Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Luvat lähipuodista

$
0
0

 

Valtion virastojen esiintymistiheys on kohta yhtäläinen avohakatun metsän honkien tiheyteen tai laihaan hernekeittoon, jossa herne etsii toistaan. Avohakkuulla käki joutuu kukkumaan selällään kannon nenässä. Ei tämä mikään ongelma ole, sillä ulkoistamalla kaikki järjestyy. Tänä aamuna luin lehdestä, että passin saa vastaisuudessa noutaa R-kioskista. Myöntäjä taitaa sentään edelleen olla poliisi. On se hyvä, että voi samalla reissulla tehdä ravivedon, ostaa matkaeväät ja noutaa passin. Pääsee nopeasti reissuun jos sattuu voitto tulemaan. Eipä ole kotikylässäni sellaista kioskia, josta saisi yhtään näistä palveluista.
 
Ei kannata näin hyvää ideaa jättää jalostamatta. Löytyy paljon muutakin ulkoistettavaa. Terveyspalveluita supistellaan ja yhdistellään isompiin laitoksiin. Aukkoja voi paikata ulkoistamalla ne kauppamaailmalle. Päässäni saattaa alkaa viirata vielä enemmän, joten toivoisin apua löytyvän lähempää. Enkö voisi mennä kauppaan, joka mainostaa hulluja päiviä ja saada sieltä reseptin tai terapiaa. Vatsavaivaan saisin lääkkeet maitohyllyltä, kun siellä muutenkin on monenlaista vatsaystävällistä fiilus-juomaa.
 
Ajokortin uudistamisen ja hankkimisen voisi myös ulkoistaa kaupalle. Autokaupat olisivat tietysti ykkösvaihtoehto, sillä ostaessasi auton saisit ajokortin kaupan päälle. Voisi myös huoltamoketju jakaa ajokortteja, kun heillä on kirjainyhdistelmä valmiina kuorma-auton ajamiseen. Vaatekaupasta voisit hankkia useamman ajokortin, sillä joiltakin poliisi ottaa niitä kuivumaan. Vaatekauppa osaa neuvoa kuivattamisessa. Löytyy myös liike, josta maksamalla kaksi saat kolme. Tällainen tukkukauppa ajokorttien suurkuluttajille olisi mainio palvelu.
 
Tämä maa on lupavaatimuksia täyteen, joten hankintaa pitää yksinkertaistaa. Jokaiseen huvittelutilaisuuteen pitää nimetä muutama kortillinen järjestyksenvalvoja. Turha näiden korttien myöntämisellä on virkamiestä vaivata. Ravintolan ovella annettaisiin selvimmille järjestysmieskortti käteen. Nämä hoitaisivat rauhallisen poistumisen ravintolasta. Turha on maksullisia kursseja ja lupaprosesseja käydä, kun paikanpäällä olisi asiantuntemusta. Voimankäyttökoulutus tulisi poikapainissa porttikongissa.
 
Tiettyjä palveluita on siirretty jo kauas kotomaasta. Aurinkorannikolla vastaillaan puhelimiin, kun kaivataan tietoa autojen rekisteröinneistä. Koko liikenneturvallisuuden neuvonnan ja luvat voisi siirtää heti lämpöisen hiekan maihin. Ei olisi liukkaankelin ongelmia, eikä rengasruletti pulmia. Rulettia voisi pelata paikallisella kasinolla. Virkamiesten tiheys olisi siellä kohdillaan, sillä halukkaita lähtijöitä rospuuttoaikaan varmasti löytyisi. Palmupuiden alla voisi tulla uusia hyviä ideoita ulkoistamiseen. Avohakkuulla tuulee liikaa ja kylmä kangistaa ajattelua.
 
 
 
Ilkka Iivari on hämeenlinnalainen valmiita sanoja järjestelevä komisario.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles