Hämeenlinnalainen Hanna Niskanen aloitti yrittäjänä vuonna 2007 päätoimen ohella, kokoaikaisena yrittäjänä hän toiminut reilun vuoden.
Toiminta keskittyi ihonhoidon ja meikkiluokkien järjestämisen asiakkaille. Reilu vuosi sitten hän kuuli ystävältään, että yrittäjäkin voi päästä oppisopimusopiskelijaksi–vieläpä omaan yritykseensä!
Nyt takana on reilu vuosi opiskelua, kosmetologin ammattitutkinto siintää jossakin ensi vuodenvaihteen tienoilla. Samaan aikaan hän pyörittää Studio Kaunis Sinä -yritystään Hämeenlinnassa.
- Yrityksen toiminnan jatkaminen oli perusedellytys sille, että yleensä päätin lähteä oppisopimusopiskelijaksi. Sen vuoksi päätoiminen päiväopiskelu oli poissuljettu vaihtoehto, Hanna Niskanen kertoo.
Tuleva kosmetologin ammatti lisää jo toimivan yrityksen palveluja.
- Ei ollut hajuakaan moisesta mahdollisuudesta ennen ystävän vinkkiä. Kannustan kaikkia yrittäjiä selvittämään omat opiskelumahdollisuutensa tätä väylää kulkien.
Niskanen vakuuttaa saaneensa jo tähän mennessä valtavasti uutta oppia paitsi ammattiosaamiseen, niin myös yritystoiminnan pyörittämiseen.
Mentori ja omatoimisuus
Hanna Niskanen antaa ison kiitoksen Hämeenlinnan oppisopimustoimistolle asioiden jouhevasti etenemisestä.
- Sain valtavasti tukea oppisopimustoimistosta. Asiat järjestyivät kivuttomasti. Yhteydenpito on jatkunut myös opiskelun alettua.
Yrittäjän oppisopimusopiskelussa käytäntö on se, että yrittäjä opiskelee aktiivisesti työnsä ohessa, käy alan oppilaitoksessa muutamina päivinä kuukaudessa lähiopetuksessa, saa henkilökohtaista ohjausta joltakin alan ammattilaiselta, mentorilta, ja suorittaa osatutkintoja opiskelujen etenemisen mukaisesti. Kun tutkinnot on hyväksytty, osaamisalue voidaan siirtää suoraan yritystoimintaan.
- Minulla on mentorina kokenut paikallinen yrittäjä. Tapaamme suunnitellusti noin kerran kuukaudessa, mutta voin olla häneen yhteydessä aina tarpeen vaatiessa. Meillä on erittäin hyvin toimiva ammatillinen keskusteluyhteys, vaikka periaatteessa olemme yrittäjinä toistemme kilpailijoita.
Omatoiminen opiskelu vaatii vahvaa motivaatiota ja päivittäisten aikataulujen yhteensovittamista, sillä itsestään ammattitaito ei kehity.
- Noin tunti päivässä, Hanna Niskanen tiivistää opiskeluun käytetyn ajan. Verkko-opetuspäivinä tunteja kertyy enemmän.
Yrityksen pyörittäminen, perhe-elämä ja opiskelu täytyy ajankäytöllisesti suunnitella melko tarkkaan, jotta opiskeluaikataulussa pysyy:
- Jokainen etenee omassa tahdissaan, itse olen pyrkinyt pitämään melko rivakkaa vauhtia. Jospa viimeiset näyttökokeet olisivat tämän vuoden puolella, niin pysyisin itselleni asettamassa aikataulussa.
Oppisopimukseen ei ole toimialarajoituksia
- Toimialarajoituksia ei ole. Yrittäjän oppisopimuskoulutuksen kriteerit tulevat yritystoiminnan puolelta, eli yritystoiminnassa kaiken täytyy olla kunnossa Y-tunnuksia, kirjanpitoa ja yrittäjyyden päätoimisuutta myöten, Koulutuskeskus Tavastian oppisopimustoimiston koulutustarkastaja Raimo Kasurinen sanoo yrittäjien oppisopimuksista..
Oppisopimus sopii yrittäjälle, kun on tarve kehittää uuden yrityksen liiketoimintaa, halutaan vahvistaa ja kehittää omaa yrittäjyysosaamista, halutaan kehittää ja vahvistaa omaa ammattitaitoa tai kun yrittäjäpolvenvaihdoksessa tarvitaan koulutusta jatkajalle.
Yrittäjän oppisopimuskoulutus perustuu koulutuksen järjestäjän (oppisopimustoimiston) ja yrittäjän väliseen koulutussopimukseen. Yrittäjän oppisopimuksessa sovelletaan samoja tavoitteita ja säännöksiä ja määräyksiä kuin muuhunkin oppisopimuskoulutukseen.
Yrittäjä voi hankkia oman alansa perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, yrittäjän ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon sekä muuta lisäkoulutusta.
Yrittäjän oppisopimuskoulutus on mahdollinen, kun henkilö on tehnyt ilmoituksen yrittäjätoiminnan aloittamisesta verottajalle, hän maksaa yrittäjän eläkevakuutusta, yritys on merkitty ennakkoperintärekisteriin ja/tai arvolisäperintärekisteriin ja henkilön pääasiallinen toimeentulo tulee yritystoiminnasta (väh. 25t/vko).
Yrittäjän kouluttautuessa oppisopimuksella oppimisympäristönä on oma yritys.
Työpaikkakouluttajana (tutor, mentori) toimii usein toinen yrittäjä tai joku muu alan ammattilainen.
Koulutuskorvausta ei voida maksaa yrittäjän omalle yritykselle, vaan ohjausraha maksetaan kouluttavalle yritykselle.
Koulutus on yrittäjälle maksutonta. Opintososiaaliset etuudet koskevat myös yrittäjää.