintoa ja pitkäjänteisyyttä.
- Itsellänikin on hurahtanut jo 30 vuotta. On aina säväyttävää nähdä kauniita kuvioita, olivat ne sitten laineita hiuksissa tai muotoilua raudassa.
Luukut eivät aina päädy Orren käsiin silmiä hivelevässä kunnossa. Ajanpatinan lisäksi luukun pinta on lähes poikkeuksetta ruskeana ruosteesta. Orre viettää verstaallaan kolme päivää viikosta.
- Voisin olla pajalla pidempäänkin, mutta silloin aika kuluisi vain ihasteluun, Paavo Orre naurahtaa.