Entinen kodinkonekauppias Seppo Pellikka kyllästyi viime vuonna joutenoloon. Mies oli myynyt kodinkonekauppansa liiketoiminnat ja oli viihtynyt eläkkeellä muutaman vuoden.
- Aika kävi pitkäksi, joten päätin kokeilla jotakin muuta. Kaupan perustaminen ei ollut ajatuksissa, siinä riskitkin ovat yleensä aika isot. Tuulosen kuntosali laitteineen oli ollut jo jonkin aikaa ollut myynnissä. Olin ennen myynyt ihmisille mielihyvää viihde-elektroniikan muodossa, nyt myyn mielihyvää hieman toisessa muodossa.
Kuntosalin lisäksi Pellikka on avannut ryhmäliikuntatilan, jossa viimeisipänä liikuntamuotona on aloitettu kuntonyrkkeily.
- Meillä on myös kahvakuulaa, pilatesta, zumbaa, kiinteytysjumppaa, niska- ja selkäjumppaa sekä venyttelyjä neljänä päivänä viikossa. Oma tytär Veera vetää päiväjumpat ja antaa fysioterapeutin palveluita ja tekee asiakkaille saliohjelmat. Lisäksi kuntosalin yhteydessä on tilat, fysioterapeutille hierojille, joita on kaksi. Solariumiin pääsee avainkortilla.
Tyky-päiville tarjolla paketti
Pellikan suunnitelmissa on ryhtyä tarjoamaan yrityksille tyky-päiväpaketteja.
Kauppakeskuksen omistuksessa oleviin tiloihin kuntokeskuksen viereen on vuosi sitten valmistunut sauna pukuhuoneineen sekä kokoustilat noin parillekymmenelle hengelle. Tiloissa on mahdollisuus kokeilla myös infrapunasaunaa. Saunatiloissa on myös poreamme. Kauppakeskuksen kautta on mahdollisuus varata aika Lasermaxx-kaupunkisotaan.
- Tyky-päivässä voi käyttää hyväksi ryhmäliikuntatiloja, kuntosalia ja kaikkia muitakin hyvinvointipalveluitamme. Kuntosalin ja ryhmäliikuntatilan ohella hyvinvointikeskus kattaa myös parturi-kampaamon, kauneus- ja jalkahoitolan. Minulla on vuokratuolit alan yrittäjille.
- Tuulosessa on oikeastaan kaikki mitä tarvitaan viihtymiseen hotellista ja erikoiskaupoista hyvinvointipalveluihin saakka. Se oli oikeastaan yksi hyvä syy miksi aloin liiketoiminnan Tuulosessa. Kantakaupungissa vastaavaa kokonaisuutta ei ole. Hyvinvointikeskuksen asiakkaat ovat enimmältä osin Tuuloksesta, Lammilta ja Hauholta.