Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Aikaistunut kevät tekee hallaa talvivälinemyynnille

$
0
0
KESTOSUOSIKIT. K-Kengässä ovat kevät- ja kesätavara jo hyllyssä. Merkkitennarit ovat suosittuja ympäri vuoden, kauppias Taina Heinilä kertoo.
UUTTA MATOA KOUKKUUN.  Retkeily- ja kalastuskauppa Erämaassa on suunnattu katseet jo kohti kesää. Alkuvuoden pakkasjakso toi hieman eloa talvisesonkiin, myyjä Jarmo Paalijärvi kertoo.
Tänä vuonna reippaasti etuajassa tullut kevät näkyy muutenkin kuin lumettomuutena. 
 
- Yhtä surkeaan talveen en ole törmännyt koko 15-vuotisen urani aikana, Elmo Sport Urheilulinnan kauppias Markku Ruohomäki sanoo.
 
Urheiluvälinekaupassa tavallista lämpimämmät kelit näkyvät Ruohomäen mukaan erityisesti toppavaatteiden, luistimien ja suksien myynnissä, joissa hän kuvailee olevan hetkellä ostajan markkinat.
 
- Jotkut asiakkaat ovat jo hyödyntäneet kevättarjoukset, ja käynyt ostamassa talviurheiluvälineitä ensi vuoden varalle. 
 
Urheiluvälineiden kevätsesonki on jo korvilla.
 
- Onneksi olemme saaneet kevättä myymäläämme hyvissä ajoin. Hyllyihin alkaa tulla kesätavaraa sitten huhtikuun aikana.
 
Ruohomäen mukaan varsinkin talvisesonkiin valmistautuminen on eräänlaista arpapeliä. Tavallisesti tuotteet tilataan jopa vuotta ennen kuin ne päätyvät myyntiin.
 
- Ensi talven ostot on jo pääasiassa tehty. Kovatavara eli luistimet, mailat ja sukset, tilataan tavallisesti puolta vuotta aiemmin. Jos tämän talven tavara ei mene kaupaksi, saattaa ensi talvikausi alkaa aika kovilla tarjouksilla.
 
Hinnalla millä hyvänsä
K-Kengän yrittäjän Taina Heinilän mukaan aikaistuneesta keväästä ei ole ollut kenkämarkkinoille mitään haittaa. 
 
- Kenkäkaupoissa eletään hieman etuajassa. Kevät- ja kesätavaraa on jo hyllyissä, tilaamme kausitavarat aina puolta vuotta ennen myyntiä. 
 
Osa jalkineista on käytännössä saatavissa koska tahansa.
 
- Vapaa-ajan kävelykenkiä, nilkkureita ja canvas-kuosisia merkkitennareita menee tasaisesti kaupaksi ympäri vuoden. 
 
Heinilä kuvailee Suomen kelien olevan sen verran haasteelliset, että talvikausiin kannattaa varautua vähintään kahdenlaisella känkäparilla. Ei vähiten sen takia, että vaihtelu tekee hyvää paitsi kengälle, myös jalalle.
 
- Karvavuoristen lisäksi hyötyä on myös vettä kestävällä goretex-kengillä. Toinen osuu aina kohdalle, tänä talvena on tosin ollut molemmille käyttöä.
 
Heinilä vakuuttaa, etteivät viime syksynä myyntiin tulleet talvijalkineet jää pölyyntymään hyllyyn tai varastoon.
 
- Joka kenkäpari myydään hinnalla millä hyvänsä.
 
Turvaa jäänaskaleista
Hätilän postin tiloihin huhtikuussa siirtyvä Erämaailma tyhjentää Raatihuoneenkadun toimitilan hyllyjään muuttoalella. Maihinnousu- ja vaelluskengät sekä retkeilyvarusteet ja -vaatteet ovat suosituimpia tuotteita.
 
- Esimerkiksi maihareilla voi liikkua ympäri vuoden niin maastossa kuin kaupungissakin.
 
Alkuvuoden pieni pakkasjakso toi eloa retkeily- ja kalastuskaupan talvisesonkiin. Vuodenvaihteen hyvä startti hyytyi kuitenkin muutamassa viikossa.
 
- Selkeät talvivälineet ovat kärsineet ihan selvästi. Varsinkin lumikengät ovat viettäneet hiljaiseloa, myyjät Jarmo Paalijärvi ja Anne Kaveri kertovat
 
Erämaailman verkkokauppa on kuitenkin tukenut kivijalkamyymälän toimintaa.
 
- Tilauksia tulee netin kautta ympäri Suomea. Kalastustarvikkeita myymme ensimmäistä vuotta, joten vertailupohjaa meillä ei vielä ole, paljonko esimerkiksi pilkkitavaraa menisi normaalisti, Paalijärvi huomauttaa.
 
Lauha ilma on nostattanut erityisesti turvavälineiden kysyntää.
 
- Esimerkiksi jäänaskaleita ovat käyneet ostamassa ne, jotka vielä näillä keleillä uskaltautuvat jäälle, Kaveri sanoo.
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles