Lipeäkala tai livekala on ikivanha suomalainen ruokalaji, jota on syöty erityisesti jouluna. Herkku on jakanut syöjien mielipiteet kahtia. Monet välttelevät koko ruokalajia erilaisten kileteisten mielikuvien takia, vaikka eivät ole tuotetta koskaan maistaneet. Lipeäkalan on uskottu hiljalleen katoavan suomalaisista ruokapöydistä, mutta viime vuosina ruokalaji on hitaasti mutta varmasti kasvattanut taas suosiotaan.
– Viimeisen kuuden vuoden ajan lipeäkalaa on ostettu joka joulu aina vähän enemmän, Hämeenlinnan Prisman tuoteryhmävastaava Veli Silvennoinen vahvistaa.
– Yleensä siitä ovat olleet kiinnostuneita vähän iäkkäämmät asiakkaat, mutta kun lapset maistavat lipeäkalaa vaikka vanhemmilla käydessään, saattaa sieltä idea tarttua seuraavaksi jouluksi mukaan.
Kaipaa pippuria
Lipeäkala on perinteisesti ollut kuivattua turskaa, joka on sitten pehmitetty liottamalla emäksisessä lipeävedessä. Tärkeänä osana kemiallisessa reaktiossa on käytetty koivutuhkasta valmistettua potaskaa. Kalan on annettu lillua emäksisessä liuoksessa 3-7 päivää, jonka jälkeen se on huuhdeltu huolellisesti juoksevassa vedessä ja pakattu.
– Nykyään kaupoissa oleva lipeäkala on valmis tuote, jolle ei tarvitse tehdä enää mitään liottelua, Silvennoinen sanoo.
– Ei muuta kuin paketista suoraan kattilaan tai uuniin.
Lipeäkalan voi viimeistellä suolalla ja pippurilla maustetussa vedessä tai laittaa sen uunivuokaan kypsymään. Kalan maku on hyvin mieto, joten pippuria käytetään runsaasti. Perinteinen suomalainen lisuke on voista, maidosta, valkopippurista ja vehnäjauhoista tehty valkokastike.
Mateiden heimoa
Silvennoinen kertoo, että Prisman valikoimissa on toisinaan ollut kuivattua turskaa, mutta sen menekki on ollut hyvin vähäistä.
– Lipeäkalakin on nykyään Suomessa pääsääntöisesti norjalaista molvaa. Turskasta valmistettua versiota yritämme myös aina hankkia, mutta esimerkiksi tänä jouluna sitä ei ole saatu.
Molva on Pohjois-Atlantissa uiskenteleva, mateiden heimoon kuuluva turskakala. Sen liha muistuttaa maultaan ja ominaisuuksiltaan hyvin paljon turskaa, mutta on väriltään vaaleampaa.