Ihminen on siitä kummallinen eläväinen, että uskoo tosissaan joskus pankkitilille pärähtävään suureen lottovoittoon.
Sama ihminen tekee jokaisen vuoden viimeisenä ehtoona lupauksia uuden vuosikierron kunniaksi. Kuinkas ollakaan, tämä taivaltaja pettyy joka lauantai-ilta lottoarvonnan aikaan. Eivätkä ne samppakaljahöyryissä tehdyt uhmahenkiset lupauksetkaan tahdo pitää.
Kirjoitin ihmisestä siksi, että tietääkseni yksikään orava tai krokotiili ei lottoa, ja tuskinpa tammikuisena pakkasyönä kovin suuria eläinmaailmaan sijoittuvia lupauksiakaan on annettu.
On se aika vuodesta, kun moni meistä tekee lupauksen paremmasta ja terveemmästä elämästä. Tupakka, alkoholi, karkit ja löhöily ovat taas kieltolain alaisia.
Se on kerrasta poikki ja uusi elämä heti tammikuun toisesta päivästä tai ehkä loppiaisesta lähtien.
Harvalla tämä giljotiinisysteemi onnistuu. Muutaman tupakoitsijan tiedän, joka lopetti polttamisen kertalaakista. Suureen enemmistöön kuuluvat ne, joiden into loppuu ennen helmikuun pakkasia.
Tähän raadolliseen lupauksien antamiseen liittyy tuttavapiirin jo hieman varttuneemman miehen kaiken sisältävä huokaus: ”Joka vuosi olen luvannut tehdä jotakin sellaista, että jään ikuisiksi ajoiksi historiaan. Joka vuosi lupaus on pettänyt.”
Niinpä.
Meillä jokaisella on omat vuodenkierron etappimme, joiden kautta koko ajan kiihtyvällä nopeudella historiaan siirtyviä vuosia voi yrittää hahmottaa. On joulua ja juhannusta, omaa, vaimon, lasten ja anopin synttäriä, on vappu ja pääsiäinen.
Siinä sitä on ihmisellä digikalenterissaan, toisilla jopa paperiversiossa, tukku kiinnekohtia ihmetellä vuosien vierimistä.
Jokainen määrittelee itse elämänsä tarkoituksen, mutta kaikilla lienee maanpäällisille vuosilleen yhtäläinen tavoite: onnellinen elämä.
Uusi vuosi on kai ajatuksissamme lupaus uudesta – jostakin paremmasta.
Olisiko se 2014, se parempi vuosi?
Jo päättyneenä vuonna tuntui poikkeuksellisen väkevästi siltä, että etenkin Suomessa kaikki menee päin hornan hengen tuiman tulista avokonttoria.
Silti suomalaiset ovat tutkimusten mukaan yksi maapallon onnellisimmista kansoista. Pieni ristiriita, eikä niin pienikään.
Marraskuussa julkistetun kansainvälisen selvityksen mukaan olemme Euroopan neljänneksi onnellisin maa.
Rakas Ylemme puolestaan pukkasi ulos tutkimustulosta, jonka mukaan suomalaiset elivät onnellisinta aikaa 1980-luvulla, kasarikaudella.
Muistanhan minäkin silta ajalta jotain – ainakin 20 prosentin asuntolainakorot! Voi sitä onnea ja tyytyväisyyden hyrinää!
Mutta voiko vuosia ja vuosikymmeniä ihan sellaisenaan vertailla. Suuntaviivoja elämän onnellisuudesta voi saada, mutta jokaisen yksilön tilanne ei ole konsultin käppyräksi taipuva faktatieto.
Erään tiedon mukaan maailmassa ei ole koskaan ollut yhtä vähän sotia kuin on nyt. Silti ihmisiä surmataan, ajetaan pois kodeistaan, jopa kotimaastaan. Suomessa ei sodita. Onhan siinäkin yksi aihe onnellisuuteen.