Katsotaanpa seuraavaksi, mitä tietosanakirjassa sanotaan. Hämeenlinnalainen (Homo Tavasticus) on kantahämäläisten heimoon kuuluva, persjalkainen nisäkäs, joka elää Hämeenlinnaksi kutsutussa taajamassa, mutta jota harvoin tavataan elävänä sen keskustassa.
Hämeenlinnalainen on vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta pyrkinyt kasvattamaan vaikutuspiiriään suurten metropolien puristuksessa ja on viime vuosina alistanut valtaansa useita alkuasukasheimoja.
Laajentumispyrkimyksiä vastustaa vain enää urheiden hattulalaisten kylä, joka kieltäytyy alistumasta Hämeenlinnan määräysvaltaan ja keskittyy perinteisiin askareisiinsa eli hyötyeläinten kasvattamiseen, mehiläisten hoitoon ja pilkkikalastukseen. Lujaa hanttiin laittavat myös janakkalalaiset gootit, mutta lienee vain ajan kysymys, kunnes hämeenlinnalaisen elämäntyylin yltäkylläisyyden houkutukset lannistavat tämän turmeltumattoman metsäkansan.
Hämeenlinna on tunnettu useista rakennelmistaan, joiden käyttötarkoituksen salaisuus ei ole säilynyt jälkipolville. Tällaisia ovat Ahvenistolla sijaitseva, korkealle nouseva betoniluiska, keskustan kävelykadun jatkeella seisovat murikat sekä P-tunnuksella varustetut, autiot holvistot.
Viime vuosina kaupunki on jatkanut tätä rakennusperinnettä uudella moottoritien katteella. Rakennelma ei edellisistä poiketen kuitenkaan ole täysin hyödytön. Tamperelaiset ja helsinkiläiset, jotka aikaisemmin ovat työ- ja lomamatkoillaan ohittaneet Hämeenlinnan, voivat tulevaisuudessa nyt alittaa sen.
Hämeenlinnalaisen murre on lähes kokonaan kadonnut satunnaisia mää- ja sää-ilmaisuja ja hernekkeittoa järverrannalla -tyyppisiä loppukahdennuksia lukuun ottamatta.
Työelämässä käytetään enimmäkseen kahta perussanontaa. Epämieluisan työtehtävän saa heivattua harteiltaan kipakalla tokaisulla "ei kuulu mulle" ja asiakaspalvelussa tekee usein lähtemättömän vaikutuksen väsyneesti huokaistu toteamus "älä multa kysy, mää oon vaan töissä täällä".
Hämeenlinnalaisen uroksen ylävartaloa leimaa kumarainen ryhti, jonka tunnusmerkkinä on ahvenmainen köyry hartianseutu. Alaraajoissa huomattavaa ovat noin 45 asteen kulmassa ulospäin sojottavat jalkaterät, joiden asento kielii ennen aikojaan tapahtuneesta ukkoutumisesta.
Selkäpuolella on helposti tunnistettavissa loivasti laskeutuva takamuksen alanne, kansanomaiselta nimeltään rehjuperse.
Kun pirkanmaalaiset ovat ominaisesti jo keskisuomalaiseen suuruudenhulluuteen taipuvaisia ja päijäthämäläiset leimallisesti paskantärkeitä kauppasaksoja, on hämeenlinnalainen säilyttänyt luontaisen maalaisuutensa ja muutosvastarintansa. Asiantuntijoiden arvioista huolimatta tämä arka ja sisäänpäinkääntynyt heimo on onnistunut lisääntymään kasvavalla vauhdilla, joten rotu ei voi olla täysin vailla miellyttäviäkin piirteitä.